lauantai 3. huhtikuuta 2010

27.-28.3.2010 Hsiao Liuchiu Island, Taiwan (50435km)


Jussin lähdön jälkeen suunnattiin Etelä-Taiwanista ensin Pingtongin kaupunkiin, jossa viivyttiin asioiden selvittelyn vuoksi yksi yö. Yritettiin nimittäin vuokrata mopoa alle ja olis suunnattu Maolinin vuoristoon maisemia katselemaan. No, Pingtongissa on sen verran tiukka meininki, ettei kansainvälisellä ajokortilla irtoa mopoa. Päädyttiin siis viettämään yksi yö turhaan kaupungissa ja lähdettiin sitten vähän kiertelemään kaupunkia yrityksenä selvittää, olisko edes polkupyörien vuokraaminen mahdollista. Turisti-infosta saatiin ohjeet vuokraamoon, mutta olihan se jo sulkeutunut siihen mennessä kun sen löysimme. Kaupungista löytyi kuitenkin useita hienoja temppeleitä ja myös oman kirkkokuntamme edustus oli riittävä. Kysymys kuuluukin, kumpi kirkoista vaikuttaa houkuttelevammalta?

Koska Maolinin kartoitus meni persiilleen Pingtongista käsin, lähdimme seuraavana päivänä Donggangin kaupunkiin ja lautalle edelleen Pikku-Liuchiun saarella, joka on Taiwanin ainoa korallisaari. Saarella on asukkaita noin 13 000 ja se on pituudeltaan noin 9km pitkä, joten mikä ideaalinen päiväreissu. Ja lauttamatka saarelle on vain puolisen tuntia. Heti satamasta löydettiin melko edullinen majapaikka, noin 12 euroa yö. Otettiin alle vuokramopo (täällä se kyllä onnistui!!) ja lähdettiin kiertämään saarta. Saarella on kaikenmoisia kummallisia ja keinotekoisen tuntuisia turistihoukutuksia. On Mustan aaveen luolaa, Vaasikiveä, Intiaanikiveä ja Hummeriluolaa. Paikoilla on aika vähän yhteistä nimiensä kanssa ja saa jälleen todella käyttää mielikuvistustaan, jotta kaikki paikat saa ynnättyä nimen kanssa yhteen. Ja noi luolat oli yleensä muutamia metrejä pitkiä käytäviä, josta kiinalaiset turistilaumat tunkee kimpassa läpi kauheella huudolla ja kikatuksella. Että silleen. Olemmekin jo laittaneet Matkailun edistämiskeskukselle viestin, että Suomenlinna muutettaisiin Ulvovan Myllärin saareksi. Ja ne rannat: saarta mainostetaan paratiisisaarena, jolla voi snorklatessa nähdä vaikka mitä ja jonka rannoilla voi kylpeä auringossa ja niin edelleen. Saaren parhaaksi mainostetulla "hiekka"rannalla on uintikielto. Kyllä nää kiinalaiset osaa!

Saari oli siis aikamoinen antikliimaksi jo parasiittirantoihin tottuneille! Päivä oli riittävä tämän paikan koluamiseen innostuneemmillekin. Kiitos ja riittää ja takaisin mantereelle ja kohti Taiwanin toiseksi suurinta citiä, Kaohsiungia!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moikka,

Nyt olisi kalareissu siirrossa 22.24.10 viikonlopulle. Saataa olla että siimat jäätyvät jo keloille, mutta täytynee pelata enemmän korttia

Risto

Annemi kirjoitti...

Kuten huomaatte, miehet käy ulkona kerran vuodessa. Nauttikee kun saatte olla ulkona, koko vuoden ympäreensä.

Kortti vastaanotettu! Ei tainnut maisemat olla yllä mainutulta parasiittisaarelta.

Koska luen tätä blogia enemmän rivien väleistä kuin riveiltä, minun täytyy tunnustaa että edelleen tuntuu että kierrätte samaa vaikeasti lausuttavaa paikkakuntaa kuin 6 kk sitten, kun lähditte. Ja pelkään kovasti että eksytte jonnekin bankokin liepeille mellakoihin. Elekää vaan ruvetko rähinöimään! Milloin alkaa ne englanninkieliset paikannimet. Suomiturren on kovin vaikea lukea tekstiä jossa on noin paljon vieraskielisiä kirjaimia...

Varasin juuri luksusloman Vaasan suuntaan, tiedättehän, the Sunny Beach of Finland! Katsotaan mitä pohojanmaalta jää käteen. Hiekkarantoja kuten teilläkin, I assume.

Halit ja pusit (pusikaa toisianne)!
Anne

Asko & Irina kirjoitti...

Anne: Kortti on nimen omaan juuri tuolta vaikeasti lausuttavalta saarelta! Kyllä Taiwanin postilaitos on nopea, kortti on postitettu noin viikko sitten! Ja korjasivat mun kännykänkin, kostui Askon lenkillä ja pimeni aivan täysin. No, ei nää ihan kaikissa asioissa uunoja ole (aika monessa kylläkin, Asko kirjoittelee lisää blogissa).

Anonyymi kirjoitti...

Voi teitä onnen myyriä siellä juomasammioiden ja lihapatojen ääressä. Täältä loppuu kaupoista leipä ja jauheliha, kun lakot painavat päälle.

Onneksi sentään kaljaa riittää, mutta kun hanget sulavat, niin ei perhettäkään voi enää ajaa hankeen. Wappuna ei enää välttämättä saa edes skumppaa kaupoista, kun nekin loppuvat. Voi meitä onnettomia!

Risto

Asko & Irina kirjoitti...

Risto: Ja niin me länsimaalaiset luulemme elävämme yltäkylläisyydessä ja kun HK sulkee hanat, niin lihikset loppuu hyllyiltä. No, tulkaa tai menkää Taiwaniin, jos nälkä yllättää. Sieltä saa, jos jonkun näköistä eläimen osaa leivän väliin, eikä lakot paina päälle.