perjantai 23. huhtikuuta 2010

18.-21.4.2010 Moalboal, Filippiinit (53443km)

Lyhyt tilannekatsaus Filippiineiltä: pohjois-Cebusta siirryttiin etelämpään päin, eli Moalboalin kaupunkiin. Moalboal on myös sukelluskohde ja sen edustalla on Pescador-saari, joka on tunnettu kuhisevasta vedenalaisesta elämästä (ja paksuista saksalaisista sukellusturisteista). Majoituttiin viehättävään bungalowiin, joka ei kylläkään ollut rannalla, mutta rannan puutteen korvasi maja ja majassa oleva wifi-yhteys (ei, ei täälläkään pysty olemaan täysin lomalla, työt aina välillä kutsuu Askoa...).

Kolmisen päivää Moalboalissa meni rennolla meiningillä, vuokrattiin mopo ja tarkistettiin jälleen lähiympäristö kivojen paikkojen varalta. Noin 20 kilometrin päässä kaupungista olikin hienot vesiputoukset, joiden vesi viilensi satunnaista matkailijaa. Mikä menee ylös (vaikka tiukkaa teki), tulee monesti myös alas. Hypyt muuten näyttävät vain suoritetun matalalta, todellisuudessa kallio oli tosi korkea :)

Huomatkaa kuvan Joona Puhakan suoritus: kolmois-Lutz, kärkihypyllä! Käytiin myös White Beachilla, jossa oli muutamia resortteja ja melko hieno rantsu, hienoine koralliriuttoineen. Riutta suorastaan kutsui snorklaamaan.

Jaksettiin myös tarkistaa Malapascuan hienojen sukelluskokemusten innoittamana vedenalainen maailma myös täällä ja sukellettiin yhdessä yksi päivädyykki, joka oli seinämäsukellus Pescador-saaren ympärillä. Saaren seinämä laskeutuu useiden satojen metrien syvyyteen ja me sukeltajat kiersimme saarta ympäri, koska sen ympärillä suorastaan kuhisee elämää. Sukellus oli suoraan kuin luontodokumentista; miljoonien sardiinien parvet kiemurtelivat ympärillämme. Oli myös tonni- ja muita kaloja sardiineja saalistamassa ja matalammalla hienoja koralleja auringonvalossa välkehtien. Hieno kokemus, tai katsokaa itse miltä näytti. Video on britti-Danin käsialaa. Thanks, Dan! video

Asko heitti vielä yhden iltadyykin brittiveljesten kanssa, mutta mitään mainittavan arvoista ei tuolla sukelluksella kohdattu. Sukellusten lisäksi vietettiin pari ratkiriemukasta iltaa brittiveljekset Pryorin (Dan & Eddy) ja kiwi-Davidin kanssa. Meinasi maha ratketa riemusta ja vuosia tuli monta lisää, sen verran hupaisaa seuraa nämä veijarit oli. Pojat saivat myös vihdoin tuhottua jo parisen kuukautta repun painoina olleet salmiakkikossut (etsikää missä kuvan Jallu luuraa), kiitos siitä! Elikkäs oliko seura hauskaa ollenkaan vaan tekikö Salmari vaan tehtävänsä? Danilla muuten oli myös omakohtaisia kokemuksia ladyboyn suudelmasta ja siitähän naurut saatiin.

Moalboalla oli lomakausi menossa, joten joka ilta oli jotain häpeningiä kylällä. Käytiin siis tarkistamassa tanssi- ja kauneuskilpailut. Kohtalaiset markkinat oli myös paikalla. Vaikka Irri kuvassa lahjoittaakin rahojamme takaisin, voitimme heti ensimmäisellä kierroksella pääpotin. Tarkoitus oli mennä vain viettämään aikaa, eikä viedä paikallisten vähäisiä varoja. Ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Cebussa samassa pelissä kaikki kutoselle ja tottakai eka kierros ja potti kotiin. Raha tulee rahan luokse ;) Oli kyllä pakko tuonkin jälkeen jatkaa pelaamista ja "palauttaa" osa rahoista takaisin, sen verran suomalaista hävetti... Moalboalilta jatketaan Negroksen saarelle Dumagueteen, josta lisää seuraavassa kirjoituksessa.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

11.-17.4.2010 Malapascua Island, Filippiinit (53224km)

Trains, planes and automobiles!
Olkoon tämä bloggaus omistettu Marielle, jonka loman islantilainen tulivuori meni ja pilasi. Marien erityisestä pyynnöstä blogi sisältää paljon kuvia, jotka tällä hetkellä paljon tuskin lämmittävät...

Tajuttuamme paikallisjunassa Tainanista Taipeihin, että lentomme lähtee vielä samana päivänä teimme yhtäjaksoisesti matkaa noin 30 tuntia, kunnes Filippiinien turkoosin väriset vedet kutsuivat meidät jälleen luokseen (tämä veikin yhdeltä matkaajalta melkein mehut). Juna, kävely, bussi, lento, lento, taksi, bussi, lautta ja viimeiset metrit ryömien. Perillä - VIHDOIN! Mutta kaikki sen arvoista!!! Ilmeisesti Taiwanin harmahtava(t) arkkitehtuuri/ihmiset olivat sumentaneet väliaikaisesti aistimme tai ostamani Photoshop-lasit (kuvassa) todella toimivat, sillä Filippiinien vedet olivat turkoosimmat kuin muistinkaan ja paikallisten vieraanvaraisuus kuin seireenien laulua...

Majoitus hankittiin taas halvimmasta päästä, kuten näkyy (kuinkas muuten?). Mistä on halvat mökit tehty: bambua kattoon, bambua seinään, hiukan lattialle ja olkia patjaan :)? Oikeastaan turha panostaa hirveästi asumiseen, kun tarkoitus on kuitenkin olla mahdollisimman paljon kaikkialla muualla. Pehmeä sanky ja hyvät naapurit, sillä pääsee pitkälle.

Oikeanpuoleisessa mökissä asusti Tanskanihme Magnus, joka suoritti divemasterin tutkintoa läheisessä sukellusliikkeessä. Magnuksen ensimmäinen vinkki: "Menkää sukeltamaan johonkin muuhun kuin hänen puljuunsa". Ja senhän teimmekin. Kolmen sekunnin harkinnan jälkeen valitsimme niinkin vakuuttavan liikkeen kuin FUN&SUN-Diving. Nimi nyt on yhtä vakuuttava kuin "Autokorjaamo Remmi & Kumitus". Kyseisellä nimellä varustettu liike muuten sijaitsi aikoinaan Vääksyntien varrella. "Yllättäen" sukellusliike oli myös saaren halvimpia.

Malapascualla sukellusten ideana on lähinnä hait ja erityisesti kettuhai. Tuo merten pikku Repolainen asustelee pääasiassa syvissä vesissä, mutta täällä päin sitä tavataan myös matalemmilla alueilla, Malapascualla hait liikuskelevat aamuvarhaisella noin 25-30 metrin syvyydessä, koska paikalla on kalojen "suihku", elikkäs puhdistusasema, jossa pikkuiset puhdistajakalat riipivät kalojen ja haiden kiduksista tarpeettomat loiseläimet. Kettuhai eli Alopius vulpinus on noin kuuden metrin mittainen hai, jonka pyrstöevän ylälohko on yhtä pitkä kuin muu ruumis. Kettuhai-nimi tulee kreikankielisestä kettua tarkoittavasta alopex-sanasta. Englanninkielinen käännös on thresher shark ja se käännettänee suomeksi puimuriksi. Epäselväksi jäi mistä nimi thresher tulee, ainoa mielleyhtymä olisi viikate, jota hain pyrstöevä muistuttaa. Kettuhai saalistaa ajamalla kalaparvet eväänsä käyttämällä yhteen tai jopa tainnuttamalla kalat evänsä lyönnillä.

Suuntasimme siis noin kello viisi aamulla ulapalle ja veden alle tiiraamaan näitä merten Repolaisia. Kettuhai (kuten muutkin hait) on todella vaikuttava näky, kun se majesteettisesti lipuu "hiljalleen" ohitsesi. Ja pyrstöevä on hämmästyttävän kokoinen! Samalla sukelluksella törmättiin myös devil ray-rauskuun. Ja sekaannusta lisätäksemme, kyse ei siis ollut manta ray-rauskusta, jonka käännös suomeksi on jostain syystä paholaisrausku, vaan devil raysta, joka usein sekoitetaan ulkonäöltä manta rayhin ja jolle emme etsinnöistä huolimatta suomennosta ole löytäneet (kotibiologit, auttanette suomennoksessa jos lisätietoa löytyy!).

Molemmat kuuluvat kuitenkin samaan mantojen sukuun, mutta ovat kyllä erotettavissa ja siis kaksi eri eläintä. Joka tapauksessa, hienoa; ensimmäinen devil ray-havaintomme! Dyykattiin myös toisena päivänä ja nuo kaksi dyykkiä oli erittäin rentouttavia (kuten kuvasarjasta näkee). Satuttiin olemaan ainoat sukeltajat ja meillä oli siis oma vene koko päivän käytössä. Sukelluksella nähtiin myös valkoevähai, joka oli yllättävän suurikokoinen, noin kaksimetrinen. Tämä hailaji on yksi harvoista, jota tavataan makaamasta meren pohjalla. Yleensähän haiden tulee uida koko ajan hengittääkseen. Valkoevähaimme makasi luolassa, toisen pienemmän kanssa, joten saatoimme tarkastella yksilöitä noin metrin päästä. Aika vinkeä tunne tuijottaa haita silmästä silmään, yleensä nämä veijarit uivat melko etäällä ja vauhdikkaasti. Ja olipa upeita koralleja ja merikäärmeitä, joista yksi yritti ottaa lähikontaktia Askoon ja divemasteriimme Feyhin uimalla näiden jalkojen välistä. Onneksi ei käynyt kuinkaan, nuo merikäärmeet ovat todella myrkyllisiä.






Ja palataksemme naapureihimme. Vasemmalla puolella asusti kolme paikallista seepraa tai puusilmää, elikkäs siis kolme tuomaria. Koris on täällä kova sana ja saavuimme paikalle juuri kesäkauden avajaisiin. Tuollakin pienellä saarella oli hurja määrä joukkueita ja joka ilta pelattiin kolme ottelua. Taso oli vaihteleva, mutta ihan osaavia kavereita keskimäärin, ainakin harjaantumattoman silmään. No, nuo juomarit, anteeksi tuomarit tuomitsivat ensin illan pelit ja aloittivat jälkipelit noin puolenyön aikoihin. Ja ilmeisesti hampaankoloon jäi jonkin verran, koska yleensä jatkoivat noin kello neljään saakka aamuyöllä. Täytyy nostaa hattua tuollaiselle ammattimaisuudelle, että otetaan työt kotiin. Korvatulpat on matkamiehen parhaita ystäviä.

Pienellä saarella ei juuri mitään ihmeellistä tekemistä riippumattoilun, sukelluksen, löhöilyn ja syömisen lisäksi ollut. Mutta Taiwanin jälkeen yksinkertaiset asiat sopii yksinkertaisille ihmisille ja saimme kulutettua kuusi päivää aikasen helposti. Kuvista toivottavasti välittyy, että näin matkailun keskellä pieni loma piristää kummasti. Ja mitä isot edellä, sitä lapset perässä, vai miten päin se oli? Joka tapauksessa vesileikit oli kova sana ;)

Ja Magnuksen vinkkien avulla löydettiin ehdottomasti saaren paras ruokapaikkakin pienoisten mutkien takaa. Tarjolla oli todella maukasta "kotiruokaa", jota ei ollut pilattu hinnalla. Ja huomatkaa lähes miehen kokoinen olut (tai sitten vain herneen kokoinen pää), jonka varjoon varomaton matkailija voi ajautua. Muutoin saarella vallitsi sukellusresorttien kartelli, joka tarjoili "ylihintaista" (lue:5-6€) grilliruokaa. Sukelluksen johdosta paikalla oli aika paljon pulleita saksalaisia sukeltajia, joten ruokailu paikallisessa mestassa oli todellakin paikallaan. Täytyy kyllä ihmetellä noita bratwurstinpurijoita, miten stereotyyppisen näköisiä turisteja olivatkaan laahustaessaan sukellusfirmojen ja rannan väliä. No, kaikilla on oikeus matkustaa - mutta voisi sen kyllä osilta kieltääkin. Kyseisen kuvan luiseva kaveri ei liity mitenkään lihaviin saksalaisiin, tuli vaan eteen tuollainen avoinainen hauta, kun oikaistiin ottamaan aurinkoa pienelle rannalle.

Ja lopuksi kuvasarja Jani Sievisen kadonneista harjoitteluvideoista:




perjantai 9. huhtikuuta 2010

28.3.-10.4.2010 The Final Countdown: Kaoshiung, Maolin, Tainan & Paolai = Taiwan (51011km)

Ti-di-dii-tii, ti-di-di-ti-tii, ti-di-dii-dii, ti-di-di-ti-ti-ti-dii! It's the final countdown (Taiwan)!!! Lähtölaskenta Taiwanista poistumisellemme on siis jo alkanut (ja oli aikakin) :/ Tätä varten Kaohsiungissa oli järjestetty "pienimuotoinen" konsertti, johon oli pestattu länsinaapurimme suurin ja kaunein vientituote. Ei, ei se ei ole VOLVO (se myytiin jo kiinalaisille), eikä todellakaan Carola Häggwist tai ABBA, vaan toden totta: EUROPE!!! Bändi ei siis vielä osallistukaan hiljaisten miesten hiekansyöntikilpailuihin, vaan tuo vanha vihtahousu kaivoi bändin naftaliinista ja lennätti ilostuttamaan taiwanilaisia ja meitä. Ilmeisesti Apulannalla, PMMP:llä ja HIMpuloilla oli päällekkäisbuukkauksia. Osallistumistamme ei pystynyt estämään edes 7/11-myymälän lippuautomaatin täysin kiinankielinen ohjelmisto. Ostotapahtumaan verrattuna Dan Brownin "The Lost Symbol" on kuin (helpon) Sudokun ratkaisemista.

Sitten ei muuta kuin vetämään trikoita jalkaan iltaa varten ja Joey Tempest-ilmeitä harjoittelemaan. Konsertti alkoi 19.30, mutta lämppäristä ja oikeasta alkamisajasta meillä ei ollut hajuakaan. Mentiin kuitenkin 19.30 paikalle kyselemään kuka on lämppäri. Vastaukset oli tyypilliset: Nii-hao. Sol-liii, dont ändööständ, sol-liii! No, pakkohan se oli vain mennä sisälle ja jättää pinkit kaulahuivit ostamatta. Ja yllätys, yllätys lämppäri oli jo aloittanut tasan 19.30. (katso video 1). Täkäläiset lämpiää ilmeisen helpolla... video

No, itse asiaan päästiin jo 19.45, kun Joey & kumppanit astuivat lavalle koko 3000-päisen yleisön eteen (huom. melkein loppuunmyyty). Hyvä, että tultiin ajoissa. Tunnelma oli kuin ala-asteen voikkasalissa. Vanhan bändin vanhat hitit lämmitti vanhan kuulijan ihan hyvin, mutta osa paikallisista näytti kyllä ostaneen liput Jose Carreraksen konserttiin. Eli huomatkaa ilme Irrin takana. Valehtelematta isänsä kanssa konserttiin tulleella kundilla oli sama ilme (eli, on se helvetillistä menoa tuo locken-lolli) ja lasittunut katse noin 2 tuntia. Kunnes! Yleisön huutaessa bändiä takaisin lavalle Anchor/Anger-huudoin (luetaan: Encore) odotus palkittiin ja Final Countdown rävähti ilmoille. Silloin kundi nousi seisomaan, taputtamaan ja laulamaan. Vau! Kertonee jotain "todellisesta" yhden hitin-fanista. No, osa porukasta oli poistunut jo ennen encorea luullen konsertin loppuneen :/ Tällasta täällä vaan on. Länsimaiset tavat ja kulttuurit kohtaa, mutta eivät aivan samassa kohdassa.

Kuten Risto on kiivennyt vielä korkeammalle Langkawilla, niin seuraavaksi joku älypää kertoo, että on vähintäänkin ollut EUROPEN fanitapaamisessa. No, kuten olette huomanneet olimme jo aluperinkin ostaneet sen "toisen"-luokan matkan, eli joku muu on jo tehnyt samat jutut ja hiukan paremmin. Ja tämä oli VITSI, eli oikeasti mukava kuulla, kun joku on tehnyt jotain erikoista.

Ja kiitos kun otitte puheeksi, niin alkaa muuten tämä KYLMÄN kahvin juominen riittämään. Tiedän, tiedän, kylmä kahvi kaunistaa, mutta kun maha ei enää kestä sitä määrää minkä naama vaatisi. Ollaan kierretty, jos minkälaisessa "kehitysmaissa" ja rotankoloissa ja kun tilaa huonolla englannilla, vielä huonommalla ymmärryksellä ja olemattomalla järjellä, niin kas eteen tulee käsittämättömästi 99.8%:sti juuri mitä tarkoitti. Se on suorastaan hämmästyttävää! Mutta täällä ARGGGHHHHH, hajoaa. Kun tilaa kuuman kahvin listalta, jossa on nimet englanniksi ja kun myyjä varmistaa vielä kerran, että oliko se varmasti HOT, niin toden totta kohta edessäsi on KYLMÄ kahvi. Uuden kuuman kahvin kyllä saa pahoittelujen kera, mutta 34:n kahvilan kohdalla sitä vaan ei enää jaksa ja tyytyy kylmään teehen. Ymmärrän, että kielessä, missä pienelläkin äänenpainolla on merkitys ei kaikki aina mene putkeen. Esim. sana voidaan lausua korkealta [mã], nousevasti [má], nouseva-laskevasti [mâ] tai laskevasti [mà], jolloin sisältö on jotain seuraavista: äiti, hamppu/mykkä, hevonen, kiroilla, eli metsään menee, yritit mitä vaan.

No, sitten on tämä kikatus-kulttuuri, eli kaikki on NIIN uutta ja jännää ja länsimaalainen valkonaama varsinkin. Kuten suomikontaktimme Noora kertoi työpaikastaan, jossa aikuiset koulutetut naiset roikuttuaan netin teinipalstoilla kikattelevat kun joutuvat sanomaan englanniksi vaikka vain kiitos. Voi mahoton! Lisäksi tietenkin kiinanperintönä seuraa oman järjen käyttökielto, ryhmässä menee helpommin. Täällähän (kiinalaisessa kulttuurissa) mm. matkailu tehdään AINA ryhmämatkana ja omatoimimatkailijoita kohdellaan avaruustieteilijöinä. Kuka nyt osaisi itse hankkia majapaikan, vuokrata mopon tai ostaa kahvia (no jälkimmäistä varten kyllä tosiaan tarvitsisi matkanjärjestäjän)? Niin ja joskus voisi vain sanoa, etten ymmärrä, pyydän apua tai kysy tuolta lisää. Muutaman kerran täällä elokuvissa käyneenä ei auta, vaikka kuinka osoitat 21.30 näytökseen lippuja, liput tulee ensimmäiseen mahdolliseen (3 minuutin päästä alkavaan) kuvaan, vaikka ei olla mitenkään osoitettu, että haluttaisiin kyseiseen näytökseen. Ja jos sanot "19.50 Clash of the Titans", tulee liput 19.15 3D-lastenelokuvaan "How to Train your Dragon", tai jotain. No, puolustukseksi täytyy sanoa, että kaikki väärinymmärrykset kyllä aina korjataan ERITTÄIN ystävällisesti (soliiii!). Voisi olla, että Finnkinolla jäisi kuvat näkemättä periaatteella "Olet ostanut liput tuohon näytökseen, itke ja katso!"

Englanninkielen taidottomuus oli todellinen yllätys, eli sen takia matkailu täällä on ollut yllättävän kankeaa. Lisäksi reppumatkailu on suhteellisen tuntematonta, eli hosteleita on vain kahdessa suurimmassa kaupungissa ja tätä myötä myös englanninkieliset neuvot ja vinkit on vähissä. Viime syksyn taifuuni tuli, meni ja vei meidän nähtävyydet mennessään, eli kuumat lähteet, patikointipolut, tiet ja vuoristojunat jäi osin näkemättä tai jos näkyi, oli enimmälti kiviröykkiötä ja täynnä maa-ainesta olevaa joenuomaa. Itse odotin Taiwanilta aika paljon ja sen piti olla yksi matkamme "kohokohdista". Odotin, että Taiwan olisi jotakuinkin "pikku" Japani, idylliä ja toisaalta high-techiä (no ainakin low-techiä). Odotin henkeäsalpaavia maisemia ulkoillen, pieniä ja idyllisiä kyliä kuumine lähteineen, hienoja uimarantoja surffipaikkoineen, upeita rakennuksia, suurkaupungin sykettä ja monipuolista ruualla herkuttelua. Tai ainakin näin mainosesitteet lupailivat. Ehkäpä odotukset olivat liian kovat ja viime syksyinen taifuuni vei sitten osan mennessään ja kielimuuri vei loput. Ulkoilu oli osin mahdotonta, kun vuorenrinteet olivat valuneet alas, samoin kuumat lähteet ja pikkukylät olivat vailla idylliä. Taloissa ei päästy edes lähelle Alvar Aallon ratkaisua, ellei nyt sitten Aaltopeltiä lasketa. Lähinnä olivat siis harmaita betonirakennuksia likaisine ympäristöineen.

Uimarannoilla ei saanut pääasiassa uida "voimakkaiden" virtausten johdosta. Voimakkuudesta en tiedä, mutta paikallisten uimataito ei päätä huimaa ja kukas sitä nyt saarella uimataitoa tarvitsisi??? Aika huvittavaa katsella paikallista "snorklaavaa" turistiryhmää, jolla on märkäpuku ja pelastusliivit päällä, pelastusrengas toisessa kädessä. Koko turistiletka on sidottu köydellä yhteen ja "ohjaaja" vetää ryhmää edestä käsin vedenalaisella propulsiolaitteella noin 3 metrin päässä rannasta. Sitten on aloittelijoiden ryhmä, joka tekee saman polvenkorkuisessa merestä erotetussa "altaassa". Toisaalta täällä ei hirveästi kehoteta ulkomaalaisia uimaan myöskään sen takia, että vuosittain hukkuu satoja paikallisia, kun yrittävät matkia ulkomaalaisia turisteja: "Hei, vedessä on ihmisiä, näyttää kivalta, mennään kanssa, hei eihän tässä veden päällä pystykään kävelemään, anteeksi miten kirjoitetaan uimatai...puli puli." Ja tämä ei ole vitsi. Tuossa esimerkissä yhdistyy hyvin paikallisten ryhmähenki: missä on toisia, sinne menen myös minä. Ja puute oman järjen käytöstä: "En osaa uida -> vesi ei hyvä idea!" Välillä on todella vaikea uskoa, että täällä on mukamas keksitty pyörä, ruuti yms. Herää taas pieneen mieleen salaliittoteoriat! Ja niinhän se on sanottu, että kansaa on helppo johtaa, tarvitaan vaan ööö...joku ->

Suurkaupungeista emme hirveää sykettä löytäneet, oli kaiken kaikkiaan aika kuollutta iltaisin. Kiitokset tosin Nooralle, jonka seurassa pääsimme valvomaan hiukan myöhemmin muiden valkkareiden seurassa. Muutamaa rakennusta lukuunottamatta arkkitehtuuri ei häikäissyt, tosin temppelit olivat oikein hienoja ja muutama TODELLA upea. Kävimmekin katsastamassa todella monia (täällä niitä todella riitti!), joten loppureissulla täytyy olla jo jotain todella erityistä, jotta viitsimme vaivautua temppeleihin. Ruoka oli pienoinen pettymys, koska suurimmaksi osaksi tarjolla oli erilaista siansisälmystä, eivätkä nuo nyt ole niin maukkaita, lähinnä rustoisia ja mauttomia. Tosin söimme myös erittäin maukkaita ruokia mm. useamman kerran todella loistavia dimsumeja(melkein ilmaiseksi) ja keittoja. Niin, ja Kaakkois-Aasian parhaita hampurilaisia. Pikaruokaketjujen hampparit olivat oikeasti todella mehukkaita, joten eiköhän siellä ole käytetty jotain parannusaineita (natriumglutamaattia) tai jotain. Ja pitihän se taas taas maistaa paikallisia herkkuja (here comes the Eggman, vai miten se Beatles lauloi).

Toisaalta, suoritimmekin hiukan erilaista reppumatkailua ja vietimme aika paljon aikaa kaksistaan, vaihtelua sekin. Käytiin elokuvissa, pyöräilemässä kaupungeissa ja mopoilemassa "vuoristossa" (tai mitä siitä oli jäljellä). Niin ja elämämme ensimmäisessä baseball-matsissa. Odotuksiin nähden ei läheskään niin tylsää kuin arvelimme. Menisimme itseasiassa uudestaankin, vaikka Irri ei kovasta yrityksestä huolimatta onnistunutkaan nappaamaan yleisön sekaan tulevia palloja. MUTTA niin se vaan taas Taiwanin kulttuurierot löi kerran metrisellä päähän. Eihän siellä myyty HOTDOGEJA, mitäh!! Eikä oluttakaan, muualla kuin meidän kassissa :) Jouduimme "tyytymään" jonkin sortin corndogeihin ja wasabi/sinappi-kastikkeisiin. Wasabi osoittautui muuten erityisen toimivaksi. Siinäpä vinkki kotikokeille kesän grillijuhliin.



Ja eihän tämä nyt niin kamala paikka ollut, kulttuurierot vaan rupesivat joissain kohdin rassaamaan, jolloin tulee vuodatettua kaikenlaista. Mukavaahan meillä oli. Niin ja kun tuossa ensimmäisessä lauseessa mainitsen: "ei päivääkään liian aikaisin": lauantaina 10.4. matkattiin takaisin Taipeihin junalla ja oli varattu hostelli viimeiseksi yöksi, kun junassa tajusimme, että 11.4 kello 01.25 lähtevä lentomme Manilaan todellakin lähtee sunnuntaina, eikä vasta maanantaina. Jäi sitten Taipein nähtävyydet katsastamatta, kun suunnattiin juna-asemalta suoraan lentoasemalle. Eli lento lähti sittenkin "päivää liian aikaisin". Kettu kiittää ja kuittaa Ilha de Formosalta ja suuntaa Filippiinien lämpöön kaltaisiaan, eli kettuhaita katsastamaan. Over and out!