sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

18.-22.3.2010 Taipei, Taiwan (49715km)

Hong Kongia muistellen pelkäsimme pahinta matkustaessa Taipeihin. No, sää suosi ja lämpötila oli mukavan lämpöinen ja hyvin siedettävät 24 astetta saapuessamme. Oltiin otettu yhteyttä paikalla asuvaan suomalaiseen Nooraan, joka oli lupautunut opastamaan meitä Taipeissa. Jussin oli määrä saapua vasta lauantaina 19.3. paikalle ja sitä ennen tapaisimme Nooran. Noora veikin meidät heti Taiwanin "tulikasteeksi" kutsumalleen retkelle Taipein keskustassa sijaitseville kukkuloille. Reisi- ja pohjelihaksia harjoitetttiin kiipeilemällä muutaman tunnin ajan upeille näköalapaikoille. Retki koostui myös erinäisistä käännöksistä kukkuloilla ja lopputulos oli melkomoisen eksynyt joukko. Onneksi kännykät pelasi ja apuun riensi puhelimen välityksellä Nooran tsekkiläinen poikaystävä. Vaeltelun ja takaisin kaupunkiin löytämisen jälkeen visiteerasimme paikalliset kukkamarkkinat, joilta oli määrä hankkia tulevalle vieraallemme kimpullinen kukkia tervetuliaistoivotukseksi. Mentiin kaikki Jussia vastaan bussipysäkille 10 vaalenpunaisen ruusun kanssa (hintaa kimpulla 1 euro). Väsynyt matkamies oli iloisesti yllättynyt ja varsinkin kun olimme menneet vallan noin tuhlaamaan.

Virkistäytymisen jälkeen suuntasimme Taipein kuuluisalle Shilinin iltamarketille, jossa voi tehdä ostoksia ja syödä edulliseen markkinahintaan. Taiwan on kuuluisa muun muassa stinky tofustaan, eli suomennettuna hajutofusta. Kyseessä siis se tuttu soijaproteiinista valmistettu tuote, jota täällä Aasiassa tungetaan miltei joka paikkaan. Yleensä tuo tofu on aika hajutonta ja mautonta, mutta kuten nimi kertoo, tämä tofu ei ole kumpaakaan. Joku voisi kuvailla hajua esim. ranskalaisen laatujuuston hajuun. Me suomalaiset emme tälle "herkulle" lämmenneet ja totesimme, että durian on löytänyt vertaisensa. Aivan kuvottavan hajuista ja makuista. Kuten durian ja moni muukin asia täällä, tämä jakaa myös mielipiteitä, toiset sitä rakastaan, toiset ei voi sietää. Yök, sanon minä! Markkinoilla maistettiin myös kokonaisia friteerattuja rapuja, osterimunakasta ja muita herkkuja.

Ilta venyi aikasen myöhään jatkaessamme iltaa Nooran ja hänen tuttujensa kanssa biljardisalissa. Joukkueet Irri & Jussi, sekä Asko & Jussi ottivat komean erävoiton kanadalais-tsekkiläistiimistä. Itseluottamuksemme vei meidät voittoon viime minuuteilla. Hyvä Suomi!

Seuraava päivä oli varattu Taipein nähtävyyksien katselemiseen. Asko oli ylhäällä jo melkein kukonlaulun aikaan, mutta matkan päästiin vasta noin klo 12, kun loput seurueesta pääsivät punkasta ylös. Suunnitelmana oli katsastaa Chiang Kai-sekin muistoksi pystytetty puisto, maailman toiseksi korkein rakennus Taipei 101, sekä syödä Noora suosittelemassa dumplings-paikassa.

Suuntasimme ensin Chiang Kai-sekin puistoon. Historiaa lyhyesti ja yksinkertaistaen: mieshän oli aktiivinen toimija Kiinan sisällissodassa, jossa yritti tuhota kommunistit, mutta epäonnistui, luovutti vallan kommunisteille ja Maolle ja pakeni itse Taiwaniin. Kai-Sekista (ei siis kuvassa) tuli Kiinan kansantasavallan (eli Taiwanin) presidentti, joka hallitsi maata kuolemaansa asti 1975. Vaikka Kai-sekin kaudella talous kohentui kovasti, oli maa kaikkea muuta kuin vapaa. Hemmon aikakaudella moni taiwanilainen yksinkertaisesti vain katosi ilmaistuaan hallituksen vastaisia mielipiteitä. Vastustajat joko teloitettiin tai laivattiin vankileirille Vihreälle Saarelle (Green Island), jossa he mitä todennäköisemmin viettivät loput vuotensa. Jannu on Taiwanissa ristiriitainen hahmo ja on ollut suunnitelmia, että puistosta poistettaisiin jannun patsas tai että puiston nimi muutettaisiin. Puistossa oleva museo sisälsi paljon tietoa Taiwanin historiasta ja muun muassa Kai-sekin kaksi luodinkestävää Cadillacia, joilla herra sitten huristeli pitkin Taiwania. Ja miehen patsaan luona on muuten täysi vartio koko ajan ja satuttiin paikalle juuri vahdinvaihdon aikoihin, olipa manööverit ja kylläpä jalka nousi!

Ai niin, ja Asko päätti samalla paikata huvennutta matkakassaamme ottamalla vastaan uuden väliaikaisen työn (kts. kuva) sillä välin, kun Jussin kanssa käytiin olusilla.



Taipeissa näytti monena päivänä olevan aikas paljon sumua, oliskos ollut saasteista johtuvaa savusumua, joka esti tehokkaasti näkyvyyttä. Päätettiin sitten jättää Taipei 101 väliin, me ehtisimme myöhemminkin, mutta Jussi jätti homman väliin pitkin hampain. Siirryttiin suoraan lounaalle dumplingseja maistelemaan. Paikka löytyi Nooran erinomaisten ohjeiden avulla ja ja paikkaan jonotti liuta paikallisiakin. Eikun jonon jatkoksi vaan ja muutaman hetken kuluttua päästiinkin sisään ja saatiin nokan alle mitä maistuvimpia dumplingseja. Kyllä nää osaa!

Käytiin hankkimassa seuraavaksi päiväksi junaliput Hualieniin, josta tarkoitus olisi suunnata Tarokon rotkoon maisemia katselemaan. Illalla suunnattiin vielä katsastamaan Shidanin iltamarkkinat. Ilta päättyi säälliseen aikaan seuraavan päivän aikaisen herätyksen vuoksi.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nonnih,

kotona ollaan turvallisesti.

Kiitos vielä kerran maailmanympäri matkaajille turren kanssa pyörimisestä!

Ja kiitos Nooralle loistavasta Taipein kierroksesta. Erityisesti bilis sessiosta ystäviensä kanssa. Niin kuin taisit jossain mainita niin päänsärky siitä tulee kun suomalaisiin törmää ;)

Jatkakaa matkaa turvallisuus muistaen. Välttäkää skoottereiden tms. vuokraus. Jos jossain huonosti käy niin niillä laitteilla. Skootteireiden mukana saatuja "kypäriä" voi käyttää lähinnä kattiloina 'stinky tofua' keittäessä . . .

J

Noora kirjoitti...

Kiitos myös teille hauskasta päivästä ja mahdollisuudesta puhua suomea oikein kunnolla. Kiva seurata täältä miten teidän matka etenee. =)

Asko & Irina kirjoitti...

Jussi: Hyvä hyvä. 12-vuotias pullo vielä mukana. Hyvä, että huolehdit, mutta älä nyt ihan yöunia menetä. Täällähän riittää, jos jonkin näköistä vaaraa.
Noora: Jäi vasepookkiin kommentoimatta ja kiittämättä mainiosta seurasta! Ei tullut minusta hajutofun ystävää. Oisko tuossa tofussa päänsäryn syy? Söikös muutkin?