11.-17.4.2010 Malapascua Island, Filippiinit (53224km)

Trains, planes and automobiles!
Olkoon tämä bloggaus omistettu Marielle, jonka loman islantilainen tulivuori meni ja pilasi. Marien erityisestä pyynnöstä blogi sisältää paljon kuvia, jotka tällä hetkellä paljon tuskin lämmittävät...

Tajuttuamme paikallisjunassa Tainanista Taipeihin, että lentomme lähtee vielä samana päivänä teimme yhtäjaksoisesti matkaa noin 30 tuntia, kunnes Filippiinien turkoosin väriset vedet kutsuivat meidät jälleen luokseen (tämä veikin yhdeltä matkaajalta melkein mehut). Juna, kävely, bussi, lento, lento, taksi, bussi, lautta ja viimeiset metrit ryömien. Perillä - VIHDOIN! Mutta kaikki sen arvoista!!! Ilmeisesti Taiwanin harmahtava(t) arkkitehtuuri/ihmiset olivat sumentaneet väliaikaisesti aistimme tai ostamani Photoshop-lasit (kuvassa) todella toimivat, sillä Filippiinien vedet olivat turkoosimmat kuin muistinkaan ja paikallisten vieraanvaraisuus kuin seireenien laulua...

Majoitus hankittiin taas halvimmasta päästä, kuten näkyy (kuinkas muuten?). Mistä on halvat mökit tehty: bambua kattoon, bambua seinään, hiukan lattialle ja olkia patjaan :)? Oikeastaan turha panostaa hirveästi asumiseen, kun tarkoitus on kuitenkin olla mahdollisimman paljon kaikkialla muualla. Pehmeä sanky ja hyvät naapurit, sillä pääsee pitkälle.

Oikeanpuoleisessa mökissä asusti Tanskanihme Magnus, joka suoritti divemasterin tutkintoa läheisessä sukellusliikkeessä. Magnuksen ensimmäinen vinkki: "Menkää sukeltamaan johonkin muuhun kuin hänen puljuunsa". Ja senhän teimmekin. Kolmen sekunnin harkinnan jälkeen valitsimme niinkin vakuuttavan liikkeen kuin FUN&SUN-Diving. Nimi nyt on yhtä vakuuttava kuin "Autokorjaamo Remmi & Kumitus". Kyseisellä nimellä varustettu liike muuten sijaitsi aikoinaan Vääksyntien varrella. "Yllättäen" sukellusliike oli myös saaren halvimpia.

Malapascualla sukellusten ideana on lähinnä hait ja erityisesti kettuhai. Tuo merten pikku Repolainen asustelee pääasiassa syvissä vesissä, mutta täällä päin sitä tavataan myös matalemmilla alueilla, Malapascualla hait liikuskelevat aamuvarhaisella noin 25-30 metrin syvyydessä, koska paikalla on kalojen "suihku", elikkäs puhdistusasema, jossa pikkuiset puhdistajakalat riipivät kalojen ja haiden kiduksista tarpeettomat loiseläimet. Kettuhai eli Alopius vulpinus on noin kuuden metrin mittainen hai, jonka pyrstöevän ylälohko on yhtä pitkä kuin muu ruumis. Kettuhai-nimi tulee kreikankielisestä kettua tarkoittavasta alopex-sanasta. Englanninkielinen käännös on thresher shark ja se käännettänee suomeksi puimuriksi. Epäselväksi jäi mistä nimi thresher tulee, ainoa mielleyhtymä olisi viikate, jota hain pyrstöevä muistuttaa. Kettuhai saalistaa ajamalla kalaparvet eväänsä käyttämällä yhteen tai jopa tainnuttamalla kalat evänsä lyönnillä.

Suuntasimme siis noin kello viisi aamulla ulapalle ja veden alle tiiraamaan näitä merten Repolaisia. Kettuhai (kuten muutkin hait) on todella vaikuttava näky, kun se majesteettisesti lipuu "hiljalleen" ohitsesi. Ja pyrstöevä on hämmästyttävän kokoinen! Samalla sukelluksella törmättiin myös devil ray-rauskuun. Ja sekaannusta lisätäksemme, kyse ei siis ollut manta ray-rauskusta, jonka käännös suomeksi on jostain syystä paholaisrausku, vaan devil raysta, joka usein sekoitetaan ulkonäöltä manta rayhin ja jolle emme etsinnöistä huolimatta suomennosta ole löytäneet (kotibiologit, auttanette suomennoksessa jos lisätietoa löytyy!).

Molemmat kuuluvat kuitenkin samaan mantojen sukuun, mutta ovat kyllä erotettavissa ja siis kaksi eri eläintä. Joka tapauksessa, hienoa; ensimmäinen devil ray-havaintomme! Dyykattiin myös toisena päivänä ja nuo kaksi dyykkiä oli erittäin rentouttavia (kuten kuvasarjasta näkee). Satuttiin olemaan ainoat sukeltajat ja meillä oli siis oma vene koko päivän käytössä. Sukelluksella nähtiin myös valkoevähai, joka oli yllättävän suurikokoinen, noin kaksimetrinen. Tämä hailaji on yksi harvoista, jota tavataan makaamasta meren pohjalla. Yleensähän haiden tulee uida koko ajan hengittääkseen. Valkoevähaimme makasi luolassa, toisen pienemmän kanssa, joten saatoimme tarkastella yksilöitä noin metrin päästä. Aika vinkeä tunne tuijottaa haita silmästä silmään, yleensä nämä veijarit uivat melko etäällä ja vauhdikkaasti. Ja olipa upeita koralleja ja merikäärmeitä, joista yksi yritti ottaa lähikontaktia Askoon ja divemasteriimme Feyhin uimalla näiden jalkojen välistä. Onneksi ei käynyt kuinkaan, nuo merikäärmeet ovat todella myrkyllisiä.






Ja palataksemme naapureihimme. Vasemmalla puolella asusti kolme paikallista seepraa tai puusilmää, elikkäs siis kolme tuomaria. Koris on täällä kova sana ja saavuimme paikalle juuri kesäkauden avajaisiin. Tuollakin pienellä saarella oli hurja määrä joukkueita ja joka ilta pelattiin kolme ottelua. Taso oli vaihteleva, mutta ihan osaavia kavereita keskimäärin, ainakin harjaantumattoman silmään. No, nuo juomarit, anteeksi tuomarit tuomitsivat ensin illan pelit ja aloittivat jälkipelit noin puolenyön aikoihin. Ja ilmeisesti hampaankoloon jäi jonkin verran, koska yleensä jatkoivat noin kello neljään saakka aamuyöllä. Täytyy nostaa hattua tuollaiselle ammattimaisuudelle, että otetaan työt kotiin. Korvatulpat on matkamiehen parhaita ystäviä.

Pienellä saarella ei juuri mitään ihmeellistä tekemistä riippumattoilun, sukelluksen, löhöilyn ja syömisen lisäksi ollut. Mutta Taiwanin jälkeen yksinkertaiset asiat sopii yksinkertaisille ihmisille ja saimme kulutettua kuusi päivää aikasen helposti. Kuvista toivottavasti välittyy, että näin matkailun keskellä pieni loma piristää kummasti. Ja mitä isot edellä, sitä lapset perässä, vai miten päin se oli? Joka tapauksessa vesileikit oli kova sana ;)

Ja Magnuksen vinkkien avulla löydettiin ehdottomasti saaren paras ruokapaikkakin pienoisten mutkien takaa. Tarjolla oli todella maukasta "kotiruokaa", jota ei ollut pilattu hinnalla. Ja huomatkaa lähes miehen kokoinen olut (tai sitten vain herneen kokoinen pää), jonka varjoon varomaton matkailija voi ajautua. Muutoin saarella vallitsi sukellusresorttien kartelli, joka tarjoili "ylihintaista" (lue:5-6€) grilliruokaa. Sukelluksen johdosta paikalla oli aika paljon pulleita saksalaisia sukeltajia, joten ruokailu paikallisessa mestassa oli todellakin paikallaan. Täytyy kyllä ihmetellä noita bratwurstinpurijoita, miten stereotyyppisen näköisiä turisteja olivatkaan laahustaessaan sukellusfirmojen ja rannan väliä. No, kaikilla on oikeus matkustaa - mutta voisi sen kyllä osilta kieltääkin. Kyseisen kuvan luiseva kaveri ei liity mitenkään lihaviin saksalaisiin, tuli vaan eteen tuollainen avoinainen hauta, kun oikaistiin ottamaan aurinkoa pienelle rannalle.

Ja lopuksi kuvasarja Jani Sievisen kadonneista harjoitteluvideoista:

28.3.-10.4.2010 The Final Countdown: Kaoshiung, Maolin, Tainan & Paolai = Taiwan (51011km)

Ti-di-dii-tii, ti-di-di-ti-tii, ti-di-dii-dii, ti-di-di-ti-ti-ti-dii! It's the final countdown (Taiwan)!!! Lähtölaskenta Taiwanista poistumisellemme on siis jo alkanut (ja oli aikakin) :/ Tätä varten Kaohsiungissa oli järjestetty "pienimuotoinen" konsertti, johon oli pestattu länsinaapurimme suurin ja kaunein vientituote. Ei, ei se ei ole VOLVO (se myytiin jo kiinalaisille), eikä todellakaan Carola Häggwist tai ABBA, vaan toden totta: EUROPE!!! Bändi ei siis vielä osallistukaan hiljaisten miesten hiekansyöntikilpailuihin, vaan tuo vanha vihtahousu kaivoi bändin naftaliinista ja lennätti ilostuttamaan taiwanilaisia ja meitä. Ilmeisesti Apulannalla, PMMP:llä ja HIMpuloilla oli päällekkäisbuukkauksia. Osallistumistamme ei pystynyt estämään edes 7/11-myymälän lippuautomaatin täysin kiinankielinen ohjelmisto. Ostotapahtumaan verrattuna Dan Brownin "The Lost Symbol" on kuin (helpon) Sudokun ratkaisemista.

Sitten ei muuta kuin vetämään trikoita jalkaan iltaa varten ja Joey Tempest-ilmeitä harjoittelemaan. Konsertti alkoi 19.30, mutta lämppäristä ja oikeasta alkamisajasta meillä ei ollut hajuakaan. Mentiin kuitenkin 19.30 paikalle kyselemään kuka on lämppäri. Vastaukset oli tyypilliset: Nii-hao. Sol-liii, dont ändööständ, sol-liii! No, pakkohan se oli vain mennä sisälle ja jättää pinkit kaulahuivit ostamatta. Ja yllätys, yllätys lämppäri oli jo aloittanut tasan 19.30. (katso video 1). Täkäläiset lämpiää ilmeisen helpolla...

No, itse asiaan päästiin jo 19.45, kun Joey & kumppanit astuivat lavalle koko 3000-päisen yleisön eteen (huom. melkein loppuunmyyty). Hyvä, että tultiin ajoissa. Tunnelma oli kuin ala-asteen voikkasalissa. Vanhan bändin vanhat hitit lämmitti vanhan kuulijan ihan hyvin, mutta osa paikallisista näytti kyllä ostaneen liput Jose Carreraksen konserttiin. Eli huomatkaa ilme Irrin takana. Valehtelematta isänsä kanssa konserttiin tulleella kundilla oli sama ilme (eli, on se helvetillistä menoa tuo locken-lolli) ja lasittunut katse noin 2 tuntia. Kunnes! Yleisön huutaessa bändiä takaisin lavalle Anchor/Anger-huudoin (luetaan: Encore) odotus palkittiin ja Final Countdown rävähti ilmoille. Silloin kundi nousi seisomaan, taputtamaan ja laulamaan. Vau! Kertonee jotain "todellisesta" yhden hitin-fanista. No, osa porukasta oli poistunut jo ennen encorea luullen konsertin loppuneen :/ Tällasta täällä vaan on. Länsimaiset tavat ja kulttuurit kohtaa, mutta eivät aivan samassa kohdassa.

Kuten Risto on kiivennyt vielä korkeammalle Langkawilla, niin seuraavaksi joku älypää kertoo, että on vähintäänkin ollut EUROPEN fanitapaamisessa. No, kuten olette huomanneet olimme jo aluperinkin ostaneet sen "toisen"-luokan matkan, eli joku muu on jo tehnyt samat jutut ja hiukan paremmin. Ja tämä oli VITSI, eli oikeasti mukava kuulla, kun joku on tehnyt jotain erikoista.

Ja kiitos kun otitte puheeksi, niin alkaa muuten tämä KYLMÄN kahvin juominen riittämään. Tiedän, tiedän, kylmä kahvi kaunistaa, mutta kun maha ei enää kestä sitä määrää minkä naama vaatisi. Ollaan kierretty, jos minkälaisessa "kehitysmaissa" ja rotankoloissa ja kun tilaa huonolla englannilla, vielä huonommalla ymmärryksellä ja olemattomalla järjellä, niin kas eteen tulee käsittämättömästi 99.8%:sti juuri mitä tarkoitti. Se on suorastaan hämmästyttävää! Mutta täällä ARGGGHHHHH, hajoaa. Kun tilaa kuuman kahvin listalta, jossa on nimet englanniksi ja kun myyjä varmistaa vielä kerran, että oliko se varmasti HOT, niin toden totta kohta edessäsi on KYLMÄ kahvi. Uuden kuuman kahvin kyllä saa pahoittelujen kera, mutta 34:n kahvilan kohdalla sitä vaan ei enää jaksa ja tyytyy kylmään teehen. Ymmärrän, että kielessä, missä pienelläkin äänenpainolla on merkitys ei kaikki aina mene putkeen. Esim. sana voidaan lausua korkealta [mã], nousevasti [má], nouseva-laskevasti [mâ] tai laskevasti [mà], jolloin sisältö on jotain seuraavista: äiti, hamppu/mykkä, hevonen, kiroilla, eli metsään menee, yritit mitä vaan.

No, sitten on tämä kikatus-kulttuuri, eli kaikki on NIIN uutta ja jännää ja länsimaalainen valkonaama varsinkin. Kuten suomikontaktimme Noora kertoi työpaikastaan, jossa aikuiset koulutetut naiset roikuttuaan netin teinipalstoilla kikattelevat kun joutuvat sanomaan englanniksi vaikka vain kiitos. Voi mahoton! Lisäksi tietenkin kiinanperintönä seuraa oman järjen käyttökielto, ryhmässä menee helpommin. Täällähän (kiinalaisessa kulttuurissa) mm. matkailu tehdään AINA ryhmämatkana ja omatoimimatkailijoita kohdellaan avaruustieteilijöinä. Kuka nyt osaisi itse hankkia majapaikan, vuokrata mopon tai ostaa kahvia (no jälkimmäistä varten kyllä tosiaan tarvitsisi matkanjärjestäjän)? Niin ja joskus voisi vain sanoa, etten ymmärrä, pyydän apua tai kysy tuolta lisää. Muutaman kerran täällä elokuvissa käyneenä ei auta, vaikka kuinka osoitat 21.30 näytökseen lippuja, liput tulee ensimmäiseen mahdolliseen (3 minuutin päästä alkavaan) kuvaan, vaikka ei olla mitenkään osoitettu, että haluttaisiin kyseiseen näytökseen. Ja jos sanot "19.50 Clash of the Titans", tulee liput 19.15 3D-lastenelokuvaan "How to Train your Dragon", tai jotain. No, puolustukseksi täytyy sanoa, että kaikki väärinymmärrykset kyllä aina korjataan ERITTÄIN ystävällisesti (soliiii!). Voisi olla, että Finnkinolla jäisi kuvat näkemättä periaatteella "Olet ostanut liput tuohon näytökseen, itke ja katso!"

Englanninkielen taidottomuus oli todellinen yllätys, eli sen takia matkailu täällä on ollut yllättävän kankeaa. Lisäksi reppumatkailu on suhteellisen tuntematonta, eli hosteleita on vain kahdessa suurimmassa kaupungissa ja tätä myötä myös englanninkieliset neuvot ja vinkit on vähissä. Viime syksyn taifuuni tuli, meni ja vei meidän nähtävyydet mennessään, eli kuumat lähteet, patikointipolut, tiet ja vuoristojunat jäi osin näkemättä tai jos näkyi, oli enimmälti kiviröykkiötä ja täynnä maa-ainesta olevaa joenuomaa. Itse odotin Taiwanilta aika paljon ja sen piti olla yksi matkamme "kohokohdista". Odotin, että Taiwan olisi jotakuinkin "pikku" Japani, idylliä ja toisaalta high-techiä (no ainakin low-techiä). Odotin henkeäsalpaavia maisemia ulkoillen, pieniä ja idyllisiä kyliä kuumine lähteineen, hienoja uimarantoja surffipaikkoineen, upeita rakennuksia, suurkaupungin sykettä ja monipuolista ruualla herkuttelua. Tai ainakin näin mainosesitteet lupailivat. Ehkäpä odotukset olivat liian kovat ja viime syksyinen taifuuni vei sitten osan mennessään ja kielimuuri vei loput. Ulkoilu oli osin mahdotonta, kun vuorenrinteet olivat valuneet alas, samoin kuumat lähteet ja pikkukylät olivat vailla idylliä. Taloissa ei päästy edes lähelle Alvar Aallon ratkaisua, ellei nyt sitten Aaltopeltiä lasketa. Lähinnä olivat siis harmaita betonirakennuksia likaisine ympäristöineen.

Uimarannoilla ei saanut pääasiassa uida "voimakkaiden" virtausten johdosta. Voimakkuudesta en tiedä, mutta paikallisten uimataito ei päätä huimaa ja kukas sitä nyt saarella uimataitoa tarvitsisi??? Aika huvittavaa katsella paikallista "snorklaavaa" turistiryhmää, jolla on märkäpuku ja pelastusliivit päällä, pelastusrengas toisessa kädessä. Koko turistiletka on sidottu köydellä yhteen ja "ohjaaja" vetää ryhmää edestä käsin vedenalaisella propulsiolaitteella noin 3 metrin päässä rannasta. Sitten on aloittelijoiden ryhmä, joka tekee saman polvenkorkuisessa merestä erotetussa "altaassa". Toisaalta täällä ei hirveästi kehoteta ulkomaalaisia uimaan myöskään sen takia, että vuosittain hukkuu satoja paikallisia, kun yrittävät matkia ulkomaalaisia turisteja: "Hei, vedessä on ihmisiä, näyttää kivalta, mennään kanssa, hei eihän tässä veden päällä pystykään kävelemään, anteeksi miten kirjoitetaan uimatai...puli puli." Ja tämä ei ole vitsi. Tuossa esimerkissä yhdistyy hyvin paikallisten ryhmähenki: missä on toisia, sinne menen myös minä. Ja puute oman järjen käytöstä: "En osaa uida -> vesi ei hyvä idea!" Välillä on todella vaikea uskoa, että täällä on mukamas keksitty pyörä, ruuti yms. Herää taas pieneen mieleen salaliittoteoriat! Ja niinhän se on sanottu, että kansaa on helppo johtaa, tarvitaan vaan ööö...joku ->

Suurkaupungeista emme hirveää sykettä löytäneet, oli kaiken kaikkiaan aika kuollutta iltaisin. Kiitokset tosin Nooralle, jonka seurassa pääsimme valvomaan hiukan myöhemmin muiden valkkareiden seurassa. Muutamaa rakennusta lukuunottamatta arkkitehtuuri ei häikäissyt, tosin temppelit olivat oikein hienoja ja muutama TODELLA upea. Kävimmekin katsastamassa todella monia (täällä niitä todella riitti!), joten loppureissulla täytyy olla jo jotain todella erityistä, jotta viitsimme vaivautua temppeleihin. Ruoka oli pienoinen pettymys, koska suurimmaksi osaksi tarjolla oli erilaista siansisälmystä, eivätkä nuo nyt ole niin maukkaita, lähinnä rustoisia ja mauttomia. Tosin söimme myös erittäin maukkaita ruokia mm. useamman kerran todella loistavia dimsumeja(melkein ilmaiseksi) ja keittoja. Niin, ja Kaakkois-Aasian parhaita hampurilaisia. Pikaruokaketjujen hampparit olivat oikeasti todella mehukkaita, joten eiköhän siellä ole käytetty jotain parannusaineita (natriumglutamaattia) tai jotain. Ja pitihän se taas taas maistaa paikallisia herkkuja (here comes the Eggman, vai miten se Beatles lauloi).

Toisaalta, suoritimmekin hiukan erilaista reppumatkailua ja vietimme aika paljon aikaa kaksistaan, vaihtelua sekin. Käytiin elokuvissa, pyöräilemässä kaupungeissa ja mopoilemassa "vuoristossa" (tai mitä siitä oli jäljellä). Niin ja elämämme ensimmäisessä baseball-matsissa. Odotuksiin nähden ei läheskään niin tylsää kuin arvelimme. Menisimme itseasiassa uudestaankin, vaikka Irri ei kovasta yrityksestä huolimatta onnistunutkaan nappaamaan yleisön sekaan tulevia palloja. MUTTA niin se vaan taas Taiwanin kulttuurierot löi kerran metrisellä päähän. Eihän siellä myyty HOTDOGEJA, mitäh!! Eikä oluttakaan, muualla kuin meidän kassissa :) Jouduimme "tyytymään" jonkin sortin corndogeihin ja wasabi/sinappi-kastikkeisiin. Wasabi osoittautui muuten erityisen toimivaksi. Siinäpä vinkki kotikokeille kesän grillijuhliin.



Ja eihän tämä nyt niin kamala paikka ollut, kulttuurierot vaan rupesivat joissain kohdin rassaamaan, jolloin tulee vuodatettua kaikenlaista. Mukavaahan meillä oli. Niin ja kun tuossa ensimmäisessä lauseessa mainitsen: "ei päivääkään liian aikaisin": lauantaina 10.4. matkattiin takaisin Taipeihin junalla ja oli varattu hostelli viimeiseksi yöksi, kun junassa tajusimme, että 11.4 kello 01.25 lähtevä lentomme Manilaan todellakin lähtee sunnuntaina, eikä vasta maanantaina. Jäi sitten Taipein nähtävyydet katsastamatta, kun suunnattiin juna-asemalta suoraan lentoasemalle. Eli lento lähti sittenkin "päivää liian aikaisin". Kettu kiittää ja kuittaa Ilha de Formosalta ja suuntaa Filippiinien lämpöön kaltaisiaan, eli kettuhaita katsastamaan. Over and out!

27.-28.3.2010 Hsiao Liuchiu Island, Taiwan (50435km)

Jussin lähdön jälkeen suunnattiin Etelä-Taiwanista ensin Pingtongin kaupunkiin, jossa viivyttiin asioiden selvittelyn vuoksi yksi yö. Yritettiin nimittäin vuokrata mopoa alle ja olis suunnattu Maolinin vuoristoon maisemia katselemaan. No, Pingtongissa on sen verran tiukka meininki, ettei kansainvälisellä ajokortilla irtoa mopoa. Päädyttiin siis viettämään yksi yö turhaan kaupungissa ja lähdettiin sitten vähän kiertelemään kaupunkia yrityksenä selvittää, olisko edes polkupyörien vuokraaminen mahdollista. Turisti-infosta saatiin ohjeet vuokraamoon, mutta olihan se jo sulkeutunut siihen mennessä kun sen löysimme. Kaupungista löytyi kuitenkin useita hienoja temppeleitä ja myös oman kirkkokuntamme edustus oli riittävä. Kysymys kuuluukin, kumpi kirkoista vaikuttaa houkuttelevammalta?

Koska Maolinin kartoitus meni persiilleen Pingtongista käsin, lähdimme seuraavana päivänä Donggangin kaupunkiin ja lautalle edelleen Pikku-Liuchiun saarella, joka on Taiwanin ainoa korallisaari. Saarella on asukkaita noin 13 000 ja se on pituudeltaan noin 9km pitkä, joten mikä ideaalinen päiväreissu. Ja lauttamatka saarelle on vain puolisen tuntia. Heti satamasta löydettiin melko edullinen majapaikka, noin 12 euroa yö. Otettiin alle vuokramopo (täällä se kyllä onnistui!!) ja lähdettiin kiertämään saarta. Saarella on kaikenmoisia kummallisia ja keinotekoisen tuntuisia turistihoukutuksia. On Mustan aaveen luolaa, Vaasikiveä, Intiaanikiveä ja Hummeriluolaa. Paikoilla on aika vähän yhteistä nimiensä kanssa ja saa jälleen todella käyttää mielikuvistustaan, jotta kaikki paikat saa ynnättyä nimen kanssa yhteen. Ja noi luolat oli yleensä muutamia metrejä pitkiä käytäviä, josta kiinalaiset turistilaumat tunkee kimpassa läpi kauheella huudolla ja kikatuksella. Että silleen. Olemmekin jo laittaneet Matkailun edistämiskeskukselle viestin, että Suomenlinna muutettaisiin Ulvovan Myllärin saareksi. Ja ne rannat: saarta mainostetaan paratiisisaarena, jolla voi snorklatessa nähdä vaikka mitä ja jonka rannoilla voi kylpeä auringossa ja niin edelleen. Saaren parhaaksi mainostetulla "hiekka"rannalla on uintikielto. Kyllä nää kiinalaiset osaa!

Saari oli siis aikamoinen antikliimaksi jo parasiittirantoihin tottuneille! Päivä oli riittävä tämän paikan koluamiseen innostuneemmillekin. Kiitos ja riittää ja takaisin mantereelle ja kohti Taiwanin toiseksi suurinta citiä, Kaohsiungia!

22.-26.3.2010 Taroko Gorge & Kenting, Taiwan (50215km)

Jussi toivoi pääsevänsä katsastamaan Tarokon rotkon, joka on Taiwanin yksi hienoimmista nähtävyyksistä. Sehän sopi myös meille, koska oli tarkoitus sisällyttää kyseinen rotko myös omaan matkaohjelmaan. Taiwanissa matkustaminen on helppoa jo siksikin, että saari on alle 400km pitkä ja junat ja bussit kulkee kiinalaisella tarkkuudella (ai millä?). Otettiin raiteet alle ja suunnattiin siis Hualieniin. Hualienissa saatiin vuokrattua auto, vaikka se täällä Taiwanissa on välillä melkomoisen hankalaa, vuokraamot kun monissa paikoissa vaatii paikallisen ajokortin, eikä kansainvälinen riitä. No, Hualienissa riitti ja saatiin vaihdettua kumipyörät alle. Autonvuokraus ei täällä ole halpaa, mutta kuitenkin halvempaa kuin Euroopassa. Päivän vuokra oli noin 40 euroa, joka kolmella jaettuna mahtui juuri ja juuri meidänkin budgettiin. Ja koska pojat halusi automaattivaihteiston, sai Irri olla pelkästään matkustajana takapenkillä.

Meidän oli tarkoitus yöpyä yksi yö Tarokossa, jossa halvimmat yöpymispaikat on katolisen kirkon huomassa. No, tästä Jussi oli erityisen mielissään, mutta katolisia pappeja ei Jussin onneksi paikalla pyörinyt, vaan sai Jussikin olla rauhassa. Paikka oli erityisen kaunis, Tienhsiangin kylä sijaitsee vuorten keskellä ja näkymä kanjoniin, aamuauringon kullatessa vuorenrinteet, on aivan uskomaton. Ensimmäisenä päivänä ehdittiin katsastaa upeita vuoristomaisemia, sää ei kylläkään suosinut ja ilma oli pilvinen ja hiukan tihkuinen. Illalla pojat söi paikallisesta kahvilassa, joka Lonely Planet-oppaankin mukaan tarjoaa "kamalaa ruokaa". Kokki tarjoilijoineen olikin jo alkuillasta hyvässä tuiskeessa ja tilattu keitto oli ikimuistoista. Irri jätti suosiolla väliin. No, onneksi ei pojat olleet niin tyhmiä kuin paikalle saapunut ranskalainen seurue, jotka tilasi riistohintaista "tuoretta" kalaa mikrotettuna kaikille lisäkkeillä. Lähtiessämme kahvilasta, olivat ranskanmakkarat juuri aloittaneet annoksistaan valittamisen. Ei tainnu tulla rahoja takaisin! Illan päätteksi nautittiin Jussin tuomaa 12-vuotiasta viskiä (salassa henkilökunnalta) ja uni tulikin sen myötä nopeasti.

Erinomaisten yöunien jälkeen saatoimme todeta, ettei edellisiltainen ruokailu ollut sekoittanut edes poikien pakkia ja saatoimme erinomaisin mielin lähteä liikkeelle. Aurinko paistoi jo aamusta saakka siniseltä taivaalta ja saatoimme päivittää kuvakollaasimme edellispäivää aurinkoisemmilla valokuvilla. Tarokon luonnonpuisto on perustettu vuonna 1986 ja alkuperäisasukkaat ovat olleet yksi Taiwanin heimoista; Atayal-heimo, joka tunnettiin aikanaan kasvotatuoinneista ja pääkallonmetsästyksestä. Taroko on yli 120 000 hehtaarin kokoinen luonnonpuisto ja korkeusero merenpinnasta on jopa 3700 metriä. Puistossa elää myös yli puolet koko saaren eläinlajistosta, muutamista mainittakoon mustakarhu ja villisika. Harmi vaan, että vierailumme aikana Tarokossa monet normaalisti auki olevista vaellusreiteistä oli suljettu edellissyksyisen taifuunin jäljiltä, emmekä siksi päässeet toteuttamaan kaikkein hienoimpia vaelluksia. Myös sortumisvaara rotkossa on suuri, paikoilla jaetaan lainaksi ilmaisia kypäriä, joita toivotaan turrejen käyttävän. Asfaltissa on myös lukemattomia reikiä, joista voi päätellä, ettei kivien tippuminen tielle ole mikään ainutlaatuinen tapahtuma. No, onneksi säilyi auto ja päät ehjinä.

Hienojen maisemien jälkeen palautettiin auto takaisin Hualieniin ja päätettiin yrittää junalla Taitungiin ja sieltä edelleen Vihreälle Saarelle (Green Island). Taitungissa Jussi kuitenkin heräsi todellisuuteen ja totesi, ettei viikko ole enempää kuin viikko ja saarelle meno olisi aikamoista kiirusta. Tehtiin täyskäännös ja muutettiin joustavina matkaajina suunnitelmia ja käännettiin nokat kohti etelää. Raiteet takaisin alle ja kohti Fangliaota ja edelleen Kentingiä. Kenting on Taiwanin eteläisin kolkka ja siellä on aurinkoa, rantaa, merta ja iltaviihdykettä, eli siis kaikkea mitä toivoimme. Kentingissä, kuten muuallakin Taiwanissa on sesonki vasta alkamassa, joten olimme liikkeellä mitä otollisimpaan aikaan. Hotellit antaa aika hyvin alennuksia, koska asiakkaita ei juurikaan ole, paikallisia lukuun ottamatta. Taisimme olla yhdet harvoista valkkareista sielläkin.

Vuokrattiin mopot, koska Kentingin alueella on verrattain heikko joukkoliikenne. Sää suosi meitä ensimmäisenä mopoilupäivänä, mutta koska ajamista tuli mittariin jonkin verran, ajateltiin jättää snorklaus- ja uimishommat seuraavaan päivään, visiteerattiin vain lyhyesti rantsussa, jonka vesi oli ihmeellisen sinistä, mahtoikohan johtua läheisestä ydinvoimalasta? Illalla illastettiin paikallisessa merenrantaravintolassa, jossa meillä ei ollut yhteistä kieltä vaan tilaaminen kävi lähinnä pakastealtaita ja kylmäkaapin sisältöjä osotellessa. Hieno auringonlasku ja hieno illallinen!

Seuraavana päivänä tuuli oli kuitenkin yltynyt myrskyn luokkiin ja taivas harmaa kuin villasukka. Katsastettiin ainoastaan Taiwanin eteläisimmässä kärjessä oleva majakka ja päätettiin suunnata kämpille sadetta pitämään. Ja ehkä paikallisetkin oli hermostuneet huonosta säästä, koska alkoivat myös v...tuilemaan, mikä oli ensimmäinen kerta koko meidän viiden kuukauden matkan aikana. Tässä tarina lyhyesti: olimme siis parkkeeranneet mopomme paikallisen kahvilan/turistikaupan katoksen eteen sateelta suojaan. Mopot eivät millään lailla tukkineet kaupan edustaa, mutta kaupanpitäjä oli meidän ollessamme lounastamassa ystävällisesti käynnistänyt "sadettimensa", koska sadesäällä kukat kaupan edessä mitä ilmeisimmin kaipaavat vettä. Aikamoinen tonttu! No, mopot ja penkit oli litimärkiä ja hemmo vielä heti pois kurvatessamme sammutti vehkeen. Siinä sitten iloisesti huudeltiin kiitosta paikallisella kielellä ja tais tehdä mieli näyttää myös kansainväliset käsimerkitkin, mutta ei olisi sekään varmaan mennyt perille.

Pidettiin siis päivän ajan sadetta kämpillä ja suunnattiin illalla katsastamaan vielä alueella olevat tulet elikkä siis maan sisältä tulee jotain kaasua, joka palaa "ikuisesti" (tai ainakin näin kerrottiin). Tosin kuulemma sadekaudella alue on veden peitossa, joten mitenhän tulien kanssa mahtaa olla... Tulet ei olleet suomalaisia leirinuotioita kummempia, mutta paikallisille nämä olivat sulaa eksotiikkaa, kuvia otettiin sieltä ja täältä. Olis melkein voinut kuvitella, että joku insinööri on päättänyt luoda uuden turistirysän ja vetänyt putket maan alle kaasua suoltamaan.

Ilta päätettiin illastamalla paikallisessa Planet Hollywood-tyyppisessä teemaravintolassa, koska siellä oli drinkit puoleen hintaan koko illan. Margaritat ja mojitot ei ihan vastanneet kuvitelmia ja alkoholinkin määrä taisi olla kyseenalainen. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja tätä myöten sanoimme Jussille hyvästit ja turvalliset kotimatkat, mies jatkoi seuraavana aamuna aikaisin kohti kotia. Kiitos ja iloista jälleennäkemistä odotellen! Me kaksi jäimme Kentingiin vielä päiväksi, mutta huonon kelin myötä jäi tekemiset vähäisiksi ja päivä meni vällyjen alla levätessä (olikin jo tarpeen, kun on matkaoppaina toimittu jo toista kuukautta). Kentingistä jatkoimme Pingtongin kaupunkiin ja edelleen Little Liuchiun saarella, josta myöhemmin lisää.