maanantai 28. joulukuuta 2009

23.-27.12.09 Penang, Malesia (22429km)

Tässä pikaiset päivitykset. Ollaan juuri tultu junalla 21h Penangilta Bangkokiin ja jatketaan illalla uudet 14h Chiang Maihin. Huh heijaa. No joulu tuli ja meni. Ainoa valkoinen asia täällä oli me. Jos jossain pikkasen vilahti punaista, oli se Irrin uima-altaalla palanut nenä. Kyllähän tuo joulu on perinteinen perhejuhla, joten kaksistaan täällä lämmössä menee hiukan hukkaan. Eli joulu meni aika hissuksiin, tosin ihan oikeassa hotellissa makoillessa, hiukan paremmin syödessä ja kelluessa uima-altaalla.

Kateellisena lueskelin naamakirjasta ihmisten jouluvalmisteluja ja lumikinosten kehitystä jopa Etelä-Suomessa. Ilmeisesti kolalla on ollut muutakin käyttöä kuin rommin jatkeena. Ja kiitoksia muuten joulukuvista joita saatiin. Lisääkin saa laittaa, jos jotain hauskoja löytyy.

Jouluaatto meni siis tiukasti laiskotellessa, kuten muinakin päivinä. Joulukinkkua ja laatikoita ei löytynyt (nyyh), joten käytiin joulupäivällisellä syömässä oikeat pihvit foodcourtilla. Sitten takaisin hotellille, jonne pukki oli sillä välin tuonut lahjat. Kyllä se on kova jätkä ajamaan rekeä, kun tännekin ehtii.

Vedettiin ehtoollisviinit etukäteen ja suunnattiin kello 22 paikalliseen kirkkoon katselemaan aattoillan menoa. Ja kuten tavallista oltiin ainoat turret kirkossa. Ja perinteisesti pienoinen nähtävyys, eli neuvoja ja apuja tuli oikealta ja vasemmalta. Kirkkohan oli pakattu täyteen kiinalaisia, kuinkas muuten, nuo viihtyvät vain suurissa joukoissa. Tämä jumalanpalvelus oli siis lähinnä kiinanmielisille suunnattu, mutta alttarin viereen oli heijastettu myös Bill Gatesin mieliksi PowerPoint-käännös ohjelmasta washingtoniksi. Kätevää. Meno kirkossa muistutti lähinnä koulujen joulujuhlaa. Lapset ja nuoret esittivät erilaisia iloisia esityksiä ja väliin pappismiehet höpöttivät pakollisia osuuksia. Ei ihan loppuun asti kestetty (ainoastaan 1h45min), kun paikallinen karaoke-suuruus veteli alavireistä korkeaa ceetä. Lasimaalaukset säilyivät ehjinä, toisin kuin putkitukset korvissa.

Vaikka perinteinen harras, hiljainen, suomalainen joulukirkko on tunnelmallinen, niin mököttömisen ja ranteiden viiltelyn sijaan voisi sitä kai välillä suomalainenkin iloita kirkossa. Ja eikös se joulu ollut jonkun mieshenkilön syntymän aikoja, joten kyseessä lienee iloinen tapahtuma? Ja eikös nuo kirkon kannatusluvut ole olleet laskussa viimeiset pari tuhatta vuotta, joten nyt pitäisi laittaa uutta matoa koukkuun, vai mitä Anne ja Jussi? Ja nämä olivat vasta jäykkiä kiinalaisia. Innolla odotellaan fidziläisiä kirkonmenoja, sieltä ei kuulemma menoa puutu. Tuossa muutama klippi illan annista.




Joulupäivästä...hmmm ei muistikuvia. Nyrkkeilypäivänä (Boxing day), eli Tapaninpäivänä vuokrattiin mopedi ja lähdettiin kiertämään saarta. Itseasiassa mopedi lainattiin intialaiselta "ystävältä", koska vuokraaminen on tätä nykyä kielletty, ainakin Georgetownissa. Kuulemma nuoriso ajelee juovuspäissään vuokramopoilla (hyi, hyi). Tämä selittää vuokraamojen totaalisen puuttumisen. No saari tuli kierrettyä ja muutama pakollinen nahtävyys tuli nähtyä. Onhan ne kauniita ja jokaisella on oma "historiansa", mutta alkaa nuo temppelit jo tulla korvista, samoin kuin putket.

Ai niin, tuli taas sitten eksyttyä sivupoluille, mutta kun tien reunassa oli yksinäinen kyltti "SAUNA", niin mopedi meni automaattiohjaukselle. Paikka sijaitsi kauniilla paikalla korkealla vuoren rinteellä. Kyseessä oli kiinalainen yrttisauna ja hiukan skeptisellä mielellä päätin tarkastaa paikan. Voi pojat, olipa mukava joulusauna. Asteitakin oli sopivat 60 ja reilusti höyryä. Ei siis mikään norjalainen alppisauna, mallia Oppdal. Ja onhan sitä Vartiokylässä saunottu uunissa lämmitetyillä kivilläkin :) Saunan jälkeen sai ilmaiseksi omistajan tekemää inkivääriteetä (mahdottoman hyvää!) ja saunasta sai maksaa omantunnon mukaan. Paikka ei ilmeisesti ollut aivan Lonely Planetin listauksissa, kun taas kerran kyseltiin, miten ihmeessä eksyitte tänne! No, tekevälle sattuu ja etsivä löytää.

Ja lopuksi kuva-arvoitus: etsi kuvasta 5 virhettä. Vinkki: kyseessä islamilainen valtio.

Vastaus arvoitukseen (oikealta vasemmalle):
(allammesav assavuk) akis aj ilohokla, nenimutuekup nöteevis, tikaluttnot, nenimätteiv nuluoJ

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei vaan muukalaiset,
täältä hyvin vaihtelevasta Suomen talvisäästä terveiset sinne maailman laidalle. Onnellista ja mielenkiintoista uutta vuotta 2010 toivotellen!
Malla ja Kaitsu

Anonyymi kirjoitti...

Terve sinne jouluiseen Malesiaan. Näin äsken telkkarista, että Jarkko" osaatteko te pojat laulaa duuriasteikon " Salmelin oli telkkarissa laulamassa kuorosodan karsinnoissa. No Jake vahvisti, että pääsi mukaan (ilm. Sanin kuoroon), eli helmikuussa nelosen nettisivuilta katselemaan (meille niin tuttua jollotusta).

Muuten tänne pimeään ja kylmään ei kuulu mitään uutta, mutta kesä se taas lähestyy meitä, mutta teille on kuulemma tulossa talvi. Eli vaihtakaa aurinkorasva supipäähineeseen hyvissä ajoin, ettei paikat palellu.

Risto

Anonyymi kirjoitti...

Vai ei ole tapahtumia, Matti on taas puukottanut Merviä Tampereella, mutta sehän tapahtui jo jouluna.

Risto

Anonyymi kirjoitti...

Gott Nytt År!! Täällä on paljon lunta ja pakkastakin ihan tarpeeksi!

t.marie

Jussi kirjoitti...

Hyvät uudet vuodet teille sinne jonnekkin. Ja muille jonnekkin muualle.

Kyllä tänne koto suomeen aina jotain kuuluu. Nytkin on Sellossa ammuskeltu. Mutta ammuskelua, niin kuin Mervin/Matin puukotustahan täällä tapahtuu joka vuosi. . .

Jaa että matoa koukkuun. Aloitetaan se siitä että erotetaa valtio kirkosta! Silloin ei kaikkien tarvitse maksaa kymmenyksiä tuolle irvokkaalle instituutiolle ;-)

Kiinalaiset ja sauna, se ei ole hyvä yhdistelmä!! Mieleen palaa hetki Jinchuanilaisesta saunasta missä kolme suomalaista hikoilee lauteilla, kun kiinalainen henkilökuntaan kuuluva kaveri seisoo kiukaan vieressä ja heittää löytyä, puku päällä?!

Ei muuta ku jatkakaa . . .

Asko & Irina kirjoitti...

Malla ja Kaitsu: Hyvää uutta vuotta myös sinne "muukalaisille".
Risto: Eli ei mitään uutta, jos Matti on "vahingossa" puukotellut Merviä. Jep, kuulin kanssa Jarkko "tuttu jo TV:stä" Salmelinilta kaikenlaisista projekteista. Toivotaan, että kuorosodassa tulee Spjutsundmainen saunakohtaus. Silloin Jarkon joukkueella on selkeä etulyöntiasema :)
Jussi: No niin, nyt on asennetta ja sitten Annelta vastapalloon. Ollaan joidenkin matkailijoiden kanssa puhuttu tuosta jo perinteisestä suomalaisesta ammuskelukulttuurista. Ja samantien tapahtuu. Tuli muutama viesti vasebuukkiin. Oli taas ylittynyt uutiskynnys Ameriikoissakin.