Ti-di-dii-tii, ti-di-di-ti-tii, ti-di-dii-dii, ti-di-di-ti-ti-ti-dii! It's the final countdown (Taiwan)!!! Lähtölaskenta Taiwanista poistumisellemme on siis jo alkanut (ja oli aikakin) :/ Tätä varten Kaohsiungissa oli järjestetty "pienimuotoinen" konsertti, johon oli pestattu länsinaapurimme suurin ja kaunein vientituote. Ei, ei se ei ole VOLVO (se myytiin jo kiinalaisille), eikä todellakaan Carola Häggwist tai ABBA, vaan toden totta: EUROPE!!! Bändi ei siis vielä osallistukaan hiljaisten miesten hiekansyöntikilpailuihin, vaan tuo vanha vihtahousu kaivoi bändin naftaliinista ja lennätti ilostuttamaan taiwanilaisia ja meitä. Ilmeisesti Apulannalla, PMMP:llä ja HIMpuloilla oli päällekkäisbuukkauksia. Osallistumistamme ei pystynyt estämään edes 7/11-myymälän lippuautomaatin täysin kiinankielinen ohjelmisto. Ostotapahtumaan verrattuna Dan Brownin "The Lost Symbol" on kuin (helpon) Sudokun ratkaisemista.
Sitten ei muuta kuin vetämään trikoita jalkaan iltaa varten ja Joey Tempest-ilmeitä harjoittelemaan. Konsertti alkoi 19.30, mutta lämppäristä ja oikeasta alkamisajasta meillä ei ollut hajuakaan. Mentiin kuitenkin 19.30 paikalle kyselemään kuka on lämppäri. Vastaukset oli tyypilliset: Nii-hao. Sol-liii, dont ändööständ, sol-liii! No, pakkohan se oli vain mennä sisälle ja jättää pinkit kaulahuivit ostamatta. Ja yllätys, yllätys lämppäri oli jo aloittanut tasan 19.30. (katso video 1). Täkäläiset lämpiää ilmeisen helpolla...
No, itse asiaan päästiin jo 19.45, kun Joey & kumppanit astuivat lavalle koko 3000-päisen yleisön eteen (huom. melkein loppuunmyyty). Hyvä, että tultiin ajoissa. Tunnelma oli kuin ala-asteen voikkasalissa. Vanhan bändin vanhat hitit lämmitti vanhan kuulijan ihan hyvin, mutta osa paikallisista näytti kyllä ostaneen liput Jose Carreraksen konserttiin.
Eli huomatkaa ilme Irrin takana. Valehtelematta isänsä kanssa konserttiin tulleella kundilla oli sama ilme (eli, on se helvetillistä menoa tuo locken-lolli) ja lasittunut katse noin 2 tuntia. Kunnes! Yleisön huutaessa bändiä takaisin lavalle Anchor/Anger-huudoin (luetaan: Encore) odotus palkittiin ja Final Countdown rävähti ilmoille. Silloin kundi nousi seisomaan, taputtamaan ja laulamaan. Vau! Kertonee jotain "todellisesta" yhden hitin-fanista. No, osa porukasta oli poistunut jo ennen encorea luullen konsertin loppuneen :/ Tällasta täällä vaan on. Länsimaiset tavat ja kulttuurit kohtaa, mutta eivät aivan samassa kohdassa.
Kuten Risto on kiivennyt vielä korkeammalle Langkawilla, niin seuraavaksi joku älypää kertoo, että on vähintäänkin ollut EUROPEN fanitapaamisessa. No, kuten olette huomanneet olimme jo aluperinkin ostaneet sen "toisen"-luokan matkan, eli joku muu on jo tehnyt samat jutut ja hiukan paremmin. Ja tämä oli VITSI, eli oikeasti mukava kuulla, kun joku on tehnyt jotain erikoista.
Ja kiitos kun otitte puheeksi, niin alkaa muuten tämä KYLMÄN kahvin juominen riittämään. Tiedän, tiedän, kylmä kahvi kaunistaa, mutta kun maha ei enää kestä sitä määrää minkä naama vaatisi. Ollaan kierretty, jos minkälaisessa "kehitysmaissa" ja rotankoloissa ja kun tilaa huonolla englannilla, vielä huonommalla ymmärryksellä ja olemattomalla järjellä, niin kas eteen tulee käsittämättömästi 99.8%:sti juuri mitä tarkoitti. Se on suorastaan hämmästyttävää! Mutta täällä ARGGGHHHHH, hajoaa. Kun tilaa kuuman kahvin listalta, jossa on nimet englanniksi ja kun myyjä varmistaa vielä kerran, että oliko se varmasti HOT, niin toden totta kohta edessäsi on KYLMÄ kahvi. Uuden kuuman kahvin kyllä saa pahoittelujen kera, mutta 34:n kahvilan kohdalla sitä vaan ei enää jaksa ja tyytyy kylmään teehen. Ymmärrän, että kielessä, missä pienelläkin äänenpainolla on merkitys ei kaikki aina mene putkeen. Esim. sana voidaan lausua korkealta [mã], nousevasti [má], nouseva-laskevasti [mâ] tai laskevasti [mà], jolloin sisältö on jotain seuraavista: äiti, hamppu/mykkä, hevonen, kiroilla, eli metsään menee, yritit mitä vaan.
No, sitten on tämä kikatus-kulttuuri, eli kaikki on NIIN uutta ja jännää ja länsimaalainen valkonaama varsinkin. Kuten suomikontaktimme Noora kertoi työpaikastaan, jossa aikuiset koulutetut naiset roikuttuaan netin teinipalstoilla kikattelevat kun joutuvat sanomaan englanniksi vaikka vain kiitos. Voi mahoton! Lisäksi tietenkin kiinanperintönä seuraa oman järjen käyttökielto, ryhmässä menee helpommin. Täällähän (kiinalaisessa kulttuurissa) mm. matkailu tehdään AINA ryhmämatkana ja omatoimimatkailijoita kohdellaan avaruustieteilijöinä. Kuka nyt osaisi itse hankkia majapaikan, vuokrata mopon tai ostaa kahvia (no jälkimmäistä varten kyllä tosiaan tarvitsisi matkanjärjestäjän)? Niin ja joskus voisi vain sanoa, etten ymmärrä, pyydän apua tai kysy tuolta lisää. Muutaman kerran täällä elokuvissa käyneenä ei auta, vaikka kuinka osoitat 21.30 näytökseen lippuja, liput tulee ensimmäiseen mahdolliseen (3 minuutin päästä alkavaan) kuvaan, vaikka ei olla mitenkään osoitettu, että haluttaisiin kyseiseen näytökseen. Ja jos sanot "19.50 Clash of the Titans", tulee liput 19.15 3D-lastenelokuvaan "How to Train your Dragon", tai jotain. No, puolustukseksi täytyy sanoa, että kaikki väärinymmärrykset kyllä aina korjataan ERITTÄIN ystävällisesti (soliiii!). Voisi olla, että Finnkinolla jäisi kuvat näkemättä periaatteella "Olet ostanut liput tuohon näytökseen, itke ja katso!"
Englanninkielen taidottomuus oli todellinen yllätys, eli sen takia matkailu täällä on ollut yllättävän kankeaa. Lisäksi reppumatkailu on suhteellisen tuntematonta, eli hosteleita on vain kahdessa suurimmassa kaupungissa ja tätä myötä myös englanninkieliset neuvot ja vinkit on vähissä. Viime syksyn taifuuni tuli, meni ja vei meidän nähtävyydet mennessään, eli kuumat lähteet, patikointipolut, tiet ja vuoristojunat jäi osin näkemättä tai jos näkyi, oli enimmälti kiviröykkiötä ja täynnä maa-ainesta olevaa joenuomaa.
Itse odotin Taiwanilta aika paljon ja sen piti olla yksi matkamme "kohokohdista". Odotin, että Taiwan olisi jotakuinkin "pikku" Japani, idylliä ja toisaalta high-techiä (no ainakin low-techiä). Odotin henkeäsalpaavia maisemia ulkoillen, pieniä ja idyllisiä kyliä kuumine lähteineen, hienoja uimarantoja surffipaikkoineen, upeita rakennuksia, suurkaupungin sykettä ja monipuolista ruualla herkuttelua. Tai ainakin näin mainosesitteet lupailivat. Ehkäpä odotukset olivat liian kovat ja viime syksyinen taifuuni vei sitten osan mennessään ja kielimuuri vei loput. Ulkoilu oli osin mahdotonta, kun vuorenrinteet olivat valuneet alas, samoin kuumat lähteet ja pikkukylät olivat vailla idylliä. Taloissa ei päästy edes lähelle Alvar Aallon ratkaisua, ellei nyt sitten Aaltopeltiä lasketa. Lähinnä olivat siis harmaita betonirakennuksia likaisine ympäristöineen.
Uimarannoilla ei saanut pääasiassa uida "voimakkaiden" virtausten johdosta. Voimakkuudesta en tiedä, mutta paikallisten uimataito ei päätä huimaa ja kukas sitä nyt saarella uimataitoa tarvitsisi??? Aika huvittavaa katsella paikallista "snorklaavaa" turistiryhmää, jolla on märkäpuku ja pelastusliivit päällä, pelastusrengas toisessa kädessä. Koko turistiletka on sidottu köydellä yhteen ja "ohjaaja" vetää ryhmää edestä käsin vedenalaisella propulsiolaitteella noin 3 metrin päässä rannasta. Sitten on aloittelijoiden ryhmä, joka tekee saman polvenkorkuisessa merestä erotetussa "altaassa". Toisaalta täällä ei hirveästi kehoteta ulkomaalaisia uimaan myöskään sen takia, että vuosittain hukkuu satoja paikallisia, kun yrittävät matkia ulkomaalaisia turisteja:
"Hei, vedessä on ihmisiä, näyttää kivalta, mennään kanssa, hei eihän tässä veden päällä pystykään kävelemään, anteeksi miten kirjoitetaan uimatai...puli puli." Ja tämä ei ole vitsi. Tuossa esimerkissä yhdistyy hyvin paikallisten ryhmähenki: missä on toisia, sinne menen myös minä. Ja puute oman järjen käytöstä: "En osaa uida -> vesi ei hyvä idea!" Välillä on todella vaikea uskoa, että täällä on mukamas keksitty pyörä, ruuti yms. Herää taas pieneen mieleen salaliittoteoriat! Ja niinhän se on sanottu, että kansaa on helppo johtaa, tarvitaan vaan ööö...joku ->
Suurkaupungeista emme hirveää sykettä löytäneet, oli kaiken kaikkiaan aika kuollutta iltaisin. Kiitokset tosin Nooralle, jonka seurassa pääsimme valvomaan hiukan myöhemmin muiden valkkareiden seurassa. Muutamaa rakennusta lukuunottamatta arkkitehtuuri ei häikäissyt, tosin temppelit olivat oikein hienoja ja muutama TODELLA upea.
Kävimmekin katsastamassa todella monia (täällä niitä todella riitti!), joten loppureissulla täytyy olla jo jotain todella erityistä, jotta viitsimme vaivautua temppeleihin. Ruoka oli pienoinen pettymys, koska suurimmaksi osaksi tarjolla oli erilaista siansisälmystä, eivätkä nuo nyt ole niin maukkaita, lähinnä rustoisia ja mauttomia.
Tosin söimme myös erittäin maukkaita ruokia mm. useamman kerran todella loistavia dimsumeja(melkein ilmaiseksi) ja keittoja. Niin, ja Kaakkois-Aasian parhaita hampurilaisia. Pikaruokaketjujen hampparit olivat oikeasti todella mehukkaita, joten eiköhän siellä ole käytetty jotain parannusaineita (natriumglutamaattia) tai jotain. Ja pitihän se taas taas maistaa paikallisia herkkuja (here comes the Eggman, vai miten se Beatles lauloi).
Toisaalta, suoritimmekin hiukan erilaista reppumatkailua ja vietimme aika paljon aikaa kaksistaan, vaihtelua sekin. Käytiin elokuvissa, pyöräilemässä kaupungeissa ja mopoilemassa "vuoristossa" (tai mitä siitä oli jäljellä). Niin ja elämämme ensimmäisessä baseball-matsissa. Odotuksiin nähden ei läheskään niin tylsää kuin arvelimme. Menisimme itseasiassa uudestaankin, vaikka Irri ei kovasta yrityksestä huolimatta onnistunutkaan nappaamaan yleisön sekaan tulevia palloja. MUTTA niin se vaan taas Taiwanin kulttuurierot löi kerran metrisellä päähän. Eihän siellä myyty HOTDOGEJA, mitäh!! Eikä oluttakaan, muualla kuin meidän kassissa :) Jouduimme "tyytymään" jonkin sortin corndogeihin ja wasabi/sinappi-kastikkeisiin. Wasabi osoittautui muuten erityisen toimivaksi. Siinäpä vinkki kotikokeille kesän grillijuhliin.
Ja eihän tämä nyt niin kamala paikka ollut, kulttuurierot vaan rupesivat joissain kohdin rassaamaan, jolloin tulee vuodatettua kaikenlaista. Mukavaahan meillä oli. Niin ja kun tuossa ensimmäisessä lauseessa mainitsen: "ei päivääkään liian aikaisin": lauantaina 10.4. matkattiin takaisin Taipeihin junalla ja oli varattu hostelli viimeiseksi yöksi, kun junassa tajusimme, että 11.4 kello 01.25 lähtevä lentomme Manilaan todellakin lähtee sunnuntaina, eikä vasta maanantaina. Jäi sitten Taipein nähtävyydet katsastamatta, kun suunnattiin juna-asemalta suoraan lentoasemalle. Eli lento lähti sittenkin "päivää liian aikaisin". Kettu kiittää ja kuittaa Ilha de Formosalta ja suuntaa Filippiinien lämpöön kaltaisiaan, eli kettuhaita katsastamaan. Over and out!
Lyhyt tilannekatsaus Filippiineiltä: pohjois-Cebusta siirryttiin etelämpään päin, eli Moalboalin kaupunkiin. Moalboal on myös sukelluskohde ja sen edustalla on Pescador-saari, joka on tunnettu kuhisevasta vedenalaisesta elämästä (ja paksuista saksalaisista sukellusturisteista). Majoituttiin viehättävään bungalowiin, joka ei kylläkään ollut rannalla, mutta rannan puutteen korvasi maja ja majassa oleva wifi-yhteys (ei, ei täälläkään pysty olemaan täysin lomalla, työt aina välillä kutsuu Askoa...). 
Kolmisen päivää Moalboalissa meni rennolla meiningillä, vuokrattiin mopo ja tarkistettiin jälleen lähiympäristö kivojen paikkojen varalta. Noin 20 kilometrin päässä kaupungista olikin hienot vesiputoukset, joiden vesi viilensi satunnaista matkailijaa. Mikä menee ylös (vaikka tiukkaa teki), tulee monesti myös alas. Hypyt muuten näyttävät vain suoritetun matalalta, todellisuudessa kallio oli tosi korkea :)
Huomatkaa kuvan Joona Puhakan suoritus: kolmois-Lutz, kärkihypyllä! Käytiin myös White Beachilla, jossa oli muutamia resortteja ja melko hieno rantsu, hienoine koralliriuttoineen. Riutta suorastaan kutsui snorklaamaan. 
Jaksettiin myös tarkistaa Malapascuan hienojen sukelluskokemusten innoittamana vedenalainen maailma myös täällä ja sukellettiin yhdessä yksi päivädyykki, joka oli seinämäsukellus Pescador-saaren ympärillä. Saaren seinämä laskeutuu useiden satojen metrien syvyyteen ja me sukeltajat kiersimme saarta ympäri, koska sen ympärillä suorastaan kuhisee elämää. Sukellus oli suoraan kuin luontodokumentista; miljoonien sardiinien parvet kiemurtelivat ympärillämme. Oli myös tonni- ja muita kaloja sardiineja saalistamassa ja matalammalla hienoja koralleja auringonvalossa välkehtien. Hieno kokemus, tai katsokaa itse miltä näytti. Video on britti-Danin käsialaa. Thanks, Dan! 
Pryorin (Dan & Eddy) ja kiwi-Davidin kanssa. Meinasi maha ratketa riemusta ja vuosia tuli monta lisää, sen verran hupaisaa seuraa nämä veijarit oli. Pojat saivat myös vihdoin tuhottua jo parisen kuukautta repun painoina olleet salmiakkikossut (etsikää missä kuvan Jallu luuraa), kiitos siitä! Elikkäs oliko seura hauskaa ollenkaan vaan tekikö Salmari vaan tehtävänsä? Danilla muuten oli myös omakohtaisia kokemuksia ladyboyn suudelmasta ja siitähän naurut saatiin. 
Moalboalla oli lomakausi menossa, joten joka ilta oli jotain häpeningiä kylällä. Käytiin siis tarkistamassa tanssi- ja kauneuskilpailut. Kohtalaiset markkinat oli myös paikalla. Vaikka Irri kuvassa lahjoittaakin rahojamme takaisin, voitimme heti ensimmäisellä kierroksella pääpotin. Tarkoitus oli mennä vain viettämään aikaa, eikä viedä paikallisten vähäisiä varoja. Ja tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Cebussa samassa pelissä kaikki kutoselle ja tottakai eka kierros ja potti kotiin. Raha tulee rahan luokse ;) Oli kyllä pakko tuonkin jälkeen jatkaa pelaamista ja "palauttaa" osa rahoista takaisin, sen verran suomalaista hävetti... Moalboalilta jatketaan Negroksen saarelle Dumagueteen, josta lisää seuraavassa kirjoituksessa.
