27.4.-1.5.2010 Bohol, Filippiinit (53605km)

Koska oleskelumme Dumaguetessa venyi oletettua pidemmäksi, skippasimme Siquijorin saaren kokonaan ja päätimme oleilla loput 4 päivää Boholilla. Menimme Lonely Planetin ohjeiden (ei aina paras vaihtoehto) perässä saaren sisäosiin Lobociin, jossa sijaitsee Nuts Huts-niminen majoituspaikka jokimaisemalla varustettuna. Lautta, kolmipyörämopo, jeepney ja jokilautta oli päivän kuljetusvälineiden saldo, eli matkustamiseen saa täällä menemään aika paljon aikaa. Nuts Huts oli ihan hieno paikka, mutta aika syrjäinen. Joelta pääsi suoraan perille, mutta maitse joutuu patikoimaan kilometrin, jonka lisäksi perillä odottaa askematon määrä portaita - taas kerran. Eihän tuo paljolta kuulosta, mutta kun kelvinit, celciukset ja fahrenheitit on tapissa ja selässä 25kg, niin sitä yrittää välttää turhaa rehkimistä.

Joten suunnitelma oli toimia viihdykkeellisen Dumagueten jälkeen minimienergialla. Joten Wappu ja 200. matkapäivä menivät huomaamatta ja leppoisissa merkeissä. Perinteitä jää kyllä täällä reissatessa kaipaamaan, kuten Wappu jollaista ei toista ole kuin Suomessa. Niin ja tietenkin kaikki oli muutenkin paremmin ennenaikaan, eli waput olivat kosteammat, vai miten se meni? Ai niin, majapaikassamme muuten oli luonnollisesti oma ravintelinsa, jonka tarjonta oli kohtuullisen maukasta. Ainoa miinuspuoli oli se, että kaikki ruoat näyttivät, koostuivat suunnilleen samoista aineksista ja miltei maistuivatkin samoilta. Tais kokilla olla tietyt lempimausteet, joita osaa käyttää...

Sen verran saatiin neljän päivän aikana puristettua, että päästiin läheisille "vesiputouksille" käymään. Välillä kyllä tuntuu, että turhaan aliarviomme Suomen nähtävyyksiä :) Putoukset olivat kyllä lähellä, mutta vaati joen ylittämisen uimalla - kuudesti. No onneksi meillä on vedenpitävä kassi mukana, ja se osoittautui jälleen kerran hyödylliseksi. Jokea pitkin ja siis myös meidän etuverannan ohi lipui pitkin päivää jokiristeilyaluksia, missä ihmiset nauttivat päivällistä raikuvan musiikin säestyksellä. Hiukan mauttoman oloista huvitusta tulla luonnonrauhaan tuollaisten kaiuttimien kanssa. Aluksilla oli siis pääasiassa paikallisia turisteja, muutamalla valkonaamalla maustettuna (ei me). Mutta kukin tyylillään.

Toinen retkemme suuntautui katsastamaan Filippiinien tarsier-kummituseläintä (tuttu jo Indonesiasta). Pakkohan nuo ötökät oli tarkastaa myös täällä. Mitäpä noista voisi sanoa: hassuja nisäkkäitä!Tarsiereja on itse asissa vapaana ympäri saarta, mutta turistisoituneimmilla alueilla, kuten meidän majapaikan lähellä, noita ötököitä esitellään turreille vangittuina häkeissä ja eläimet ovat siitä hyvin stressaantuneita, kuten oikeanpuoleisen kuvan yksilö. Johtuisiko stressi myös 120 desiBelin kovuudella soitetusta humpasta pitkin päivää? Ja kun kummituseläimethän ovat niitä yöeläimiä. Tästä syystä päädyimme vierailulle erityiseen suojelukeskukseen, jossa ötökät möllöttelevät metsän siimeksessä omassa rauhassaan, lukuun ottamatta silloin tällöin paikalle pölähtävää turistia kameroineen (ei salamaa, kiitos).


Kolmas retkemme suuntautui suklaakukkuloille. Nimi nyt on aika raflaava, koska ainakaan minä en mitään Tobleronea paikalta löytänyt (harmin paikka, sanoo Irri). Hiukan rusehtavat kukkulat ehkä ja paljon matkamuistomyyjiä. Täällä matkustaessa bussit ovat yleensa aina täynnä, mutta kai se on suhteellista, koska yleensä ei tienviereen tarvitse jäädä, vaan jostain löytyy paikka valkolaisellekin. Niin no, Askon säkäkorkeus nyt on hiukan liikaa näihin välineisiin, joten ei tarvitse ihmetellä miksi niska hiukan vihoittelee. Poistuessamme oli pääkaupungissa suuret juhlat, joten julkiset välineet olivat suht täynnä. Mopotaksit yrittivät kaupata kyytejään n. 6€/hlö hintaan, mutta päätimme koettaa onneamme bussien suhteen. Ensimmäinen bussi meni täytenä ohi, mutta perässä tullut jeepney otti matkalaiset (0.5€/hlö) isoine kasseineen kyytiin. Tilaa ei tässä vaiheessa ollut muualla kuin katolla, joten sinne siis. Takanani istui noin 80-vuotias mies, joten ei parane valittaa. Ja ilmaistointihan pelasi kuin unelma.

Poistuimme Boholilta lautalla Cebuun, josta illalla lähti lento Singaporeen (taas) ja luvassa yöpyminen kentällä. Otimme Boholilta sitten taas kerran sen halvimman lautan, joka kesti 4 tuntia. Nopealla olisi päässyt kahdessa ja hintaero oli aika pieni, joten tässä kohtaa säästö oli hiukan turhaa. No, onneksi kiirettä ei ollut ja lautalla paljastui, että olimme ostaneet sänkypaikat avokannelta. Patjatkin olivat keskimääräistä hostelia pehmeämmät. Onni onnettomuudessa ja eiku unta palloon...

Filippiinit oli kaikin tavoin upea kokemus, mahtavia paikkoja, ihania ihmisiä, englannilla pärjää mainiosti, matkustaminen on edullista ja kelit suosi. Tästä taisi tulla ainakin Irrin lempikohde. Palaamme ehdottomasti vielä uudelleen! Tästä matka jatkuu Sumatralle. Kettu kuittaa Filippiineiltä, over and out! Ja vielä viikon kuva-arvoitus, mikä tärkeä työkalu?

21.-27.4.2010 Dumaguete & Apo Island, Filippiinit (53518km)

KLARA WAPPEN WAI MITEN SE OLI?

Matka Moalboalta Dumagueteen sujui kuin entisaikojen HKL:llä konsanaan ja vaihdot kuin maakuntaviestissä parhaimmillaan, muistanette varmaan Mikkelin hiihtoseuran suorituksen vuodelta 1978. Matka alkoi kolmipyörällä majapaikasta Moalboan kylään 15min (40 pesoa), rinkat ulos "taksista" ja samantien tiellä tööttää bussi Botaan, eli kolmessa sekunnissa hypätään kyytiin ja matka jatkuu parin tunnin ajan paikallisbussilla (80 pesoa). Ennen kuin saavutaan Botaan, konnari ulosheittää meidät oikeassa kohdassa, jotta voidaan ylittää salmi lautalla Cebun saarelta Negrokselle. Ulos bussista ja seuraava mies jo huitoo meitä lautalle. Juosten sisään ja lautta lähtee, kun toinen tohveli on vielä maissa. Lautta on hidas (ja halpa) rahtilautta ja sehän sopii meille. Matka kestää peräti 30 min. (80 pesoa). Toiselle puolelle päästyä kieltäydymme kohteliaasti tarjotuista (kalliista) taksikyydeistä. Tarkoitus on jatkaa matkaa Jeepneyllä, joka on tuollainen paikallinen pikkubussi.

Koska matkavauhti oli todellakin ylittänyt odotuksemme, päädyimme hengähtämään ja syomään lauttasatamaan. Perinteisesti vetelen maksa/munuais-annokset hyvällä ruokahalulla Irrin tyytyessä kolaan. Tavallista filippiinoruokaa on tuollaiset maantieruokaloiden kattila-annokset, eli turo-turot (point-point). Eli aamulla kokki valmistaa 10 kattilallista erilaista ruokaa, jota tarjotaan sitten pitkin päivää niin kauan kuin tavaraa riittää. Ilmastoa ei entisestään kannata rasittaa turhilla kylmälaitteilla (niin ei tarvitse rakentaa sitä ensimmäistäkään ydinvoimalaa), vaan ruuat ovat "huoneen" lämmössä koko päivän. Asiakkaat saavat sitten kurkkia rauhassa sisältöjä mieltymystensä mukaan ja osoitella mitä haluavat. Ateriat tarjoillaan riisikeon kanssa ja omalta kohdalta ruuat ovat olleet ihan maukkaita...

Ja takaisin matkantekoon: maksettuamme, eikun läheiseen tienvarteen ja kas, jeepney jo odottaakin asiakkaita. 5 min jälkeen matkaan ja vajaan tunnin matkan jälkeen (15 pesoa) ollaan perillä Dumaquetessa. Kuten kuvasta huomaatte, sai Samsonite taas kyytiä koko rahalla! Ja nyt en tarkoita itseäni. Sattumalta päättäri on 50 metrin päässä hotellistamme. Todellista moukan tuuria, tätä ei meidän matkailu yleensä todellakaan ole. Lisäksi saamme hotellin toiseksi viimeisen huoneen ja paikassa on sentään 47 huonetta. Tällä hetkellä on myös filippiinojen kesäloma (pari kk), joten halvat, anteeksi huippuhotellit on tiukassa...

Dumaguete, Negroksen saaren eteläpäädyssä, on noin 120 000 ihmisen kaupunki. Siellä on yksi Filippiinien arvostetuimista yliopistoista, Sillimanin yliopisto, joka on perustettu jo vuonna 1901. Dumaguete oli iloinen yllätys, koska Filippiineillä suuret tai suurehkot kaupungit eivåt yleensä ole niitä miellyttävimpiä. Dumaguetelle kuitenkin oli kaunista rantabulevardia, nuoria ihmisiä, kivoja ravintoloita ja kahviloita. Se oli juuri sopivan suuri ja sopivan pieni ja kaupunki, johon tällainen kiiruhtava matkailija saattaa jämähtää pitemmäksi aikaa kuin alkuun suunnittelikaan. Vietimme kaupungissa kuusi yötä, koska tekemistä ja näkemistä kaupungin ympärillä riitti. Osansa oli toki iloisella porukallakin, joka jakoi kanssamme saman majapaikan; Harold´s Mansionin. Puhumattakaan omistajasta, Haroldista, joka tällä kertaa ei ollutkaan keski-iän ylittänyt eurooppalainen, vaan ihka oikea paikallinen yrittäjä.

Kuten myös "pieni" paikallinen yrittäjä McRonald. Nuorena se on vitsa väännettävä vai miten? Onhan se hienoa, että monikansalliset yritykset ottavat vastuuta yhteisistä asioista ja opettavat pilteille elämänarvot kohdilleen heti alusta! Ja kukas muukaan kuin me tukemassa toimintaa :/ Nyt ois taas kettutytöille töitä Dumaguetessa!



Päädyimme sukeltamaan myös samaisessa paikassa ja sukellus oli Filippiinien halvinta. Harold oli äskettäin aloittanut sukellustoiminnan ja sukellusvälineet olivat uusimmasta päästä, joten ei pääse valittamaan. Sukellusten jälkeen Harold innostui/erehtyi tarjoilemaan juotavia ja tutustuttuamme vietimme illan, jos toisenkin vieraanvaraisuudesta ja ilmaisista antimista nauttien ;) Baari-illat päätyivät Haroldin asunnolle karaokelaulantaan ja kutsuipa vielä rantahuvilalleen, jossa vietimme sunnuntaipäivän grillaillen. Ilmeisesti bisnekset pyörii "kohtalaisesti". Vai mitä päättelette Mr.H rantahuvilasta ja kakkoskärrystä? Kaikenkaikkiaan huomattavan mukava heppu ja vieraanvarainen kuin mikä. Ja jos tuota tanssikuvaa nyt jotenkin pystyy selittämään, niin täällä kuuminta hottia on tanssia peilaillen häpeättömästi ja jatkuvasti itseänsä peileistä, joita on asennettu ympäri tanssilattiaa...

Sukelluksista: Dumagueten lähistöllä sijaitsee merikansallispuisto ja erityisesti Apon saari, jonka sukellusvedet ovat uskomattoman hienot ja kuuluvat jälleen Filippiinien parhaimmistoon. Tehtiin kolme sukellusta Apolla ja ne olivat tähän astisista sukelluksista parhaita. Hmmm, aivan kuin olisimme julistaneet jotain tämän suuntaista aiemminkin... no ei vain voi muuta kuin olla tyytyväinen, että tällainen rutinoitunut matkaaja vielä saa sävärit hienoista maisemista! Sukelluksilla oli aivan ennen kuulumattoman upea näkyvyys ja korallit olivat normaaliakin paremmassa kunnossa (täällähän sitä dynamiitilla kalastelua on nimittäin vieläkin...). Aivan kuin olisi uinut parhaimmassa meriakvaariossa. Myös kilpikonna suvaitsi ilostuttaa meitä läsnäolollaan, mikä tietysti teki sukelluksista vielä entistäkin hienommat. Ei voi kuin taas kerran suositella ja yhtä lämpimästi kuin mitä vedet täällä on! Huomatkaa kuvasta paikallisten lasten lemmikkieläimet! Koirat ja kissat on niin "last season"! Toisten lemmikit on toisten ruokia ja toisin päin...

Ja yksi hieno sukelluskohde per kaupunkihan ei täällä ole juuri mitään. Dumagueten lähistöllä, Dauinin kylässä oleva sukelluskohde kuulemma on valittu Padin sukeltajien äänestyksellä vuoden 2009 Aasian parhaimmaksi paikaksi sukeltaa muck-divingia. No, voinette tarkistaa asian, paikkansa pitävyydestä ei ole varmuutta ja täällä tuntuu aina yksi sun toinen kohde kuuluvan edellä mainittuun parhaimmistoon. Odotukset olivat siis semi-korkealla ja pettymykseen oltiin varauduttu, koska emme ole aiemmin tehneet muck-sukelluksia. Muck-diving termi tulee siitä, että sukelluksella ei ole koralleja vaan sukelletaan yleensä tummalla hiekkapohjalla, jolla ei luulisi olevan kovin paljoa katseltavaa. Muck-divingissa katseltava on kuitenkin pientä ja pysyy paikallaan, joten sukellus on rauhallinen ja siinä ehtii katsella. Eläimet eivät myöskään piiloudu korallien tai muiden näkyvyyttä "häiritsevien" kasvien/eläinten sekaan.Tekemämme sukellus tehtiin rannalta, jossa maaperä on tuliperäistä ja hiekka siten mustaa. Kun silmät tottuivat etsimään pohjasta elämää, sitä löytyi yllin kyllin. Oli aivan käsittämättömiä muotoja ja värejä, joita ei olisi koskaan uskonut tällaiselta pohjalta löytävänsä. Oli sammakkokalaa useissa eri väreissä, kokona alle sentistä muutamaan senttiin. Oli puolen sentin kokoisia rapuja ja pientä mustekalaa.

Alueelle oli myös jostain syystä päätynyt auton hylky, joka sitten kuhisikin ihan erilaista elämää. Sukelluksen kohokohta oli nähdä siipisimppuja, jotka olivat yli 30-senttisiä ja kaikissa upeissa väreissä. Aivan uskomaton kokemus ja olemme valmiit äänestämään kohdetta uudelleenkin ykköseksi. Kyllä luonto osaa sitten olla ihmeellinen! Tällä matkalla on kyllä tullut nähtyä jos jonkinmoista ötökkää tuolla pinnan alla, jota ei tosiaankaan uskoisi edes olevan. Eli kannattaa pitää uimahousista tiukasti kiinni, kun täälläpäin polskii. Jos jossain kirjassa näette ihmeellisen kalanrötkäleen, niin mahdollisesti olemme kohdanneet sen pinnan alla. Pahoittelemme tätä sukellustarinoiden dominointia näissä Filippiinejä koskevissa kirjoituksissa, mutta kun ne on vaan niin upeita kokemuksia! =)

Mainittakoon vielä vierailu vesiputouksilla, joka ei tällä kertaa ollut uinnillisesti yhtä hieno kuin edellinen, mutta putous oli huomattavasti suurempi. Putous kaiken lisäksi sijaitsi jokseenkin haasteellisen skootteriajon päässä, joten uimaretki tuon jälkeen maistui. Viilennys tosin jäi jokseenkin lyhyeksi, jouduttuamme kipuamaan kaikki 338 porrasta, jotka olimme tullessa vyöryneet alas. Täällä on taas joku Alvar Aalto päässyt vauhtiin ja käynyt suunnittelemassa portaita, argghhh...

Jätimme haikeat hyvästit Haroldille ja hienolle matkaseurallemme Leelle, Kaylle, Anetelle + muille. Thank a lot girls and keep in touch! Suuntaamme vielä viimeistelemään Filippiinien reissua Boholille.

18.-21.4.2010 Moalboal, Filippiinit (53443km)

Lyhyt tilannekatsaus Filippiineiltä: pohjois-Cebusta siirryttiin etelämpään päin, eli Moalboalin kaupunkiin. Moalboal on myös sukelluskohde ja sen edustalla on Pescador-saari, joka on tunnettu kuhisevasta vedenalaisesta elämästä (ja paksuista saksalaisista sukellusturisteista). Majoituttiin viehättävään bungalowiin, joka ei kylläkään ollut rannalla, mutta rannan puutteen korvasi maja ja majassa oleva wifi-yhteys (ei, ei täälläkään pysty olemaan täysin lomalla, työt aina välillä kutsuu Askoa...).

Kolmisen päivää Moalboalissa meni rennolla meiningillä, vuokrattiin mopo ja tarkistettiin jälleen lähiympäristö kivojen paikkojen varalta. Noin 20 kilometrin päässä kaupungista olikin hienot vesiputoukset, joiden vesi viilensi satunnaista matkailijaa. Mikä menee ylös (vaikka tiukkaa teki), tulee monesti myös alas. Hypyt muuten näyttävät vain suoritetun matalalta, todellisuudessa kallio oli tosi korkea :)

Huomatkaa kuvan Joona Puhakan suoritus: kolmois-Lutz, kärkihypyllä! Käytiin myös White Beachilla, jossa oli muutamia resortteja ja melko hieno rantsu, hienoine koralliriuttoineen. Riutta suorastaan kutsui snorklaamaan.

Jaksettiin myös tarkistaa Malapascuan hienojen sukelluskokemusten innoittamana vedenalainen maailma myös täällä ja sukellettiin yhdessä yksi päivädyykki, joka oli seinämäsukellus Pescador-saaren ympärillä. Saaren seinämä laskeutuu useiden satojen metrien syvyyteen ja me sukeltajat kiersimme saarta ympäri, koska sen ympärillä suorastaan kuhisee elämää. Sukellus oli suoraan kuin luontodokumentista; miljoonien sardiinien parvet kiemurtelivat ympärillämme. Oli myös tonni- ja muita kaloja sardiineja saalistamassa ja matalammalla hienoja koralleja auringonvalossa välkehtien. Hieno kokemus, tai katsokaa itse miltä näytti. Video on britti-Danin käsialaa. Thanks, Dan!

Asko heitti vielä yhden iltadyykin brittiveljesten kanssa, mutta mitään mainittavan arvoista ei tuolla sukelluksella kohdattu. Sukellusten lisäksi vietettiin pari ratkiriemukasta iltaa brittiveljekset Pryorin (Dan & Eddy) ja kiwi-Davidin kanssa. Meinasi maha ratketa riemusta ja vuosia tuli monta lisää, sen verran hupaisaa seuraa nämä veijarit oli. Pojat saivat myös vihdoin tuhottua jo parisen kuukautta repun painoina olleet salmiakkikossut (etsikää missä kuvan Jallu luuraa), kiitos siitä! Elikkäs oliko seura hauskaa ollenkaan vaan tekikö Salmari vaan tehtävänsä? Danilla muuten oli myös omakohtaisia kokemuksia ladyboyn suudelmasta ja siitähän naurut saatiin.

Moalboalla oli lomakausi menossa, joten joka ilta oli jotain häpeningiä kylällä. Käytiin siis tarkistamassa tanssi- ja kauneuskilpailut. Kohtalaiset markkinat oli myös paikalla. Vaikka Irri kuvassa lahjoittaakin rahojamme takaisin, voitimme heti ensimmäisellä kierroksella pääpotin. Tarkoitus oli mennä vain viettämään aikaa, eikä viedä paikallisten vähäisiä varoja. Ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Cebussa samassa pelissä kaikki kutoselle ja tottakai eka kierros ja potti kotiin. Raha tulee rahan luokse ;) Oli kyllä pakko tuonkin jälkeen jatkaa pelaamista ja "palauttaa" osa rahoista takaisin, sen verran suomalaista hävetti... Moalboalilta jatketaan Negroksen saarelle Dumagueteen, josta lisää seuraavassa kirjoituksessa.

11.-17.4.2010 Malapascua Island, Filippiinit (53224km)

Trains, planes and automobiles!
Olkoon tämä bloggaus omistettu Marielle, jonka loman islantilainen tulivuori meni ja pilasi. Marien erityisestä pyynnöstä blogi sisältää paljon kuvia, jotka tällä hetkellä paljon tuskin lämmittävät...

Tajuttuamme paikallisjunassa Tainanista Taipeihin, että lentomme lähtee vielä samana päivänä teimme yhtäjaksoisesti matkaa noin 30 tuntia, kunnes Filippiinien turkoosin väriset vedet kutsuivat meidät jälleen luokseen (tämä veikin yhdeltä matkaajalta melkein mehut). Juna, kävely, bussi, lento, lento, taksi, bussi, lautta ja viimeiset metrit ryömien. Perillä - VIHDOIN! Mutta kaikki sen arvoista!!! Ilmeisesti Taiwanin harmahtava(t) arkkitehtuuri/ihmiset olivat sumentaneet väliaikaisesti aistimme tai ostamani Photoshop-lasit (kuvassa) todella toimivat, sillä Filippiinien vedet olivat turkoosimmat kuin muistinkaan ja paikallisten vieraanvaraisuus kuin seireenien laulua...

Majoitus hankittiin taas halvimmasta päästä, kuten näkyy (kuinkas muuten?). Mistä on halvat mökit tehty: bambua kattoon, bambua seinään, hiukan lattialle ja olkia patjaan :)? Oikeastaan turha panostaa hirveästi asumiseen, kun tarkoitus on kuitenkin olla mahdollisimman paljon kaikkialla muualla. Pehmeä sanky ja hyvät naapurit, sillä pääsee pitkälle.

Oikeanpuoleisessa mökissä asusti Tanskanihme Magnus, joka suoritti divemasterin tutkintoa läheisessä sukellusliikkeessä. Magnuksen ensimmäinen vinkki: "Menkää sukeltamaan johonkin muuhun kuin hänen puljuunsa". Ja senhän teimmekin. Kolmen sekunnin harkinnan jälkeen valitsimme niinkin vakuuttavan liikkeen kuin FUN&SUN-Diving. Nimi nyt on yhtä vakuuttava kuin "Autokorjaamo Remmi & Kumitus". Kyseisellä nimellä varustettu liike muuten sijaitsi aikoinaan Vääksyntien varrella. "Yllättäen" sukellusliike oli myös saaren halvimpia.

Malapascualla sukellusten ideana on lähinnä hait ja erityisesti kettuhai. Tuo merten pikku Repolainen asustelee pääasiassa syvissä vesissä, mutta täällä päin sitä tavataan myös matalemmilla alueilla, Malapascualla hait liikuskelevat aamuvarhaisella noin 25-30 metrin syvyydessä, koska paikalla on kalojen "suihku", elikkäs puhdistusasema, jossa pikkuiset puhdistajakalat riipivät kalojen ja haiden kiduksista tarpeettomat loiseläimet. Kettuhai eli Alopius vulpinus on noin kuuden metrin mittainen hai, jonka pyrstöevän ylälohko on yhtä pitkä kuin muu ruumis. Kettuhai-nimi tulee kreikankielisestä kettua tarkoittavasta alopex-sanasta. Englanninkielinen käännös on thresher shark ja se käännettänee suomeksi puimuriksi. Epäselväksi jäi mistä nimi thresher tulee, ainoa mielleyhtymä olisi viikate, jota hain pyrstöevä muistuttaa. Kettuhai saalistaa ajamalla kalaparvet eväänsä käyttämällä yhteen tai jopa tainnuttamalla kalat evänsä lyönnillä.

Suuntasimme siis noin kello viisi aamulla ulapalle ja veden alle tiiraamaan näitä merten Repolaisia. Kettuhai (kuten muutkin hait) on todella vaikuttava näky, kun se majesteettisesti lipuu "hiljalleen" ohitsesi. Ja pyrstöevä on hämmästyttävän kokoinen! Samalla sukelluksella törmättiin myös devil ray-rauskuun. Ja sekaannusta lisätäksemme, kyse ei siis ollut manta ray-rauskusta, jonka käännös suomeksi on jostain syystä paholaisrausku, vaan devil raysta, joka usein sekoitetaan ulkonäöltä manta rayhin ja jolle emme etsinnöistä huolimatta suomennosta ole löytäneet (kotibiologit, auttanette suomennoksessa jos lisätietoa löytyy!).

Molemmat kuuluvat kuitenkin samaan mantojen sukuun, mutta ovat kyllä erotettavissa ja siis kaksi eri eläintä. Joka tapauksessa, hienoa; ensimmäinen devil ray-havaintomme! Dyykattiin myös toisena päivänä ja nuo kaksi dyykkiä oli erittäin rentouttavia (kuten kuvasarjasta näkee). Satuttiin olemaan ainoat sukeltajat ja meillä oli siis oma vene koko päivän käytössä. Sukelluksella nähtiin myös valkoevähai, joka oli yllättävän suurikokoinen, noin kaksimetrinen. Tämä hailaji on yksi harvoista, jota tavataan makaamasta meren pohjalla. Yleensähän haiden tulee uida koko ajan hengittääkseen. Valkoevähaimme makasi luolassa, toisen pienemmän kanssa, joten saatoimme tarkastella yksilöitä noin metrin päästä. Aika vinkeä tunne tuijottaa haita silmästä silmään, yleensä nämä veijarit uivat melko etäällä ja vauhdikkaasti. Ja olipa upeita koralleja ja merikäärmeitä, joista yksi yritti ottaa lähikontaktia Askoon ja divemasteriimme Feyhin uimalla näiden jalkojen välistä. Onneksi ei käynyt kuinkaan, nuo merikäärmeet ovat todella myrkyllisiä.






Ja palataksemme naapureihimme. Vasemmalla puolella asusti kolme paikallista seepraa tai puusilmää, elikkäs siis kolme tuomaria. Koris on täällä kova sana ja saavuimme paikalle juuri kesäkauden avajaisiin. Tuollakin pienellä saarella oli hurja määrä joukkueita ja joka ilta pelattiin kolme ottelua. Taso oli vaihteleva, mutta ihan osaavia kavereita keskimäärin, ainakin harjaantumattoman silmään. No, nuo juomarit, anteeksi tuomarit tuomitsivat ensin illan pelit ja aloittivat jälkipelit noin puolenyön aikoihin. Ja ilmeisesti hampaankoloon jäi jonkin verran, koska yleensä jatkoivat noin kello neljään saakka aamuyöllä. Täytyy nostaa hattua tuollaiselle ammattimaisuudelle, että otetaan työt kotiin. Korvatulpat on matkamiehen parhaita ystäviä.

Pienellä saarella ei juuri mitään ihmeellistä tekemistä riippumattoilun, sukelluksen, löhöilyn ja syömisen lisäksi ollut. Mutta Taiwanin jälkeen yksinkertaiset asiat sopii yksinkertaisille ihmisille ja saimme kulutettua kuusi päivää aikasen helposti. Kuvista toivottavasti välittyy, että näin matkailun keskellä pieni loma piristää kummasti. Ja mitä isot edellä, sitä lapset perässä, vai miten päin se oli? Joka tapauksessa vesileikit oli kova sana ;)

Ja Magnuksen vinkkien avulla löydettiin ehdottomasti saaren paras ruokapaikkakin pienoisten mutkien takaa. Tarjolla oli todella maukasta "kotiruokaa", jota ei ollut pilattu hinnalla. Ja huomatkaa lähes miehen kokoinen olut (tai sitten vain herneen kokoinen pää), jonka varjoon varomaton matkailija voi ajautua. Muutoin saarella vallitsi sukellusresorttien kartelli, joka tarjoili "ylihintaista" (lue:5-6€) grilliruokaa. Sukelluksen johdosta paikalla oli aika paljon pulleita saksalaisia sukeltajia, joten ruokailu paikallisessa mestassa oli todellakin paikallaan. Täytyy kyllä ihmetellä noita bratwurstinpurijoita, miten stereotyyppisen näköisiä turisteja olivatkaan laahustaessaan sukellusfirmojen ja rannan väliä. No, kaikilla on oikeus matkustaa - mutta voisi sen kyllä osilta kieltääkin. Kyseisen kuvan luiseva kaveri ei liity mitenkään lihaviin saksalaisiin, tuli vaan eteen tuollainen avoinainen hauta, kun oikaistiin ottamaan aurinkoa pienelle rannalle.

Ja lopuksi kuvasarja Jani Sievisen kadonneista harjoitteluvideoista: