11.-17.4.2010 Malapascua Island, Filippiinit (53224km)

Trains, planes and automobiles!
Olkoon tämä bloggaus omistettu Marielle, jonka loman islantilainen tulivuori meni ja pilasi. Marien erityisestä pyynnöstä blogi sisältää paljon kuvia, jotka tällä hetkellä paljon tuskin lämmittävät...

Tajuttuamme paikallisjunassa Tainanista Taipeihin, että lentomme lähtee vielä samana päivänä teimme yhtäjaksoisesti matkaa noin 30 tuntia, kunnes Filippiinien turkoosin väriset vedet kutsuivat meidät jälleen luokseen (tämä veikin yhdeltä matkaajalta melkein mehut). Juna, kävely, bussi, lento, lento, taksi, bussi, lautta ja viimeiset metrit ryömien. Perillä - VIHDOIN! Mutta kaikki sen arvoista!!! Ilmeisesti Taiwanin harmahtava(t) arkkitehtuuri/ihmiset olivat sumentaneet väliaikaisesti aistimme tai ostamani Photoshop-lasit (kuvassa) todella toimivat, sillä Filippiinien vedet olivat turkoosimmat kuin muistinkaan ja paikallisten vieraanvaraisuus kuin seireenien laulua...

Majoitus hankittiin taas halvimmasta päästä, kuten näkyy (kuinkas muuten?). Mistä on halvat mökit tehty: bambua kattoon, bambua seinään, hiukan lattialle ja olkia patjaan :)? Oikeastaan turha panostaa hirveästi asumiseen, kun tarkoitus on kuitenkin olla mahdollisimman paljon kaikkialla muualla. Pehmeä sanky ja hyvät naapurit, sillä pääsee pitkälle.

Oikeanpuoleisessa mökissä asusti Tanskanihme Magnus, joka suoritti divemasterin tutkintoa läheisessä sukellusliikkeessä. Magnuksen ensimmäinen vinkki: "Menkää sukeltamaan johonkin muuhun kuin hänen puljuunsa". Ja senhän teimmekin. Kolmen sekunnin harkinnan jälkeen valitsimme niinkin vakuuttavan liikkeen kuin FUN&SUN-Diving. Nimi nyt on yhtä vakuuttava kuin "Autokorjaamo Remmi & Kumitus". Kyseisellä nimellä varustettu liike muuten sijaitsi aikoinaan Vääksyntien varrella. "Yllättäen" sukellusliike oli myös saaren halvimpia.

Malapascualla sukellusten ideana on lähinnä hait ja erityisesti kettuhai. Tuo merten pikku Repolainen asustelee pääasiassa syvissä vesissä, mutta täällä päin sitä tavataan myös matalemmilla alueilla, Malapascualla hait liikuskelevat aamuvarhaisella noin 25-30 metrin syvyydessä, koska paikalla on kalojen "suihku", elikkäs puhdistusasema, jossa pikkuiset puhdistajakalat riipivät kalojen ja haiden kiduksista tarpeettomat loiseläimet. Kettuhai eli Alopius vulpinus on noin kuuden metrin mittainen hai, jonka pyrstöevän ylälohko on yhtä pitkä kuin muu ruumis. Kettuhai-nimi tulee kreikankielisestä kettua tarkoittavasta alopex-sanasta. Englanninkielinen käännös on thresher shark ja se käännettänee suomeksi puimuriksi. Epäselväksi jäi mistä nimi thresher tulee, ainoa mielleyhtymä olisi viikate, jota hain pyrstöevä muistuttaa. Kettuhai saalistaa ajamalla kalaparvet eväänsä käyttämällä yhteen tai jopa tainnuttamalla kalat evänsä lyönnillä.

Suuntasimme siis noin kello viisi aamulla ulapalle ja veden alle tiiraamaan näitä merten Repolaisia. Kettuhai (kuten muutkin hait) on todella vaikuttava näky, kun se majesteettisesti lipuu "hiljalleen" ohitsesi. Ja pyrstöevä on hämmästyttävän kokoinen! Samalla sukelluksella törmättiin myös devil ray-rauskuun. Ja sekaannusta lisätäksemme, kyse ei siis ollut manta ray-rauskusta, jonka käännös suomeksi on jostain syystä paholaisrausku, vaan devil raysta, joka usein sekoitetaan ulkonäöltä manta rayhin ja jolle emme etsinnöistä huolimatta suomennosta ole löytäneet (kotibiologit, auttanette suomennoksessa jos lisätietoa löytyy!).

Molemmat kuuluvat kuitenkin samaan mantojen sukuun, mutta ovat kyllä erotettavissa ja siis kaksi eri eläintä. Joka tapauksessa, hienoa; ensimmäinen devil ray-havaintomme! Dyykattiin myös toisena päivänä ja nuo kaksi dyykkiä oli erittäin rentouttavia (kuten kuvasarjasta näkee). Satuttiin olemaan ainoat sukeltajat ja meillä oli siis oma vene koko päivän käytössä. Sukelluksella nähtiin myös valkoevähai, joka oli yllättävän suurikokoinen, noin kaksimetrinen. Tämä hailaji on yksi harvoista, jota tavataan makaamasta meren pohjalla. Yleensähän haiden tulee uida koko ajan hengittääkseen. Valkoevähaimme makasi luolassa, toisen pienemmän kanssa, joten saatoimme tarkastella yksilöitä noin metrin päästä. Aika vinkeä tunne tuijottaa haita silmästä silmään, yleensä nämä veijarit uivat melko etäällä ja vauhdikkaasti. Ja olipa upeita koralleja ja merikäärmeitä, joista yksi yritti ottaa lähikontaktia Askoon ja divemasteriimme Feyhin uimalla näiden jalkojen välistä. Onneksi ei käynyt kuinkaan, nuo merikäärmeet ovat todella myrkyllisiä.






Ja palataksemme naapureihimme. Vasemmalla puolella asusti kolme paikallista seepraa tai puusilmää, elikkäs siis kolme tuomaria. Koris on täällä kova sana ja saavuimme paikalle juuri kesäkauden avajaisiin. Tuollakin pienellä saarella oli hurja määrä joukkueita ja joka ilta pelattiin kolme ottelua. Taso oli vaihteleva, mutta ihan osaavia kavereita keskimäärin, ainakin harjaantumattoman silmään. No, nuo juomarit, anteeksi tuomarit tuomitsivat ensin illan pelit ja aloittivat jälkipelit noin puolenyön aikoihin. Ja ilmeisesti hampaankoloon jäi jonkin verran, koska yleensä jatkoivat noin kello neljään saakka aamuyöllä. Täytyy nostaa hattua tuollaiselle ammattimaisuudelle, että otetaan työt kotiin. Korvatulpat on matkamiehen parhaita ystäviä.

Pienellä saarella ei juuri mitään ihmeellistä tekemistä riippumattoilun, sukelluksen, löhöilyn ja syömisen lisäksi ollut. Mutta Taiwanin jälkeen yksinkertaiset asiat sopii yksinkertaisille ihmisille ja saimme kulutettua kuusi päivää aikasen helposti. Kuvista toivottavasti välittyy, että näin matkailun keskellä pieni loma piristää kummasti. Ja mitä isot edellä, sitä lapset perässä, vai miten päin se oli? Joka tapauksessa vesileikit oli kova sana ;)

Ja Magnuksen vinkkien avulla löydettiin ehdottomasti saaren paras ruokapaikkakin pienoisten mutkien takaa. Tarjolla oli todella maukasta "kotiruokaa", jota ei ollut pilattu hinnalla. Ja huomatkaa lähes miehen kokoinen olut (tai sitten vain herneen kokoinen pää), jonka varjoon varomaton matkailija voi ajautua. Muutoin saarella vallitsi sukellusresorttien kartelli, joka tarjoili "ylihintaista" (lue:5-6€) grilliruokaa. Sukelluksen johdosta paikalla oli aika paljon pulleita saksalaisia sukeltajia, joten ruokailu paikallisessa mestassa oli todellakin paikallaan. Täytyy kyllä ihmetellä noita bratwurstinpurijoita, miten stereotyyppisen näköisiä turisteja olivatkaan laahustaessaan sukellusfirmojen ja rannan väliä. No, kaikilla on oikeus matkustaa - mutta voisi sen kyllä osilta kieltääkin. Kyseisen kuvan luiseva kaveri ei liity mitenkään lihaviin saksalaisiin, tuli vaan eteen tuollainen avoinainen hauta, kun oikaistiin ottamaan aurinkoa pienelle rannalle.

Ja lopuksi kuvasarja Jani Sievisen kadonneista harjoitteluvideoista: