perjantai 7. toukokuuta 2010

2.-7.5.2010 Pulau Batam, Pekanbaru & Bukittingi, Indonesia (56743km)

Hyvää sunnuntaita ja erinomaista ÄITIENPÄIVÄÄ kaikille äideille ja äidinmielisille! Ruusuja ja haleja!

Lauttamatka (Bohol-Cebu) oli siis leppoisa, lukuunottamatta Ave-Maria rukouksia, joita saneltiin kaiuttimista aina, kun aallon korkeus ylitti 20cm!!! Kannattaisikohan tuokin aika pidellä ruorista kiinni, eikä käsiä ristissä? Filippiineillä on kuulemma 7107 saarta vai oliko se uimataitoisten määrä, vai miten se oli? Ja oikeasti sää oli niin hyvä, että Jussi & Joni olisi uinut tuon matkan heittämällä. Silmät kiinni. Edestakaisin. Ja vieläpä selvinpäin. Valitettavasti lento Singaporeen oli hiukan pomppuisa ja kun peppu alkoi nousta penkistä vuoristoradan tyyliin, niin rukoukset alkoivat kaikua matkustajien toimesta. Ei siis lentokapun toimesta tällä kertaa. No, viestit meni läpi ja perille päästiin.

Filippiineiltä lähtiessä oli suunnitelmana, että...ööö...ei ole suunnitelmaa! Tiedettiin, että lauttamatkan jälkeen edessä oli 4 tunnin lento Singaporeen ja luultavimmin yö lentokentällä. No, Singiksen kenttä on OK ja ajattelimme yöpyä lentokentän sisäpuolella, jossa on palveluja, kokolattiamattoa yöpymistä varten, sekä ilmaista internettiä tarjolla. Tämä tietenkin, jos saavut pääterminaaliin. Ja voitte arvata saavuttiinko? Tajusimme tilanteen vasta lentokoneessa, että Cebu lentää budjettiterminaaliin. Päätettiin siis vasta Sinkkilän lentokentällä heikkojen yöunien ja kolikonheiton jälkeen suunnata Sumatralle ottamalla lautta Riau-saarille, Batamille ja siitä aina edelleen eteenpäin Sumatralle saakka. Lautta Sinkkilästä Batamin satamakaupunkiin, Sekupangiin, kestää vain noin kolme varttia. Yövyttiin Batamilla jopa kaksi päivää korjaten univelkoja ja hoidellen asioita. Muutoin paikasta ei paljon sanottavaa.

Batamilta lähdettiin hyvien yöunien jälkeen kohti Pekanbarua, joka on lähin suurempi kaupunki saavuttaessa Sumatran saarelle. Ja olikin ehtinyt unohtua, miten aikaa vievää ja vaivalloista matkustaminen on Indonesiassa verrattuna muuhun Aasiaan. Täällä kun etäisyydet on hirvittäviä. Esimerkiksi Sumatra on maailman kuudenneksi suurin saari, pinta-alaltaan vajaat 500 000 neliökilometriä ja vuorta ja jos jonkinlaista kanjonia on vaikka muille jakaa. Joten lähdimme Batamilta Pekanbaruun lautalla ja jostain syystä olimme saaneet pieniin (herne)päihimme ajatuksen, että matka kaupunkiin kestäisi kokonaisuudessaan kuutisen tuntia. No, kyse olikin vain lauttamatkan pituudesta, jonka jälkeen jatkettiinkin bussilla saman verran :/

Ja nyt ei ole kyse mistään maantien ässä-busseista, vaan todellisista julkisista kulkuvälineistä, jotka täällä tungetaan todella täyteen. On kanaa, lasta, mummoa ja vaaria, on sohvaa ja sohvapöytää bussin katolla kaikkien muiden matkatavaroiden lisäksi. Yksi puolentoista metrin penkki on varattu vähintään kolmelle matkustajalle, mikä tekee länkkäreiden pepuille mannaa. Ilmastointia ei ole, jousista puhumattakaan ja kuljettajat ovat todellisia maantien ritareita, jotka on koulutettu ajamaan kuopasta kuin kuopasta mahdollisimman suurella nopeudella, aikataulut ne on täälläkin! Tiet ovat maanjäristysten jälkeisessä kunnossa ja bussi ja muut tiellä liikkujat ajavat mutkitellen kaistalta toiselle (jos siis kaistoja on). Torvea soitetaan jokaisen ohituksen kohdalla ja vähän myös vastaan tuleville tutuille, joita vastaantulijoista on noin 80 prosenttia.

Meillä kävi kuitenkin mäihä, tuuri, eli moukan mäjäys ja saatiin paikat etupenkiltä kuskin vierestä. Vain pakki puuttui ja kuski (kuvasta). Tilaa oli yllättävänkin hyvin ja saatiin eturivin paikat kaikkeen mitä tiellä tapahtuu (valitettavasti). No, rukouksilla/ristinmerkeillä/puolikuilla täällä pääsee pitkälle ja välillä jopa perille. Matka sujui yllättävän kivuttomasti ja saavuttiin Pekanbaruun illalla noin klo seitsemän aikoihin. Pylly sanoi voi persetti, mutta tunto palasi pikkuhiljaa.

Perillä paljastui bussifirman todellinen luonto. Päätepysäkki oli syrjäseudulla kaupungin ulkopuolella, eikä todellakaan pääterminaalissa, kuten olivat puhuneet. "Bussifirman" pihalla päristelivät lähinnä paikalliset ojec-kuskit (mopotaksit) tarjoten ylihintaisia kyytejään kaupunkiin tai majapaikkoihin. Meille jäi valinnaksi maksaa joko suunnilleen yhden yön yöpymisen hintainen taksikyyti keskustaan tai jatkaa suoraan Bukittingiin, noin 8 tuntia lisää bussilla. Kumpikin vaihtoehto oli huono, mutta Irrillä hella napsui sen verran isoilla luvuilla, että jätettiin taksikyydit väliin ja jatkettiin pikkubussilla eteenpäin. Kyllä suoraan sanoen otti päähän, olimmehan juuri noin tunti sitten todenneet, ettei peppu enempää kestäisikään. Mutta ihminenhän taipuu ja ajan myötä tottuu mihin tahansa ja olihan siinä bussimatkalla aikaa sulatella kiukkua. Kiukku kuitenkin laantui kuin taikaiskusta, kun ensimmäisellä taukopaikalla (noin puolen tunnin ajon jälkeen, ei ihme että matkaan menee kahdeksan tuntia!) paikallisen kahvilan isäntä halusi kuvata Irrin noin 10-vuotiaan poikansa kanssa. Liekö esittelee Irrin poikansa tulevana vaimona? Sitä ystävällisyyden ja hymyjen määrää, kiukku katosi ja huijaritaksikuskit unohtui. Kyllä nämä ihmiset on ihmeellisiä!

Bussi, jolla matkaa taitettiin, oli jostain syystä (niin, kuka yöllä matkustaisi??) puolityhjä/-täynnä ja mahduimme hiukan levyttämään, mitä sitä nyt pomppimiselta ehti. Usean pysähdyksen (mm. renkaiden täyttöä, jalkapallomatsin seurantaa matkustajien odottaessa bussissa jne.) jälkeen rahastaja ilmoitti, että olemme päämäärässämme. Bussi pysähtyi pienelle kioskille ja kello oli noin neljä aamuyöstä. Ei karttaa, ei hajuakaan missä päin kaupunkia ollaan, eikä kykyä selvittää asiaa bahasa indonesialla. Noin puolenkymmenen paikallisen avustuksella selvisi, että bussi oli aikeissa jättää meidät viiden kilometrin päähän keskustasta. Emme suostuneet jäämään ja jatkoimme eteenpäin, mutta ensimmäisen majoituspaikan kohdalla, noin kilometri matkan jatkumisen jälkeen, meidät hätistettiin bussista (tai Irri hätäpäissään hyppäsi pois). Siinä sitten oltiin pestyn k.... kanssa ja edelleen selvästi ainakin parin kilometrin päässä citistä. Lähdettiin talsimaan rinkat selässä ja kas, paikalla pyyhälsikin yömyöhäinen taksari, joka tinkaamisen jälkeen heitti meidät keskustaan ylihintaisella 2,5 dollarin hinnalla. Ensimmäinen majoituspaikka oli kiinni. Onneksi päästiin kuitenkin siedettävään majoitukseen ja myöhemmin selvisikin, että kyseinen majoitus olikin hinta-laatusuhteeltaan kaupungin parhaita. Että paistaa se aurinko välillä risukasaankin... Kyllä nukutti ja päällä olleet vaatteet olisi voinut polttaa, no, pistettiin vaan pesulaan. Yhtäjaksoista matkantekoa tehtiin siis 21 tuntia. Ainakin tehokasta matkantekoa...

Aamulla muutamien tuntien yöunien jälkeen lähdettiin tutustumaan Bukittingin kaupunkiin. Kaupunki sijaitsee noin 900 metrin korkeudessa ja siksi ilma on mukavan viileää. Kaupunkia ympäröi kolme tulivuorta; Merapi, Tandikat ja Singgalang. Asukkaita täällä on hiukan yli satatuhatta, joten ihan tuppukylä tämä ei ole. Kaupungista tehtiin pieni päiväretki paikallisella opeletilla (samanlainen kuin, microlet Sulawesilla) läheiselle kahviplantaasille, jossa tuotetaan yhtä maailman kalleimmista kahveista; Kopi Luwakia.
Kyseisen kahvin kilohinta on täällä huimat 150 Amerikan dollaria. Erikoiseksi kahvin tekee se, että kahvipavut käyvät läpi sivettikissan (luwak) suoliston ja siten saavat aivan erinomaisen maun. Kuvassa nainen siis esittelee sitä ihteään, elikkäs kissanpaskaa, josta sitten väännetään maailman kalleinta kahvia ja länsimaalaiset kahviconnoisseurit pikkurilli pystyssä kehuvat "kahvin" nyansseja. Kuten mekin. Kylla sitä ihminen on olevinaan tai vaan tyhmä. Nyt siellä kotikokit voivatkin alkaa kerätä norjalaisen metsäkissan tai ocicattien kissanhiekasta "sattumat" ja keitellä kahvia ylioppilasjuhliin. Ja vot!

Kyseessä on siis yhden naisen paikallinen yritys. Kahvia hän toimittaa Eurooppaa ja Australiaa myöten. Muitakin kissankakkakahviplantaaseja on olemassa, mutta erotuksena muista tämä kahvi on täysin luomua ja keskeltä Sumatran viidakkoa. Sivettikissat, jotka kahvin "jalostavat", ovat siis ihkaoikeaa viidakon eläimistöä, jotka yöllä saapuvat plantaaseille "jalostamaan". Erotuksena tehotuotantopalantaaseilta, joissa kissat on itse asiassa aidattu plantaaseille. Kuten hienostuneet kahvinkuluttajat pikkurillit pystyssä tietävät tässä on vissi ero:

1. Kissat eivät elä normaaleissa viidakko-olosuhteissa, jolloin ruokavalio ei ole yhtä monipuolinen ja jalostus yhtä kuohkeaa.
2. Kissat ovat yöeläimiä ja syövät naturaaleissa olosuhteissa kahvinpavut vain tiettyyn kellonlyömään keskellä yötä (vähintäänkin Mozartin 9. sinfonian säestyksellä).
3. Kissat valitsevat naturaaleissa oloissa vain parhaimmat, juuri oikeassa kypsyysasteessa olevat hedelmät.

Ja nämä Lutherin teesit, jotka myös R. Pauligin kotioveen on naulattu, eivät tietenkään toteudu tarhaolosuhteissa ja todelliselle kahviammattilaiselle ero on kuin Mietaan ja Wassbergin 15km hiihdossa. Minimaalinen, mutta HYVIN merkittävä. Kahvia on muuten mahdollista tilata myös netistä suoraan tuottajalta. Luultavasti $15/100g+postikulut, joten eikun pannu porisemaan ja postimies Patea odottelemaan. Varokaa kahdesti soittavia postimiehiä :)

Kierrettiin myös itse kaupungin nähtävyydet, eli linnoitus, kanjoni ja japanilaisten toisen maailmasodan aikana rakentamat luolat. Päästäksemme linnoituskukkulalle, jouduimme kiertämään paikallisen eläintarhan kautta. Tulipa taas surullinen muistutus siitä kuinka huonot voi eläintarhan olot pahimmillaan olla. Ikävää, että tulimme erehdyksessä tukeneeksi puiston toimintaa maksamalla sisäänpääsymaksun. Kyllä tuossa sisäinen kettutyttö meinasi päästä valloilleen. Ehkäpä tämä kertoo surullista tarinaa tämän päivän maailmanmenosta, jossa keskellä Sumatran viidakkoa on surkea eläintarha, jotta näkee "villieläimiä". Ennen oli kuumemmat kesät, järvet puhtaita ja ihmiset rehellisiä. Blaa, blaa, blaa, niinpä tietenkin! Itse linnoitus toimii nykyään vesitornina ja sen ympäristö... no, miten sen nyt sanoisi... en maksaisi sisäänpääsystä. Japanilaisissa luolissa oli käytävää toisen perään, joten kovin eksoottista tämäkään ei ollut. Alkaa taas arvostamaan suomalaisia nähtävyyksiä... No, tulipas nyt valitettua ja positiivisista puolista voi sanoa, että itse Bukittingi oli raikas tuttavuus. Täällä elää rinnakkain islam ja kristinusko ja kovin leppoisalta vaikuttaa. Ja täällä Kekkonen on ilmeisesti viettänyt "kuolemansa" jälkeiset vuodet, lisää materiaalia fileen "Kekkosen kalareissut"...

Viime aikoina tullut kirjoitettua paljon matkustelusta, sukelluksista ja kauniista rannoista, pahoittelut yksipuolisuudesta. Tämä vaan on osa meidän arkea (ja mielikuvituksen puutetta). Vaihtelun vuoksi voin tietenkin kertoa myös oman suoleni (kissat käytiin jo läpi) toiminnoista. Pyysikö joku siellä takana? Yleisön pyynnöstä: pääsimme Singaporen kentälle ja suuntasimme riisitautiset kehomme kohti Burger Kingiä. Tilasin kolmen jalopeñon purilaisen: kitalaki kesti, mahalaukku ei. Kuten Mennen-mies sanoisi: "Poltteli mennen tullen." Seuraavaksi Batamin Pizza Huttuseeen ja rasvainen pölykapseli naamaan ja taas oli vessanpöntön reunat öljytty. Apina oppii kuulemma seitsemännellä kerralla, joten eiku illaksi intialaiseen ja curry-huuhtelu oli valmis. Pitkän bussimatkan ajaksi maha onneksi suutahti ja aloitti mykkäkoulun. No, ei kolmea ilman neljättä ja perillä piti vedellä kanamajoneesit ennalta-arvattavilla seurauksilla. Kuvan ravitsemusliike ei liity kuvattuun tapahtumaketjuun, vaikka näin voisikin päätellä. Ja nyt, kun sumatralainen suolihuuhtelu on suoritettu, voi vedellä Padang-ruokaa ja ylläri-pylläri: muna-annoksia taas ilman h(s)uolenhäivää, haa-haa!

Ja lopuksi vielä viikon erikoinen: Mikäs se siinä?

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Thanks for the info!!

By the way, have you ever heard about yummy-cebu.com? I hear they just finished a new contest called Mama's day out!

Julia kirjoitti...

Mulla taitaa olla tallella muutama vanha markka. Olen muistoksi jättänyt niitä. Voisin sinne teille niitä lähettää (jos teillä olisi osoite). Saisitte noin hyvällä kurssilla matkakassaan lisää rahaa ;)

Pääsisitteköhän te yhtä vaivattomasti sieltä Bangokkiin? Kuullosti aika mukavalta toi 21 tunnin matkustelu :)

Jussi kirjoitti...

Onko tuo taulu ennuste vai onko siellä vaan perempaa tietoa?

En tiedä oletteko seuranneet uutisia, mutta ei tiedä vaikka saataisiin Markka takaisin. Ainakain Drachman voisi palauttaa.

t. huolestunut asuntovelallinen

Anonyymi kirjoitti...

Siinä taulussa taitaa vaihtua rahanvaihtokurssit?

On ollut muuten mukava lueskella tätä teidän blogia.

T: Hanne

Liisa Lindqvist kirjoitti...

Meillä taitaa duunissa olla tuota sivettikissakahvia, sen verran skeidalta se maistuu...

Komeet on maisemat, nauttikaatten kun vielä voitte. Täälläkin hiirenkorvaa pukkaa ja taivaalta sataa valkoista mannaa, ainakin tänä aamuna oli auton katto ja kylki tykitetty niin täyteen skeidaa että aamu alkoi ABC:lla pesuhommissa.

Kokkonen oli tänään ekaa päivää uudessa duunissa, Suomi VOITTI huimalla 1-0 maalierolla Saksan lätkässä ja meitsi joutui heittämään loppuillasta pienen visiitin Peijaksen ensiapuun - sen verran tämäkästi tuli iskettyä varvas pöydän reunaan et se tais murtua...

Toivottat Liisa, Pekka ja (ei-niin-sivetti)kissa Oona

Marleena kirjoitti...

Hienoa kuulla teidänkin suolien toiminnoista! Itselläni on nimittäin juuri menossa empiirinen tutkimus siitä, mikä ruoka/juoma maistuu parhaalta tullessaan takaisin ylös;)

Ja täytyy tuosta kahvista vielä sanoa, että älkää hyvät ihmiset ostako Kuchingista pippurikahvia! Tai valmistakaa se ainakin paremmalla menestyksellä, kuin me. Vein nimittäin vanhuksille tuliaisiksi ja eihän se tietenkään suodatinpussista suodattunut eikä annosteltava määrä TODELLAKAAN ollut sama, kuin pauligin tuotteilla :D Lisäsäväyksen toi koko kämppään levinnyt haju, joka hyvinkin voisi muistuttaa tuota sivettikissan suolistokierroksen jälkeistä tuotosta.

Petra kirjoitti...

voi jeetas teidän kanssa. Vesi tirisee silmistä ja inkontinessi meinaa uhata.. Mutta sanottakoon että näin tokalla viikolla arviointikeskuksen erikoisuudensuunnittelijana mikä vaan riittää aikaansaamaan suuria tunteita, itkupotkuraivareista hepulinauruun.. Sen verran "mukavata" on ollut :D