18.-22.3.2010 Taipei, Taiwan (49715km)

Hong Kongia muistellen pelkäsimme pahinta matkustaessa Taipeihin. No, sää suosi ja lämpötila oli mukavan lämpöinen ja hyvin siedettävät 24 astetta saapuessamme. Oltiin otettu yhteyttä paikalla asuvaan suomalaiseen Nooraan, joka oli lupautunut opastamaan meitä Taipeissa. Jussin oli määrä saapua vasta lauantaina 19.3. paikalle ja sitä ennen tapaisimme Nooran. Noora veikin meidät heti Taiwanin "tulikasteeksi" kutsumalleen retkelle Taipein keskustassa sijaitseville kukkuloille. Reisi- ja pohjelihaksia harjoitetttiin kiipeilemällä muutaman tunnin ajan upeille näköalapaikoille. Retki koostui myös erinäisistä käännöksistä kukkuloilla ja lopputulos oli melkomoisen eksynyt joukko. Onneksi kännykät pelasi ja apuun riensi puhelimen välityksellä Nooran tsekkiläinen poikaystävä. Vaeltelun ja takaisin kaupunkiin löytämisen jälkeen visiteerasimme paikalliset kukkamarkkinat, joilta oli määrä hankkia tulevalle vieraallemme kimpullinen kukkia tervetuliaistoivotukseksi. Mentiin kaikki Jussia vastaan bussipysäkille 10 vaalenpunaisen ruusun kanssa (hintaa kimpulla 1 euro). Väsynyt matkamies oli iloisesti yllättynyt ja varsinkin kun olimme menneet vallan noin tuhlaamaan.

Virkistäytymisen jälkeen suuntasimme Taipein kuuluisalle Shilinin iltamarketille, jossa voi tehdä ostoksia ja syödä edulliseen markkinahintaan. Taiwan on kuuluisa muun muassa stinky tofustaan, eli suomennettuna hajutofusta. Kyseessä siis se tuttu soijaproteiinista valmistettu tuote, jota täällä Aasiassa tungetaan miltei joka paikkaan. Yleensä tuo tofu on aika hajutonta ja mautonta, mutta kuten nimi kertoo, tämä tofu ei ole kumpaakaan. Joku voisi kuvailla hajua esim. ranskalaisen laatujuuston hajuun. Me suomalaiset emme tälle "herkulle" lämmenneet ja totesimme, että durian on löytänyt vertaisensa. Aivan kuvottavan hajuista ja makuista. Kuten durian ja moni muukin asia täällä, tämä jakaa myös mielipiteitä, toiset sitä rakastaan, toiset ei voi sietää. Yök, sanon minä! Markkinoilla maistettiin myös kokonaisia friteerattuja rapuja, osterimunakasta ja muita herkkuja.

Ilta venyi aikasen myöhään jatkaessamme iltaa Nooran ja hänen tuttujensa kanssa biljardisalissa. Joukkueet Irri & Jussi, sekä Asko & Jussi ottivat komean erävoiton kanadalais-tsekkiläistiimistä. Itseluottamuksemme vei meidät voittoon viime minuuteilla. Hyvä Suomi!

Seuraava päivä oli varattu Taipein nähtävyyksien katselemiseen. Asko oli ylhäällä jo melkein kukonlaulun aikaan, mutta matkan päästiin vasta noin klo 12, kun loput seurueesta pääsivät punkasta ylös. Suunnitelmana oli katsastaa Chiang Kai-sekin muistoksi pystytetty puisto, maailman toiseksi korkein rakennus Taipei 101, sekä syödä Noora suosittelemassa dumplings-paikassa.

Suuntasimme ensin Chiang Kai-sekin puistoon. Historiaa lyhyesti ja yksinkertaistaen: mieshän oli aktiivinen toimija Kiinan sisällissodassa, jossa yritti tuhota kommunistit, mutta epäonnistui, luovutti vallan kommunisteille ja Maolle ja pakeni itse Taiwaniin. Kai-Sekista (ei siis kuvassa) tuli Kiinan kansantasavallan (eli Taiwanin) presidentti, joka hallitsi maata kuolemaansa asti 1975. Vaikka Kai-sekin kaudella talous kohentui kovasti, oli maa kaikkea muuta kuin vapaa. Hemmon aikakaudella moni taiwanilainen yksinkertaisesti vain katosi ilmaistuaan hallituksen vastaisia mielipiteitä. Vastustajat joko teloitettiin tai laivattiin vankileirille Vihreälle Saarelle (Green Island), jossa he mitä todennäköisemmin viettivät loput vuotensa. Jannu on Taiwanissa ristiriitainen hahmo ja on ollut suunnitelmia, että puistosta poistettaisiin jannun patsas tai että puiston nimi muutettaisiin. Puistossa oleva museo sisälsi paljon tietoa Taiwanin historiasta ja muun muassa Kai-sekin kaksi luodinkestävää Cadillacia, joilla herra sitten huristeli pitkin Taiwania. Ja miehen patsaan luona on muuten täysi vartio koko ajan ja satuttiin paikalle juuri vahdinvaihdon aikoihin, olipa manööverit ja kylläpä jalka nousi!

Ai niin, ja Asko päätti samalla paikata huvennutta matkakassaamme ottamalla vastaan uuden väliaikaisen työn (kts. kuva) sillä välin, kun Jussin kanssa käytiin olusilla.



Taipeissa näytti monena päivänä olevan aikas paljon sumua, oliskos ollut saasteista johtuvaa savusumua, joka esti tehokkaasti näkyvyyttä. Päätettiin sitten jättää Taipei 101 väliin, me ehtisimme myöhemminkin, mutta Jussi jätti homman väliin pitkin hampain. Siirryttiin suoraan lounaalle dumplingseja maistelemaan. Paikka löytyi Nooran erinomaisten ohjeiden avulla ja ja paikkaan jonotti liuta paikallisiakin. Eikun jonon jatkoksi vaan ja muutaman hetken kuluttua päästiinkin sisään ja saatiin nokan alle mitä maistuvimpia dumplingseja. Kyllä nää osaa!

Käytiin hankkimassa seuraavaksi päiväksi junaliput Hualieniin, josta tarkoitus olisi suunnata Tarokon rotkoon maisemia katselemaan. Illalla suunnattiin vielä katsastamaan Shidanin iltamarkkinat. Ilta päättyi säälliseen aikaan seuraavan päivän aikaisen herätyksen vuoksi.

11.-15.3.2010 Singapore & 15.-18.3.2010 Langkawi, Malesia (46204km)

Turreilimme Kaijan ja Pirkon kanssa nelisen päivää Singaporessa, joka on meille jo kovinkin tuttu, kuten aiemmista kirjoituksista voipi päätellä. No, kiva on joka tapauksessa saada vieraita ja sitä myöten myös itse tutustua paremminkin kaupunkien nähtävyyksiin, joita ei ehkä ilman viihdytettäviä vieraita olisi mennyt katsomaan.

Majoitus on Sinkkilässä melko kalliissa hinnoissa ja oltiinkin pitkän pohdinnan jälkeen varattu majapaikat Hotelli 81:sta, joka on paikallinen ketju ja jolla on useita kymmeniä hotelleja ympäri kaupunkia. Eipäs varatessa tiedetty, että oltiin varattu hotelli Singaporen punaisimmalta alueelta ja meidän kadulla olikin sitten iltaisin aika kuhina, kun lailliset bordellit avasi ovensa ja kaikenlaista lähinnä miespuolista pörrääjää ilmaantui asiakkaiksi. Singaporessahan on siis laillisia bordelleja, joiden työntekijät joutuu käymään säännöllisin väliajoin lääkärintarkastuksessa ja heillä on oma terveyskorttikin. No, enpä sitten kuitenkaan olisi aivan varma, että taudit pysyy tälläkään tavalla kurissa... Meidän lähialueilla oli myös niitä laittomia prostituoituja kaduilla seisoskelemassa. Vaikka emme kokeneet toimintaa mitenkään miellyttäväksi, ei alue kuitenkaan tuntunut sen vaarallisemmalta kuin muutkaan kaupungin alueet.

Vietettiin päivä piknikkikamojen kanssa Sentosan keinotekoisella saarella, kun oli alkanut tuo rusketuskin jo haalistua tuolla viidakon hämärissä samoillessa. Säät suosi meitä, vaikka Sentosalla rantavahti kielsikin menemästä uimaan klo 14-14.47, koska silloin oli mahdollisesti salamointia luvassa. Että aikas tarkka ennustus, mitenkäs muuten Singaporessa? Ehdittiin myös tutustua kasvitieteelliseen puutarhaan Sentosan jälkeen pakolliset maisemoinnit Swisshotellin 72. kerroksessa drinkkien kera ja sitten syömään hyvin Chijmesin ravintola-alueelle. Nam! ja sen uskomattomaan orkideanäyttelyyn, sekä tietty Chinatowniin, jossa Kaija ja Pirkko laittoivat rahaa palamaan ja hankkivat upeita silkki- ja laquer-tuotteita. Oli varmasti hintansa väärti.

Sinkkilästä siirryttiin Marleenan ja Aaron seuraksi Langkawille. Marleena olikin viestitellyt jo, että olivat ehtineet jo hiukan tutustua saaren tarjontaan ja suunnitelleet ohjelmaa meillekin. Kun saavuimme paikalle, saimme kuitenkin kuulla että Aaron jo toivuttua selkäkivuistaan, Marleena olikin sairastunut ja maannut jo muutaman päivän vuoteessa. Arveli, että olisi saanut auringonpistoksen. No, vaiva ei mennyt ohi ja Marleena kävi lekurissa ja sai kaikenlaista troppia injektiota myöten, mutta vaiva sen kuin jatkui. Todella ikävää, mutteivat Aaro ja Marleena juuri päässeet Langkawista nauttimaan, onneksi sentään huone oli ilmastoinnilla ja tv:lla varustettu, jottei aika käynyt pitkäksi. Toivottavasti tervehdyt pian! Kiitos hienosta reissuseurasta ja tervetuloa uudelleen iloksemme! Ikävä teitä tulee =(!

Meillä oli siis käytettävissä kolme päivää saarella ennen lentoa Taiwaniin. Kaija ja Pirkko jäisivät vielä meidän jälkeemme parantelemaan rusketustaan. Vuokrattiin auto, joka jälleen oli aikamoinen rousku (se on meidän kohtalomme!). Oli kilinää ja kolinaa ja ohjauksessakin pientä feelua. Mutta oli neljä pyörää ja kääntyvä ratti, mikä riitti meille. Pakattiin rouvat takapenkille ja lähdettiin katsastamaan paikalliset nähtävyydet. Ensin kiivettiin "seitsemälle kaivolle", jotka on siis vesiputoksen muodostamia pikku lampia. Putouksen alkulähteille päästäkseen, joutui siis kiipeämään noin 500 porrasta. Asko oli hankkinut helkutinmoisen kankkusen juuri autoilupäiväksi ja kävi sitten heittämässä Konoset matkalla ylös. Toisaalta aika fiksu veto juuri täksi päiväksi, välttyi nimittäin ajovuorolta. No, olihan se vihdoin Irrinkin vuoro ajaa, kun ei ollut viiteen kuukauteen rattiin koskenut. Joka tapauksessa kaikki pääsi putoukselle asti ja kylvettiin viileässä vuoristovedessä ja jopa krapulaisen olo parani ihmeellisesti. Varmasti vedessä oli vähintäänkin nuorentavia ainesosia, niin pirteäksi kaikki sen jälkeen itsensä tunsivat!

Ja virallinen kisaselitys minunkin osaltani :) Edellisen iltana meidän hostelilla juhlittiin yhden matkaajan syntymäpäiviä. Ja kaiken tämän lisäksi samainen kaveri oli viettänyt tasan vuoden tuolla hostelissa. TÄH!!! Jeps, tuo tsekkiläinen kaveri tosiaankin viihtyi täällä saarella pidempään kuin edes paikalliset. No ilmaisesta viinasta en ole kieltäytynyt monasti, joten turha tehdä poikkeusta nytkään. Puna- ja valkoviini töniköiden lisäksi oli tuollainen 3 litran viskitönikkä. Ihan niinku Suomi-tyyliin. En ole viskin ystävä, joten ajattelin tuhota sen ensimmäisenä. Italiaanojen kanssa sitten meni johonkin neljään. Ja seuraava aamu ei ollut niitä virkeimpiä, mutta periksi ei annettu. Vai mitä Irri?

Kiipeämisen jälkeen suunnattiin Langkawin 700 metriä korkealle kaapelihissille ja niin olivat suunnanneet monet muutkin, jonotus kesti noin tunnin ja Asko ottikin välissä kunnon torkut meidän muiden jonottaessa (!!). Hienot oli näkymät, mutta Irri ei muistanutkaan kärsivänsä korkean paikan kammosta ja matka ylös sai kämmenet hikoamaan.

Kaiken kaikkiaan Langkawin saari on alkoholia lukuun ottamatta kalliimpi kuin muu Malesia. Ruoka oli helposti kaksi, kolme kertaa kalliimpaa kuin muualla, puhumattamaan muista tuotteista. No, tietty suomalaiseen hintatasoon verrattuna halvempi, mutta Aasiassa matkustaneena ja kitupiikkibudjetilla varustautuneina hieraisimme jälleen muutaman kerran silmiämme hintoja katsellessa. Jätimme haikeina kolmen päivän jälkeen Kaijan ja Pirkon jatkamaan oman lomansa loppuun ja jatkamme iltalennolla Kuala Lumpurin kautta Taipeihin. Kiitos mainiosta seurasta ja toivottasti lomanne oli onnistunut. Ikävä tulee teitä =(! Suuntaamme siis nyt Taiwaniin ottamaan vastaan kovasti odotetun Jussin, tervetuloa!

6.-11.3.2010 Kuching, Malesia (44671km)

Selvisimme viidakosta takaisin "sivistyksen" pariin ja lennettiin jälleen pikkukoneella Mirin kautta eteläiseen Borneoon, Kuchingin kissakaupunkiin. Kuching siis tarkoittaa malaijikielellä kissaa ja kaupunki ottaakin nimestään kaiken irti. Löytyy jos jonkinmoisia kissapatsaita liikenneympyröiden keskeltä ja kissat pitää valtaa myös kaikissa matkamuistomyymälöissä. Myös kissamuseo löytyy, joten tämä on todellinen kissaystävän kaupunki. Itse eläviä kissoja tosin ei kovin paljoa jostain syystä kuitenkaan kaduilla näy. No, Marleenalle tuli kuitenkin ikävä omia katteja.

Kuchingissa Kaija ja Pirkko majoittuivat vaatimattomasti Hiltoniin, tosin jo elokuussa ostetun Air Asian hotellipaketin myötä huone tuli maksamaan noin 30 euroa yö. Eli aivan käsittämättömän halpa hinta Hiltonin tasosta! Me majoituimme vaatimattomammin Tracks-hostelliin, jossa yö kustansi omassa huoneessa, yleisellä vessalla noin 10 euroa. Ei ihan halvin hinta, mutta Malesia on kalliimpi maa kuin monet muut K-Aasian maat.

Hostelli oli niin putsiskliini, että lattioilta olisi melkein voinut syödä. Paikkaa manageeraava, hampaaton, tatuoitu, höpöheinän polttelija suhtautui vieraisiin, maksupolitiikkaan ja kaikkeen muuhunkin ennen näkemättömällä rentoudella. Siivous oli ainoa, jossa tässä hostellissa pingotettiin; vessat kuurattiin joka päivä ja jannu oikein etsi erilaisia siivouskohteita, kuten esim. tuulettimien sisäpuolet, joita emme ole nähneet missään vielä putsattavan. Marleena ja Aaro majoittuivat tyylikkääseen Singgahssana-hostelliin lähelle meitä kaikkia.

Kuchingissa sää ei oikein suosinut meitä ja tämä onkin ensimmäisiä kertoja koko matkallamme, jolloin sade jatkui näin pitkään. Päivät täytyikin sitten täyttää muunlaisella kuin ulkona tapahtuvalla toiminnalla. Kuchingissa tämä ei kuitenkaan ollut ongelma, koska kaupunki on täynnä ostoskeskuksia. Marleena ja Aaro shoppasivat hullun lailla ja Irri lähinnä sijaisshoppasi (jälleen kerran tilaongelma, ei voi ostaa juuri mitään, nyyh!). Miten on, Marleena, saitteko kattolampun ja puujakkaran kuljetettua Langkawille?

Marleenan ja Aaron toiveissa oli myös nähdä matkallaan apinoita ja mitäs muuta sitten etsimään, kuin niitä harvinaisimpia, eli orankeja. Sana orangutang tulee malajikielen sanoista orang (ihminen) ja utan (metsä), eli metsän ihminen ja jos oikein pingotetaan, kyseessä ei ole apina, vaan ihmisapina. Lähdettiin siis Kuchingin lähellä olevaan Semenggohin orankikeskukseen, joka toimii samalla periaatteella kuin Pohjois-Borneolla oleva Sepilok. Puistossa on muun muassa lemmikkeinä aikanaan olleita orankeja, sekä pienenä emonsa menettäneitä, jotka opn pelastettu puistoon ja joita sitten puistossa koulutetaan elämään uudelleen villinä metsässä, jonne ne päästetään kun katsotaan, että ne ovat riittävän kypsiä siihen. Orankeille tuodaan niiden vapauttamisen jälkeen ruokaa metsän keskellä oleville tasanteille, minne sitten turret pääsee katsomaan ja kuvaamaan niitä tiettyinä aikoina. Jotkut vapautetuista orankeista eivät koskaan enää palaa vapauduttuaan ruokintapaikoille, mikä onkin aina se tavoiteltava tila.

Orankeja ei oltu puistojen ruokintapaikoilla nähty kolmeen päivään ennen meidän tuloa, koska metsässä on tähän vuodenaikaan tarjolla runsaasti hedelmiä ja muuta ravintoa. Meille todettiin jo portilla, etteivät puistossa voi taata että orankeja nähdään. No, sellaistahan on villi luonto, ehkä jotkut jenkkiturret uhkaa haastaa puiston oikeuteen, kun eivät haluamaansa näe. Mekään emme orankeja ruokintatasanteella tavanneet, vaan meidät vietiin keskelle metsää, jossa hengailikin jo yksi naarasoranki pienokaisensa kanssa, sekä yksi toinen naaras. Meille kerrottiin, että äitioranki on 25-vuotias, jolla on ollut jo kolme lasta ja keskimmäinen 3-vee, sekä nuorin 1-vuotias olivat paikalla. Äitioranki tunnetaan puistossa Hot Mamana, jolla on paha taipumus purra sekä hoitajia, että mahdollisuuden saatuaan myös turreja. No, olis voinut purrakin muutamaa kiinalaista, jotka ei taas edes kieltojen jälkeen tajunneet, ettei salamavaloa saa kamerassa käyttää. "Harmiksemme" mitään dramaattista ei tapahtunut. Olipa hieno kokemus, vaikka olemme nähneet orankeja jo edellisellä matkallamme Sepilokissa. Näkyyn ei kuitenkaan tule kyllästymään!

Kuching on myös kuuluisa edullisista ja uskomattoman hyvistä kala- ja mereneläväherkuista. Käytiin nauttimassa kyseisiä herkkuja monena iltana ja Irri olikin jo viimeiset viisi kuukautta haaveillut saavansa niitä voirapuja. Ja kyllä ne maistuivatkin! Toinen vänkä puoli kyseisessä food court-tyyppisessä kalaravintolassa oli se, että sinne saattoi ostaa omat alkoholit mukaan. Irri ja Marleena nauttivatkin hyvän aterian kera pullollisen viiniä ja ilta jatkui sitten railakkaasti paikallisessa yökerhossa pikkutunneille. Rai-rai! Seuraavan päivän ohjelmasta ei voi sanoa muuta kuin, että hommat jäi puolitiehen.

Kuchingista siirryimme Kaijan ja Pirkon kanssa Singaporeen (jälleen kerran!!!)turreilemaan ja Marleena ja Aaro menivät varmistamaan mestat Langkawille, joka on seuraava kohteemme tällä reissulla. Kettu ja Borneo kuittaa siis tältä erää, over and out ja kunnes jälleen kohtaamme!

3.-6.3.2010 Gunung Mulu, Malesia (43987km)

Koska nyt oltiin Borneolla, piti tietysti päästä tutustumaan myös saaren luontoon, jota Malesian kovista metsänhakkuista huolimatta on jonkin verran onneksi jäljelläkin. Suuntasimme Gunung Mulun kansallispuistoon, joka sijaitsee keskellä Borneota, viidakon sydämessä. Puistoon pääsee lentäen tai vaihtoehtoisesti viettämällä kaksi päivää matkaten jokea pitkin. Ajan vähyyden vuoksi valitsimme ensin mainitun vaihtoehdon ja lensimme pikkuruisella potkurikoneella pikkuruiselle lentokentälle keskelle viidakkoa. Maisemat laskeutuessa olivat hulppeat; pelkkää sademetsää, kiemurtelevia jokia ja vuorenhuippuja. Majoitusvaihtoehdot Mulussa ovat joko puiston alueella tai sitten viiden tähden Royal Mulu-hotellissa. No, valitsimme luonnollisesti ensin mainitun. Marleena ja Aaro olivat joutuneet varaamaan kolmanneksi yöksi majoituksen kyseisestä hotellista puiston majoituksen ollessa täysi. Hintaa yölle olisi tullu noin 60e/yö, mutta olisihan siihen illallinenkin sisältynyt. Onneksi peruutuksia oli kuitenkin tullut ja pääsivät puiston alueelle kaikiksi öiksi ja vähän edukkaamminkin.

Mulussa tutustuttiin sademetsään tekemällä erilaisia retkiä oppaan (joka valitettavasti oli pakollinen) kanssa. Opaspalvelut olivat kuitenkin yllättävän edukkaita ja osasivathan nuo jotain metsän elämästä kertoakin. Tiesittekös muuten, että maailman pinta-alasta trooppiset sademetsät peittävät vain noin 2 prosenttia, mutta niissä on 50 prosenttia koko maailman eläimistöstä ja puustosta. Yhdellä hehtaarilla trooppista sademetsää saattaa elää jopa 480 eri puulajia! Että elämää täällä metässä riittää!Mulussa on myös yksi maailman suurimmista luolista, Sarawak Chamber, jonne ei ikävä kyllä päästy käymään, vierailijoiden määrää sinne on rajoitettu. Muita isoja luolia käytiin sitten kyllä katsastamassa. Ja itikoiden määrä Mulussa olikin yllättävän pieni, mikä oli helpotus Irrille ja Aarolle, jotka ovat tottuneet olemaan kyseisten veitikoiden ruokana.

Yksi turrehoukutuksista Mulussa on noin viiden miljoonan lepakon uloslento luolastaan illan hämärtyessä saalistamaan.! Lepakot muodostavat taivaalle spiraalimaisia muodostelmia. Ensimmäisenä iltana ei lepakoita näkynyt, olivat jääneet luolaan sateen yllättäessa. Toisena iltana oltiin uudelleen katselutasanteella kameroiden kanssa valmiina ja niin olivat myös noin 50 kiinalaista. Eipä uskoisi, millaista meteliä nuo kinkit saa aikaan, puheensorina oli desibeliä 50, kamerat ja videokamerat surrasi ennen kuin mitään edes ehti tapahtua, mukana oli pari transistoriradiota, josta soitettiin kiinalaisia ikivihreitä sekä noin sata kännykkää(kyllä, täällä on ikävä kyllä kenttää) ja vähintään jokaisella kinkillä oli meneillään yksi parhaimmista jutuista vuosiin. Meteli siis muuten vain luonnonäänistä täyttyvän viidakon keskellä oli siis käsittämätön. Marleenalla ja Irrillä kasvoi jälleen sarvi otsaan, kun eivät kiinalaiset tajunneet edes suoraa pyyntöä/käskyä olla hiljaa. Tosi kummaa kansaa. Ja annas olla kun luolassa olevassa lepakkokamerassa alkoi näkyä liikettä, alkoi sellainen ooh-, aah-huutojen kuoro, ettei sille meinannut tulla loppua ollenkaan. Olis ollu nuijalle töitä! Kiinalaisista huolimatta kokemus oli hieno, lepakkojen lento kesti miltei puoli tuntia ja hitaan alun jälkeen niitä alkoi virrata ulos luolasta sakeana parvena. Yksi luonnon ihmeellisistä näytelmistä!

Koska olimme tehneet jo useamman reissun metsään samaa lankkukävelysiltaa pitkin, ei Irriä ja Marleenaa enää kiinnostanut lähteä illalla yökävelylle, johon oli varattu paikat. Ja voi mikä erehdys! Aaro, Asko ja muut pojat olivat nähneet kummallisimpia ötököitä mitä koko matkan aikana on nähty. Oli 20 centin lihansyöjäsirkkaa, saman kokoista hämyhäkkiä, tikkuhyönteistä, kuoriaista jne. Onneksi oli kamerat mukana ja tytöt pääsi kateellisena katselemaan. Kyllä harmitti ja kyllä olis Juliaa karminut. Ei ihan sun paikka ehkä...=). Käytiinpä myös katsastamassa viidakko puunlatvojen tasalta, 40 metriä korkealta kävelysillalta. Kävelysiltaa on viidakkoon rakennettu 480 metrin verran. Mitään ihmeellistä ei puiden latvojen tasalla nähty, lukuun ottamatta huippunopeaa pikkuoravaa. Kuitenkin aika huippukokemus, kirjaimellisesti!



Viidakkoretkien lisäksi Mulussa ei juuri muuta tekemistä ollut kuin järjestää Uno-mestaruuskilpailujen Mulun osakilpailu. Onneksi Suomesta oli saatu sekä nami- että alkoholitäydennystä (kiitos lahjoittajille!), joten turnaus sujui kunnon urheilujuhlan merkeissä.

25.2.-3.3.2010 Singapore & Kota Kinabalu, Malesia (43525km)

Perhentian saarilta matkustimme tehokkaasti Singaporeen Kaijaa ja Pirkkoa vastaanottamaan ja ostimme Kuala Besutista liput yöbussiin. Liput oli tämän maankolkan hintatasoon törkeän kalliit, eli noin 18 euroa per lätty. No, matkan kesto oli noin 12 tuntia, mutta kun on halpaan tottunut, ei kalliiseen ala ollenkaan (paluu kotomaahan tulee olemaan ankea...). Kuala Besutista piti matkata noin puolisen tuntia Jertehin kaupunkiin, josta bussi lähtisi. Otimme alle paikallisbussin ja jostain syystä Irri halusi maksaa matkan heti kyydin alkaessa. Normina täällä kun on, että matka maksetaan vasta matkan päättyessä. No, siinä aloimme sitten tätä kyseistä käytäntöä pohtimaan ja Asko järkeili, että täällä maksetaan vasta matkan päättyessä, kun ei ole aina takeita, että perille päästään. No, eipä mennyt kuin minuutti, kun bussimme perään ajaa rysäytti citymaasturi. Siinä jo sitten huolestuneena mietimme, että menikö nyt hukkaan ne jo maksetut 40 centtiä ja että joudutaanko vallan maksamaan seuraavassa välineessä uudelleen. No, bussikuski noin 30 koululaisen (bussin muut matkustajat) ja noin kymmenen paikallisen sivustakatsojan kanssa siinä pohdiskeli tilannetta noin tunnin verran ja pääsimme sittenkin jatkamaan matkaa samalla kiesillä. Kolarissa pahemmat vauriot nimittäin sai citymaasturi, onneksi ei kuitenkaan sen kuljettaja. Jertehissä päästiin bussin matkaan suunnitellusti ja aamusella oltiinkin jo Sinkkilässä. Bussikyydin kovan hinnan puolustukseksi voi sanoa, että kyyti oli ensiluokkainen; makuulleen menevät penkit, jokaiselle oma peitto ja erinomainen ilmastointi

Sinkkilässä tavattiin jälleen lokaali tuttu Jianwen, joka oli jälleen suunnitellut meille ohjelmaa päiväksi ja vähän illaksikin. Jianwen vei meidät katsomaan Sinkkilän tämän hetken yhtä suurimmista rakennusprojekteista; makean veden tekoaltaan rakennusta. Sinkkilän "rantaan" siis on valmistumaisillaan valtava patorakennelma, jonka tarkoitus on muuttaa kaupungin edustan lahden vesi makeaksi ja samalla säädellä tulvavesiä. Hanke on valtaisa ja kun kysyimme, mitä paikalliset veronmaksajat ovat asiasta mieltä, vastaus oli, etteivät he juuri välitä. Ovat kuulemma ihan tyytyväisiä kun pääsevät lennättämään leijoja patorakennelman katolle ruohokentälle (!!). Ja hallitus kuulemma joka tapauksessa tekee mitä haluaa, olivatpa ihmiset puolesta tai vastaan. No, hienot oli projektin esittelytilat ja havainnollistamispienoismallit.

Kovasti myös kehuttiin, ettei luontoa yhtään tuhoudu projektin myötä. Saanemme epäillä, sillä aika paljonhan tuossa tuota merielämää tuhoutuu, kun suolainen vesi vallan muutetaan makeaksi ja kyhätään valtavat patorakennelmat. Taustalla näkyy myös valtaisa kasinorakennus, jonka pitäisi avautua huhtikuussa. Ja tuo ruohokenttä on muuten rakennettu feng shuin mallilla. Käytiinpä vielä maistamassa paikalliset dumplingsit, kun Askolta jäi viime kerralla väliin. Hyviltä maistuivat, vaikka välillä oli hankala sanoa, mitä söi.

Seuraavana päivänä saapuivatkin Kaija ja Pirkko ja lennon vaihdot Frankfurtissa olivat sujuneet rouvilta mallikkaasti. Naiset olivat kuin kellarista tulleita, joten Singaporen aurinko lienee tervetullutta. Sinkkilän nähtävyydet jäi nyt käymättä, koska matkasuunnitelmissa on palata kaupunkiin muutamaksi yöksi noin kahden viikon kuluttua.

Seuraavana päivänä suuntasimmekin jo Malesian Borneolle Kota Kinabaluun. KK:ssa rouvat majoittuivat hotelliin ja me olimme varanneet majoituksen hostellista. No, hostellille saavuttuamme jouduimme jälleen toteamaan, ettei meillä varausmaksustamme huolimatta ollut siellä varausta. Ja tämä tapahtui samassa majapaikassa myös viime reissullamme 2007! Monennellako kerralla se apina oikein oppikaan??? No, eipä siinä muuta kuin helkutinmoinen kyrsä otsassa ja runsaanpuoleisen palautteen annon (Irri) jälkeen klo 23 etsimään uutta majapaikkaa. Eipä ollut siihen aikaan enää paljoa valinnanvaraa ja päädyttiin kuuden hengen dormiin, joka oli noin 8 neliötä ja jonka ilmastointi ei toiminut. Kaiken lisäksi muut dormin asukkaat oli ilmeisesti vähäisellä järjellä varustettuja brittineitosia, jotka halusivat jutella mukavia kaikkien valojen ollessa päällä, kun me yritimme nukkua. Ja kyrsä otsassa vaan senkun kasvoi. Hyvin (huonosti) nukuttujen tunnin hikoiluyöunien jälkeen varattiin netistä oikea hotellihuone loppuöiksi ja suunnattiin rinkat selässä kohti parempia yöunia.

Ja Kota Kinabalun huono onni sen kun vain jatkui seuaavina matkapäivinä: yritettiin vuokrata auto ja kärry luvattiin toimittaa tiettyyn paikkaan tiettyyn kellonaikaan. No, ensin auto oli tunnin myöhässä, sitten vielä puoli tuntia ja sitten päädyttiin auton toimittamiseen suoraan meidän hotellillemme. Eipä alkanut autoa kuulua vielä tunnin kuluttuakaan ja Irri ilmoitti hotellimme respaan, että jos kiesi saapuu, voi soittaa huoneeseen ja Irri keskustelee vuokraajan kanssa. Tässä vaiheessa, kyrsän edelleen painaessa otsaluuta, olimme jo päättäneet, että tämä vuokraamo saa viedä kiesinsä takaisin. Näillä toimitusajoilla, millainenhan itse kärry olisi mahtanut olla. Irri antoi jälleen vuokraamolle jälleen viileää palautetta, kun automies vihdoin saapui ja ilmoitti, että tämä voi viedä auton takaisin. Ainoa ongelma tämän jälkeen kuitenkin oli, ettei meillä todella ollut seuraavaksi päiväksi menopeliä, jolla olisi ollut suunnitelmissa lähteä kartoittamaan läheinen Kinabalun luonnonpuisto. Seuraava aamuna saimme kuitenkin vuokrattua hotellin työntekijän kaverin (hmmmm...) auton vuokraamohintaan. No, mikäs siinä, kun kiesi oli upouusi kärry.

Suuntasimme siis Kinabalu-vuoren juurella sijaitsevaan luonnonpuistoon. Kinabalu-vuorelle on muuten mahdollista kiivetä, mitä Asko suunnittelikin, mutta olivat hinnoitelleet kiipeämisreissun sen verran rapeaksi, että jäi menemättä. Hintaa yhden yön yöpymiselle puolivälissä vuorenrinnettä, dormihuoneessa (!!!), tuli 100 euroa. Että silleen. Ja internetin mukaan hinta on kohonnut parissa vuodessa rapeat 300 prosenttia!

Matkalla huono onnemme jatkui. Ajoimme suoraa, virheetöntä asfalttitietä pitkin kun yhtäkkiä kuului kova pamaus ja luulimme renkaan puhjenneen. Eipä näkynyt tiellä kiven kiveä, kolon koloa, eikä juuri muutakaan siihen kuulumatonta. Ja rengas ei ollut puhjennut, vaan takarenkaan vanne oli vääntynyt sisäpuolelta, mikä aiheutti sen, ettei renkaassa pysynyt kunnolla ilma. Eikun renkaan vaihtoon. No, tämä auto ei ollut varustettu tunkilla ja vararengaskin oli mallia pyöränrengas. Onneksi paikalliset auttoivat jälleen ja saimme auton nostettua ja renkaan vaihdettua. Tällä renkaalla ei kuitenkaan ollut mahdollista ajaa seuraavaan suunniteltuun päämääräämme, Poringin kuumille lähteille. Ekskursiomme oli vaarassa keskeytyä, kun löysimme onnekkaasti (no, edes jotain sentään!) rengasliikkeen läheisestä kaupungista. Vanteen oikaisu tapahtui hienosäätölekaa käyttämällä ja hintaa työllä renkaan takaisin vaihtamista myöten tuli huimat 1 euro. Annettiin 2,5 ja eivät oikein meinanneet ymmärtää, miksi annamme enemmän. Yritettiin siinä kiitellä kovasti. Matka jatkui siis kuumille lähteille, missä sitten lilluttiin "kylpyammeissa". Rengasepisodin vuoksi ei sitten myöskään ehditty perhos- tai orkideapuutarhaan (!!). Pimeän turvin ajeltiin Kota Kinabaluun ja käytiin väsyneinä nukkumaan.

Seuraavana päivänä saapuivat Marleena ja Aaro ja vika päivä KK:ssa meni rennosti Tunku Abdul Rahmanin meriluonnonpuistossa Manukan- ja Mamutik-saariin tutustuen. Kelmeät suomalaiset kiittivät aurinkoa, eikä nahkakaan tuntunut juurikaan palavan. Ainoastaan amatöörit maailmaympärimatkalaiset punoittivat ja kärsivät aurinkoihottumasta (ne on ne voiteet syynä niihin, ilman niitä ei kärähdä...) Matka jatkuu seuraavaksi kohti keskellä viidakkoa ja Borneota olevaan Mulun kansallispuistoon, jossa tarkoitus tutustua tämän maankolkan ihmeelliseen eläimistöön ja maailman suurimpiin luoliin.