tiistai 7. syyskuuta 2010

24.-27.8.2010 Mendoza, Argentiina

Andit, nuo köyhän miehen Alpit. Kahdeksan tuntia Valparaisosta Mendozaan meni mutkattomasti. Hetkonen, siis ei, vaan mutkaisesti. Bussi pyöri kuin ryssä Stokkan ovissa. Ja niin oli kovat sivuttaiskiihtyvyydet vai mitkä ihmeen coriolisvoimat, että yhdessä mutkassa huomasin, kun matkatavaramme lensivät tasan tarkkaan vaakasuoraan vastaantulevalle kaistalle. No, onneksi Metsä-Botnian tukkirekka ei ehtinyt tulla mutkaan ennen kuin kuskimme ja stuertti huomasivat samaisen tapahtuman. Tavarat kyytiin pikaisesti, eikä paljon kyselty tuliko kaikki mukaan. Rajalla löysimme onneksi omamme matkatavaroiden joukosta, joten ei huolta. Onko teistä muuten mitenkään arveluttavaa, jos tullissa kassialmalle kerätään kolehti, kun hän siirtää matkalaukut läpivalaisuun ja takaisin bussiin? Vähän niin kuin Hki-Vantaan lentoasemalla tullimiehille annettaisiin "tippiä" hyvästä työstä...hmmmmm. No, maassa maan tavalla.

Tavoistamme poiketen, Mendozan bussiasemalla, lähdimme pienen tinkaamisen jälkeen sisäänheittäjän mukaan. Luultavasti ilmainen kuljetus hosteliin oli riittävä houkutin. Hosteli oli kuitenkin oikein mukava uima-altaineen ja sisälsi myös rajattomasti juomatonta viiniä. Hiukan liian viileää uimiseen ja kyseinen viini oli kyllä varsinaista tynnyrinpesuvettä, varsinkin kun meistä on tullut kovin muoti(viini)tietoisia. No, on se makuaisti korppikotkallakin. Lisäksi saatiin oikeita vinkkejä hostelin pitäjältä siitä kuinka turisti venyttää penniään. Itse Mendozan kaupunki (miljoona asukasta) on ihan ok ja turvallinen, kuten Argentiina yleensäkin, pois lukien Buenos Aires. Ensimmäisenä iltana vain hengailtiin ja käytiin syömässä varsin yhdentekevässä ravintelissa. Kuvista päätellen jotain jäi kuitenkin hampaankoloon.

Seuraavan päivän suunnitelmat meni järjestelmällisellä tarkkuudella pieleen. Turisti-info sentään oli auki, mutta pyöräfirma ei suostunut vuokraamaan pyöriä kaupungista viinitiloille, koska matka oli kuulemmma liian pitkä. 17km, joopa joo. Ja pyöriä sai vain läheltä viinitiloja. Ja patkat, kuka sitä pyörää enää perillä tarvitsee?? No, seuraavaksi ostamaan bussilippuja ja pysäkille. Ystävällinen paikallinen selosti, että bussit Maipúun eivät jostain syystä kulkeneet tänään. Dhouh! Mentiin lopulta mozzarellapizzalle, joka on jonkinlainen "must" täällä. Ihan ok, mutta suht raskasta. Andien ylitys oli vienyt miehestä voimat ja mieli teki vain nukkua. Joten Irri kirjoitteli blogia ja minä nukuin minkä kerkesin. Illalla mentiin paikalliseen buffet-mättöön. Ei nyt ihan meidän tyylistä ruokaa. Liha on tietenkin Argentiinan juttu ja sitä riittää joka lähtöön. Muuten oli kyllä Tallink-tyyliä.

Ja jos jokin ei onnistu, niin eikun uutta haulia piippuun ja uutta sorsaa tähtäimeen. Seuraavana aamuna kuudeksi bussiasemalle ja kohti Argentiinan Halti-tunturia, eli Aconcaguaa (6962m). Eteläisen pallonpuoliskon korkein vuori, jos nyt ei aivan väärin mennyt. Neljän tunnin matka aamuyöstä oli varsin näyttävä, jos vain silmäluomet olivat auki (Irri, HERÄTYS!!!). Perillä kansallispuiston portilla olimme viiden muun matkaajan kanssa odottamassa toimiston aukeamista. Kunnes selvisi, että muut viisi olivat matkaoppaita kahdelle täydelle bussille koululaisia. Olimme taas kerran ainoat turret paikalla. Ai täh! No, toimistomiehillä oli ilmeisesti ilta venynyt pitkäksi, joten mentiin puistoon omin luvin. Kävelyreitti oli ajateltua lyhyempi, mutta 3km:n korkeudessa ei lähdetty suuremmin urheilemaan. No, ehkä kuitenkin vähän. Näkymät oli varsin hienot.


Kansallispuistosta käveltiin rautatietä pitkin 3km Puente Del Incaan. Tietä pitkin matka olisi ollut 4km, mutta näissä korkeuksissa pitää olla säästäväinen. Ja sattuihan matkalle rapistuneen rautatiesillan ylittäminen noin 30 metrin korkeudessa, kauhunhetkiä korkeanpaikan kammosta kärsiville, kuten Irrille... Matkalla huomattiin myös kaksi matalalla lentävää matkustajakonetta varsin lähekkäin toisiaan ja myös maanpintaa. Tosin, jos kone lentää matkakorkeudessa 10-11km ja vuorenhuiput ovat 7km, eihän tuohon korkeaa matikkaa tarvita, joten näyttävät olevan "lähellä". Puente Del Inca muuten on geologinen siltamuodostelma, lähellä on myös ollut aikoinaan kuumia lähteitä ja paikalle on raijattu rikkaita turisteja vuosikymmeniä sitten. Nykyään itse kylässä ei ole kuin muutama ravintola turisteille ja pienet markkinat. Kylpylä näkyy myös saaneen keltaisen kuorrutuksen. Osa turisteista oli viettänyt koko päivän kylässä, koska olivat tulleet katsomaan vain siltamuodostelmaa, eivätkä ilmeisesti olleet tietoisia Aconcaguasta. Eli kuusi tuntia istuen kiven päällä. Kukin tyylillään. Illaksi kotiin "Mäkkärin" kautta.


Seuraavana päivänä päästiin ihan viinitiloille asti. Päädyttiin paikallisbussiin ja paikan päällä kävelyyn. Ensimmäiseksi viinimuseoon, jossa oli tarjolla vain espanjankielisiä kierroksia. Päädyttiin sitten vain veivaamaan ja nostelemaan esineitä. Järkevän näköistä touhua. Myös ilmaiset viinit maistuivat. Tämän jälkeen suklaa-/likööri-/oliivi-kahvilaan. Ei tuo suklaa nyt ihan vakuuttanut. Oliivijatkeet ja liköörit olivat oikein maukkaita ja tässä tyylinäyte 70-prosenttisen absintin maistelusta. Vaikka opas poltti alkoholi/sokeri-seoksen parantaakseen makua ja häivyttääkseen alkoholia, poltteli absintti kurkkutorvea vielä illallakin.

Pienen iltapäiväkävelyn (=kartturivirhe) jälkeen päädyttiin viinitila Trapichen porteille. Seuraava englanninkielinen kierros olisi puoli neljä, joten piipahdettiin Beer Gardeniin. Vaatii rohkeutta pystyttää pienpanimo keskelle viinitiloja. Oluet olivat kyllä hiukan kotitekoisen makuisia, mutta menihän ne alas. Takaisin Trapicheen ja kierrokselle. 5€ hintainen kierros oli oikein mukava. Tutustuttiin ainoastaan viinitilan laatuviinejä valmistavaan puoleen. Ovat valmistamassa esim. biodynaamista viiniä, mutta sertifioinnissa menee vielä muutama vuosi, joten kauppoihin tulee vasta 5 vuoden päästä ja Suomeen tuskin koskaan. Valmistusmenetelmiin kuuluu mm. kesannot, laiduntavat eläimet ympäri viiniköynnöksiä ja rypäleiden keruu ja köynnösten leikkaus riippuu kuun asennosta. Ja tämä ei ole vitsi. Paikassa suhtauduttiin täydellä vakavuudella kuun vetovoiman vaikutukseen viinin valmistuksessa. Oikeasti aika mielenkiintoista. Lisäksi vanha viinitehdas oli täysin restauroitu vanhan mallin mukaan. Tähän kuuluu kuuluisa lattia, jota pitkin aikoinaan viinitynnyrit vieriteltiin. Valikoimiin kuuluu myös täysin käsintehty viini, alusta loppuun. Tarkoituksena ei ole niinkään vaikuttaa makuun, vaan se on kunnianosoitus käsityölle, mitä viininvalmistus ainakin aikoinaan oli. Muutoin viininvalmistus oli viimeisintä tekniikkaa ja selostus kaikkineen teki vaikutuksen. Kierros oli kaiken kaikkiaan jälleen mielenkiintoinen ja maistuva. Ainoa tahra täydelliseen päivään tuli, kun opas sattui mainitsemaan, että kyseisen viinitilan omistaa Ronald McDonald. Meinasi viinit tulla yläkautta takaisin...MÄKKÄRIIIIIIII!!!!

Kamat oltiin jätetty bussiasemalle säilytykseen, josta lähdettiin kohti pohjoista ja Saltaa. 20 tunnin yöbussimatka ei näissä busseissa ole juuri mitään, kun mukaan kuuluu evästä jos jonkinlaista. Mutta metrin peruutuksen jälkeen kuului reilu pamaus ja sihaus. Yksi takarenkaista puhkesi. Kuinkahan mones tällä matkalla? Nilkutettiin varikolle ja matka jatkui. Tiedoksi muuten, että tällä hetkellä ollaan Boliviassa ja täällä bitit kärrätään yksitellen eteenpäin, joten valitettavasti joudutaan karsimaan kuvien määrästä. Yrittäkää kestää, niin mekin...

4 kommenttia:

Marie kirjoitti...

Hieno toi paikallisbussi, jonka edessä Asko istuu. :)
Mulla on yleensä sama ongelma kun Irrillä kun pitäis autosta maisemia katsella... ne silmät ei vaan pysy auki.

Anonyymi kirjoitti...

olipas kiva taas lukea kuulumisia! :)

se on hyvä, että välillä bussimatkaaminen on niinkin turvallista, että uskaltaa ummistaa silmänsä, maisemien menettämisen uhallakin.

voisittekohan jatkaa tätä blogia sitten täällä koti-suomessakin, tulee vieroitusoireita, jos se vaan yhtäkkiä loppuu...

pian nähdään! nauttikaahan loppumatkasta täysillä!
mia

Anonyymi kirjoitti...

Boliviassa . . hmmm . . .

On se hyvä että ette ole ostaneet kaiken maailman matkamuistoja matkan varrelta. Nyt on tilaa rinkoissa, vaikka sieltä Boliviasta ottaa mukaan pari kilon "matkamuisto pussukkaa". Ne kun kotiin tuotte ja eteenpäin myytte niin ei ole rahahuolia vähään aikaan. Voi vaikka toiselle kierrokselle pallon ympäri lähteä.

T: anonymous 'sniff'-holics

ps. eihän tulli/supo lue tätä?

Asko & Irina kirjoitti...

Marie: Kuvan inspiraatio on elokuvasta "Into the Wild", erämaan kutsu. Hieno elokuva. Mulla on sen verran pitkät raajat, että nukkuma-asennon löytäminen on joka tapauksessa mahdotonta.
Mia: Hyvä idea. Asko menee vessaan. Nyt kaivaa nenää...meidän elämä palaa samaan rutiiniin liian pian.
Anonyymi: Supolle tiedoksi, että ostetaan vain "tee-lehtiä" ja joka tapauksessa vain omaan käyttöön.