maanantai 22. helmikuuta 2010

13.-17.2.2010 Hong Kong & Macao (39479km)

Kiinalainen uusivuosi lähestyi sopivasti, joten ajateltiin käyttää "luppoaika" kätevästi ja painella Kiinaan, elikkäs Hong Kongiin. Halvimmat lennot taas alla, joten saapumisaika Hong Kongin kentälle oli noin 01.00 yöllä. Nu(o)kuttiin yö lentokentällä, mutta näinkin sivistyneessä maassa löytyi internetti kentältä, joten Irri nukkui ja minä roikuin netissä.

Astuessamme ulos kentältä karu totuus säästä valkeni, toisin kuin aamu. Ulkona oli sumuista, tihkusadetta ja lämpötila noin 15 astetta. Jotensakin meillä oli käsitys, että ihan näin kehno sään ei pitänyt olla. Myöhemmin kuulimme, että hiukan ennen tuloamme oli ollut aurinkoista ja 25 astetta. Oikeastaan ensimmäistä kertaa reissullamme kohtasimme huonoa säätä :(


No ei auttanut muuta kuin laittaa ainoat pitkät housut ja paita päälle ja alle 3 t-paitaa. Aamupalaa napaan ja kohti hostelia, joka sijaitsi Causeway Baylla, Hong Kong-saarella. Perillekin löydetttiin, vaikka hostelilla ei ollut yhtäkään opastusta missään. Siinähän se aamupäivä menikin mukavasti. Alakerran vahtimestari vielä kieltäytyi puhumasta sanaakaan, vaan ainoastaan esitti kyltin, jossa luki:"En puhu, en auta!" Huone oli kuitenkin ihan siisti, joskin sänky hiukan kovahko ja vain 160cm pitkä. Tuli mieleen Jussin kanssa suoritettu Bulgarian ekskursio, jossa sängyt oli tehty jo edesmenneen itä-karpatialaisen vuoristopygmiheimon mittojen mukaan (150cm pitkät olkipatjat). Tähän päälle vielä huoneen eristys oli olematon ja tietenkin lämmittämätön, joten huoneessa ollessa piti olla lähinnä vällyjen välissä (ja nyt en puhu Bulgarian matkasta). Onneksi oli sentään paksu peitto. Kaiken tämän valituksen jälkeen nukuimme kuitenkin reissun parhaat unet Hong Kongissa. Ilmeisesti sen verran kylmäverisiä kuitenkin ollaan.

30 minuutin kuuma suihku ja vieläkin enemmän vaatetta niskaan ja kaupungille. Pyörittiin aikamme kaupungilla väkijoukossa ja ostettiin kaupasta sushia ja olutta, mutta tultiin aikaisin nukkumaan. Sunnuntaina käytiin seisomassa hillittömässä tungoksessa ja vesisateessa Victoria Parkissa muiden mukana mitään ymmärtämättä uuden vuoden vietosta. Nähtävyyksiäkään ei liiemmin päästy katsastamaan, koska sumuisen sään takia ei ollut mitään järkeä mennä esim. The Peakille tai näköalahissiin. Kowloonissa käytiin toreilla ostamassa esim. hansikkaita ja huppareita lämmikkeeksi. Sekä ihmettelemässä uuden vuoden kulkuetta, mikä nyt oli aika pettymys. Lähinnä siellä oli erilaisia mainosständejä pyörillä. Ja älkääkä kysykö mitä joulupukki ja pääsiäismuna tekevät kiinalaisessa uudenvuoden kulkueessa???

Maanantai oli varattu Macaon vierailua varten, kun jotenkin tajuttiin, että kyseinen paikkahan on vain tunnin lauttamatkan päässä. Ja onneksemme selvisimme tunnin lauttamatkasta ilman humalaisten miesten tanssiinhakuja :) Ja tietenkin, jos pelkää tulevansa merisairaaksi, pääsee paikalle myös kopterikyydillä. Jos kasinot Macaolla on hurjia, niin kiinalaiset uhkapelurit vieläkin hurjempia tai siis kurjempia. Pelisalit koostuu sadoista pelipöydistä, joissa nämä uhkapelurit pelaavat autonsa, talonsa ja kaiken muun. Peliautomaatteja sen sijaan karsastavat, koska uskovat niiden olevan epäreiluja länsimaisen hapatuksen tuotetta, kun taas Sicbo, ruletti, Black Jack ovat täysin taitopelejä!!! Voi voi. Käytiin muutamalla kasinolla, mutta ei noista kuvista saa oikein käsitystä ja tietenkään kasinon sisällä ei kuvia saa ottaa. Mutta esim. Venetia-kasinolla esiintyy Cirque du Soleil, kasinossa on kanaaleja gondooleineen ja tietenkin tuhansia uhkapelureita.

Ja kun kerran kasinolla ollaan, niin pitihän se onneaan käydä koettelemassa. Kiinalaiset eivät suuremmin pokerista perusta, joten onnekseni muutama sellainen sattui samaan pelipöytään. No eikun korttia pöytään. Tällä kertaa jakajat sentään tiesivät tehtävänsä ja rakekin oli kohdallaan. Ehdin istua vain pari tuntia pöydässä, kun paluulautta oli jo lähdössä, mutta matkakassamme karttui mukavasti 6000 HKD:llä (valitettavasti kyseessä vain Hong Kongin dollarit). Pelimerkkien vaihdossa oli niin kova ruuhka, ettei vaihto onnistunut alkuunkaan, vaan minun olisi pakko tulla seuraavana päivänä uudestaan pelimerkkien kanssa. Lauttaan ehdittiin juuri ja juuri, mutta merenkäynti oli koventunut sen verran, että lautta tuli kiinalaisen oksennuskuoron kera myöhässä takaisin Hong Kongiin. Tarkoitus oli ehtiä kahdeksaksi ilotulitukseen, mutta ei ehditty nähdä kuin rippeitä lautalta. Ilotulitus oli kuulemma ollut aikamoinen spektaakkeli :) Ajoitus ei toiminut taaskaan.

Seuraavaksi päiväksi oli tarkoitus mennä laukkakisoja katsomaan, mutta olin pakotettu takaisin Macaolle vaihtamaan pelimerkkejä. Kävin vielä kääntymässä pokeripöydissäkin, mutta tällä kertaa paikalla oli todella paljon länsimaalaisia pelaajia, jopa PokerStarsin väreissä. Jonkin aikaa pelailin, mutta tyydyin osaani ja kävin vaihtamassa merkit. Lautalla taksiin ja seuraavana aamuna kohti lämpimämpiä maita.

Huomiot Hong Kongista: ajoituksemme petti melkein joka suhteessa, eli suunnilleen kaikki suunnitelmat meni persiilleen. Parhaat/halvimmat ruuat saatiin paikallisista teehuoneista ja välillä keittoannosten koko oli mallia ämpäri :) Muistuu mieleen Spjutsundin makkarakeitot Jarkon kanssa. Kiinalaiset eivät ole merenkävijöitä, vaan noilla lautoilla oli tasainen oksennuksen humina. Lisäksi kiinalaisilla on visuaalisia haasteita. Ensinnäkin 95%:lla kiinalaismiehistä on silmälasit; joko niihin on tarvetta tai sitten Optikko Arvolalla vain on ollut poikkeuksellisen tehokas myyntitykki paikalla. Kävelyvauhti kiinalaisilla ei ole hurja, mutta yhdistettynä havaintokykyyn sitäkin tukkoisempi. Yritit sitten ohittaa yksittäistä kiinalaista missä tahansa, niin aivan varmasti et törmäämättä pääse. Viereinen kuva Gobin autiomaasta -> Se vaan pitää itse kokea, että uskoo. Kiinalaisten pelitaidot jo tiedättekin...

Ps. Nyt kaikki lentohenkilökunta hereillä. Lentäessämme Cebu Airlinellä henkilökunnalla on tapana pitää nyt jo legandaariseksi muodostuneita tieto/taito-kilpailuja lennon aikana. Esim. Henkilökunta laulaa karaoke kappaleita ja matkustajien arvatessa oikein saa palkinnon. Nyt ei muuta kuin Finnairillakin aloitelaatikkoon rustailemaan ehdotuksia työkuvan muutoksesta. Piristää kivasti lentoa :) Tässä vain kuva, yritän vielä ladata videon myöhemmin.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä täältä Vantaalta
Kysymys Askolle?
Oletko sinä yllättynyt ruuan paljoudesta vai onko pitkä Aasiassa oleskelu alkanut näkyä jo ilmeissä,koska jotenkin tuo ilme tuo minulle mieleen kiinalaisen,paitsi silmät ei tietenkään ole vinossa.
Täällä voidaan entiseen tapaan elikä aivan hyvin ja lunta piisaa ja on hiihtäjän hyvä hiihdellä
Terv.teuvo(appiukkosi?)

Julia kirjoitti...

Moikka!!

Täytynee kertoa Petrille ehdotuksestanne karaokesta lentomatkalla. Siis nimen omaan henkilökunnan esittämänä! Lennättekö finskillä Lontoosta takaisin, kun palaatte? Voi olla et ehdotuksenne on otettu vakavasti ja pääsette kuulemaan (pitkästä aikaa) Suomi-iskelmää kotiin palatessanne :)

Sitä odotellessa, voikaa hyvin!

Tutuille terkkuja!

Anonyymi kirjoitti...

joo ei!! mua ärsytti jo viimeks ku koko ajan oli jotain tarjoilua ja mä yritin nukkua. sitte ku ne vielä rupeis loilottaa niin hoh, hoh!
t.marie

Anne kirjoitti...

Vai että sellainen HöngKöng! Minä kävin kans siellä. Jopa Jouluaattona. Totesin auton öljyjen valuneen hukkaan ja onneksi HongKong on tuossa nurkan takana. Ja matka suijui taas liukuen....Ajatelkaa ennen kuin jatkatte : OSAAN OSTAA OIKEAMERKKISTÄ ÖLJYÄ AUTOONI, ITSE!!!!

Älkää murut menkö Chileen, musta tuntuu että siellä on hiukan hässäkkää näinä aikoina. Pystelkää vaikka siellä ausseissa kun sinne menon aika koittaa... Siellä ei ainakaan manner lopu kesken. Terkut kovasti Kaijallekin!...ai niin olenko hiukan myöhässä...

No joka tapauksessa, tässä teille uusi sankari Lennartin ja Börjen tilalle: Marja Tyrni. On muuten aika kovan luokan mimmin, sanoisin!