keskiviikko 27. tammikuuta 2010

10.-20.1.2010 LOMA Julian kanssa; Bali (30809km)

Balilta toivoimme löytävämme kaunista luontoa, aurinkoa ja erittäin ystävällisiä ihmisiä, joihin olimme törmänneet muualla Indonesiassa. Aurinkoa löytyi ihan mukavasti ja luontokin oli kaunis. Valitettavasti massaturismin käärme oli luikerrellut tänne(kin). Suurin osa saaren asukkaista saa elantonsa turismista ja sen myötä turisti tai valkkari on ehtymätön rahan lähde. Bali on ensimmäinen paikka reissullamme, jolla todella ärsyyntyi paikallisiin ihmisiin. Rannalla sai koko ajan olla toistelemassa "ei kiitosta" ja hätistelemässä kaiken maailman roinan tai erinäisten palvelusten kauppaajia kauemmas. Ja auta armias kun erehdyt kysymään hintaa tuotteelle tai palvelulle, joka ehkä mahdollisesti kiinnostaisi, olet käytännössä jo ilmoittanut ostavasi sen hintaan mihin hyvänsä. Ja tämä ilmiö oli havaittavissa myös Kuta-massaturismin ulkopuolella. Joten tässä mielessä Bali voidaan rinnastaa melkein mihin tahansa matkaoppaan massaturismilomakohteeseen. Täytyy sanoa, että olimme kaikki kolme (korjaa Julia, jos olemme väärässä) hiukkasen pettyneitä saareen.

Mutta jottei menisi aivan paasaamiseksi, olihan meillä lomalaisilla silti Balilla myös oikein hauskaa. Paikalliseksi oppaaksi saarelle saatiin semi-paikallinen surffari; Ilpiano da Costa, jonka opastuksella Asko tutustui surffauksen ihmeelliseen maailmaan ja onnistui pysymään laudan päällä huimat kaksi kertaa koko parin päivän session aikana.
Herra da Costa tutustutti meitä myös menestyksekkäästi paikalliseen ravintolatarjontaan ja saariekskursiomme olisi ollut vain puolittain onnistunut ilman häntä. Kiitoksat Ilpianolle ja harkitse matkaoppaan uraa, jos surffaus ei lyö leiville.

Matkan ensimmäiset viisi päivää vietettiin Jimbaranilla, joka on itsessään melko rauhallinen kalastajakylä, jossa muuta tekemistä ei juuri ollut kuin nauttia auringosta ja merenelävistä (suun kautta). Lähdettiin myös testaamaan paikallinen joki koskenlaskun muodossa ja olimmekin ainoa venekunta, jolle varattiin heti kättelyssä kaksi opasta mukaan venereissulle. Ilmeisesti meidän koskenlaskutaidot oli huomattu jo kaukaa. Ja kotikokeille tiedoksi, että kumiveneeseen kannattaa varata mahdollisimman paljon paljasta pintaa, joka hiukan märkänä on liukas kuin mikä. Ja eipä aikaakaan, kun Julialta näkyi vain jalkaterät ja nainen pyöri veneen pohjalla kuin ryssä Stockan ovissa. Ja kyllä siellä veneenpohjalla kävi kukin kerrallaan. Seuraava suunnitelmamme oli vallata laiva ja pudottaa oppaat yksi kerrallaan jokeen. No, suunnitelma onnistui vain puolittain. Vai liekö opas todennut, että hän mieluummin laskee joen paljaaltaan kuin meidän kanssa? Toisen oppaan kohdalla Julia toimi oikein päämäärätietoisesti (aika pitkä ja vaikea sana, katselkaa wikipediasta loput) ja yritti parhaansa mukaan mukiloida opasta melalla. Daaa, mitä muutakaan järkevää käyttöä noin reilun metrin mittaisella kepillä olisi? Valitettavasti opas tajusi kuvion ja lopulta takavarikoi Julialta melan kokonaan, ennenkuin Balin saarivaltakunnalle tapahtuisi sen suurempaa tuhoa. Tämän jälkeen Julia toimi, kuten virassaan, eli lähinnä kuolleena painona ;) (=tosin elävä, eikä löydy paljon painoakaan). Kaikenkaikkiaan koskenlaskusta jäi saldoksi yksi jokeen pudonnut sandaali (löytyi muutaman kilometrin päästä), kaksi pudonnutta melaa, yksi pudonnut meloja ja paljon naurua. Reissulla nähtiin myös saaren kauneinta luontoa, riisiterasseja, vesiputouksia ja jylhää maisemaa.

Balin matkailun toinen osa muodostui road tripista, joka tehtiin vuokraamalla sokkona paikallinen (tai japanilainen) nuhapumppu Suzuki Katana, jonne mahduimme juuri ja juuri kolmisin rinkkojen kera. Takapenkillä olija joutui kyllä istumaan puoliksi renkaan päällä. Olishan se pitänyt arvata, että japsit tekee noin pieniä autoja. Muutenkin "Katala" oli melko loppuun poljettu, sama kuin ois mättääseen polkassut. Joka ylämäessä joutui käyttelemään pienintä vaihdetta. Ja jäätiimpä kerran mäkeen, eikä päästy edes ykkösellä liikkelle. "Auton" parhaat jouset löytyi lähinnä omasta takalistosta ja täällä päin Indonesiaa tiet eivät olekaan niin hyvässä kunnossa kuin muualla (kts. aiempi merkintä "Liikehdintää Indonesiassa"). Ja eihän autoa kortilla ajeta, edes Suomessa. Täällä lähinnä Pyhällä Hengellä, joten otettiin kunnon siunaukset. Ja loppuun asti se Suzukin lopulta jaksoi.

Kolmen vuorokauden road tripillä koluttiin lähinnä etelä- ja itäpuolta saaresta ja yövyttiin Candidasassa ja Ubudissa. Kun virkistystä tarvittiin, käytiin uimassa.
Ja kaikkihan muistaa vuoden 2000 Sydneyn olympialaisten pettymyksen, kun Jani Sieviseltä tipahti uimalasit lähtöhypyn yhteydessä ja "varma" olympiakulta menetettiin. Kyseisestä tapahtumasta on löytynyt YLE:n salaisesta arkistosta lisämateriaalia (yhdessä Urkin kootut kalaretket- ja JFK:n murhaaja-kansioiden välistä). Tämä yksi arkaluontoisimmista mysteereistä paljastetaan tässä ja nyt. Ja kuten salaliittoteoriat ovat jo aiemmin epäilleet, huomaatte kyseisestä kuvasarjasta, että eihän Sievisellä ole laseja alkuunkaan!!! Viereiseltä radalta lähtenyt kilpakumppani on vaan yksinkertaisesti rasvannut Janin lähtötelineen!!!


Näköaloja varten joutui katselemaan auton ikkunasta ulos (takapenkiltä näkyvyys TIETENKIN rajoitettu). Ja snorkaustakin ehdittiin harrastamaan. Candidasa oli semituristikohde, johon tulee jokunen pakettimatkailija, joten esim. ravintolahinnat oli hiukan korkeammat. Lisäksi käytiin jossain satunnaisessa saksalaisessa kylpylässä katselemassa kuinka rikkaat viettävät lomiaan. Liekö maailmalla taantuma, kun vain yksi pöytäseurue löydettiin paikalta? Kun kurvattiin paikalle Katalalla, luulivat varmaan lähinnä extratyöntekijöiden tulevan töihin. Vartijallakin silmät pyöri kuin hedelmäpelissä. Ei tiennyt itkeäkö vai nauraako! Ubud oli ihan mukava pikkukaupunki, josta löytyi esim. saaren halvimpia ruokamestoja ja saatiin paras kattaus paikallista menuuta (vertaa Indonesian buffet). Toisaalta kaupungista löytyi myös kallista tarjontaa, eli hiukan sivukujille täytyy ajautua.

Sukelluksen osalta saaren tarjonta jäi vähäiseksi. Julia halusi snorklausta vain uima-altaassa ja mekin tutustuimme paikalliseen tarjontaan vain vierailemalla Tulumbenin kylän edustalla olevalla hylyllä. Näkyvyys oli melko huono ja olosuhteet muutenkin heikohkot. Julia jäi odottelemaan parempia kelejä neitsytsnorklaukselleen (mekin jäämme odottamaan). Me snorklaajat/sukeltajat emme myöskään nähneet Balin kuuluisia möhkäkaloja, koska satuttiin saarelle vääränä vuodenaikana, hitsin hitsi.

4 kommenttia:

Julia kirjoitti...

Juuh, samaa mieltä Balista teidän kanssa. Aikamoinen Mallorca :P Mutta silti tykkäsin ihan TOSI paljon ja nyt kyllä ajatukset (jos aivot vielä pelaa jäätyneinä pakkasesta) väkisinkin karkaa kesken virkamiehen työpäivän sinne aurinkoon ja lämimään meriveteen. Saispa sandaalit jalassa köpötellä jo täälläkin :(

Voikaa hyvin!!

Liisa Lindqvist kirjoitti...

No joo, kieltämättä tuolla oppii sen "no thank you" toistamaan 100 kertaa sujuvasti peräkkäin. Sitten jos vaikka vahingossa koskee johonkin kaupustelijan tarjontaan, niin kauppahan siinä on jo huomaamatta tullut sovittua. Ne kärsii siellä aikalailla niistä Kutan pommeista joka käytännössä pilasi turismin ko. saarella.

Paikka on kyllä mahtava ja Ubudin puunveistovalikoima meitsin makuun mahtuva. Muistinkohan kertoa että Kintaman on paikka josta on eniromaiset näkymät sinne Agungin (?) laaksoon (muista ny niitä nimiä niin tässä).

Pekka lähettää "hyviä terveisiä, ei pahoja, ei kylmiä vaan lämpimiä terveisiä". Se tuossa oikein innostui avaamaan sanaisen arkkunsa:o)

-Liisa & Pekka

Anonyymi kirjoitti...

Hih, hih, hih! Mä nauran täällä ihan kippurassa! Tämä tarina pelasti päiväni!

T. marie

Asko & Irina kirjoitti...

Julia: No pian se kesä tulee sinnekin =).
Liisa: Ubud oli meidänkin mielestä mukavampi paikka kuin muut. Ja nyt onneksi osataan jo kieltäytyä. =)
Marie: Onneksi pelastetaan joku säännöllisesti. Arvaa onko Asko muuten käyttänyt niitä mun ostamia sandaaleja koko reissun (niitä jotka ostit Gregerillekin)? Ei ole juurikaan kuluneet, joten laatutavaraa ovat. Kerrankin on sama mieltä kenkien valinnasta.