keskiviikko 15. syyskuuta 2010

3.-6.9.2010 Salar de Yuyni, Bolivia


Aamulla aamiaiset massuun ja kohti matkatoimistoa. Seurueemme oli kuin olikin yön aikana kasvanut viiteen, eli saimme reissun sittenkin halvimpaan hintaan, jippii!. Autoon pakkautuivat meidän lisäksi siis sveitsiläiset Philipp ja Stefan, sekä espanjalainen Ezti. No, nythän pääsi varsinainen sammakko suusta. Ezti on baskimaasta. Jalkapallon MM-finaalissa Ezti kannatti tietenkin Hollantia, kuinkas muuten? Osoittautui kuitenkin huumorintajuiseksi, joten pienet viittaukset hänen kuulumisesta ETA:n olivat apikallaan. Huumoria, se on huonokin huumori! Lisäksi kyytiin ja parhaille paikoille istuivat paikallinen kuski David ja kokki-Tanya, jonka olisi myös tarkoitus toimia tulkkina.

Lähdettiin siis kiipeämään vuoria kohti. Reissu kestäisi siis neljä päivää ja kolme yötä ja itse Salar de Yuynille, eli suola-aavikolle pääsisimme vasta viimeisenä päivänä. Sitä ennen luvassa olisi kuitenkin upeita maisemia erivärisine järvineen, flamingoineen ja myös erittäin korkeaa ilmanalaa. Korkein kohta, jonne pääsisimme olisi vajaassa viidessä kilometrissä ja vuoristotaudin oireet tulevat yleensä 2500 metrin jälkeen. Koska tautia ei tule aliarvioida, olimme Askon kanssa olleet kaukaa viisaita ja hankkineet tautia lieventävän lääkityksen jo Saltasta. Lääke nopeuttaa ja helpottaa sopeutumista korkeisiin ilmanaloihin pakottamalla munuaiset tekemään verestä happamampaa ja siten happea imeytyy paremmin vereen. Normaaleihin taudin oireisiin kuuluu yleensä päänsärkyä, pahoinvointia, hengästymistä jne. ja tauti voi kehittyä hengenvaaralliseksi keuhko- tai aivoödeemaksi. Joten ei siis kannata leikkiä. Lääke kuulostaa selvästikin dopingilta. Pitänee soittaa Myllylälle ennenkuin osallistun kansainvälisiin kisoihin...


Aloitimme tutustumisen matkatovereihimma ja yhteinen kieli löytyi melko helposti. Hauskoja veikkoja nuo sveitsiläiset ja olemmehan ennenkin todenneet tuon puolueettoman maan asukit hauskaksi matkaseuraksi. Parin tunnin ajon jälkeen pysähdyttiin lounastauolle ja seuraan liittyi myös pikkuruinen hiiri, joka ilmeisesti oli tottunut matkailijoihin, jotka lounastavat kyseisessä paikassa, sen verran kesy kaveri oli nimittäin kyseessä. Ja tietysti matkalla pysähdyttiin ottamaan pakolliset maisema- ja hassuttelukuvat kaktusten kera.


Ensimmäisen päivän saldona upeita maisemia, kipuamista viiteen kilometriin, kovaa tuulta, lumisotaa, hiiri, muuleja, laamoja, strutseja!!! Ja kun aavikolla ollaan, niin pitäähän se renkaan puhjeta edes kerran. Illaksi saavutiin pieneen kylään, jossa yövyttiin todella perusoloissa. Ja kuten siellä koto-Suomessakin, niin raskaan työpäivän jälkeen odottaa uskolliset kotiovella? Yön aikana oli hiukan viileä 3 viltin ja makuupusssinkin kera. Kylmyydestä ja korkeudesta (noin viisi kilometriä) johtuen yö tuli nukuttua huonosti, mutta ylös piti nousta aamuviideltä. Ei reissaajalle armoa anneta.


Seuraavana päivänä istuttiin 12 tuntia autossa, joten ihan persusmeinikiä. Päivän aikana totuus oppaista alkoi hiukan valjeta, kun matkustajat tässä työntävät autoa irti lumesta. Kuski lämpimässä sisällä ja kokki/tulkki seisoo tärkeänä taka-alalla. Seuraavaksi saavuttiin haamukylään, jossa oppaiden selostus sisälsi suunnilleen kylän nimen ja korkeuden. Myöhemmin kuultiin toisiltä ryhmiltä historiaa espanjalaisten vaikutuksesta kaivoskylään, paholaisten manaamisista läheisen vuoren huipulla ja viimeisten asukkaiden lähdöstä noin 30 vuotta sitten. Myöhemmin ainakin japanilaiset ovat tutkineet aluetta kaivostoiminnan aloittamiseksi. Paikka vaan on niin syrjässä, ettei edes sähköä löydy, joten ainakin toistaiseksi hankkeet on haudattu. Kuski/oppaamme oli siis vähäpuheinen ja kokki/tulkki käänsi vielä vähemmän. Eikä ongelma ollut edes tulkin englanninkieli, kyllä se tarpeen tullen toimi, vaan myöhemmin tulkki myönsi, että on yksinkertaisesti kypsänä työhönsä. Sehän on hienoa noin niinku asiakkaiden kannalta. Viimeisenä iltana "Miss Bolivia" vietti mm. 45 minuuttia kuumassa suihkussa, muiden matkaajien odotellessa vuoroaan. Varsinainen hienohelma. Ohittaessamme alla olevan hiukan historiallisen näköisen tukikohdan Bolivian ja Chilen rajalla oli pakko lohkaista: "käytetäänkö aseistuksena kenties katapultteja?" Ei voinut tulkkikaan olla nauramatta. Toisaalta, kuka tälaista maaplänttiä haluisikaan?


Seuraavat pari päivää vietettiin siis lähinnä pitäen omaa hauskaa matkustajien kesken, opaspalveluiden puuttuessa. Enkä minäkään väsytä teitä turhilla jorinoilla. Maassa maan tavalla. Maisemat olivat aivan absurdin hienoja, eikä olisi vaikea kuvitella Mars-projektin harjoittelua täällä luonnonpuistossa. Kuten näkyy, maisemien lisäksi päästiin uimaan mm. kuumiin lähteisiin. Viimeisenä yönä yövyttiin suola-hotellissa, joka on tehty kokonaan suolasta. Ja löytyihän ystävämme skorpionikin paikalta. Viinintäytteisen illan jälkeen taas viideltä ylös katsastamaan auringonnousua suola-aavikolle.



Salar de Yuyni eli suola-aavikko on maailman suurin ja pinta-alaltaan noin 10 000 neliökilometriä. Aavikko sijaitsee siis Bolivian lounaisosissa. Aavikon pinta on siis muutaman metrin paksuisen suolakuoren peitossa ja kuoren alla on erityisen litium-rikas massa, jossa arvioidaan olevan jopa 50-70 prosenttia maailman litium-varastoista. Keskimääräinen lämpötila aavikolla on tähän aikaan noin 13 astetta ja yöllä mittari laskee jopa kymmeneen miinusasteeseen. Suola-aavikko on koti useille eri lajeille, kuten esim Bolivian vizcachalle (pitkähäntäinen jänis), culpeolle (paikallinen kettu) ja vaaleanpunaisille Jamesin flamingoille, jotka ovat uhanalaisia. Puita ei juurikaan kasva, koska kuivuus on melkoinen. Ainoa kasvilaji joidenkin pensaiden lisäksi on jättikaktus, joka kasvaa keskimäärin 12 metrin mittaiseksi ja voi olla jopa 2000 vuotta vanha.


Reissu oli upea kokemus, vaikka tuntuikin, että yksi päivä vähemmän istumista olisi riittänyt. Opaspalvelut olivat roskaa, mutta kuten tapana on, niin matkaseura korvasi tämän moninkertaisesti. Uskomattomia maisemia. Uskomattoman karuja olosuhteita. Kuivaa, kuumaa, kylmää, tuulta, hapetonta, mineraalilaguuneja, eläimiä, yms.. Olosuhteista johtuen reissun jälkeen naama on ollut vaarassa tippua. Nenä on niin kuiva, että aamuisin niistetään verta. Ai, niin ostettiin "mahtavalle" kokki/tulkille tipin sijaan patakinnas ja pussillinen suolaa - suola-aavikolta tietenkin. Ja itselle hassuja hattuja. Mutta mitäs Hannu Karpo tekee Boliviassa?




7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

wow, ei voi muuta sanoa! no pienenä miinuksena opaspalvelut....mutta aika mieletön mini-reissu teillä muistona, jälleen kerran!

täällä on syksy: vettä sataa, lehdet kellastuu ja illat pimenee jne. mutta omalla tavallaan se on ihan tunnelmallista!

pian nähdään,
mia

Anonyymi kirjoitti...

Tere

vai "lääkettä" ostitte ...! Voitte suoraan sanoa että kokapensaan lehtiä ostitte purtavaksi. Kuulemma on parasta lääkettä, tai ainakin vanhinta.

Upeat on maisemat. Eikö tullut mitään oireita, päänsärkyä tms. korkeudesta?

Jussi

Anne kirjoitti...

Hienosti kuvista tulee esille miten tuo isäntä on ihan emännän hyppysissä...

Mahtavia kuvia ja ei voi kun todeta että joko se vuosi on kohta täynnä!

Maailmani on laajentunut ansiostanne, muttei muuttunut vuodessa mihinkään.¨

Ikävä, joten nyt uskaltaa jo sanoa että nähdään pian!

Anonyymi kirjoitti...

Asko, Oletko suunnitellut kenen kyydeillä ja mihin aikan olet lähdössä kalaan silloin pe 22.10?

Aika moni on ilmoittanut menevänsä 1245 lautalla sinne saareen, eli lähtö stadista about 1030. Anssin kanssa ollaan kuskia vailla, eli tuletko kyytiin?

Risto

Marika kirjoitti...

Viivi pyysi mua soittamaan teille. Sanoin että soittaminen on vähän hankalaa toiselle puolelle maapalloa, mutta sähköpostia voin laittaa tietokoneella, että mitäs asiaa sulla olisi. On kuulemma ikävä ja haluaa kysyä milloin te tulette kotiin? Laskettiin yhdessä päivät ja mun palikkamatikan mukaan päiviä (tai öitä) olisi 21. Siihen Viivi totesi, että ei ole paljon ja koko ajan vähenee... Joten tervetuloa kotiin, aamukamman laskeminen on alkanut.

Asko & Irina kirjoitti...

Mia: Olipa aika reissu, mieletonta porukkaa mukana ja naurulla tuli varmaan kymmenen vuotta lisaa. Pian nahdaan!
Jussi: Kylla on kokalehtiakin pureskeltu, taalla ihan laillista hommaa. Laaketta kaytettiin ihan aikuisten oikeesti ja auttoihan tuo. Oireita tuli lahinna puuskutuksen muodossa ja kovana vasymyksena, muilla vakavampia; oksentelua jne.
Anne: Hienoa, etta pystymme laajentamaan jonkun maailmaa!
Risto: Asko laitteleepi viestia kyydeista.
Marika: Voi Viivia! Eipa mene enaa kauaa kun nahdaan! Taitaa tyttoa vaan ujostuttaa kun tavataan. Taalla Boliviassa yhteydet on huonot ja ollaan oltu viikon verran viidakko-/pampasreissulla, eli taysin yhteyksien ulkopuolella. Mutta siis taysin kunnossa. Yritetaan saada jotain blogiin piakkoin, valokuvien lataaminen on se ongelma... Pusuja kaikille!

Mrs Leinonen kirjoitti...

Waaaaaauuuu! Aivan mielettömän mahtavia maisemia! <3