13.-16.5.2010 Bukit Lawang, Indonesia (57533km)

Toba-järveltä viisi tuntia Medaniin paikallisbussilla, hikinen yöpyminen kaupungissa (ei mitään raportoitavaa) ja seuraavana aamuna pari tuntia Bukit Lawangiin, joka on upea pikkukylä Gunung Leuser-kansallispuiston kupeessa. Bukit Lawangiin turret tulee trekkaamaan vidakkoon ja katsastamaan orankeja, sekä villejä, että orankikeskukseen pelastettuja ja sieltä uudelleen viidakkoon vapautettuja.

Oltiin katsottu opaskirjasesta, että täällä olisi mahdollisuus tehdä viidakkovaellus ja yöpyminen viidakossa kohtuullisen rapeaan 45 dollarin hintaan. Hinnasta ei kuulemma voisi tinkiä... Paikalle saavuttaessa hinta olikin vain noin kolminkertaistunut, joten meinattiin suosiolla jättää vaellukset väliin. Mietittiin, että ollaan jo ehditty tällä reissulla nähdä ja kokea kaikenlaista: viidakkoa, hienoja eläinkokemuksia villien luontokappaleiden toimesta, sekä trekkaamista. Joten mietittiin, tuoko tällainen reissu mitään uutta matkapäiväkirjaan. Vaikka hinnat piti olla fiksattu, onnistuimme tinkaamalla (siis istuimme kahvia juoden ja miettien kohteliasta tapaa kieltäytyä, oppaat sen kun tiputti hintaa kun tunnit kului...) laskemaan hintaa sen verran kohtuulliseksi, että päätimme lähteä reissuun.

Seuraavana aamuna kamat reppuun, hyttyssprayta päälle ja lenkkarit jalkaan. Matkaan meidän lisäksi lähti kaksi sveitsiläistä pariskuntaa, yksi italiaano ja oppaita kaksin kappalein. Tarkoitus olis vaeltaa ensimmäisenä päivänä noin seitsemän tuntia syvemmälle viidakkoon ja matkalla toivottavasti tavata viidakon asukkeja. Noin parin tunnin kävelyn jälkeen näimme ensimmäisen semi-villin orankin. Hiukan kyseenalaisesti oppaat ruokkivat orankia, joka tietysti oli tottunut ihmisiin ja tuli puusta alas. Päivän aikana törmättiin yhteensä seitsemän orankiin, joista vain yksi uros oli oikeasti villi. Nämä villit eläimet kun yleensä asustavat sen verran syvällä viidakossa, ettei sinne päiväreissulla ehdi. Ja törmättiinpä myös Bukit Lwangin kuuluisuuteen, Mimi-orankiin, joka on kuuluisa alhaisesta turistien sietokyvystään, joten tapaaminen jäi aika pikaiseksi... Orankien lisäksi eläintarjonta meidän viidakkovaelluksellamme jäi aika laihaksi, harmin paikka. No, onhan tässä jo eläimiä nähtykin....

Noin kuuden tunnin vaelluksen jälkeen ja viimeisten uuvuttavien askelten (vika tunti jyrkkää alamäkeä pitkin ryteikköä) jälkeen saavuimme leiriimme, joka oli joen varrella. Täytyy sanoa, että harvoin tulee hikoiltua näin paljon ja ensimmäistä kertaa näimme jopa paikallisten hikoilevan. Eikun uimakamppeet päälle ja joen yli leiriin uimalla. Pahaksi onneksi saapumisemme jälkeen alkoi sataa kaatamalla, mitä jatkui koko illan. Onneksi oli katos, tosin hikiset kamat ei kuivuneet juurikaan. Meidän reissulle sattui aivan mahtavan hauska porukka ja ilta sujui leppoisasti seuraleikkien muodossa. Aamulla herättiin erittäin huonosti nukutun yön jälkeen ja luvassa oli joen valloittaminen tuubeilla eli traktorin sisärenkailla aina Bukit Lawangin kylään saakka. Hieno kokemus ja Sumatra osoitti olevansa nimensä veroinen (Suma Terra=kaunis maa).

Majoituttiin kylässä vielä viimeiseksi yöksi upeaan Jungle Inn-majataloon. Huoneemme parvekkeelta pääsi suoraan vesiputoukseen kylpemään ja asumisessa oli aitoa viidakon tunnelmaa, tosin unet oli paremmat tällä patjalla. Bukit Lawangista Sumatran valloitus jatkuu Banda Acehiin Maran jalanjäljissä ja edelleen Pulau Wehin saarelle, jossa tapaamme Togeanilta tutun Laetitian, kivaa! Samalla aletaan haikein mielin viimeistellä Kaakkois-Aasian valloitusta, lento Australiaan on maanantaina 24.5.2010.