keskiviikko 3. helmikuuta 2010

23.-31.1.2010 Palawan road trip; Puerto Princesa, Sabang & Narra, Filippiinit (35748 km)


Jätimme Julian selviytymään itsekseen Singaporesta Bangkokin kautta Suomeen ja jatkoimme matkaa (karavaanin on kuljettava...) Filippiineille. Olimme huomaamattamme ostaneet lennon Clarkin kentälle, joka onkin noin kolmen tunnin bussimatkan päässä Manilasta. Jatkolento sitten lähtikin Manilan kentältä Palawanille, joten onneksi vaihtoaikaa lentojen välissä oli runsaasti. Manila itsessään ei vaikuttanut edes päivänvalossa kovin houkuttelevalta; suurkaupunki sanan huonoimmassa merkityksessä. Mutta nyt selvisi, miksi Sakari, olet filipino-kollegoiden mielissä kuuluisuus; katsohan kuvaa! Valitettavasti voit vain unohtaa sen Rokki-stara statuksen. Ai niin, olut on Filippiineillä uskomattoman halpaa, litran 6,9-volttista saa noin 75 centillä (tänne siis kannattaa matkustaa jo senkin vuoksi, Jussi =)).

Manilasta siirryimme siis saman päivän aikana Puerto Princesaan Palawanille. Vuokrattiin alle mopo ja päätettiin lähteä kaikkien kamojen kanssa Palawanin road tripille. Toivomuksena oli saada tehokkaampi vehje, kuin aiemmin mainittu Suzuki Katala, ja onneksi siihen ei paljoa tarvittu. Vuokrattiin 110-kuutioinen mopo (koska vuokraamossa ei muuta ollutkaan tarjolla) ja pakkauduttiin matkaan 30kg matkatavaroiden kera. Näky ei ollut kaunis, mutta komia!

Koko Palawanin saarella on noin kaksi tietä, jotka ovat ainakin suurimmaksi osaksi päällystettyjä. Karttoja ei juurikaan ollut, mutta mitäpä sitä, jos on vain yksi tie, jota seurata (no, näinhän sitä luulisi...). Päätimme lähteä Puerto Princesasta pohjoista kohti tarkoituksena viettää viikko mopon selässä. Ensimmäinen etappi oli Sabang, joka on pikkuinen kylä meren rannalla. Sabangista löytyi mukiinmenevä (!!) bungalowi rannalta ja siellä kuluikin muutama päivä ihan perusmeiningissä, eli riippumattoillen ja uiden.

Ai niin, ja kyllähän me kuntoiltiinkin: käytiin katsastamassa Palawanin kansallispuiston nähtävyys, eli maanalainen joki. Joki virtaa siis vuorten sisällä noin kahdeksan kilometrin matkan alas mereen. Luolilla sanoivat ikää olevan miljoonia vuosia. Yritettiin päästä luolille kävellen, vaikka turisti-infossa sanottiin, että trekkaus oli kielletty (koska kävelyreitti on remontissa) ja pitää ottaa maksullinen venekyyti mestoille. No, suomalainenhan ei varoituksia ja kieltoja usko, vaan omille poluille lähdettiin. Ei päästy kuin kilometri, kun meidät jo pysäytettiin ja jouduttiin ottamaan venekyyti yhdessä yhden hollantilaisen (samanlaisen jääräpään) kanssa. Onneksi kyyti oli ilmainen, koska törmättiin puistossa suomalaiseen Olliin ja hollantilaiseen jannuun (joka kuulemma rakenteli omaa sukellusresorttia Dominikaaniseen tasavaltaan!), jotka tarjoutuivat ottamaan meidät veneeseensä mukaan maksutta.

Itse vedenalainen luola piti visiteerata oppaan kanssa kajakilla. Opas pyöräytti heti luolan suulla päälle nauhoitetulta kuulostavan turismipölötyksen ja joka toinen sana oli vähintäänkin mam tai sir. Jokainen tippukivi muistutti joko jotain vihannesta, eläintä, sarjakuvahahmoa tai säännöllisimmin uskonnollista hahmoa. Olipa luolastossa myös katedraali ja moottoritiekin oppaan mukaan. Eikös ne kivet voi vain olla hienoa ihan itsellään, olematta Jeesuksen tai jonkun muun näköisiä? No, ehkä amerikkalaisturistit voi sitten kehua nähneensä Bart Simpsonin näköisen tippukiven. Suomalaisena useissa kohdin erittäin kehittynyt mielikuvitus oli tarpeen...

Samalla Sabangin reissulla vuokrattiin toiselle reissulle opas ja katsastettiin joen alkupään luolasto. Tunnin verran samoamista viidakossa ja kiipeämistä kivikossa ylös vuorenrinnettä hiki päässä, jotta luoliin pääsi. Ja opas veteli varvasvälisandaaleissa ilman hikipisaraakaan!

Koska Sabangissa käteisvarantomme olivat huvenneet odottamattomasti ja automaatit ovat koko Palawanin saarella harvinaisuus, päätimme ajaa takaisin Puerto Princesaan nostamaan automaatista käteistä ja jatkaakin mopoilemista etelään päin. Uuvuttavan ja perslihaksia koetelleen 180 kilometrin päiväajon jälkeen saavuimme Narran kaupunkiin etsiessämme täydellistä rantaa. No, ei löytynyt Narrasta täydellistä rantaa, mutta kulutimme silti kaksi yötä sielläkin perslihaksia parannellen. Viimeisenä päivänä ennen paluumatkaa Asko kuitenkin poltti lahjakkaasti takapuolensa liian huolettoman auringonoton seurauksena. Seuraavan päivän mopoilusta ei ole muuta kommentoitavaa, kuin että auts!

Paluumatkalla Narrasta poikettiin Iwahigin vankilaan käymään (Irri piti yllä ammatillista osaamistaan; saiskos tästä päivärahat?). Vankilan porteilla huomattiin, että mopon avain on tippunut jonnekin mopon ollessa käynnissä. Ongelma: miten toimia, kun sinulla on käynnissä oleva mopo ilman avainta? No, Asko lähti ajelemaan takaisin päin etsimään avainta tieltä ja minä jäin istuskelemaan päävanginvartijan kanssa portille. Aika kului rattoisasti vartijan siinä laulellessa kovaan ääneen radion uusimpia hitteja (mm. Whitney Houston ja Celine Dion). Aloin jo toivoa Askon pikaista saapumista kun keskustelu siirtyi henkilökohtaisemmalle alueelle käsittelemään siviilisäätyäni ja sitä onko suhteemme vielä honeymoon-vaiheessa. Onneksi mopon avain löytyi noin viiden kilometrin päästä vain hiukan vaurioituneena ja saatoimme jatkaa road trippiä.

Iwahigin vankila on siis ihan oikea vankila, johon pääsee vierailulle. Se on avolaitos, jossa vangit työskentelee ja ja osalla on myös perhettä vankilan alueella. Filippiino-standardeilla mitattuna laitos on varmasti ilmeisen inhimillinen. Päävartijan mukaan nämä vangit eivät kuitenkaan ehdi tanssia, kuten Cebun vankilan Youtube-vangit, kun näiden vankien pitää työskennellä riisipelloilla. Vankila on valtava alue, ikään kuin kylä, jossa asuu myös tavallisia ihmisiä, tai ehkä henkilökunnan perheita tms.. Vankilaan pääsee turistit vierailemaan ja on siellä joku resorttikin, jonka tarkoitus ei selvinnyt meille. Odotimme jonkinlaista opastettua kierrosta vartijoiden tai muunlaisten oppaiden kanssa, mutta niin vain itseksemme ajettiin mopolla portista sisään sisäänkirjoittautumisen jälkeen (ei minkäänlaista tarkastusta) ja ihmeteltiin minne mennä. Siinä sitten ihemeteltyämme vangit myivät meille turreille "luvattomasti" omat vankipaitansa. Vankilassa oli myös tähän asti suurin matkamuistoliike, jota ollaan koko saarella nähty. Ehkä noin 10 prosenttia tavaroista oli vankien tekemiä, joten jätettiin rihkamat kauppaan (jopa Irrikin!).

Voin tässä nyt päivärahojenkin menettämisen uhalla myöntää, ettei vankilan toiminta avautunut minulle täysin enkä ole aivan vakuuttunut miten hyvin vangit vapautumisen jälkeen integroituvat takaisin yhteiskuntaan. Vankilassa istuu vankeja, joiden tuomiot vaihtelee vuodesta elinkautiseen (täällä todella elinkautinen!). Sveitsiläiset matkatoverimme olivat jutelleen vangin kanssa, joka oli joutunut vankilaan 17-vuotiaana ja oli nyt 43-vuotias ja vapautumassa kahden vuoden päästä. Mahtaakohan Filippiineillä olla yhtä hyvää jälkihuoltoa (Krimiä) kuin meillä? Toivottavasti.

Palautettiin vielä mopo ja matka jatkui yleisillä välineillä kohti pohjoista. Ei olis perslihakset enempää kestäneetkään. Ensivaikutelma Filippiineistä: jälleen ultraystävällisiä ihmisiä, upeaa luontoa ja kaiken kaikkiaan helppo paikka matkustaa. Tähän mennessä ei voi kuin suositella!

9 kommenttia:

Julia kirjoitti...

Wautsi!! Hienoja kuvia ootte (Irina) taas räpsineet. Kuullostaa aika hurjalta mopon päällä meno erittäin painavien rinkkojen kanssa :)No eipä siellä Suzukinkaan takapenkillä paljoa enempää tilaa ollut kun mopon takapenkillä!

Tuskinpa vaan filippiineillä on yhtä laadukasta jälkihuoltoa vangeille kun (krimissä) Suomessa. Onkohan missään ;)

Joko te ootte käyttäneet loppuun sen vaatimattomat suojakertoimet 60rasvan? Kert Asko oli jo takapuolensa polttanut? Vai leikkikö Asko sankaria rannalla -> en mä tarvii rasvaa, en mä pala ;)

Pitäkää lystiä!! Oon super katteellinen (ARGH)! Matka kuume sen kun nousee teidän tarinoita lukiessa :D Vaikka täällä ei oo enää edes kylmä, vaan -6 astetta tänään, eli ei tunnu missään! Talvi on ohi (hope so)!

Petra kirjoitti...

Siis tarkoitat kai paikallinen yhdyskuntaseuraamustoimisto? ;)

Julia kirjoitti...

Niin just sitähän mä tarkoitankin! En edelleenkää meinaa muistaa vastata puhelimeen oikein :)(Kapinoin)

Jussi kirjoitti...

Hello taas.
Tuo miehekkään kokoinen olut hiekkarantaa vasten sai minunkin sanaisen arkkuni aukeamaan. En hevosista enemmin välitä, mutta tuolla hevolla voisin ratsastaa auringon laskua kohden, varsinkin noilla rannoilla.

Perskules, kyllä tässä vielä lentoreitti sinnepäin setvitään. Filippiinit on vähän kaukana, mutta ku lähemmäksi tulette ni katotaan uudestaan.

Käykää nyt jossain sielläkin sukeltamassa, ni on jollain tietoo että kannattaako myöhemmässä elämässä niille vesille tulla.

Anonyymi kirjoitti...

Vau, tuo piilojoki on kyllä todella uteliaisuutta herättävä! Ja kun kerran seikkailemaan olette lähteneet, niin vähäks tylsää olis ollut ostaa semmonen venelippu. Nythän kokemus oli moninkerroin ikimuistoisempi :D

Terkkuja!

T:JaanaT

Anonyymi kirjoitti...

Hookahei Asko

Olette siis löytäneet paikallisen melko tunnetun jääpalakoneen. Apparaatti jolla valmistetaan jääpaloja on automaattisesti melko cool...tarviiko sanoa enempää...?

Ai niin - kuulin luotettavalta taholta että miehet, joilla on ryijy rinnuksilla on kuuminta hottia Filippiineillä. Irri: tiedät mitä tehdä, Pekalta neuvoja tarvittaessa.

Pitäkää hauskaa, kertokaa terveisiä.

-Saku

Asko & Irina kirjoitti...

Julia: Rasvaa vielä kyllä löytyy, mutta ei tainnut kuulua Askon suosikkeihin. Tunnin auringossa otettujen tirsojen jälkeen tulos oli arvattavissa. Luulis ukon jo oppineen...
Petra: Mäkin olen tahallisesti unohtanut uuden nimen. =)
Jussi: Ei taidettu ehtiä ennen sua sukeltamaan täällä, snorklaamaan valashaiden kanssa kyllä piakkoin mennään. Lähdetkö Coronin saarelle meitin kanssa, hylkysukellusta?
Jaana: Olet oikeassa, olis ollut ihan mammarimaista mennä suoraan veneellä kuten muut turret. =)
Sakke: Ai ryijy on täällä huudossa? Menenkin piakkoin hankkimaan höylän, ettei tuo ukko jää tänne jonkun muun heilaksi. Sanotaan terkkuja jos tuttuja nähdään. Terkkuja sinnekin!

Anne kirjoitti...

Ou Wau!
Kaunista!

Minun päiväansioni luetaan binomijakauman, viitearvokehyksen ja pns-menetelmän sisäistämisellä ja keräilyharvinaisuutena sain luvalla potkia Samkor Keatmonthepiä (muaythai valmentajaamme) kylkeen. Molemmat tasoittavat toista, ja ihme kyllä ensimmäinen vie keskittymiskyvyn jälkimmäiseltä.

Pepulle pikaista paranemista. Ja onnenkantamoisia matkallenne!

Lämmöllä lauantai-iltana
Anne

Anonyymi kirjoitti...

Jännä juttu, nykyään usein silmät kiinnilaittaessani näen tuo ihanan rantamaiseman, mikä on tämän blokikirjoituksenne ensimmäinen kuva... On vissii vähä lomantarvetta ilmassa, tai ajatuksissa, tai itseasiassa jokapaikassa :D

T: JaanaT