28.3.-10.4.2010 The Final Countdown: Kaoshiung, Maolin, Tainan & Paolai = Taiwan (51011km)

Ti-di-dii-tii, ti-di-di-ti-tii, ti-di-dii-dii, ti-di-di-ti-ti-ti-dii! It's the final countdown (Taiwan)!!! Lähtölaskenta Taiwanista poistumisellemme on siis jo alkanut (ja oli aikakin) :/ Tätä varten Kaohsiungissa oli järjestetty "pienimuotoinen" konsertti, johon oli pestattu länsinaapurimme suurin ja kaunein vientituote. Ei, ei se ei ole VOLVO (se myytiin jo kiinalaisille), eikä todellakaan Carola Häggwist tai ABBA, vaan toden totta: EUROPE!!! Bändi ei siis vielä osallistukaan hiljaisten miesten hiekansyöntikilpailuihin, vaan tuo vanha vihtahousu kaivoi bändin naftaliinista ja lennätti ilostuttamaan taiwanilaisia ja meitä. Ilmeisesti Apulannalla, PMMP:llä ja HIMpuloilla oli päällekkäisbuukkauksia. Osallistumistamme ei pystynyt estämään edes 7/11-myymälän lippuautomaatin täysin kiinankielinen ohjelmisto. Ostotapahtumaan verrattuna Dan Brownin "The Lost Symbol" on kuin (helpon) Sudokun ratkaisemista.

Sitten ei muuta kuin vetämään trikoita jalkaan iltaa varten ja Joey Tempest-ilmeitä harjoittelemaan. Konsertti alkoi 19.30, mutta lämppäristä ja oikeasta alkamisajasta meillä ei ollut hajuakaan. Mentiin kuitenkin 19.30 paikalle kyselemään kuka on lämppäri. Vastaukset oli tyypilliset: Nii-hao. Sol-liii, dont ändööständ, sol-liii! No, pakkohan se oli vain mennä sisälle ja jättää pinkit kaulahuivit ostamatta. Ja yllätys, yllätys lämppäri oli jo aloittanut tasan 19.30. (katso video 1). Täkäläiset lämpiää ilmeisen helpolla...

No, itse asiaan päästiin jo 19.45, kun Joey & kumppanit astuivat lavalle koko 3000-päisen yleisön eteen (huom. melkein loppuunmyyty). Hyvä, että tultiin ajoissa. Tunnelma oli kuin ala-asteen voikkasalissa. Vanhan bändin vanhat hitit lämmitti vanhan kuulijan ihan hyvin, mutta osa paikallisista näytti kyllä ostaneen liput Jose Carreraksen konserttiin. Eli huomatkaa ilme Irrin takana. Valehtelematta isänsä kanssa konserttiin tulleella kundilla oli sama ilme (eli, on se helvetillistä menoa tuo locken-lolli) ja lasittunut katse noin 2 tuntia. Kunnes! Yleisön huutaessa bändiä takaisin lavalle Anchor/Anger-huudoin (luetaan: Encore) odotus palkittiin ja Final Countdown rävähti ilmoille. Silloin kundi nousi seisomaan, taputtamaan ja laulamaan. Vau! Kertonee jotain "todellisesta" yhden hitin-fanista. No, osa porukasta oli poistunut jo ennen encorea luullen konsertin loppuneen :/ Tällasta täällä vaan on. Länsimaiset tavat ja kulttuurit kohtaa, mutta eivät aivan samassa kohdassa.

Kuten Risto on kiivennyt vielä korkeammalle Langkawilla, niin seuraavaksi joku älypää kertoo, että on vähintäänkin ollut EUROPEN fanitapaamisessa. No, kuten olette huomanneet olimme jo aluperinkin ostaneet sen "toisen"-luokan matkan, eli joku muu on jo tehnyt samat jutut ja hiukan paremmin. Ja tämä oli VITSI, eli oikeasti mukava kuulla, kun joku on tehnyt jotain erikoista.

Ja kiitos kun otitte puheeksi, niin alkaa muuten tämä KYLMÄN kahvin juominen riittämään. Tiedän, tiedän, kylmä kahvi kaunistaa, mutta kun maha ei enää kestä sitä määrää minkä naama vaatisi. Ollaan kierretty, jos minkälaisessa "kehitysmaissa" ja rotankoloissa ja kun tilaa huonolla englannilla, vielä huonommalla ymmärryksellä ja olemattomalla järjellä, niin kas eteen tulee käsittämättömästi 99.8%:sti juuri mitä tarkoitti. Se on suorastaan hämmästyttävää! Mutta täällä ARGGGHHHHH, hajoaa. Kun tilaa kuuman kahvin listalta, jossa on nimet englanniksi ja kun myyjä varmistaa vielä kerran, että oliko se varmasti HOT, niin toden totta kohta edessäsi on KYLMÄ kahvi. Uuden kuuman kahvin kyllä saa pahoittelujen kera, mutta 34:n kahvilan kohdalla sitä vaan ei enää jaksa ja tyytyy kylmään teehen. Ymmärrän, että kielessä, missä pienelläkin äänenpainolla on merkitys ei kaikki aina mene putkeen. Esim. sana voidaan lausua korkealta [mã], nousevasti [má], nouseva-laskevasti [mâ] tai laskevasti [mà], jolloin sisältö on jotain seuraavista: äiti, hamppu/mykkä, hevonen, kiroilla, eli metsään menee, yritit mitä vaan.

No, sitten on tämä kikatus-kulttuuri, eli kaikki on NIIN uutta ja jännää ja länsimaalainen valkonaama varsinkin. Kuten suomikontaktimme Noora kertoi työpaikastaan, jossa aikuiset koulutetut naiset roikuttuaan netin teinipalstoilla kikattelevat kun joutuvat sanomaan englanniksi vaikka vain kiitos. Voi mahoton! Lisäksi tietenkin kiinanperintönä seuraa oman järjen käyttökielto, ryhmässä menee helpommin. Täällähän (kiinalaisessa kulttuurissa) mm. matkailu tehdään AINA ryhmämatkana ja omatoimimatkailijoita kohdellaan avaruustieteilijöinä. Kuka nyt osaisi itse hankkia majapaikan, vuokrata mopon tai ostaa kahvia (no jälkimmäistä varten kyllä tosiaan tarvitsisi matkanjärjestäjän)? Niin ja joskus voisi vain sanoa, etten ymmärrä, pyydän apua tai kysy tuolta lisää. Muutaman kerran täällä elokuvissa käyneenä ei auta, vaikka kuinka osoitat 21.30 näytökseen lippuja, liput tulee ensimmäiseen mahdolliseen (3 minuutin päästä alkavaan) kuvaan, vaikka ei olla mitenkään osoitettu, että haluttaisiin kyseiseen näytökseen. Ja jos sanot "19.50 Clash of the Titans", tulee liput 19.15 3D-lastenelokuvaan "How to Train your Dragon", tai jotain. No, puolustukseksi täytyy sanoa, että kaikki väärinymmärrykset kyllä aina korjataan ERITTÄIN ystävällisesti (soliiii!). Voisi olla, että Finnkinolla jäisi kuvat näkemättä periaatteella "Olet ostanut liput tuohon näytökseen, itke ja katso!"

Englanninkielen taidottomuus oli todellinen yllätys, eli sen takia matkailu täällä on ollut yllättävän kankeaa. Lisäksi reppumatkailu on suhteellisen tuntematonta, eli hosteleita on vain kahdessa suurimmassa kaupungissa ja tätä myötä myös englanninkieliset neuvot ja vinkit on vähissä. Viime syksyn taifuuni tuli, meni ja vei meidän nähtävyydet mennessään, eli kuumat lähteet, patikointipolut, tiet ja vuoristojunat jäi osin näkemättä tai jos näkyi, oli enimmälti kiviröykkiötä ja täynnä maa-ainesta olevaa joenuomaa. Itse odotin Taiwanilta aika paljon ja sen piti olla yksi matkamme "kohokohdista". Odotin, että Taiwan olisi jotakuinkin "pikku" Japani, idylliä ja toisaalta high-techiä (no ainakin low-techiä). Odotin henkeäsalpaavia maisemia ulkoillen, pieniä ja idyllisiä kyliä kuumine lähteineen, hienoja uimarantoja surffipaikkoineen, upeita rakennuksia, suurkaupungin sykettä ja monipuolista ruualla herkuttelua. Tai ainakin näin mainosesitteet lupailivat. Ehkäpä odotukset olivat liian kovat ja viime syksyinen taifuuni vei sitten osan mennessään ja kielimuuri vei loput. Ulkoilu oli osin mahdotonta, kun vuorenrinteet olivat valuneet alas, samoin kuumat lähteet ja pikkukylät olivat vailla idylliä. Taloissa ei päästy edes lähelle Alvar Aallon ratkaisua, ellei nyt sitten Aaltopeltiä lasketa. Lähinnä olivat siis harmaita betonirakennuksia likaisine ympäristöineen.

Uimarannoilla ei saanut pääasiassa uida "voimakkaiden" virtausten johdosta. Voimakkuudesta en tiedä, mutta paikallisten uimataito ei päätä huimaa ja kukas sitä nyt saarella uimataitoa tarvitsisi??? Aika huvittavaa katsella paikallista "snorklaavaa" turistiryhmää, jolla on märkäpuku ja pelastusliivit päällä, pelastusrengas toisessa kädessä. Koko turistiletka on sidottu köydellä yhteen ja "ohjaaja" vetää ryhmää edestä käsin vedenalaisella propulsiolaitteella noin 3 metrin päässä rannasta. Sitten on aloittelijoiden ryhmä, joka tekee saman polvenkorkuisessa merestä erotetussa "altaassa". Toisaalta täällä ei hirveästi kehoteta ulkomaalaisia uimaan myöskään sen takia, että vuosittain hukkuu satoja paikallisia, kun yrittävät matkia ulkomaalaisia turisteja: "Hei, vedessä on ihmisiä, näyttää kivalta, mennään kanssa, hei eihän tässä veden päällä pystykään kävelemään, anteeksi miten kirjoitetaan uimatai...puli puli." Ja tämä ei ole vitsi. Tuossa esimerkissä yhdistyy hyvin paikallisten ryhmähenki: missä on toisia, sinne menen myös minä. Ja puute oman järjen käytöstä: "En osaa uida -> vesi ei hyvä idea!" Välillä on todella vaikea uskoa, että täällä on mukamas keksitty pyörä, ruuti yms. Herää taas pieneen mieleen salaliittoteoriat! Ja niinhän se on sanottu, että kansaa on helppo johtaa, tarvitaan vaan ööö...joku ->

Suurkaupungeista emme hirveää sykettä löytäneet, oli kaiken kaikkiaan aika kuollutta iltaisin. Kiitokset tosin Nooralle, jonka seurassa pääsimme valvomaan hiukan myöhemmin muiden valkkareiden seurassa. Muutamaa rakennusta lukuunottamatta arkkitehtuuri ei häikäissyt, tosin temppelit olivat oikein hienoja ja muutama TODELLA upea. Kävimmekin katsastamassa todella monia (täällä niitä todella riitti!), joten loppureissulla täytyy olla jo jotain todella erityistä, jotta viitsimme vaivautua temppeleihin. Ruoka oli pienoinen pettymys, koska suurimmaksi osaksi tarjolla oli erilaista siansisälmystä, eivätkä nuo nyt ole niin maukkaita, lähinnä rustoisia ja mauttomia. Tosin söimme myös erittäin maukkaita ruokia mm. useamman kerran todella loistavia dimsumeja(melkein ilmaiseksi) ja keittoja. Niin, ja Kaakkois-Aasian parhaita hampurilaisia. Pikaruokaketjujen hampparit olivat oikeasti todella mehukkaita, joten eiköhän siellä ole käytetty jotain parannusaineita (natriumglutamaattia) tai jotain. Ja pitihän se taas taas maistaa paikallisia herkkuja (here comes the Eggman, vai miten se Beatles lauloi).

Toisaalta, suoritimmekin hiukan erilaista reppumatkailua ja vietimme aika paljon aikaa kaksistaan, vaihtelua sekin. Käytiin elokuvissa, pyöräilemässä kaupungeissa ja mopoilemassa "vuoristossa" (tai mitä siitä oli jäljellä). Niin ja elämämme ensimmäisessä baseball-matsissa. Odotuksiin nähden ei läheskään niin tylsää kuin arvelimme. Menisimme itseasiassa uudestaankin, vaikka Irri ei kovasta yrityksestä huolimatta onnistunutkaan nappaamaan yleisön sekaan tulevia palloja. MUTTA niin se vaan taas Taiwanin kulttuurierot löi kerran metrisellä päähän. Eihän siellä myyty HOTDOGEJA, mitäh!! Eikä oluttakaan, muualla kuin meidän kassissa :) Jouduimme "tyytymään" jonkin sortin corndogeihin ja wasabi/sinappi-kastikkeisiin. Wasabi osoittautui muuten erityisen toimivaksi. Siinäpä vinkki kotikokeille kesän grillijuhliin.



Ja eihän tämä nyt niin kamala paikka ollut, kulttuurierot vaan rupesivat joissain kohdin rassaamaan, jolloin tulee vuodatettua kaikenlaista. Mukavaahan meillä oli. Niin ja kun tuossa ensimmäisessä lauseessa mainitsen: "ei päivääkään liian aikaisin": lauantaina 10.4. matkattiin takaisin Taipeihin junalla ja oli varattu hostelli viimeiseksi yöksi, kun junassa tajusimme, että 11.4 kello 01.25 lähtevä lentomme Manilaan todellakin lähtee sunnuntaina, eikä vasta maanantaina. Jäi sitten Taipein nähtävyydet katsastamatta, kun suunnattiin juna-asemalta suoraan lentoasemalle. Eli lento lähti sittenkin "päivää liian aikaisin". Kettu kiittää ja kuittaa Ilha de Formosalta ja suuntaa Filippiinien lämpöön kaltaisiaan, eli kettuhaita katsastamaan. Over and out!

27.-28.3.2010 Hsiao Liuchiu Island, Taiwan (50435km)

Jussin lähdön jälkeen suunnattiin Etelä-Taiwanista ensin Pingtongin kaupunkiin, jossa viivyttiin asioiden selvittelyn vuoksi yksi yö. Yritettiin nimittäin vuokrata mopoa alle ja olis suunnattu Maolinin vuoristoon maisemia katselemaan. No, Pingtongissa on sen verran tiukka meininki, ettei kansainvälisellä ajokortilla irtoa mopoa. Päädyttiin siis viettämään yksi yö turhaan kaupungissa ja lähdettiin sitten vähän kiertelemään kaupunkia yrityksenä selvittää, olisko edes polkupyörien vuokraaminen mahdollista. Turisti-infosta saatiin ohjeet vuokraamoon, mutta olihan se jo sulkeutunut siihen mennessä kun sen löysimme. Kaupungista löytyi kuitenkin useita hienoja temppeleitä ja myös oman kirkkokuntamme edustus oli riittävä. Kysymys kuuluukin, kumpi kirkoista vaikuttaa houkuttelevammalta?

Koska Maolinin kartoitus meni persiilleen Pingtongista käsin, lähdimme seuraavana päivänä Donggangin kaupunkiin ja lautalle edelleen Pikku-Liuchiun saarella, joka on Taiwanin ainoa korallisaari. Saarella on asukkaita noin 13 000 ja se on pituudeltaan noin 9km pitkä, joten mikä ideaalinen päiväreissu. Ja lauttamatka saarelle on vain puolisen tuntia. Heti satamasta löydettiin melko edullinen majapaikka, noin 12 euroa yö. Otettiin alle vuokramopo (täällä se kyllä onnistui!!) ja lähdettiin kiertämään saarta. Saarella on kaikenmoisia kummallisia ja keinotekoisen tuntuisia turistihoukutuksia. On Mustan aaveen luolaa, Vaasikiveä, Intiaanikiveä ja Hummeriluolaa. Paikoilla on aika vähän yhteistä nimiensä kanssa ja saa jälleen todella käyttää mielikuvistustaan, jotta kaikki paikat saa ynnättyä nimen kanssa yhteen. Ja noi luolat oli yleensä muutamia metrejä pitkiä käytäviä, josta kiinalaiset turistilaumat tunkee kimpassa läpi kauheella huudolla ja kikatuksella. Että silleen. Olemmekin jo laittaneet Matkailun edistämiskeskukselle viestin, että Suomenlinna muutettaisiin Ulvovan Myllärin saareksi. Ja ne rannat: saarta mainostetaan paratiisisaarena, jolla voi snorklatessa nähdä vaikka mitä ja jonka rannoilla voi kylpeä auringossa ja niin edelleen. Saaren parhaaksi mainostetulla "hiekka"rannalla on uintikielto. Kyllä nää kiinalaiset osaa!

Saari oli siis aikamoinen antikliimaksi jo parasiittirantoihin tottuneille! Päivä oli riittävä tämän paikan koluamiseen innostuneemmillekin. Kiitos ja riittää ja takaisin mantereelle ja kohti Taiwanin toiseksi suurinta citiä, Kaohsiungia!

22.-26.3.2010 Taroko Gorge & Kenting, Taiwan (50215km)

Jussi toivoi pääsevänsä katsastamaan Tarokon rotkon, joka on Taiwanin yksi hienoimmista nähtävyyksistä. Sehän sopi myös meille, koska oli tarkoitus sisällyttää kyseinen rotko myös omaan matkaohjelmaan. Taiwanissa matkustaminen on helppoa jo siksikin, että saari on alle 400km pitkä ja junat ja bussit kulkee kiinalaisella tarkkuudella (ai millä?). Otettiin raiteet alle ja suunnattiin siis Hualieniin. Hualienissa saatiin vuokrattua auto, vaikka se täällä Taiwanissa on välillä melkomoisen hankalaa, vuokraamot kun monissa paikoissa vaatii paikallisen ajokortin, eikä kansainvälinen riitä. No, Hualienissa riitti ja saatiin vaihdettua kumipyörät alle. Autonvuokraus ei täällä ole halpaa, mutta kuitenkin halvempaa kuin Euroopassa. Päivän vuokra oli noin 40 euroa, joka kolmella jaettuna mahtui juuri ja juuri meidänkin budgettiin. Ja koska pojat halusi automaattivaihteiston, sai Irri olla pelkästään matkustajana takapenkillä.

Meidän oli tarkoitus yöpyä yksi yö Tarokossa, jossa halvimmat yöpymispaikat on katolisen kirkon huomassa. No, tästä Jussi oli erityisen mielissään, mutta katolisia pappeja ei Jussin onneksi paikalla pyörinyt, vaan sai Jussikin olla rauhassa. Paikka oli erityisen kaunis, Tienhsiangin kylä sijaitsee vuorten keskellä ja näkymä kanjoniin, aamuauringon kullatessa vuorenrinteet, on aivan uskomaton. Ensimmäisenä päivänä ehdittiin katsastaa upeita vuoristomaisemia, sää ei kylläkään suosinut ja ilma oli pilvinen ja hiukan tihkuinen. Illalla pojat söi paikallisesta kahvilassa, joka Lonely Planet-oppaankin mukaan tarjoaa "kamalaa ruokaa". Kokki tarjoilijoineen olikin jo alkuillasta hyvässä tuiskeessa ja tilattu keitto oli ikimuistoista. Irri jätti suosiolla väliin. No, onneksi ei pojat olleet niin tyhmiä kuin paikalle saapunut ranskalainen seurue, jotka tilasi riistohintaista "tuoretta" kalaa mikrotettuna kaikille lisäkkeillä. Lähtiessämme kahvilasta, olivat ranskanmakkarat juuri aloittaneet annoksistaan valittamisen. Ei tainnu tulla rahoja takaisin! Illan päätteksi nautittiin Jussin tuomaa 12-vuotiasta viskiä (salassa henkilökunnalta) ja uni tulikin sen myötä nopeasti.

Erinomaisten yöunien jälkeen saatoimme todeta, ettei edellisiltainen ruokailu ollut sekoittanut edes poikien pakkia ja saatoimme erinomaisin mielin lähteä liikkeelle. Aurinko paistoi jo aamusta saakka siniseltä taivaalta ja saatoimme päivittää kuvakollaasimme edellispäivää aurinkoisemmilla valokuvilla. Tarokon luonnonpuisto on perustettu vuonna 1986 ja alkuperäisasukkaat ovat olleet yksi Taiwanin heimoista; Atayal-heimo, joka tunnettiin aikanaan kasvotatuoinneista ja pääkallonmetsästyksestä. Taroko on yli 120 000 hehtaarin kokoinen luonnonpuisto ja korkeusero merenpinnasta on jopa 3700 metriä. Puistossa elää myös yli puolet koko saaren eläinlajistosta, muutamista mainittakoon mustakarhu ja villisika. Harmi vaan, että vierailumme aikana Tarokossa monet normaalisti auki olevista vaellusreiteistä oli suljettu edellissyksyisen taifuunin jäljiltä, emmekä siksi päässeet toteuttamaan kaikkein hienoimpia vaelluksia. Myös sortumisvaara rotkossa on suuri, paikoilla jaetaan lainaksi ilmaisia kypäriä, joita toivotaan turrejen käyttävän. Asfaltissa on myös lukemattomia reikiä, joista voi päätellä, ettei kivien tippuminen tielle ole mikään ainutlaatuinen tapahtuma. No, onneksi säilyi auto ja päät ehjinä.

Hienojen maisemien jälkeen palautettiin auto takaisin Hualieniin ja päätettiin yrittää junalla Taitungiin ja sieltä edelleen Vihreälle Saarelle (Green Island). Taitungissa Jussi kuitenkin heräsi todellisuuteen ja totesi, ettei viikko ole enempää kuin viikko ja saarelle meno olisi aikamoista kiirusta. Tehtiin täyskäännös ja muutettiin joustavina matkaajina suunnitelmia ja käännettiin nokat kohti etelää. Raiteet takaisin alle ja kohti Fangliaota ja edelleen Kentingiä. Kenting on Taiwanin eteläisin kolkka ja siellä on aurinkoa, rantaa, merta ja iltaviihdykettä, eli siis kaikkea mitä toivoimme. Kentingissä, kuten muuallakin Taiwanissa on sesonki vasta alkamassa, joten olimme liikkeellä mitä otollisimpaan aikaan. Hotellit antaa aika hyvin alennuksia, koska asiakkaita ei juurikaan ole, paikallisia lukuun ottamatta. Taisimme olla yhdet harvoista valkkareista sielläkin.

Vuokrattiin mopot, koska Kentingin alueella on verrattain heikko joukkoliikenne. Sää suosi meitä ensimmäisenä mopoilupäivänä, mutta koska ajamista tuli mittariin jonkin verran, ajateltiin jättää snorklaus- ja uimishommat seuraavaan päivään, visiteerattiin vain lyhyesti rantsussa, jonka vesi oli ihmeellisen sinistä, mahtoikohan johtua läheisestä ydinvoimalasta? Illalla illastettiin paikallisessa merenrantaravintolassa, jossa meillä ei ollut yhteistä kieltä vaan tilaaminen kävi lähinnä pakastealtaita ja kylmäkaapin sisältöjä osotellessa. Hieno auringonlasku ja hieno illallinen!

Seuraavana päivänä tuuli oli kuitenkin yltynyt myrskyn luokkiin ja taivas harmaa kuin villasukka. Katsastettiin ainoastaan Taiwanin eteläisimmässä kärjessä oleva majakka ja päätettiin suunnata kämpille sadetta pitämään. Ja ehkä paikallisetkin oli hermostuneet huonosta säästä, koska alkoivat myös v...tuilemaan, mikä oli ensimmäinen kerta koko meidän viiden kuukauden matkan aikana. Tässä tarina lyhyesti: olimme siis parkkeeranneet mopomme paikallisen kahvilan/turistikaupan katoksen eteen sateelta suojaan. Mopot eivät millään lailla tukkineet kaupan edustaa, mutta kaupanpitäjä oli meidän ollessamme lounastamassa ystävällisesti käynnistänyt "sadettimensa", koska sadesäällä kukat kaupan edessä mitä ilmeisimmin kaipaavat vettä. Aikamoinen tonttu! No, mopot ja penkit oli litimärkiä ja hemmo vielä heti pois kurvatessamme sammutti vehkeen. Siinä sitten iloisesti huudeltiin kiitosta paikallisella kielellä ja tais tehdä mieli näyttää myös kansainväliset käsimerkitkin, mutta ei olisi sekään varmaan mennyt perille.

Pidettiin siis päivän ajan sadetta kämpillä ja suunnattiin illalla katsastamaan vielä alueella olevat tulet elikkä siis maan sisältä tulee jotain kaasua, joka palaa "ikuisesti" (tai ainakin näin kerrottiin). Tosin kuulemma sadekaudella alue on veden peitossa, joten mitenhän tulien kanssa mahtaa olla... Tulet ei olleet suomalaisia leirinuotioita kummempia, mutta paikallisille nämä olivat sulaa eksotiikkaa, kuvia otettiin sieltä ja täältä. Olis melkein voinut kuvitella, että joku insinööri on päättänyt luoda uuden turistirysän ja vetänyt putket maan alle kaasua suoltamaan.

Ilta päätettiin illastamalla paikallisessa Planet Hollywood-tyyppisessä teemaravintolassa, koska siellä oli drinkit puoleen hintaan koko illan. Margaritat ja mojitot ei ihan vastanneet kuvitelmia ja alkoholinkin määrä taisi olla kyseenalainen. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja tätä myöten sanoimme Jussille hyvästit ja turvalliset kotimatkat, mies jatkoi seuraavana aamuna aikaisin kohti kotia. Kiitos ja iloista jälleennäkemistä odotellen! Me kaksi jäimme Kentingiin vielä päiväksi, mutta huonon kelin myötä jäi tekemiset vähäisiksi ja päivä meni vällyjen alla levätessä (olikin jo tarpeen, kun on matkaoppaina toimittu jo toista kuukautta). Kentingistä jatkoimme Pingtongin kaupunkiin ja edelleen Little Liuchiun saarella, josta myöhemmin lisää.

18.-22.3.2010 Taipei, Taiwan (49715km)

Hong Kongia muistellen pelkäsimme pahinta matkustaessa Taipeihin. No, sää suosi ja lämpötila oli mukavan lämpöinen ja hyvin siedettävät 24 astetta saapuessamme. Oltiin otettu yhteyttä paikalla asuvaan suomalaiseen Nooraan, joka oli lupautunut opastamaan meitä Taipeissa. Jussin oli määrä saapua vasta lauantaina 19.3. paikalle ja sitä ennen tapaisimme Nooran. Noora veikin meidät heti Taiwanin "tulikasteeksi" kutsumalleen retkelle Taipein keskustassa sijaitseville kukkuloille. Reisi- ja pohjelihaksia harjoitetttiin kiipeilemällä muutaman tunnin ajan upeille näköalapaikoille. Retki koostui myös erinäisistä käännöksistä kukkuloilla ja lopputulos oli melkomoisen eksynyt joukko. Onneksi kännykät pelasi ja apuun riensi puhelimen välityksellä Nooran tsekkiläinen poikaystävä. Vaeltelun ja takaisin kaupunkiin löytämisen jälkeen visiteerasimme paikalliset kukkamarkkinat, joilta oli määrä hankkia tulevalle vieraallemme kimpullinen kukkia tervetuliaistoivotukseksi. Mentiin kaikki Jussia vastaan bussipysäkille 10 vaalenpunaisen ruusun kanssa (hintaa kimpulla 1 euro). Väsynyt matkamies oli iloisesti yllättynyt ja varsinkin kun olimme menneet vallan noin tuhlaamaan.

Virkistäytymisen jälkeen suuntasimme Taipein kuuluisalle Shilinin iltamarketille, jossa voi tehdä ostoksia ja syödä edulliseen markkinahintaan. Taiwan on kuuluisa muun muassa stinky tofustaan, eli suomennettuna hajutofusta. Kyseessä siis se tuttu soijaproteiinista valmistettu tuote, jota täällä Aasiassa tungetaan miltei joka paikkaan. Yleensä tuo tofu on aika hajutonta ja mautonta, mutta kuten nimi kertoo, tämä tofu ei ole kumpaakaan. Joku voisi kuvailla hajua esim. ranskalaisen laatujuuston hajuun. Me suomalaiset emme tälle "herkulle" lämmenneet ja totesimme, että durian on löytänyt vertaisensa. Aivan kuvottavan hajuista ja makuista. Kuten durian ja moni muukin asia täällä, tämä jakaa myös mielipiteitä, toiset sitä rakastaan, toiset ei voi sietää. Yök, sanon minä! Markkinoilla maistettiin myös kokonaisia friteerattuja rapuja, osterimunakasta ja muita herkkuja.

Ilta venyi aikasen myöhään jatkaessamme iltaa Nooran ja hänen tuttujensa kanssa biljardisalissa. Joukkueet Irri & Jussi, sekä Asko & Jussi ottivat komean erävoiton kanadalais-tsekkiläistiimistä. Itseluottamuksemme vei meidät voittoon viime minuuteilla. Hyvä Suomi!

Seuraava päivä oli varattu Taipein nähtävyyksien katselemiseen. Asko oli ylhäällä jo melkein kukonlaulun aikaan, mutta matkan päästiin vasta noin klo 12, kun loput seurueesta pääsivät punkasta ylös. Suunnitelmana oli katsastaa Chiang Kai-sekin muistoksi pystytetty puisto, maailman toiseksi korkein rakennus Taipei 101, sekä syödä Noora suosittelemassa dumplings-paikassa.

Suuntasimme ensin Chiang Kai-sekin puistoon. Historiaa lyhyesti ja yksinkertaistaen: mieshän oli aktiivinen toimija Kiinan sisällissodassa, jossa yritti tuhota kommunistit, mutta epäonnistui, luovutti vallan kommunisteille ja Maolle ja pakeni itse Taiwaniin. Kai-Sekista (ei siis kuvassa) tuli Kiinan kansantasavallan (eli Taiwanin) presidentti, joka hallitsi maata kuolemaansa asti 1975. Vaikka Kai-sekin kaudella talous kohentui kovasti, oli maa kaikkea muuta kuin vapaa. Hemmon aikakaudella moni taiwanilainen yksinkertaisesti vain katosi ilmaistuaan hallituksen vastaisia mielipiteitä. Vastustajat joko teloitettiin tai laivattiin vankileirille Vihreälle Saarelle (Green Island), jossa he mitä todennäköisemmin viettivät loput vuotensa. Jannu on Taiwanissa ristiriitainen hahmo ja on ollut suunnitelmia, että puistosta poistettaisiin jannun patsas tai että puiston nimi muutettaisiin. Puistossa oleva museo sisälsi paljon tietoa Taiwanin historiasta ja muun muassa Kai-sekin kaksi luodinkestävää Cadillacia, joilla herra sitten huristeli pitkin Taiwania. Ja miehen patsaan luona on muuten täysi vartio koko ajan ja satuttiin paikalle juuri vahdinvaihdon aikoihin, olipa manööverit ja kylläpä jalka nousi!

Ai niin, ja Asko päätti samalla paikata huvennutta matkakassaamme ottamalla vastaan uuden väliaikaisen työn (kts. kuva) sillä välin, kun Jussin kanssa käytiin olusilla.



Taipeissa näytti monena päivänä olevan aikas paljon sumua, oliskos ollut saasteista johtuvaa savusumua, joka esti tehokkaasti näkyvyyttä. Päätettiin sitten jättää Taipei 101 väliin, me ehtisimme myöhemminkin, mutta Jussi jätti homman väliin pitkin hampain. Siirryttiin suoraan lounaalle dumplingseja maistelemaan. Paikka löytyi Nooran erinomaisten ohjeiden avulla ja ja paikkaan jonotti liuta paikallisiakin. Eikun jonon jatkoksi vaan ja muutaman hetken kuluttua päästiinkin sisään ja saatiin nokan alle mitä maistuvimpia dumplingseja. Kyllä nää osaa!

Käytiin hankkimassa seuraavaksi päiväksi junaliput Hualieniin, josta tarkoitus olisi suunnata Tarokon rotkoon maisemia katselemaan. Illalla suunnattiin vielä katsastamaan Shidanin iltamarkkinat. Ilta päättyi säälliseen aikaan seuraavan päivän aikaisen herätyksen vuoksi.

11.-15.3.2010 Singapore & 15.-18.3.2010 Langkawi, Malesia (46204km)

Turreilimme Kaijan ja Pirkon kanssa nelisen päivää Singaporessa, joka on meille jo kovinkin tuttu, kuten aiemmista kirjoituksista voipi päätellä. No, kiva on joka tapauksessa saada vieraita ja sitä myöten myös itse tutustua paremminkin kaupunkien nähtävyyksiin, joita ei ehkä ilman viihdytettäviä vieraita olisi mennyt katsomaan.

Majoitus on Sinkkilässä melko kalliissa hinnoissa ja oltiinkin pitkän pohdinnan jälkeen varattu majapaikat Hotelli 81:sta, joka on paikallinen ketju ja jolla on useita kymmeniä hotelleja ympäri kaupunkia. Eipäs varatessa tiedetty, että oltiin varattu hotelli Singaporen punaisimmalta alueelta ja meidän kadulla olikin sitten iltaisin aika kuhina, kun lailliset bordellit avasi ovensa ja kaikenlaista lähinnä miespuolista pörrääjää ilmaantui asiakkaiksi. Singaporessahan on siis laillisia bordelleja, joiden työntekijät joutuu käymään säännöllisin väliajoin lääkärintarkastuksessa ja heillä on oma terveyskorttikin. No, enpä sitten kuitenkaan olisi aivan varma, että taudit pysyy tälläkään tavalla kurissa... Meidän lähialueilla oli myös niitä laittomia prostituoituja kaduilla seisoskelemassa. Vaikka emme kokeneet toimintaa mitenkään miellyttäväksi, ei alue kuitenkaan tuntunut sen vaarallisemmalta kuin muutkaan kaupungin alueet.

Vietettiin päivä piknikkikamojen kanssa Sentosan keinotekoisella saarella, kun oli alkanut tuo rusketuskin jo haalistua tuolla viidakon hämärissä samoillessa. Säät suosi meitä, vaikka Sentosalla rantavahti kielsikin menemästä uimaan klo 14-14.47, koska silloin oli mahdollisesti salamointia luvassa. Että aikas tarkka ennustus, mitenkäs muuten Singaporessa? Ehdittiin myös tutustua kasvitieteelliseen puutarhaan Sentosan jälkeen pakolliset maisemoinnit Swisshotellin 72. kerroksessa drinkkien kera ja sitten syömään hyvin Chijmesin ravintola-alueelle. Nam! ja sen uskomattomaan orkideanäyttelyyn, sekä tietty Chinatowniin, jossa Kaija ja Pirkko laittoivat rahaa palamaan ja hankkivat upeita silkki- ja laquer-tuotteita. Oli varmasti hintansa väärti.

Sinkkilästä siirryttiin Marleenan ja Aaron seuraksi Langkawille. Marleena olikin viestitellyt jo, että olivat ehtineet jo hiukan tutustua saaren tarjontaan ja suunnitelleet ohjelmaa meillekin. Kun saavuimme paikalle, saimme kuitenkin kuulla että Aaron jo toivuttua selkäkivuistaan, Marleena olikin sairastunut ja maannut jo muutaman päivän vuoteessa. Arveli, että olisi saanut auringonpistoksen. No, vaiva ei mennyt ohi ja Marleena kävi lekurissa ja sai kaikenlaista troppia injektiota myöten, mutta vaiva sen kuin jatkui. Todella ikävää, mutteivat Aaro ja Marleena juuri päässeet Langkawista nauttimaan, onneksi sentään huone oli ilmastoinnilla ja tv:lla varustettu, jottei aika käynyt pitkäksi. Toivottavasti tervehdyt pian! Kiitos hienosta reissuseurasta ja tervetuloa uudelleen iloksemme! Ikävä teitä tulee =(!

Meillä oli siis käytettävissä kolme päivää saarella ennen lentoa Taiwaniin. Kaija ja Pirkko jäisivät vielä meidän jälkeemme parantelemaan rusketustaan. Vuokrattiin auto, joka jälleen oli aikamoinen rousku (se on meidän kohtalomme!). Oli kilinää ja kolinaa ja ohjauksessakin pientä feelua. Mutta oli neljä pyörää ja kääntyvä ratti, mikä riitti meille. Pakattiin rouvat takapenkille ja lähdettiin katsastamaan paikalliset nähtävyydet. Ensin kiivettiin "seitsemälle kaivolle", jotka on siis vesiputoksen muodostamia pikku lampia. Putouksen alkulähteille päästäkseen, joutui siis kiipeämään noin 500 porrasta. Asko oli hankkinut helkutinmoisen kankkusen juuri autoilupäiväksi ja kävi sitten heittämässä Konoset matkalla ylös. Toisaalta aika fiksu veto juuri täksi päiväksi, välttyi nimittäin ajovuorolta. No, olihan se vihdoin Irrinkin vuoro ajaa, kun ei ollut viiteen kuukauteen rattiin koskenut. Joka tapauksessa kaikki pääsi putoukselle asti ja kylvettiin viileässä vuoristovedessä ja jopa krapulaisen olo parani ihmeellisesti. Varmasti vedessä oli vähintäänkin nuorentavia ainesosia, niin pirteäksi kaikki sen jälkeen itsensä tunsivat!

Ja virallinen kisaselitys minunkin osaltani :) Edellisen iltana meidän hostelilla juhlittiin yhden matkaajan syntymäpäiviä. Ja kaiken tämän lisäksi samainen kaveri oli viettänyt tasan vuoden tuolla hostelissa. TÄH!!! Jeps, tuo tsekkiläinen kaveri tosiaankin viihtyi täällä saarella pidempään kuin edes paikalliset. No ilmaisesta viinasta en ole kieltäytynyt monasti, joten turha tehdä poikkeusta nytkään. Puna- ja valkoviini töniköiden lisäksi oli tuollainen 3 litran viskitönikkä. Ihan niinku Suomi-tyyliin. En ole viskin ystävä, joten ajattelin tuhota sen ensimmäisenä. Italiaanojen kanssa sitten meni johonkin neljään. Ja seuraava aamu ei ollut niitä virkeimpiä, mutta periksi ei annettu. Vai mitä Irri?

Kiipeämisen jälkeen suunnattiin Langkawin 700 metriä korkealle kaapelihissille ja niin olivat suunnanneet monet muutkin, jonotus kesti noin tunnin ja Asko ottikin välissä kunnon torkut meidän muiden jonottaessa (!!). Hienot oli näkymät, mutta Irri ei muistanutkaan kärsivänsä korkean paikan kammosta ja matka ylös sai kämmenet hikoamaan.

Kaiken kaikkiaan Langkawin saari on alkoholia lukuun ottamatta kalliimpi kuin muu Malesia. Ruoka oli helposti kaksi, kolme kertaa kalliimpaa kuin muualla, puhumattamaan muista tuotteista. No, tietty suomalaiseen hintatasoon verrattuna halvempi, mutta Aasiassa matkustaneena ja kitupiikkibudjetilla varustautuneina hieraisimme jälleen muutaman kerran silmiämme hintoja katsellessa. Jätimme haikeina kolmen päivän jälkeen Kaijan ja Pirkon jatkamaan oman lomansa loppuun ja jatkamme iltalennolla Kuala Lumpurin kautta Taipeihin. Kiitos mainiosta seurasta ja toivottasti lomanne oli onnistunut. Ikävä tulee teitä =(! Suuntaamme siis nyt Taiwaniin ottamaan vastaan kovasti odotetun Jussin, tervetuloa!

6.-11.3.2010 Kuching, Malesia (44671km)

Selvisimme viidakosta takaisin "sivistyksen" pariin ja lennettiin jälleen pikkukoneella Mirin kautta eteläiseen Borneoon, Kuchingin kissakaupunkiin. Kuching siis tarkoittaa malaijikielellä kissaa ja kaupunki ottaakin nimestään kaiken irti. Löytyy jos jonkinmoisia kissapatsaita liikenneympyröiden keskeltä ja kissat pitää valtaa myös kaikissa matkamuistomyymälöissä. Myös kissamuseo löytyy, joten tämä on todellinen kissaystävän kaupunki. Itse eläviä kissoja tosin ei kovin paljoa jostain syystä kuitenkaan kaduilla näy. No, Marleenalle tuli kuitenkin ikävä omia katteja.

Kuchingissa Kaija ja Pirkko majoittuivat vaatimattomasti Hiltoniin, tosin jo elokuussa ostetun Air Asian hotellipaketin myötä huone tuli maksamaan noin 30 euroa yö. Eli aivan käsittämättömän halpa hinta Hiltonin tasosta! Me majoituimme vaatimattomammin Tracks-hostelliin, jossa yö kustansi omassa huoneessa, yleisellä vessalla noin 10 euroa. Ei ihan halvin hinta, mutta Malesia on kalliimpi maa kuin monet muut K-Aasian maat.

Hostelli oli niin putsiskliini, että lattioilta olisi melkein voinut syödä. Paikkaa manageeraava, hampaaton, tatuoitu, höpöheinän polttelija suhtautui vieraisiin, maksupolitiikkaan ja kaikkeen muuhunkin ennen näkemättömällä rentoudella. Siivous oli ainoa, jossa tässä hostellissa pingotettiin; vessat kuurattiin joka päivä ja jannu oikein etsi erilaisia siivouskohteita, kuten esim. tuulettimien sisäpuolet, joita emme ole nähneet missään vielä putsattavan. Marleena ja Aaro majoittuivat tyylikkääseen Singgahssana-hostelliin lähelle meitä kaikkia.

Kuchingissa sää ei oikein suosinut meitä ja tämä onkin ensimmäisiä kertoja koko matkallamme, jolloin sade jatkui näin pitkään. Päivät täytyikin sitten täyttää muunlaisella kuin ulkona tapahtuvalla toiminnalla. Kuchingissa tämä ei kuitenkaan ollut ongelma, koska kaupunki on täynnä ostoskeskuksia. Marleena ja Aaro shoppasivat hullun lailla ja Irri lähinnä sijaisshoppasi (jälleen kerran tilaongelma, ei voi ostaa juuri mitään, nyyh!). Miten on, Marleena, saitteko kattolampun ja puujakkaran kuljetettua Langkawille?

Marleenan ja Aaron toiveissa oli myös nähdä matkallaan apinoita ja mitäs muuta sitten etsimään, kuin niitä harvinaisimpia, eli orankeja. Sana orangutang tulee malajikielen sanoista orang (ihminen) ja utan (metsä), eli metsän ihminen ja jos oikein pingotetaan, kyseessä ei ole apina, vaan ihmisapina. Lähdettiin siis Kuchingin lähellä olevaan Semenggohin orankikeskukseen, joka toimii samalla periaatteella kuin Pohjois-Borneolla oleva Sepilok. Puistossa on muun muassa lemmikkeinä aikanaan olleita orankeja, sekä pienenä emonsa menettäneitä, jotka opn pelastettu puistoon ja joita sitten puistossa koulutetaan elämään uudelleen villinä metsässä, jonne ne päästetään kun katsotaan, että ne ovat riittävän kypsiä siihen. Orankeille tuodaan niiden vapauttamisen jälkeen ruokaa metsän keskellä oleville tasanteille, minne sitten turret pääsee katsomaan ja kuvaamaan niitä tiettyinä aikoina. Jotkut vapautetuista orankeista eivät koskaan enää palaa vapauduttuaan ruokintapaikoille, mikä onkin aina se tavoiteltava tila.

Orankeja ei oltu puistojen ruokintapaikoilla nähty kolmeen päivään ennen meidän tuloa, koska metsässä on tähän vuodenaikaan tarjolla runsaasti hedelmiä ja muuta ravintoa. Meille todettiin jo portilla, etteivät puistossa voi taata että orankeja nähdään. No, sellaistahan on villi luonto, ehkä jotkut jenkkiturret uhkaa haastaa puiston oikeuteen, kun eivät haluamaansa näe. Mekään emme orankeja ruokintatasanteella tavanneet, vaan meidät vietiin keskelle metsää, jossa hengailikin jo yksi naarasoranki pienokaisensa kanssa, sekä yksi toinen naaras. Meille kerrottiin, että äitioranki on 25-vuotias, jolla on ollut jo kolme lasta ja keskimmäinen 3-vee, sekä nuorin 1-vuotias olivat paikalla. Äitioranki tunnetaan puistossa Hot Mamana, jolla on paha taipumus purra sekä hoitajia, että mahdollisuuden saatuaan myös turreja. No, olis voinut purrakin muutamaa kiinalaista, jotka ei taas edes kieltojen jälkeen tajunneet, ettei salamavaloa saa kamerassa käyttää. "Harmiksemme" mitään dramaattista ei tapahtunut. Olipa hieno kokemus, vaikka olemme nähneet orankeja jo edellisellä matkallamme Sepilokissa. Näkyyn ei kuitenkaan tule kyllästymään!

Kuching on myös kuuluisa edullisista ja uskomattoman hyvistä kala- ja mereneläväherkuista. Käytiin nauttimassa kyseisiä herkkuja monena iltana ja Irri olikin jo viimeiset viisi kuukautta haaveillut saavansa niitä voirapuja. Ja kyllä ne maistuivatkin! Toinen vänkä puoli kyseisessä food court-tyyppisessä kalaravintolassa oli se, että sinne saattoi ostaa omat alkoholit mukaan. Irri ja Marleena nauttivatkin hyvän aterian kera pullollisen viiniä ja ilta jatkui sitten railakkaasti paikallisessa yökerhossa pikkutunneille. Rai-rai! Seuraavan päivän ohjelmasta ei voi sanoa muuta kuin, että hommat jäi puolitiehen.

Kuchingista siirryimme Kaijan ja Pirkon kanssa Singaporeen (jälleen kerran!!!)turreilemaan ja Marleena ja Aaro menivät varmistamaan mestat Langkawille, joka on seuraava kohteemme tällä reissulla. Kettu ja Borneo kuittaa siis tältä erää, over and out ja kunnes jälleen kohtaamme!