4.-11.6.2010 Australia road trip osa I

Jätettiin haikeat heipat Sannalle, Monikalle ja Reinolle Townsvilleen ja suunnattiin yöbussilla takaisin Cairnsiin autonvuokraukseen. Täällä edullisin matkailuvaihtoehto on ottaa alle pikkuruinen matkailuauto ja yöpyä siinä joko ilmaiseksi (vaarana tosin saada sakot kaupungeissa...) tai leirintäalueilla. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyttiin halvimpaan vaihtoehtoon (yllätys, yllätys), Jucy-matkailuautoon. Suurentakaa ylempänä olevaa kuvaa Jucy-autostamme, huomaatteko pienen kirjoitusvirheen? Ja näiden kun pitäis olla niitä natiivienglannin puhujia... Tarkoitus olisi ajella lähinnä Cairnsin pohjoispuolella ja palauttaa sitten kärry Cairnsiin ja palata vierailulle Sannan luokse Townsvilleen, kun niin mukavaa oli ja niin lupasimme. Otettiin siis kiesi alle ja nautittiin kuvan mukainen Aussie-aamiainen, elikkäs aurinkorasvat ja oluet (kuvassa yllä).

Ensimmäisenä päivänä suunnattiin Kurandaan, joka on pikkuruinen kylä noin tunnin ajomatkan päässä Cairnsista. Kuranda on alun perin ollut markkina- ja viikonlopunviettopaikka. Nyttemmin siellä on jonkun verran vakituisia asukkaita ja paikka muistuttaa lähinnä taiteilijakylää. Matkan ensimmäiset retkisafkat kokattiinkin sitten keskellä kylää ja voi pojat, kylläpä maistui hyvältä! Kurandan jälkeen suunnattiin rannikkoa pohjoiseen ja tarkoituksena oli etsiä yöpaikka. Koska maksamme autosta päivävuokraa, tarkoituksena on löytää mahdollisimman usein ilmainen yöpymispaikka, jotta kustannukset eivät kohoa reppureissaajan budjetin ylärajoille. Ja kuten aiemmin sanottu, ainoana ongelmana usein on, ettei "ilmaisia" tienvarsipaikkoja aina uskalla käyttää sakkojen rapsahtamisen pelossa. Sakottajat kun ei tule koputtelemaan ikkunaan, vaan lätkäisevät noin 120 euron sakkolapun illan tai yön aikana auton tuulilasiin viattoman reissaajan uneksiessa autossa autuaan tietämättömänä maailman pahuudesta. Ja kaiken lisäksi tietyissä kohteissa, kuten esim. Daintreen luonnonpuiston alueella pohjoisessa, sakko ei olekaan mitään roposia, vaan noin 3500 euroa! Joten jonkinasteinen varovaisuus yöpymispaikan etsinnässä lienee paikallaan, ainakin näillä budjeteilla. Majoituttiin ensimmäiseksi yöksi tien varteen NO CAMPING-kyltin alle Ellis-beachille, ei niin upealle paikalle, mutta uni maistui kohtalaisesti auton kuumuudesta huolimatta.

Tässä automatkailussa toistaiseksi parasta on ollut upeat aamiais-, lounas- ja päivällismaisemat. Matkalle on sattunut toinen toistaan upeampaa rantaa, jolle nakata retkituolit ja nauttia auringon lämmöstä, meren kohinasta ja hyvästä ruoasta. Uimaan ei vaan täällä (Irri) uskalla oikein mennä, rannat kun on usein merkitty varoituskyltein, jotka varoittavat joko krokotiileistä tai meduusoista. Meduusakausi on virallisesti ohi, mutta eihän sitä koskaan voi olla täysin varma, täällä kun jo rantavedessä polskii maailman vaarallisin meduusa, boxed jellyfish, jonka poltto tappaa muutamassa minuutissa. Ja ne krokotiilit, niiltä on helpompi suojautua, kunhan muistaa pysytellä muutamien metrien päässä vedenrajasta, niin krokot ei yleensä edes viitsi yrittää napata sua. Ja äläkä käytä kopio-Lacosten vaatteita, ovat mustasukkaista sorttia. Ja niin, täällä niitä kivikautisia ihmetyksiä voi tavata myös meren rannalla, ne kun tuppaavat tepastelemaan tai uimaan suolaisia vesialueita tai tepastelemaan rantoja pitkin alueelta toiselle.

Toisena matkapäivänä ajettiin edelleen pohjoiseen päin ja vierailtiin muun muassa viinitilalla, joka on erikoistunut tuottamaan viiniä sademetsän hedelmistä, tällä alueella kun ei oikein nuo viinipensaat kasva, vaikka Australia muuten onkin yksi maailman suurimmista viinintuottajamaista. Ostettiin tilalta matkaan appelsiiniportviini ja täytyy sanoa, että on maukasta ja menee muuten erinomaisesti kera tumman suklaan, nam! Seuraavaksi yöksi löydettiin jo paljon hienompi yöpymispaikka Cooya-rannalta. Käytössä oli jopa vessat ja grillipaikka, siis paikallisemmin sanottuna barbie-paikka. Tämäkään ei siis virallinen leiripaikka, vaan täällä on melkein joka rannalla yleinen grillikatos, sekä vessat. Ja edellisyöstä "viisastuneena" päätettiin jättää tuuletuksen vuoksi auton kattoikkuna auki. Aamulla tuloksena tuosta neronleimauksesta oli noin 100 paikallisen mäkäräisen pistoa Irrin kummassakkin jalassa, saman verran käsissä ja muutamia muissa torson osissa. Ja tietysti Askon veri ei niin ollut maistunutkaan kun vieressä oli parempaa! Ja nämä "mäkäräiset" kun puraisevat, niin kutina jatkuu vähintään viikon ja on suorastaan mielipuolista! Että näin, kyllä on jalat taas hamekunnossa...

Täällä Australiassa autoilu on muuten kovin helppoa Aasiaan verrattuna; on kylttiä kyltin perään ja ilman karttaakin löytää helposti perille. Aasiassa kun oli niin tuttua, että näet yhden kyltin noin 100km ennen kaupunkia, minkä jälkeen ei näy kyltin kylttiä, etkä tiedä oletko jo perillä kohteessa vai jo ohittanut sen. Ja Ausseissa tienvarret on täynnä varoituksia ja kehotuksia lepäämään automatkan aikana. On mieleenpainuvia kylttejä kuten: "rest stop or a dead stop?", joka voisi kuulua suomeksi esim. "levähdyspaikka vai hautapaikka?" Autoilijat on kohteliaita ja nopeusrajoituksia noudatetaan täällä kuuliaisemmin kuin meillä Suomessa. Mutta kyllä täälläkin kummallisuuksia löytyy, katsokaapa kuvaa: 30 metriä ennen kolmiolla merkittyä risteystä on "vain" 100km:n nopeusrajoitus. Jouduin ottamaan lähestymisen ainakin kuudesti ennenkuin sain markan lasiin ennen kolmiota. Pysähtyminen olikin toinen juttu...

Matka jatkui edelleen Port Douglasin sunnuntaimarkkinoiden kautta eteenpäin ja läydettiinkin mahtava yöpymispaikka ihan ilmaiseksi Wonga-rannalta. Ja illalla meren rannalla, miljoonien tähtien alla, tehtiin laiton leirinuotio ja paistettiin makkaroita ja nautittiin ne oluen ja viinin kera. Ja paikalla ei ollut ketään muuta. Oli yksi mieleenpainuvimmista illoista ja tuntui todella, että nyt ollaan löydetty tämän maan matkailun ydin. Aamulla matka jatkui kohti Daintreen luonnonpuistoa, joka kuuluu maailmanperintökohdelistalle, koska siellä on ainutlaatuista trooppista sademetsää. Olimme saaneet ystävälliseltä autonvuokrausfirman työntekijältä vinkin, että Daintreessa täytyy ehdottomasti mennä jokiristeilylle krokotiilejä katsastamaan. Päätimme sijoittaa risteilyyn ja nähtiinkin muutamia hyvän kokoisia joen asukkeja möllöttelemässä joen penkereillä.

Edellä tulikin jo mainittua, että luonnonsuojelualueilla sakot yöpymisestä leirintäalueitten ulkopuolella on aika rapeat. Joten ei uskallettu riskeerata ja alueelta löytyikin kiva leirintäalue, jossa tutustuimme Boris-krokotiiliin (joka ei ollut kesy!), Brandon-kakaduun ja mukaviin kenguruperheen jäseniin. Saatiin myös vihdoin pestyä pyykkiä ja tietysti se ainoa yö jolloin satoi, oli se kun meidän kalsarit riippui narulla. No, aamulla oli kosteaa pyykkiä, mutta matkan oli jatkuttava. Jatkettiin siis kohti pohjoisinta määränpäätämme, Cape Tribulationin niemenkärkeä. Tuo niemi on itse kapteeni James Cookin ("löysi" Australian) nimeämä, hän kun koki matkansa tiukimmat koettelemukset (tribulation=koettelemus) saavuttuaan alueelle. Niemenkärki kuuluu myös Daintreen luonnonpuistoon ja on ainutlaatuinen paikka Australiassa, jossa trooppinen sademetsä ja koralliriutta (eli siis se Suuri Valliriutta) kohtaavat. Elikkäs aika erikoinen yhdistelmä. Cape Tribulationista ei voitu jatkaa enää pohjoisempaan, koska tie olisi vaatinut nelivetoauton ja meidän kahdeksan päivän vuokrausaika alkoi lähetä loppuaan. Suuntasimme lepakkotarhan (kuvan lepakko on nimeltään Joker) kautta takaisin päin, mutta sisämaan reittiä. Sitä ennen palattiin vielä yöpymään jo tutuksi tulleelle ja hyväksi havaitulle Cooya-rannalle.

Aamulla kaupan (ja edullisen viinikaupan...) kautta Australia Venom Zoohon, joka nimensä mukaisesti on keskittynyt matelijoihin ja erilaisiin (yleensä myrkyllisiin) ötököihin. Paikalta löytyi maailman myrkyllisin käärme taipaani, sekä skorpionia ja jos jonkinmoista hämähäkkiä. Ja kaikki on täällä suurta, myös torakat. Julia, seuraava matkakohteesi?

Viimeisena kohteena oli Mareeba ja jälleen vinkkinä työntekijältä; pikkukengurut eli wallabit, jotka elelevät kivikkoisessa maastossa Granite Gorge-laaksossa. Majoituttiin kyseiseen paikkaan ja aiemmista illoista poiketen, oltiin paikalla jo hyvissa ajoin puolenpäivän jälkeen. Pikkuwallabit on ystävällistä ja tuttavallista sakkia täällä päin ja tottuneet ihmisiin. Mutta koska ihmiset, ja mekin ruokimme niitä, ovat nämä pikkuveitikat alkaneet nahistella keskenään ja saattaa siinä sivullisetkin saada osansa, kuten Asko, jota yksi veitikkä puraisi (tetanus voimassa, ei rabies-vaaraa). Muutenkin omaavat erittäin terävät pikku kynnet, joilla tarttuvat ruokkivan käsivarteen ja a vot, nyt on käsivarretkin esittelykunnossa... Muuten suloisia otuksia ja olipa siellä muutamalla mammalla pussissa pikku Joekin, elikkä täkäläisittäin väännettynä poikanen.

Kuten jo aiemmin on useaan kertaan mainittu, täällä on jos jonkinmoista eläintä. Australiassa elää sellainenkin omituisuus kuin muniva nisäkäs elikkäs vesinokkaeläin, englanniksi platypus. Tiedättehän tuon pikkuruisen vesien asukin, jolla on suunnilleen ankan nokka ja majavan peräpää. Ilmeisesti on sitten niin, että kun kaksi kolmesta nisäkkään edellytyksistä (tasalämpöinen, imettää, synnyttää eläviä poikasia) täyttyy, pääsee mukaan nisäkäskategoriaan, kuten platypus. Yungaburran kylässä elelee tuo eläin joessa ihan keskellä kylää. Vesinokkaeläimen spottaamiseen vaaditaan kärsivällisyyttä ja kykyä istua hiljaa ja odottaa. Joten tsänssit Irrin kohdalla olivat jo alkujaankin pienet, mutta hetken odottelun jälkeen havaitsimmekin tuon pienen otuksen kaivelemassa rantapenkereitä.

Ajelimme siis perjantaina takaisin Cairnsiin palauttamaan autoa, mutta ehdimme (siis Asko) vielä poiketa uimaan Eacham-järveen, jossa myös kilpikonnia uiskenteli (Askon lisäksi). Asko muuten ansaitsi myös paikallisen Jääkarhumerkin, jonka saa uituaan alueella olevissa vesiputouksissa. No, meillähän niitä jääkarhuja on jo koto-Suomessakin, olipa suomipoika muuten ainoa uija ja vesi oli ... näin kylmää.

Palatessamme Cairnsiin, olimme jopa saaneet aikaiseksi jonkinlaisen suunnitelman jatkopäivistä (wow). Ajatuksena oli ottaa samanlainen kärry alle uudelleen ja lähteä ajamaan Townsvillen kautta joko kohti Brisbanea tai Sydneyta. Ja hommahan kusi saman tien, nimittäin vuokratessa autoa firma panttaa luottokortilta tietyn summan (tässä tapauksessa noin 1700 euroa) mahdollisia korjauskustannuksia varten. Jucy-firmassa ei osattu asiakaspalvelun aakkosia ja summan siirto toisen auton vuokrausta varten ei sitten millään onnistunut ja kun meillä ei sattuneesta syystä ollut neljän tuhannen euron luottorajoja, ei kiesi kyseisestä puodista irronnut. Ja koska asiakaspalvelu taso oli mitä oli, vaihdoimme suosiolla toiseen puljuun, kun täällä kilpailua on ja näitä autovuokraamoja riittää. Otettiin alle Wicked-firman auto ja suunnattiin siis etelään päin. Mutta se onkin jo toinen tarina...