lauantai 19. joulukuuta 2009

14.12.-17.12 Manado-Tomohon-Tondano (19310km)

Viimeiset kolme päivää Indonesiassa. Tarkoituksena oli mennä Lembeh Straitille sukeltamaan. On kuulemma vallan ihmeellinen paikka, mutta aikataulut eivät vaan antaneet periksi. Sen sijaan lähdimme pariksi yöksi Minahasan ylängölle vain tunnin bussimatkan päähän Manadosta. Tomohonista ja Tondanosta ei ole paljon muuta raportoitavaa kuin aamuiset messut viideltä aamulla ja tulivuoriretki.

Keskiviikkoaamuna siis viideltä aamulla ylös, aamupalaa rinnuksille, kahvia navan ympärille ja matkaan. Eli ei se kuulkaa täälläkään helppoa ole, kun joutuu vähän väliä heräämään "keskellä" yötä. Kavuttiin pari tuntia kuivunutta joenuomaa kolmistaan. Opas kuulemma oli kaksi päivää aiemmin löytänyt elämänsä ensimmäisen kobran uomasta. Mikähän noissa eläimissä on, kun tuppaavat jatkuvasti meidän reitille. No, kiivettiin lisää ylöspäin, kunnes olin varma, että oppaalta oli päässyt lusikallinen housuun. No, kraaterihan se toivotteli tervetulleeksi mukavan rikinkatkun turvin. Oppaan mukaan on kovinkin aktiivinen tulivuori. Kuulemma sellaista räjähtävää mallia, eli ei paljon varoittele etukäteen. Niin varmaan...

Edellisen kerran oli purkautunut 2005 ja vuonna 1991 oli useampi ihminen kuollut, mukaan lukien yksi sveitsiläinen. No, tokihan sitä suomalaisena haluaa mahdollimman lähelle aksöniä, joten reunalle piti päästä. Opas itse jäi kauemmas(???) ja lähetti meidät pikaisesti kurkkimaan reunalle. Kurkittiin aikamme savuavaan, kuplivaan, vihreään "järveen" ja opas ilmestyi taaksemme. Ai täh? Eli suomalaiset olikin lähetetty etujoukkoina. No opas oli taas kerran aivan pähkinöinä. Sama juttu kuin kalastaja delfiiniretkellä. Hihkui ja nauroi kovempaa kuin turret yhteensä. Ilmeisesti nuo retket eivät ole jokapäiväistä kauraa heillekään. Kuvia oteltiin puolin ja toisin, koska pari päivää aiemmin vuori oli ollut aivan hiljaksiin. Lähetetään oppaalle kuvia, kun haluaa kuulemma lähettää Lonely Planetiin. Enkä usko, että oli vitsi. No tämä oli meille ensimmäinen tulivuorikokemus ja rikin katku tuntuu vieläkin nenässä, vai olitko se sinä Irri?

Vielä kerran aamuhartaus ja Manadon (internet) kautta lentokentälle, jossa iloksemme törmäsimme Manoniin (tuttu jo Togeanilta), jolla oli sama lento Kuala Lumpuriin. Nyt jo lentokoneessa jätämme haikeat hyvästit Sulawesille. Pähkinänkuoressa mahtavat 3½ viikkoa. Ihmisistä ei löydy kuin positiivista sanottavaa, ilmeet on iloiset, nauru irtoaa herkästi ja vieraanvaraisuuden uudet huiput on taas löydetty. Ja kuvitelkaa: liikennevälineissäkin matkustaja on kuningas! Tiedän, tiedän, kuulostaa hullulta konseptilta. Ettekä varmasti usko, mutta väline ei lähde ennenkuin kaikki on varmasti kyydissä. Toisin on HKL:n linjoilla, joissa kohmeisin sormin turhaan koputtelet kuskia avaamaan ovea, jotta pääset maksamaan TASARAHALLA ylihintaisen lipukkeen. Ja, jos tarvis on, niin täällä tilaa löytyy vaikka kuljettajan oikealta puolelta (huom. täällä siis vasemmanpuoleinen liikenne). Eikä tartte itse osata mennä oikeaan välineeseen, voi luottaa siihen, että oikea väline kyllä löytää sinut sisäänheittäjän muodossa ja pääset kyllä varmasti oikealla pysäkillä pois, jos ei kuljettajan, niin muiden matkustajien avustuksella.

Ja, jos ostat kaupasta instant-kahvia, eikä sillä hetkellä olekaan kuumaa vettä, niin seuraavaksi luultavasti istut kauppiaan kotona juomassa kahvisi. Ja kun tarvitset kirkasta pulloa (muslimimaassa!), niin Bentor-kuskin kanssa pimeän kioskin kautta kotia kohden vaan. Niin ja nyt kun otitte puheeksi julkisen liikenteen :) Manadossa ongelma on ratkaistu microleteillä, noilla 9 hengen smurffimobiileilla. 90% liikenteestä on julkista ja keskimääräinen odotusaika huikeat 2-3 sekuntia. Reittejä on monia, mutta aika nopeasti pääsee kärryille ja kuten tavallista kysyvä ei tieltä eksy. Ei edes me. Hintakin on aina samat 2000 rupiaa (0.13€), menit sitten 100m tai 5km. Näin se homma toimii.

Ja tilaa matkailijoille Sulawesillä tuntuu olevan. Ainoat turistit resorttien ulkopuolelta löydettiin Manadon Pizza Hutista, joten reppumatkailija saa aika rauhassa etsiä toistaan. Hyvin erilaista kuin muualla Kaakkois-Aasiassa tähän asti. Ainoat huonot puolet ovat siis olleet liikenne ja ruokapuoli. Kuulemma Etelä-Sulawesillä löytyy enemmän vaihtelua, mutta pohjoisessa ruoka oli kovin yksitoikkoista. En muuten tiedä mitä tuo kuva esittää, mutta ilmeisesti 10 duriania pöydällä ja 1 pussissa. Maistoin noita pöydällä olevia, mutta syömättä jäi. Näyttää, haisee ja maistuu siltä itteltään!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hahaa!! Ja taas opin teidän juttuja lukiessa jotain uutta... eli minua on huijattu!! Minulle on väitetty että durian vain haisee pahalle, mutta maistuu hyvälle!! Tosin luottaako miehen arvioon joka syö ruokia jolla silmät päässä, eikä edes sairastu siitä??

t.marie

Petra kirjoitti...

minäkin olen luullu että nuo piikikkäät vaan haisee hirveelle. Mitä järkee on ihmisravintona käyttää asioita jotka sekä haisee että maistuu paskalle? :D

Asko & Irina kirjoitti...

Joo, Askoon ei ole luottamista monissakaan asioissa, mutta luotan hänen arvioonsa durianin mausta. Haju on järkyttävä, enkä siksi edes halua maistaa. No, nää on erikoisia muutenkin, nämä aasialaiset =)

Liisa Lindqvist kirjoitti...

Durian on kiinalaisten suurinta herkkua, "King of fruits". Ne kyllä syö koiraakin joten...Tosin se haju on niiiiin hirveä, ettei moniin paikkoihin niitä saa edes viedä (esim. takseissa näkee kylttejä joissa kielletään durianin ottamista kyytiin). Se on pirtelönä suht siedettävän makuista, mutta en edelleenkään suosittele.

Täällä odotellaan joulua, hirveet paukkupakkaset kiusaa ja kylmäkäynnistyksessä Citroen itkee kuin viimeistä päivää. Kokkosen maratonyskä se vaan jatkuu, jo toista kuukautta putkeen.

Pekka lähettää terveisiä:o)

-Liisa & Pekka

Anonyymi kirjoitti...

Välkommen hos os i Sverige. Vi har surströmming som är nästan bra om Durian, eller bättre. Jag tor att det är bättre, eftersom vi har altid liten bätre här.

Hälsnigar from Sverige
Per och Anu Saukko
Göteborg

Anonyymi kirjoitti...

Mutta miksi tuolla miehellä kuvassa on muovipussi tukkansa suojana?
Kenties on juuri juurikasvun värjäys menossa?
t.Hanna

Asko & Irina kirjoitti...

Liisa: Millainen mielipide sulla on kyseisestä hedelmästä? Ja onkos se Pekalla "Paha Yskä"?
Anonyymi: Miksei kukaan kertonu, että heti naapurissa KAIKKI on paremmin? Miks me tänne asti tultiin? Joo ja kyl mä huomasin, et toi ruotsalainen oli parempi kun muut matkakaverit.
Hanna: Durian haisee niin pahalta, että tukka lähtee ja siksi sitä pitää suojata pussilla.