torstai 12. marraskuuta 2009

Sairauskertomuksia (osa 1) Laosissa (13029km)

Kambodzassa tarjoiltu hedelmapirtelo osoittautui mita todennakoisemmin syntipukiksi matkan ensimmaiseen sairauteen. Ensimmainen paiva meni makoillessa hotellilla tuntien vain pienta, normaalia useammin toistuvaa tarvetta menna vessaan. Toisena paivana piti matkustaa tanne Laosiin, joten tulpatahan se jollain piti ja otettiin sitten Imodiumia, minka jalkeenhan mikaan ei liiku missaan. Olin jo huokaista helpotuksesta, etta taudista olisi selvitty nain vahalla, mutta eikos mita! Peijainen tuli takaisin jo seuraavana yona ja tartutti myos Askon (joka tosin uskoo taudin johtuvan yksin omaan imperialistisista ajatuksistamme).

Olo oli taudin kolmantena aamuna sen verran heikko, etta kavipa mielessa laakarin hoitoon hakeutuminen. Ruoka ei maistunut ollenkaan ja olo kuin jyran alle jaaneilla. No, onneksi satuimme sitten sairastumaan mahdollisimman syrjaisella saarella, josta paikalliseen lasarettiin on matkaa veneella vain 2,5 tuntia ylavirtaan ja puolitoista paluumatkaan. Suurissa kaupungeissahan, esim. PP, ei olisi ollutkaan ollut aikaa sairastua! Kyselimme kylla, olisiko talla saarella ollut laakaria, mutta paikallisen matkatoimistovirkailijan mukaan vain apteekki. Virkailija oli kovin tyytyvainen kun ostimme hanelta menopaluuliput hospitaaliin ja takaisin rapeaan 25 dollarin hintaan. Taisi tyyppi tehda paivan tuoton!

Matkailuystavamme, uusiseelantilainen Stephanie, oli myos loukannut varpaankyntensa niin, etta se oli tulehtunut. Joten meita oli matkalla lasarettiin kolme. Erittain ikava yllatys oli, etta veneessa, jolla meidan oli tarkoitus matka taittaa, ei ollut minkaanlaista katosta (melkein kaikissa veneissa taalla on, mutta nyt yllattaen ei!). Valmistauduimme karventymaan kuoliaaksi, kuin Saharan aikanaan ylittaneet beduiinit ilman ratteja, kunnes ymmarsimme ostaa paikalliset sateenvarjot, joiden kanssa sitten huristelimme menemaan veneessa kuin hienot leidit konsanaan. Sateenvarjot todella olivat pelastuksemme, aurinko on taalla polttavan kuuma juuri puolen paivan jalkeen ja matka todella kesti vahintaan sen luvatut.

Saavuimme siis vihdoin sairaalalle ja odotuksemme olivat korkealla. Olin varautunut maksamaan laskuni Visa-kortilla ja saamaan tietysti ensiluokkaista hoitoa. Opaskirjanen lupaili lekurin puhuvan hyvaa englantia. Olimme siis unohtaneet, etta olimme kuitenkin Laosissa, ja vielapa maan pienimmassa paikassa. Lasaretissa ei ollut ketaan muuta, kuin henkilokuntaa (tai potilaat ainakin olivat kovin hiljaisia; kuolleita?). Sairaalan hallinnollinen johtaja puhui onneksi auttavaa englantia ja sain selvitettya Askon ja minun oireet elehtien yla- ja alakautta, kuten voi ripuli-oksennustautia kuvailla. Aina kun saimme selvitettya mista paasta kummaltakin tavaraa tulee, repesivat laakarit iloiseen rohonauruun. Laakarin salassapitovelvollisuudesta ei tietoakaan, olimme kaikki kolme samaan aikaan vastaanotolla, hallintojohtaja tulkkasi ja englantia puhumaton lekuri kirjoitti reseptia. Sokea taluttaa sokeaa...

Kieltaytyin kohteliaasti suonensisaisesta nesteytyksesta ja yopaikkaakin olisi lasaretissa ollut tarjolla. Ehdottelin kuitenkin itse vain suun kautta napattavia aineita. Hygieniataso ei siis vaikuttanut kovin lupaavalta... Olin ainoa, joka jostain syysta punnittiin sairaalassa, ehkapa koska vaikutin ilmeisesti huonovointisimmalta. Olinkin jo epaillyt, etta painoa olisi lahtenyt kun housut roikkuivat. No, olihan sita ja arviolta nelisen kiloa ja ripuli varmaan viela kiihdyttanyt painon tippumista. Ei ihmekaan, ei ruoka ollut maistunut moneen paivaan ja syomiset taalla muutenkin on Thaimaan jalkeen olleet huonompia kokemuksia. Taman dieetin olisin kuitenkin voinut jattaa kokematta. No, saimme kuitenkin kaikki kolme kunnioitettavat maarat eri varisia nappeja ja seikkaperaiset ohjeet milloin niita ottaa. Kovin ystavallista ja iloista toimintaa sairaalassa oli, kaynnista ei veloitettu mitaan (elakoon kommunismi) ja laakkeet kustansi vaivaiset 3 dollaria yhteensa. Onneksi satuttiin viela ennen paluumatkalle ryhtymsta pysahtymaan paikalliseen kauppaan, joka osoittautuikin apteekiksi. Apteekkari siina viela kovin ystavallisesti uudelleen kertasi kanssamme epaselviksi jaaneet laakkeiden nautinta-ajat ja tarkoitukset

Sairaalareissuun menikin sitten koko uuvuttava paiva, ja Nukkumatti nouti toisille saarille (hoyhen) ja kello 19. Seuraavana paivana loysimme vakuuttavan nakoisen sairaalan (tai ainakin jonkinasteisen ensiapuaseman) noin 50 metria asumuksestamme. Etta silleen... No, tulipan risteiltya Mekongilla riittavasti omiin tarpeisiin. Kunto on talla hetkella ihan hyva ja ruokakin jo vahan maistuu, tosin riisiin on todella kyllastynyt! Asko viela parantelee oloaan, mutta kylla annetut tropit tuntuu purreen. Joten ei voi valittaa saadusta hoidosta ollenkaan.

Meininki taalla 4000 saarella on leppoisaa, paikka on todella kaunis ja tuntuu ettei olisi Aasiassa, vaan ennemminkin jossain Tyynenmeren saarilla. Palmuja ja sen sellaista... Huomatkaa vesipuhveli kuvan ööö...oikeassa reunassa :) Nimensa tama paikka on saanut siita, etta Mekongin tulviessa muodostuu lukuisia "saaria", joiden koko vaihtelee jonkin verran vuosittain. Oma maja joen rannalla maksaa 10 dollaria yo. Tahdet taalla nakyy todella upeasti, katulamppuja ei juurikaan ole, eika autojakaan.

Todella sielu lepaa riippumatossa makaillessa, ongelmaksi taalla on muodostunut riippumaton narujen oikeaoppinen asettelu (miksikas sita omgelmakeskeinen lansimaalainen taalla muuttuu?). Saarella on myos pari kunnioitettavan kokoista vesiputousta, toinen vesimassoiltaan Kaakkois-Aasian suurin. Kylla siina vetta virtaa sillan ali...
Taalla toipunemme viela lauantaihin saakka, jolloin siirrytaan bussilla jonnekin pohjoisempaan pain. 19.11. lahtee lento Vientianesta Kuala Lumpuriin ja edelleen Sulawesille Manadoon. Kettu kuittaa toistaiseksi, over and out!

11 kommenttia:

Anne kirjoitti...

Huojentavaa lukea että lasarettireissu oli onnistunut. Viidentunnin venematka hoidon saamiseksi on toista kuin mitä täällä olemme hoitoa saadaksemme tottuneet. Toisaalta sitäkin ollaan yritetty. Ihmiset ovat jonottaneet tääällä sivistysvaltiossa viisituntia (joista 2,5 h ulkona) saadakseen possunuharokotteen. Eli tautia riehuu siellä ja täällä.

Jos sairaus on vienyt voimia fyysisesti niin kaunis lepopaikka varmaan lataa hienosti akkuja. Olen kade tähtitaivaasta jota saatte siellä ihailla.

Muistakaa maitohappobakteereja syödä, (saakohan siellä sellaisia lainkaan?) niillä hoituu lunssat ja masupöpöt.

Täällä kaikki hyvin.
Halauksia.

Asko & Irina kirjoitti...

Niin, nyt kun oikein muistelen, niin viimeksi menin mehiläisen silmälääkäriin ja sain odottaa 9 tuntia päästäkseni lääkärille. Siinä vaiheessa olisi ollut jo opaskoirallekin käyttöä. Joten kumpi maa tässä nyt sitten on sivistysvaltio :)

Anonyymi kirjoitti...

Älyttömän kivaa luettavaa tämä teidän blogi! Toivottavasti voitte jo paljon paremmin!!! Oltiin samoissa tunnelmissa pari päivää sitten Phnom Penhissä...

Oikein leppoisaa ja turvallista matkaa!!! Harmi ettei polut tällä kertaa kohdanneet. Meille riitti +40 ja auringonpaahde ja me suksitaan nyt Nepaliin!

terv. Heidi ja Kimmo

Marika kirjoitti...

Tiedoksi teille matkaajille: Kaisalle ja Vilille syntyi viime yönä pikkuinen poika. Mitat 3385g ja 49,5cm.

Nina kirjoitti...

Toivottavasti olette jo kunnossa! Kuulumisia täältä kylmästä Helsingistä: ollaan päätetty Timon kanssa ottaa koira (sileäkarvainen noutaja, samanlainen, kun Benita oli). Pentu on jo varattu (musta narttu)ja ennen joulua pitäisi mennä uutta tulokasta katsomaan. Kotiin pentu saadaan toivottavasti ensi vuoden alussa. Uusia jännittäviä aikoja siis odotellessa.. :)
Pitäkää huoli toisistanne!

Asko & Irina kirjoitti...

Heidi ja Kimmo: Turvallista matkaa myös teille! Meilaillaan jne.!
Marika: Välitä onnentoivotukset täältä onnellisille vanhemmille, upea juttu!
Nina: Onnea teillekin tulevan perheenlisäyksen johdosta =). Kunnossa jo ollaan!

Anonyymi kirjoitti...

Saitte kyllä sympatiani sairaskertomuksen myötä... tosin hetken päästä jo kateellisena katselin riippumaton virittelyä (siellä se mun oma kaapissa homehtuu..).

t.marie

p.s. ja miten voi selvitä kaksi silmäisen syömisestä oireitta ja sairastua hedelmäpirtelöstä!!!!

Asko & Irina kirjoitti...

Marie: Niin, tutkimattomia on Herran (Askon) tiet... Ongelmat ne on täälläkin...
Ensi kesänä makaat sitten kuukauden matossa putkeen! Purjehduskelejä odotellessa...

Anonyymi kirjoitti...

Näin muuten telkkarissa ovelan jutun mitä on pakko kokeilla ensi kesänä!! Joku oli virittänyt riippumaton veneen kannelle siihen maston ja purjeen väliin... siis siinä vaiheessa kun ollaan satamassa, eikä purjeita muuten tarvi. Jos onnistuu niin lupaan ottaa kuvan ja lähettää sen teille.

t. marie

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys täältä L-mäestä.

Täällä sataa vettä ja on kovin hämärää.Eläkeläisenä teen remonttia kotona.Nauttikaa te siellä kaukana lämmöstä.Olemme olleet terveinä.

Terv.iskä(Teuvo)

Julia kirjoitti...

Moi kaverit siellä maailmalla!!

Ihan mahtavuutta lukea tätä teidän blogia. Kummasti piristyy, vaikka onkin maanantai aamu :)

Mielenkiinnolla odotan tammikuuta ja meidän yhteistä lomaa. Täytyy aloittaa hyvissä ajoin maitohappobakteerien syöminen, vaikkakin olisin semmosen miinus 4 kiloa (ainakin) dietin tarpeessa! Mutta en ehkä kuitenkaan halua kiloista päästä vatsataudilla!

Voikaa hyvin!

T:Julia