5.-14.7.2010 Feejeexperience

Ensimmäisessä yöpaikassa Mango Bayssa vietettin suht railakas ilta, muun muassa edellä mainittujen jenkkinuorten kanssa. Osoittautuivat oikein hauskaksi porukaksi, vaikka yleissivistys oli kovin yleisellä tasolla. Normaaleista jenkeistä poiketen itseironiaa löytyi senkin edestä. Ja jokaiselta löytyi kassista litran viinaleka, joten yhteinen kieli löytyi nopeasti. Hotellissa oli järjestetty myös erilaista iltaohjelmaa esim. kaljanjuontikilpailu. TODELLA lapsellista touhua, joten osallistuin välittömästi kilpaan. Ja sehän on selvä, että suomalainen ei tänne asti tule häviämään. Olihan se vähän kuin olisi vienyt lapsilta tikkarin, mutta isäpapan oli pakko näyttää mallia. Ja eikun voittajan ylävitoset kehiin!

Naisten kilpasarjassa lajina oli jäätelönsyöntikilpailu. Valitettavasti Irri ei läpäissyt alkukarsintoja ilmeisen ylivoimaisuuden takia. Ilta jatkui riittävän railakkaasti, joten päätimme hypätä bussista ja jäädä parantelemaan oloamme muutamaksi päiväksi, joten sanoimme hyvästit Kemille (opas) ja Arwinille (kuski), sekä muille. Tiedän, tiedän, kuskin nimi Arwin viittaa myös täällä tiettyyn väestönryhmään. Suomesta poiketen kyseessä on FBI, eli Fijian Born Indians.

Rentouduimme muutaman päivän snorklaten, pelaillen lentopalloa, ottaen aurinkoa ja jopa lenkkeillen. Iltaohjelmasta löytyi muun muassa Grab Race, eli rapujen juoksukilpailu. 10 eri maan rapua huutokaupattin ennen kisaa ja kilvan jälkeen omistajat voittivat huutokaupassa kerätyt rahat. Ja sen verran meteliä pidimme, että myös pieni ja pippurinen Suomi sai oman osallistujan kisaan (Italia poistettiin listalta, jotta pääsimme mukaan). Huomatkaa nimi taulussa! No, sen verran kivettynyt oli ravun suoritus, että palkinnon lunastus jäi vain haaveeksi. Säälittävästä suorituksesta hämmentyneinä sisäinen Animalia sai vallan ja Irri päätti vapauttaa sielunkumppaninsa (rapu). Toivottavasti rapu säästeli vauhtiaan kisassa, muutoin ei luonnonvalinta lupaa hyvää tuollaiselle jolkottelijalle.

Hyppäsimme parin päivän päästä uuteen bussiin muutaman vanhan ja uuden tuttavuuden kera. Oppaana Robin ja kuskina Willie. Luvassa oli pienoinen viidakkovaellus ja vesiputous, joka on muuten Fidzin kielellä savu. Mutaista kävelyä, kylmää vettä ja vesileikkejä, eli mukiinmenevä päivä. Saavuttiin seuraavaan yöpaikkaan Uprising Resorttiin hyvissä ajoin ja se osoittautui vieläkin hienommaksi paikaksi, joten päätimme taas kerran viettää muutaman päivän paikan päällä. Yleisessä ohjelmassa oli kookospuun tarinaa ja perinteisiä heimoasusteita. Paikasta löytyi myös ilmainen langaton yhteys, sekä hiukan huolimatonta sähkötyötä. vesi & sähkö on aina hauska yhdistelmä :). Tarkoitus oli myös suorittaa kuuluisa haisukellus. Sukeltajat istuvat pohjassa kallionkielekkeellä katsomassa, kun divemasterit houkuttelee haita ruoalla. Paikalla parveilee jopa 8 erilaista hailajia. No, kohtalo oli päättänyt toisin ja seuraavan päivän sukellus oli jo täynnä. Tässä vaiheessa päätimme hypätä taas pois Feejeen kyydistä ja jatkaa matkaa parin yön jälkeen omatoimisesti pääsaaren itäosien saarille.

Tavallisesta poiketen otimme kimppataksin Fidzin suurimpaan ja pääkaupunkiin Suvaan. Bussipysäkilla tapaamamme paikallinen muusikko neuvotteli puolestamme taksisuharilta sen verran kilpailukykyisen hinnan. Suvassa asukkaita on jopa vajaat 90 000, Ameriikan suurlähetystö (Mc Donalds) ja elokuvateatteri. Yövyttiin yksi yö South Seas-hotellissa ja käytiin ostamassa vaatetusta Pierre Cardinin haarakonttorista. Sivistetiin itseämme elokuvilla, jonka jälkeen maistui paikallinen pikaruoka. Ruokakojut löytyivät lähinnä ajotien varrelta, eli kyseessähän oli drive-In. Paljon oli taksisuhareita asiakkaina ja silloinhan ollaan lähellä asian ydintä roskaruuan suhteen :)

Seuraavana aamuna lähdettiin bussi-lautta-bussi yhdistelmällä kohti Ovalaun saarta ja Levukaa, joka oli aikoinaan Fidzin pääkaupunki. Bussissa on aina tunnelmaa, eikä Fidzi ole poikkeus. Lisäksi Levukassa oli seuraavana päivänä kansallinen rugby-ottelu, joten bussit ja laivat olivat täynnä tavallistakin isompia ihmisiä ja suuria egoja, eli tuomareita. Pieni pelko alkoi hiipimään, että joudutaan yöpymään rannalla, jos kaikki hotellit ovat jo
täynnä. Eräs belgilaispariskunta oli tehnyt etukäteisvarauksen saaren halvimmasta hotellista ($50) ja se oli kuulemma jo täynnä. Mehän ei perinteisesti perusteta etukäteissuunnittelusta, joten Herran haltuun taas kerran. Ja eihän meille muutenkaan kelpaa halvimmat hotellit. Muutaman tunnin lauttamatkan jälkeen päästiin perille todella vihreälle Ovalaun saarelle. Pienen bussimatkan jälkeen saavuttiin uneliaan oloiseen Levukaan. Ei muuta kuin kohti Royal Hotel Levukaa. Ja kas, tilaahan oli ja hinta oli $43, eli halvempi kuin "halvin" hotelli.

Tunnelmaa tuosta Eteläisen tyynenmeren vanhimmasta hotellista ei puuttunut. Vaikka pientä pintaremonttia oli suoritettu ja tätä nykyä paikka muistuttaa ulkoapäin lähinnä isoa latoa, niin sisätiloihin olisi helppo sijoittaa muutamakin Agatha Christien romaani. Ei olisi suurikaan ihmetys, jos Hercule Poirot kävelisi portaissa vastaan tai keittiönpöydällä olisi 10 pientä neekeripoikapatsasta. Tai nyt enää kahdeksan... Meidän onneksi Levukassa oli kuitenkin rikokseton päivä, joten jopa Irrille suotiin lepopäivä. Ilmeisen kirjaimellisesti päivää toteutettiin, sillä seuraavana iltana päästiin todistamaan pientä käsirysyä pääkadulla, jonka seurauksena toinen (=hävinnyt) osapuoli makasi tajuttomana kadulla. Sen verran Äiti Teresaa löytyi turististakin, että käännettiin ilmeisen humalainen nuori kylkiasentoon. Eikä yhtään turhan aikaisin, sillä poika päätti tyhjentää vatsan sisällön juuri silloin. Sen jälkeen alkoi armoton kuorsaaminen, joten uskallettiin jättää paikallisten huostaan.

Seuraavana päivänä seuraamaan rugbya (15 pelaajaa). Kenttä sijaitsi aivan meidän hotellin takapihalla, mutta uskaltauduttiin aivan katsomoon asti. Fidzi on itse asiassa tällä hetkellä hallitseva maailmanmestari 7 hengen versiossa, joten aivan aloittelijoista ei ole kyse, kun pelaavat täällä. Belgialaispariskunnan miesosapuoli pelaa itse ammatikseen Ranskassa ja osasi opastaa säännöissä ja hienouksissa. Ja kuulemma Suomellakin on maajoukkue, ei varmaan kuitenkaan aivan maailmanluokkaa. No, eihän me olla pelattu World Cupissa jalkapallossakaan. Rugby on suht vauhdikas peli, vaikka sadekeli tällä kertaa hiukan hidasti vauhtia. Katsotaan, jos päästään uudelleen pelin tunnelmiin Uudessa-Seelannissa.

Iltaa vietettiin sitten eng/aus-miehen kanssa, joka oli aikoinaan asustellut Fidzillä ja Levukassa, joten saatiin mukavaa paikallistuntemusta paikasta esim. elokuvateatterista, vapaamuurareista, heimosodista yms. yms.. Levukassa sijaitsee mm. 1000 hengen kalatehdas, joka työllistää kolmasosan koko Ovalau-saaren populaatiosta ja tuottaa purkkitunaa varmaan Suomeenkin asti. Jutustelu jatkui lopulta niin pitkään, että myöhästyttiin pitkään haavelemistamme pizzoista kun ravintola oli jo sulkenut ovensa...

Levuka on tosiaan tätä nykyä unelias pikkukylä ja turistivirrat ovat vähentyneet vuosi vuodelta. Paikallisia hiukan sapettaa, koska Nadin ns. turisti-infot lähinnä haukkuvat tätä puolta saaresta ja myyvät paketteja vain Yasawaksen saariryhmille suurempien provikoiden johdosta. Meillekin Donna yritti kaupata FIJ$2000 pakettia saarille. Omatoimimatka Levukaan=FIJ$43/yö. Ei ihme, että 30% provikalla mieluummin myy tuon ensimmäisen paketin. Sateinen sunnuntai vietetiin rauhaksiin ja yritettiin järjestää haisukellusta uudestaan seuraavaksi torstaiksi.

Maanantaiksi oltiin järjestetty kyyditys läheiselle Caqalain missionary-saarelle, joka on toisen läheisen saaren (Motoriki) metodistikirkon omistama ja ylläpitämä pieni paratiisisaari. Parin tunnin perinteisen odottelun (Fiijii-time) jälkeen saatiin venekyyti saarelle. No, saaren ympärihän köpsötteli kymmenessä minuutissa ja se täytti paratiisin tunnusmerkit; pieni, ei suuria turistimassoja, aurinkoa, valkoista hiekkaa ja lämpöä.


Majoituttiin erittäin vaatimattomaan bureeseen, elikkäs paikalliseen mökkiin. Majoituksen hintaan kuului kolme ruokalajia päivässä ja illalla kavaa paikallisten muusikkojen säestyksellä ja "all you can drink"-periaatteella. Kava on siis Fidjin kansallisjuoma ja se valmistetaan paikallisen kavapuun juurista, jotka jauhetaan jauheeksi ja sitten liotetaan veteen. Juoma muistuttaa ulkonäöltään kuravettä, mutta maku on ihan siedettävä; jotain kaarnan ja koivunlehden väliltä. Kavalla on rentouttava ja jopa unettava vaikutus ja sitä nauttiessa välitön vaikutus on kielen puutuminen. Kavan nauttimiseen kuuluu tietynlainen seremonia ainakin kyläyhteisöissä ja onneksi meillekin seremonian kulku oli opetettu, joten osasimme nauttia sitä sen vaatimalla tavalla. Ja kaikille tiedoksi: kavaa voi huoletta ostaa täältä ja tuoda ainakin Ausseihin ja Uuteen Seelantiin, se ei siis ole huumaava aine. Fidjille matkustaville tiedoksi: kannattaa kokeilla, kuuluu kulttuuriin.

Caqalain saarella vuokrattiin paikalliselta sukellusyrityksen naiselta tankit ja lähdettiin kahdestaan koluamaan rantavesiä ja puhaltelemaan pulloja tyhjiksi. No, eipä olleet Fidjin vedet kummoiset ainakaan saaren ympärillä, vaikka ihan mukiinmenevää snorklausta saarella saattaa harrastaa. No, aika hankalaa suunnistaa ilman kompassia tai sukellustietokonetta. Onneksi sentään oli halpa hinta, kun ei tarvittu divemasteria mukaan, maksettiin oikeastaan vain pullojen täytöstä, reilu meininki. Caqalain saarella vietettiin kolmisen päivää ja vikana päivänä käveltiin viereiselle Merikäärme-saarelle, jolle paljastuu laskuveden myötä kulkuväylä. Ja ihan oikea merikäärmekin kohdattiin, huh, huh, onneksi ovat aika rauhallista sakkia myrkyllisyydestään huolimatta. Caqalain saarelta saatiin keskiviikkona kyyti lähimmälle pääsaaren kulkuväylälle, josta paikallisbussi Suvaan ja takaisin kohti Uprising-resorttia Pacific Harbourissa, josta oli tarkoitus hypätä uudelleen Feejeexperiencen kyytiin. Oltiin järjestelty haisukellusta seuraavaksi päiväksi, josta sitten lisää myöhemmin.