maanantai 29. maaliskuuta 2010

22.-26.3.2010 Taroko Gorge & Kenting, Taiwan (50215km)

Jussi toivoi pääsevänsä katsastamaan Tarokon rotkon, joka on Taiwanin yksi hienoimmista nähtävyyksistä. Sehän sopi myös meille, koska oli tarkoitus sisällyttää kyseinen rotko myös omaan matkaohjelmaan. Taiwanissa matkustaminen on helppoa jo siksikin, että saari on alle 400km pitkä ja junat ja bussit kulkee kiinalaisella tarkkuudella (ai millä?). Otettiin raiteet alle ja suunnattiin siis Hualieniin. Hualienissa saatiin vuokrattua auto, vaikka se täällä Taiwanissa on välillä melkomoisen hankalaa, vuokraamot kun monissa paikoissa vaatii paikallisen ajokortin, eikä kansainvälinen riitä. No, Hualienissa riitti ja saatiin vaihdettua kumipyörät alle. Autonvuokraus ei täällä ole halpaa, mutta kuitenkin halvempaa kuin Euroopassa. Päivän vuokra oli noin 40 euroa, joka kolmella jaettuna mahtui juuri ja juuri meidänkin budgettiin. Ja koska pojat halusi automaattivaihteiston, sai Irri olla pelkästään matkustajana takapenkillä.

Meidän oli tarkoitus yöpyä yksi yö Tarokossa, jossa halvimmat yöpymispaikat on katolisen kirkon huomassa. No, tästä Jussi oli erityisen mielissään, mutta katolisia pappeja ei Jussin onneksi paikalla pyörinyt, vaan sai Jussikin olla rauhassa. Paikka oli erityisen kaunis, Tienhsiangin kylä sijaitsee vuorten keskellä ja näkymä kanjoniin, aamuauringon kullatessa vuorenrinteet, on aivan uskomaton. Ensimmäisenä päivänä ehdittiin katsastaa upeita vuoristomaisemia, sää ei kylläkään suosinut ja ilma oli pilvinen ja hiukan tihkuinen. Illalla pojat söi paikallisesta kahvilassa, joka Lonely Planet-oppaankin mukaan tarjoaa "kamalaa ruokaa". Kokki tarjoilijoineen olikin jo alkuillasta hyvässä tuiskeessa ja tilattu keitto oli ikimuistoista. Irri jätti suosiolla väliin. No, onneksi ei pojat olleet niin tyhmiä kuin paikalle saapunut ranskalainen seurue, jotka tilasi riistohintaista "tuoretta" kalaa mikrotettuna kaikille lisäkkeillä. Lähtiessämme kahvilasta, olivat ranskanmakkarat juuri aloittaneet annoksistaan valittamisen. Ei tainnu tulla rahoja takaisin! Illan päätteksi nautittiin Jussin tuomaa 12-vuotiasta viskiä (salassa henkilökunnalta) ja uni tulikin sen myötä nopeasti.

Erinomaisten yöunien jälkeen saatoimme todeta, ettei edellisiltainen ruokailu ollut sekoittanut edes poikien pakkia ja saatoimme erinomaisin mielin lähteä liikkeelle. Aurinko paistoi jo aamusta saakka siniseltä taivaalta ja saatoimme päivittää kuvakollaasimme edellispäivää aurinkoisemmilla valokuvilla. Tarokon luonnonpuisto on perustettu vuonna 1986 ja alkuperäisasukkaat ovat olleet yksi Taiwanin heimoista; Atayal-heimo, joka tunnettiin aikanaan kasvotatuoinneista ja pääkallonmetsästyksestä. Taroko on yli 120 000 hehtaarin kokoinen luonnonpuisto ja korkeusero merenpinnasta on jopa 3700 metriä. Puistossa elää myös yli puolet koko saaren eläinlajistosta, muutamista mainittakoon mustakarhu ja villisika. Harmi vaan, että vierailumme aikana Tarokossa monet normaalisti auki olevista vaellusreiteistä oli suljettu edellissyksyisen taifuunin jäljiltä, emmekä siksi päässeet toteuttamaan kaikkein hienoimpia vaelluksia. Myös sortumisvaara rotkossa on suuri, paikoilla jaetaan lainaksi ilmaisia kypäriä, joita toivotaan turrejen käyttävän. Asfaltissa on myös lukemattomia reikiä, joista voi päätellä, ettei kivien tippuminen tielle ole mikään ainutlaatuinen tapahtuma. No, onneksi säilyi auto ja päät ehjinä.

Hienojen maisemien jälkeen palautettiin auto takaisin Hualieniin ja päätettiin yrittää junalla Taitungiin ja sieltä edelleen Vihreälle Saarelle (Green Island). Taitungissa Jussi kuitenkin heräsi todellisuuteen ja totesi, ettei viikko ole enempää kuin viikko ja saarelle meno olisi aikamoista kiirusta. Tehtiin täyskäännös ja muutettiin joustavina matkaajina suunnitelmia ja käännettiin nokat kohti etelää. Raiteet takaisin alle ja kohti Fangliaota ja edelleen Kentingiä. Kenting on Taiwanin eteläisin kolkka ja siellä on aurinkoa, rantaa, merta ja iltaviihdykettä, eli siis kaikkea mitä toivoimme. Kentingissä, kuten muuallakin Taiwanissa on sesonki vasta alkamassa, joten olimme liikkeellä mitä otollisimpaan aikaan. Hotellit antaa aika hyvin alennuksia, koska asiakkaita ei juurikaan ole, paikallisia lukuun ottamatta. Taisimme olla yhdet harvoista valkkareista sielläkin.

Vuokrattiin mopot, koska Kentingin alueella on verrattain heikko joukkoliikenne. Sää suosi meitä ensimmäisenä mopoilupäivänä, mutta koska ajamista tuli mittariin jonkin verran, ajateltiin jättää snorklaus- ja uimishommat seuraavaan päivään, visiteerattiin vain lyhyesti rantsussa, jonka vesi oli ihmeellisen sinistä, mahtoikohan johtua läheisestä ydinvoimalasta? Illalla illastettiin paikallisessa merenrantaravintolassa, jossa meillä ei ollut yhteistä kieltä vaan tilaaminen kävi lähinnä pakastealtaita ja kylmäkaapin sisältöjä osotellessa. Hieno auringonlasku ja hieno illallinen!

Seuraavana päivänä tuuli oli kuitenkin yltynyt myrskyn luokkiin ja taivas harmaa kuin villasukka. Katsastettiin ainoastaan Taiwanin eteläisimmässä kärjessä oleva majakka ja päätettiin suunnata kämpille sadetta pitämään. Ja ehkä paikallisetkin oli hermostuneet huonosta säästä, koska alkoivat myös v...tuilemaan, mikä oli ensimmäinen kerta koko meidän viiden kuukauden matkan aikana. Tässä tarina lyhyesti: olimme siis parkkeeranneet mopomme paikallisen kahvilan/turistikaupan katoksen eteen sateelta suojaan. Mopot eivät millään lailla tukkineet kaupan edustaa, mutta kaupanpitäjä oli meidän ollessamme lounastamassa ystävällisesti käynnistänyt "sadettimensa", koska sadesäällä kukat kaupan edessä mitä ilmeisimmin kaipaavat vettä. Aikamoinen tonttu! No, mopot ja penkit oli litimärkiä ja hemmo vielä heti pois kurvatessamme sammutti vehkeen. Siinä sitten iloisesti huudeltiin kiitosta paikallisella kielellä ja tais tehdä mieli näyttää myös kansainväliset käsimerkitkin, mutta ei olisi sekään varmaan mennyt perille.

Pidettiin siis päivän ajan sadetta kämpillä ja suunnattiin illalla katsastamaan vielä alueella olevat tulet elikkä siis maan sisältä tulee jotain kaasua, joka palaa "ikuisesti" (tai ainakin näin kerrottiin). Tosin kuulemma sadekaudella alue on veden peitossa, joten mitenhän tulien kanssa mahtaa olla... Tulet ei olleet suomalaisia leirinuotioita kummempia, mutta paikallisille nämä olivat sulaa eksotiikkaa, kuvia otettiin sieltä ja täältä. Olis melkein voinut kuvitella, että joku insinööri on päättänyt luoda uuden turistirysän ja vetänyt putket maan alle kaasua suoltamaan.

Ilta päätettiin illastamalla paikallisessa Planet Hollywood-tyyppisessä teemaravintolassa, koska siellä oli drinkit puoleen hintaan koko illan. Margaritat ja mojitot ei ihan vastanneet kuvitelmia ja alkoholinkin määrä taisi olla kyseenalainen. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja tätä myöten sanoimme Jussille hyvästit ja turvalliset kotimatkat, mies jatkoi seuraavana aamuna aikaisin kohti kotia. Kiitos ja iloista jälleennäkemistä odotellen! Me kaksi jäimme Kentingiin vielä päiväksi, mutta huonon kelin myötä jäi tekemiset vähäisiksi ja päivä meni vällyjen alla levätessä (olikin jo tarpeen, kun on matkaoppaina toimittu jo toista kuukautta). Kentingistä jatkoimme Pingtongin kaupunkiin ja edelleen Little Liuchiun saarella, josta myöhemmin lisää.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

18.-22.3.2010 Taipei, Taiwan (49715km)

Hong Kongia muistellen pelkäsimme pahinta matkustaessa Taipeihin. No, sää suosi ja lämpötila oli mukavan lämpöinen ja hyvin siedettävät 24 astetta saapuessamme. Oltiin otettu yhteyttä paikalla asuvaan suomalaiseen Nooraan, joka oli lupautunut opastamaan meitä Taipeissa. Jussin oli määrä saapua vasta lauantaina 19.3. paikalle ja sitä ennen tapaisimme Nooran. Noora veikin meidät heti Taiwanin "tulikasteeksi" kutsumalleen retkelle Taipein keskustassa sijaitseville kukkuloille. Reisi- ja pohjelihaksia harjoitetttiin kiipeilemällä muutaman tunnin ajan upeille näköalapaikoille. Retki koostui myös erinäisistä käännöksistä kukkuloilla ja lopputulos oli melkomoisen eksynyt joukko. Onneksi kännykät pelasi ja apuun riensi puhelimen välityksellä Nooran tsekkiläinen poikaystävä. Vaeltelun ja takaisin kaupunkiin löytämisen jälkeen visiteerasimme paikalliset kukkamarkkinat, joilta oli määrä hankkia tulevalle vieraallemme kimpullinen kukkia tervetuliaistoivotukseksi. Mentiin kaikki Jussia vastaan bussipysäkille 10 vaalenpunaisen ruusun kanssa (hintaa kimpulla 1 euro). Väsynyt matkamies oli iloisesti yllättynyt ja varsinkin kun olimme menneet vallan noin tuhlaamaan.

Virkistäytymisen jälkeen suuntasimme Taipein kuuluisalle Shilinin iltamarketille, jossa voi tehdä ostoksia ja syödä edulliseen markkinahintaan. Taiwan on kuuluisa muun muassa stinky tofustaan, eli suomennettuna hajutofusta. Kyseessä siis se tuttu soijaproteiinista valmistettu tuote, jota täällä Aasiassa tungetaan miltei joka paikkaan. Yleensä tuo tofu on aika hajutonta ja mautonta, mutta kuten nimi kertoo, tämä tofu ei ole kumpaakaan. Joku voisi kuvailla hajua esim. ranskalaisen laatujuuston hajuun. Me suomalaiset emme tälle "herkulle" lämmenneet ja totesimme, että durian on löytänyt vertaisensa. Aivan kuvottavan hajuista ja makuista. Kuten durian ja moni muukin asia täällä, tämä jakaa myös mielipiteitä, toiset sitä rakastaan, toiset ei voi sietää. Yök, sanon minä! Markkinoilla maistettiin myös kokonaisia friteerattuja rapuja, osterimunakasta ja muita herkkuja.

Ilta venyi aikasen myöhään jatkaessamme iltaa Nooran ja hänen tuttujensa kanssa biljardisalissa. Joukkueet Irri & Jussi, sekä Asko & Jussi ottivat komean erävoiton kanadalais-tsekkiläistiimistä. Itseluottamuksemme vei meidät voittoon viime minuuteilla. Hyvä Suomi!

Seuraava päivä oli varattu Taipein nähtävyyksien katselemiseen. Asko oli ylhäällä jo melkein kukonlaulun aikaan, mutta matkan päästiin vasta noin klo 12, kun loput seurueesta pääsivät punkasta ylös. Suunnitelmana oli katsastaa Chiang Kai-sekin muistoksi pystytetty puisto, maailman toiseksi korkein rakennus Taipei 101, sekä syödä Noora suosittelemassa dumplings-paikassa.

Suuntasimme ensin Chiang Kai-sekin puistoon. Historiaa lyhyesti ja yksinkertaistaen: mieshän oli aktiivinen toimija Kiinan sisällissodassa, jossa yritti tuhota kommunistit, mutta epäonnistui, luovutti vallan kommunisteille ja Maolle ja pakeni itse Taiwaniin. Kai-Sekista (ei siis kuvassa) tuli Kiinan kansantasavallan (eli Taiwanin) presidentti, joka hallitsi maata kuolemaansa asti 1975. Vaikka Kai-sekin kaudella talous kohentui kovasti, oli maa kaikkea muuta kuin vapaa. Hemmon aikakaudella moni taiwanilainen yksinkertaisesti vain katosi ilmaistuaan hallituksen vastaisia mielipiteitä. Vastustajat joko teloitettiin tai laivattiin vankileirille Vihreälle Saarelle (Green Island), jossa he mitä todennäköisemmin viettivät loput vuotensa. Jannu on Taiwanissa ristiriitainen hahmo ja on ollut suunnitelmia, että puistosta poistettaisiin jannun patsas tai että puiston nimi muutettaisiin. Puistossa oleva museo sisälsi paljon tietoa Taiwanin historiasta ja muun muassa Kai-sekin kaksi luodinkestävää Cadillacia, joilla herra sitten huristeli pitkin Taiwania. Ja miehen patsaan luona on muuten täysi vartio koko ajan ja satuttiin paikalle juuri vahdinvaihdon aikoihin, olipa manööverit ja kylläpä jalka nousi!

Ai niin, ja Asko päätti samalla paikata huvennutta matkakassaamme ottamalla vastaan uuden väliaikaisen työn (kts. kuva) sillä välin, kun Jussin kanssa käytiin olusilla.



Taipeissa näytti monena päivänä olevan aikas paljon sumua, oliskos ollut saasteista johtuvaa savusumua, joka esti tehokkaasti näkyvyyttä. Päätettiin sitten jättää Taipei 101 väliin, me ehtisimme myöhemminkin, mutta Jussi jätti homman väliin pitkin hampain. Siirryttiin suoraan lounaalle dumplingseja maistelemaan. Paikka löytyi Nooran erinomaisten ohjeiden avulla ja ja paikkaan jonotti liuta paikallisiakin. Eikun jonon jatkoksi vaan ja muutaman hetken kuluttua päästiinkin sisään ja saatiin nokan alle mitä maistuvimpia dumplingseja. Kyllä nää osaa!

Käytiin hankkimassa seuraavaksi päiväksi junaliput Hualieniin, josta tarkoitus olisi suunnata Tarokon rotkoon maisemia katselemaan. Illalla suunnattiin vielä katsastamaan Shidanin iltamarkkinat. Ilta päättyi säälliseen aikaan seuraavan päivän aikaisen herätyksen vuoksi.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

11.-15.3.2010 Singapore & 15.-18.3.2010 Langkawi, Malesia (46204km)

Turreilimme Kaijan ja Pirkon kanssa nelisen päivää Singaporessa, joka on meille jo kovinkin tuttu, kuten aiemmista kirjoituksista voipi päätellä. No, kiva on joka tapauksessa saada vieraita ja sitä myöten myös itse tutustua paremminkin kaupunkien nähtävyyksiin, joita ei ehkä ilman viihdytettäviä vieraita olisi mennyt katsomaan.

Majoitus on Sinkkilässä melko kalliissa hinnoissa ja oltiinkin pitkän pohdinnan jälkeen varattu majapaikat Hotelli 81:sta, joka on paikallinen ketju ja jolla on useita kymmeniä hotelleja ympäri kaupunkia. Eipäs varatessa tiedetty, että oltiin varattu hotelli Singaporen punaisimmalta alueelta ja meidän kadulla olikin sitten iltaisin aika kuhina, kun lailliset bordellit avasi ovensa ja kaikenlaista lähinnä miespuolista pörrääjää ilmaantui asiakkaiksi. Singaporessahan on siis laillisia bordelleja, joiden työntekijät joutuu käymään säännöllisin väliajoin lääkärintarkastuksessa ja heillä on oma terveyskorttikin. No, enpä sitten kuitenkaan olisi aivan varma, että taudit pysyy tälläkään tavalla kurissa... Meidän lähialueilla oli myös niitä laittomia prostituoituja kaduilla seisoskelemassa. Vaikka emme kokeneet toimintaa mitenkään miellyttäväksi, ei alue kuitenkaan tuntunut sen vaarallisemmalta kuin muutkaan kaupungin alueet.

Vietettiin päivä piknikkikamojen kanssa Sentosan keinotekoisella saarella, kun oli alkanut tuo rusketuskin jo haalistua tuolla viidakon hämärissä samoillessa. Säät suosi meitä, vaikka Sentosalla rantavahti kielsikin menemästä uimaan klo 14-14.47, koska silloin oli mahdollisesti salamointia luvassa. Että aikas tarkka ennustus, mitenkäs muuten Singaporessa? Ehdittiin myös tutustua kasvitieteelliseen puutarhaan Sentosan jälkeen pakolliset maisemoinnit Swisshotellin 72. kerroksessa drinkkien kera ja sitten syömään hyvin Chijmesin ravintola-alueelle. Nam! ja sen uskomattomaan orkideanäyttelyyn, sekä tietty Chinatowniin, jossa Kaija ja Pirkko laittoivat rahaa palamaan ja hankkivat upeita silkki- ja laquer-tuotteita. Oli varmasti hintansa väärti.

Sinkkilästä siirryttiin Marleenan ja Aaron seuraksi Langkawille. Marleena olikin viestitellyt jo, että olivat ehtineet jo hiukan tutustua saaren tarjontaan ja suunnitelleet ohjelmaa meillekin. Kun saavuimme paikalle, saimme kuitenkin kuulla että Aaron jo toivuttua selkäkivuistaan, Marleena olikin sairastunut ja maannut jo muutaman päivän vuoteessa. Arveli, että olisi saanut auringonpistoksen. No, vaiva ei mennyt ohi ja Marleena kävi lekurissa ja sai kaikenlaista troppia injektiota myöten, mutta vaiva sen kuin jatkui. Todella ikävää, mutteivat Aaro ja Marleena juuri päässeet Langkawista nauttimaan, onneksi sentään huone oli ilmastoinnilla ja tv:lla varustettu, jottei aika käynyt pitkäksi. Toivottavasti tervehdyt pian! Kiitos hienosta reissuseurasta ja tervetuloa uudelleen iloksemme! Ikävä teitä tulee =(!

Meillä oli siis käytettävissä kolme päivää saarella ennen lentoa Taiwaniin. Kaija ja Pirkko jäisivät vielä meidän jälkeemme parantelemaan rusketustaan. Vuokrattiin auto, joka jälleen oli aikamoinen rousku (se on meidän kohtalomme!). Oli kilinää ja kolinaa ja ohjauksessakin pientä feelua. Mutta oli neljä pyörää ja kääntyvä ratti, mikä riitti meille. Pakattiin rouvat takapenkille ja lähdettiin katsastamaan paikalliset nähtävyydet. Ensin kiivettiin "seitsemälle kaivolle", jotka on siis vesiputoksen muodostamia pikku lampia. Putouksen alkulähteille päästäkseen, joutui siis kiipeämään noin 500 porrasta. Asko oli hankkinut helkutinmoisen kankkusen juuri autoilupäiväksi ja kävi sitten heittämässä Konoset matkalla ylös. Toisaalta aika fiksu veto juuri täksi päiväksi, välttyi nimittäin ajovuorolta. No, olihan se vihdoin Irrinkin vuoro ajaa, kun ei ollut viiteen kuukauteen rattiin koskenut. Joka tapauksessa kaikki pääsi putoukselle asti ja kylvettiin viileässä vuoristovedessä ja jopa krapulaisen olo parani ihmeellisesti. Varmasti vedessä oli vähintäänkin nuorentavia ainesosia, niin pirteäksi kaikki sen jälkeen itsensä tunsivat!

Ja virallinen kisaselitys minunkin osaltani :) Edellisen iltana meidän hostelilla juhlittiin yhden matkaajan syntymäpäiviä. Ja kaiken tämän lisäksi samainen kaveri oli viettänyt tasan vuoden tuolla hostelissa. TÄH!!! Jeps, tuo tsekkiläinen kaveri tosiaankin viihtyi täällä saarella pidempään kuin edes paikalliset. No ilmaisesta viinasta en ole kieltäytynyt monasti, joten turha tehdä poikkeusta nytkään. Puna- ja valkoviini töniköiden lisäksi oli tuollainen 3 litran viskitönikkä. Ihan niinku Suomi-tyyliin. En ole viskin ystävä, joten ajattelin tuhota sen ensimmäisenä. Italiaanojen kanssa sitten meni johonkin neljään. Ja seuraava aamu ei ollut niitä virkeimpiä, mutta periksi ei annettu. Vai mitä Irri?

Kiipeämisen jälkeen suunnattiin Langkawin 700 metriä korkealle kaapelihissille ja niin olivat suunnanneet monet muutkin, jonotus kesti noin tunnin ja Asko ottikin välissä kunnon torkut meidän muiden jonottaessa (!!). Hienot oli näkymät, mutta Irri ei muistanutkaan kärsivänsä korkean paikan kammosta ja matka ylös sai kämmenet hikoamaan.

Kaiken kaikkiaan Langkawin saari on alkoholia lukuun ottamatta kalliimpi kuin muu Malesia. Ruoka oli helposti kaksi, kolme kertaa kalliimpaa kuin muualla, puhumattamaan muista tuotteista. No, tietty suomalaiseen hintatasoon verrattuna halvempi, mutta Aasiassa matkustaneena ja kitupiikkibudjetilla varustautuneina hieraisimme jälleen muutaman kerran silmiämme hintoja katsellessa. Jätimme haikeina kolmen päivän jälkeen Kaijan ja Pirkon jatkamaan oman lomansa loppuun ja jatkamme iltalennolla Kuala Lumpurin kautta Taipeihin. Kiitos mainiosta seurasta ja toivottasti lomanne oli onnistunut. Ikävä tulee teitä =(! Suuntaamme siis nyt Taiwaniin ottamaan vastaan kovasti odotetun Jussin, tervetuloa!

perjantai 12. maaliskuuta 2010

6.-11.3.2010 Kuching, Malesia (44671km)

Selvisimme viidakosta takaisin "sivistyksen" pariin ja lennettiin jälleen pikkukoneella Mirin kautta eteläiseen Borneoon, Kuchingin kissakaupunkiin. Kuching siis tarkoittaa malaijikielellä kissaa ja kaupunki ottaakin nimestään kaiken irti. Löytyy jos jonkinmoisia kissapatsaita liikenneympyröiden keskeltä ja kissat pitää valtaa myös kaikissa matkamuistomyymälöissä. Myös kissamuseo löytyy, joten tämä on todellinen kissaystävän kaupunki. Itse eläviä kissoja tosin ei kovin paljoa jostain syystä kuitenkaan kaduilla näy. No, Marleenalle tuli kuitenkin ikävä omia katteja.

Kuchingissa Kaija ja Pirkko majoittuivat vaatimattomasti Hiltoniin, tosin jo elokuussa ostetun Air Asian hotellipaketin myötä huone tuli maksamaan noin 30 euroa yö. Eli aivan käsittämättömän halpa hinta Hiltonin tasosta! Me majoituimme vaatimattomammin Tracks-hostelliin, jossa yö kustansi omassa huoneessa, yleisellä vessalla noin 10 euroa. Ei ihan halvin hinta, mutta Malesia on kalliimpi maa kuin monet muut K-Aasian maat.

Hostelli oli niin putsiskliini, että lattioilta olisi melkein voinut syödä. Paikkaa manageeraava, hampaaton, tatuoitu, höpöheinän polttelija suhtautui vieraisiin, maksupolitiikkaan ja kaikkeen muuhunkin ennen näkemättömällä rentoudella. Siivous oli ainoa, jossa tässä hostellissa pingotettiin; vessat kuurattiin joka päivä ja jannu oikein etsi erilaisia siivouskohteita, kuten esim. tuulettimien sisäpuolet, joita emme ole nähneet missään vielä putsattavan. Marleena ja Aaro majoittuivat tyylikkääseen Singgahssana-hostelliin lähelle meitä kaikkia.

Kuchingissa sää ei oikein suosinut meitä ja tämä onkin ensimmäisiä kertoja koko matkallamme, jolloin sade jatkui näin pitkään. Päivät täytyikin sitten täyttää muunlaisella kuin ulkona tapahtuvalla toiminnalla. Kuchingissa tämä ei kuitenkaan ollut ongelma, koska kaupunki on täynnä ostoskeskuksia. Marleena ja Aaro shoppasivat hullun lailla ja Irri lähinnä sijaisshoppasi (jälleen kerran tilaongelma, ei voi ostaa juuri mitään, nyyh!). Miten on, Marleena, saitteko kattolampun ja puujakkaran kuljetettua Langkawille?

Marleenan ja Aaron toiveissa oli myös nähdä matkallaan apinoita ja mitäs muuta sitten etsimään, kuin niitä harvinaisimpia, eli orankeja. Sana orangutang tulee malajikielen sanoista orang (ihminen) ja utan (metsä), eli metsän ihminen ja jos oikein pingotetaan, kyseessä ei ole apina, vaan ihmisapina. Lähdettiin siis Kuchingin lähellä olevaan Semenggohin orankikeskukseen, joka toimii samalla periaatteella kuin Pohjois-Borneolla oleva Sepilok. Puistossa on muun muassa lemmikkeinä aikanaan olleita orankeja, sekä pienenä emonsa menettäneitä, jotka opn pelastettu puistoon ja joita sitten puistossa koulutetaan elämään uudelleen villinä metsässä, jonne ne päästetään kun katsotaan, että ne ovat riittävän kypsiä siihen. Orankeille tuodaan niiden vapauttamisen jälkeen ruokaa metsän keskellä oleville tasanteille, minne sitten turret pääsee katsomaan ja kuvaamaan niitä tiettyinä aikoina. Jotkut vapautetuista orankeista eivät koskaan enää palaa vapauduttuaan ruokintapaikoille, mikä onkin aina se tavoiteltava tila.

Orankeja ei oltu puistojen ruokintapaikoilla nähty kolmeen päivään ennen meidän tuloa, koska metsässä on tähän vuodenaikaan tarjolla runsaasti hedelmiä ja muuta ravintoa. Meille todettiin jo portilla, etteivät puistossa voi taata että orankeja nähdään. No, sellaistahan on villi luonto, ehkä jotkut jenkkiturret uhkaa haastaa puiston oikeuteen, kun eivät haluamaansa näe. Mekään emme orankeja ruokintatasanteella tavanneet, vaan meidät vietiin keskelle metsää, jossa hengailikin jo yksi naarasoranki pienokaisensa kanssa, sekä yksi toinen naaras. Meille kerrottiin, että äitioranki on 25-vuotias, jolla on ollut jo kolme lasta ja keskimmäinen 3-vee, sekä nuorin 1-vuotias olivat paikalla. Äitioranki tunnetaan puistossa Hot Mamana, jolla on paha taipumus purra sekä hoitajia, että mahdollisuuden saatuaan myös turreja. No, olis voinut purrakin muutamaa kiinalaista, jotka ei taas edes kieltojen jälkeen tajunneet, ettei salamavaloa saa kamerassa käyttää. "Harmiksemme" mitään dramaattista ei tapahtunut. Olipa hieno kokemus, vaikka olemme nähneet orankeja jo edellisellä matkallamme Sepilokissa. Näkyyn ei kuitenkaan tule kyllästymään!

Kuching on myös kuuluisa edullisista ja uskomattoman hyvistä kala- ja mereneläväherkuista. Käytiin nauttimassa kyseisiä herkkuja monena iltana ja Irri olikin jo viimeiset viisi kuukautta haaveillut saavansa niitä voirapuja. Ja kyllä ne maistuivatkin! Toinen vänkä puoli kyseisessä food court-tyyppisessä kalaravintolassa oli se, että sinne saattoi ostaa omat alkoholit mukaan. Irri ja Marleena nauttivatkin hyvän aterian kera pullollisen viiniä ja ilta jatkui sitten railakkaasti paikallisessa yökerhossa pikkutunneille. Rai-rai! Seuraavan päivän ohjelmasta ei voi sanoa muuta kuin, että hommat jäi puolitiehen.

Kuchingista siirryimme Kaijan ja Pirkon kanssa Singaporeen (jälleen kerran!!!)turreilemaan ja Marleena ja Aaro menivät varmistamaan mestat Langkawille, joka on seuraava kohteemme tällä reissulla. Kettu ja Borneo kuittaa siis tältä erää, over and out ja kunnes jälleen kohtaamme!

tiistai 9. maaliskuuta 2010

3.-6.3.2010 Gunung Mulu, Malesia (43987km)

Koska nyt oltiin Borneolla, piti tietysti päästä tutustumaan myös saaren luontoon, jota Malesian kovista metsänhakkuista huolimatta on jonkin verran onneksi jäljelläkin. Suuntasimme Gunung Mulun kansallispuistoon, joka sijaitsee keskellä Borneota, viidakon sydämessä. Puistoon pääsee lentäen tai vaihtoehtoisesti viettämällä kaksi päivää matkaten jokea pitkin. Ajan vähyyden vuoksi valitsimme ensin mainitun vaihtoehdon ja lensimme pikkuruisella potkurikoneella pikkuruiselle lentokentälle keskelle viidakkoa. Maisemat laskeutuessa olivat hulppeat; pelkkää sademetsää, kiemurtelevia jokia ja vuorenhuippuja. Majoitusvaihtoehdot Mulussa ovat joko puiston alueella tai sitten viiden tähden Royal Mulu-hotellissa. No, valitsimme luonnollisesti ensin mainitun. Marleena ja Aaro olivat joutuneet varaamaan kolmanneksi yöksi majoituksen kyseisestä hotellista puiston majoituksen ollessa täysi. Hintaa yölle olisi tullu noin 60e/yö, mutta olisihan siihen illallinenkin sisältynyt. Onneksi peruutuksia oli kuitenkin tullut ja pääsivät puiston alueelle kaikiksi öiksi ja vähän edukkaamminkin.

Mulussa tutustuttiin sademetsään tekemällä erilaisia retkiä oppaan (joka valitettavasti oli pakollinen) kanssa. Opaspalvelut olivat kuitenkin yllättävän edukkaita ja osasivathan nuo jotain metsän elämästä kertoakin. Tiesittekös muuten, että maailman pinta-alasta trooppiset sademetsät peittävät vain noin 2 prosenttia, mutta niissä on 50 prosenttia koko maailman eläimistöstä ja puustosta. Yhdellä hehtaarilla trooppista sademetsää saattaa elää jopa 480 eri puulajia! Että elämää täällä metässä riittää!Mulussa on myös yksi maailman suurimmista luolista, Sarawak Chamber, jonne ei ikävä kyllä päästy käymään, vierailijoiden määrää sinne on rajoitettu. Muita isoja luolia käytiin sitten kyllä katsastamassa. Ja itikoiden määrä Mulussa olikin yllättävän pieni, mikä oli helpotus Irrille ja Aarolle, jotka ovat tottuneet olemaan kyseisten veitikoiden ruokana.

Yksi turrehoukutuksista Mulussa on noin viiden miljoonan lepakon uloslento luolastaan illan hämärtyessä saalistamaan.! Lepakot muodostavat taivaalle spiraalimaisia muodostelmia. Ensimmäisenä iltana ei lepakoita näkynyt, olivat jääneet luolaan sateen yllättäessa. Toisena iltana oltiin uudelleen katselutasanteella kameroiden kanssa valmiina ja niin olivat myös noin 50 kiinalaista. Eipä uskoisi, millaista meteliä nuo kinkit saa aikaan, puheensorina oli desibeliä 50, kamerat ja videokamerat surrasi ennen kuin mitään edes ehti tapahtua, mukana oli pari transistoriradiota, josta soitettiin kiinalaisia ikivihreitä sekä noin sata kännykkää(kyllä, täällä on ikävä kyllä kenttää) ja vähintään jokaisella kinkillä oli meneillään yksi parhaimmista jutuista vuosiin. Meteli siis muuten vain luonnonäänistä täyttyvän viidakon keskellä oli siis käsittämätön. Marleenalla ja Irrillä kasvoi jälleen sarvi otsaan, kun eivät kiinalaiset tajunneet edes suoraa pyyntöä/käskyä olla hiljaa. Tosi kummaa kansaa. Ja annas olla kun luolassa olevassa lepakkokamerassa alkoi näkyä liikettä, alkoi sellainen ooh-, aah-huutojen kuoro, ettei sille meinannut tulla loppua ollenkaan. Olis ollu nuijalle töitä! Kiinalaisista huolimatta kokemus oli hieno, lepakkojen lento kesti miltei puoli tuntia ja hitaan alun jälkeen niitä alkoi virrata ulos luolasta sakeana parvena. Yksi luonnon ihmeellisistä näytelmistä!

Koska olimme tehneet jo useamman reissun metsään samaa lankkukävelysiltaa pitkin, ei Irriä ja Marleenaa enää kiinnostanut lähteä illalla yökävelylle, johon oli varattu paikat. Ja voi mikä erehdys! Aaro, Asko ja muut pojat olivat nähneet kummallisimpia ötököitä mitä koko matkan aikana on nähty. Oli 20 centin lihansyöjäsirkkaa, saman kokoista hämyhäkkiä, tikkuhyönteistä, kuoriaista jne. Onneksi oli kamerat mukana ja tytöt pääsi kateellisena katselemaan. Kyllä harmitti ja kyllä olis Juliaa karminut. Ei ihan sun paikka ehkä...=). Käytiinpä myös katsastamassa viidakko puunlatvojen tasalta, 40 metriä korkealta kävelysillalta. Kävelysiltaa on viidakkoon rakennettu 480 metrin verran. Mitään ihmeellistä ei puiden latvojen tasalla nähty, lukuun ottamatta huippunopeaa pikkuoravaa. Kuitenkin aika huippukokemus, kirjaimellisesti!



Viidakkoretkien lisäksi Mulussa ei juuri muuta tekemistä ollut kuin järjestää Uno-mestaruuskilpailujen Mulun osakilpailu. Onneksi Suomesta oli saatu sekä nami- että alkoholitäydennystä (kiitos lahjoittajille!), joten turnaus sujui kunnon urheilujuhlan merkeissä.