torstai 19. elokuuta 2010

9.- 11.8.2010 Kiwi road trip, osa VI


Vaikka oltiin hiukan pelätty ylittää Haastin sola kesärenkailla, uutisissa mainittu lumimyräkkä oli kuitenkin vain toisella puolella vuoristoa. Solassa ei ollut lumesta tietoakaan, ainoastaan muutamia lumihuippuisia vuoria ja vesiputouksia. Päästyämme Wanakaan saatiinkin hiukan kuittia asiasta Flean sukulaisilta. Kuten näkyy, niin baari-illat kuluu täällä samalla tavalla kuin muuallakin kehittyneissä valtioissa - tekstaillen!

Vietettiin suht rauhallinen ilta ja mentiin yöksi leirintäalueelle. Kansallispuistoissa homma toimii omatoimisuusperiaatteella. Portilla täytetään kuponki, johon täytetään henkilö- ja ajoneuvotiedot. Lisäksi toiseen kuoreen sujautetaan rahat (7€NZ/hlö). Puistonvartija käy "kuulemma" aamuyöllä tarkistamassa maksut ja ajoneuvot. Vähintäänkin tie kutsuu, jos maksuja ei ole suoritettu. Yö oli todella viileä ja aamulla maa oli huurussa ja lätäköt jäässä. Jostain syystä meillä ei ollut yhtään kylmä yöllä. Jokohan sitä on taas alkanut suomalainen veri virtaamaan suonissa? Oltiin varattu kyseiseksi aamuksi ratsastusretki Cardronasta, mutta aina sitä yhden sorsan ehtii lihottaa, anteeksi ruokkia. Minulla kun oli luultavasti paistin kuva silmissä...

Oltiin muodikkaasti 10 minuuttia myöhässä talleilta, mutta retkelle lähti vain yksi muu turisti, joten haitta ei ollut suuri. Ja ratsaille hoi!!! Kyse oli lännentyylin ratsastuksesta ja alla ison pyllyn lisäksi Appaloosa-hevoset. Huomatkaa tyylinäytteet: John Wayne ja Calamity Jane. Minun taustalla tosin pyörii joku Turre lippa vinossa. Minun hevosen nimi oli Pisama ja Irrin Peppi-värityksellä varustettu hepo: Pocahontas. Kuin suoraan Hopeanuolesta.

Heitettiin kaikan kaikkiaan yli kahden tunnin ratsastuslenkki aivan upeissa maisemissa Cardronan laaksossa. Oltais varmaan menty vauhdikkaamminkin, mutta noi kaakit halusivat alkuun käyskennellä omia polkujaan. Vai mitä Irri? Vasta kun saatiin keppi toiseen käteen, alkoi "yhteistyö" paranemaan. Sitten lähti nopea ravi ja laukka kuin Bjurströmillä konsanaan. Raippaahan ei edes tarvitse käyttää, riittää kun hevonen tietää millainen ase tietämättömällä ratsastajalla on :) Matkaa tehtiin siis lähinnä käynnillä, mutta paremmilla tieosuuksilla laitettiin kannustinta hevosen kylkeen ja laukattiin.Tuo oli kyllä minun lempietenemismuoto. Retkellä mentiin muutaman lammaslauman läpi, purojen yli ja kerättiinpä karannut lammaslaumakin takaisin aitaukseen. Siinä sivussa sitten ammuttiin muutama intiaani ja pidätettiin maantierosvoja. Ja katsokaa, kaikki tämä ilman käsiä! Pam, ja sitten mä heräsin! Jälkikäteen vielä hoidettiin hevoset ja syötettiin meidän omat ylijäämävihannekset auton takakontista. Tuo heppa on muuten erittäin epäluuloisen näköinen Askon hoitaessa sitä...


Ai niin, nähtiin ratsastuksella kun kiwit/turistit lensivät laaksossa helikopterilla ja ampuivat jäniksiä - luultavasti singolla. Hmmmm.... jotenkin epätasainen taistelu. Vähän kuin minä vastaan Ihmeneloset. Ja sitten mä oikeesti heräsin. Rtasastus oli joka tapauksessa hieno elämys, jota mentiin pureskelemaan lounaan lisäksi Cardrona-hotelliin. Hotelli on muuten yksi Uuden-Seelannin vanhimpia, vuodelta 1863.

Lounaan jälkeen käytiin Beer Worksin pienpanimossa kysymässä esittelykierrosta. Ystävällinen neiti kertoi, että isäntä-Dave ei ole paikalla, mutta voitte soittaa ja tulla huomenna uudestaan. Ei ongelmaa. Päätettiin tuhlata 3 dollaria lisää ja otettiin yöksi paikka karavaaniparkista. Oli vessaa, lämmintä suihkua ja isoa keittiötä kaikkine herkkuineen (jopa siis uuni!). Kaupasta tarvikkeet ja eikun ruoanlaittoon. Uuni on ollut tällä matkalla niin harvinaista herkkua, että ostettiin paistettava pakastekaakku ja lykättiin uuniin jälkiruoaksi. Nam, nam! Ilta meni jutustellessa mukavia muiden matkailijoiden kanssa, harvinaisempaa herkkua kun matkustelee omassa autossa.

Aamulla aurinko näytti taas kasvonsa ja ilma oli kuin morsian. Asko lähti sään innoittamana lenkille ja minä jäi nauttimaan kauniista säästä. Iltapäivällä olisi tarkoitus lähteä kohti Queenstownia, jossa tapaisimme jälleen Flean ja sukulaiset. Matka Queenstowniin Wanakasta ei ole kuin hiukan yli tunnin, joten ehdimme nauttia Wanakassa kauniista ilmasta. Yritettiin myös mennä panimokierrokselle Beer Worksin panimolle, mutta palvelu oli hiukan tympeää ja Dave panimosta ilmoitti, ettei turrekierroksia sinä päivänä tehdä, koska hän on kipeä (päästä). Jaa, ei sitten, jos ei raha kelpaa... Meillä oli myös muita suunnitelmia aamupäiväksi...

Ja sitten minä tipahdin täysin toimivasta lentokoneesta, totaalisen ventovieraan seurassa. Huimaa! HUI! MAA! Jep, jep, eli menin turistihalpaan ja ostin itselleni tandem-laskuvarjohypyn. Eihän se halpaa ole, mutta itse saa räätälöidä mitä lisukkeita haluaa pakettiin. Suosittua on ottaa videokuvaus hypystä, joko käsivarakameralla tai sitten toisen ammattihyppääjän toimesta. Lisäksi saa valita hautakivensä ja muistokirjoituksen, no ei. Kuten yleensä, vedin ala-avain tyylillä, eli low-key. Joten kuvamateriaalia hypystä löytyy lähinnä kuivaharjoittelusta: 1) pelokasta istuskelua koneessa, 2) hyppy koneest, 3) liitelyä ilmassa 200km/h, 4) varjon aukeaminen, 5) laskeutuminen peffa edellä, 6) paluu arkeen - tyyliin Top Gun. Oikeastaan vain yksi vaihe jäi kuvasarjasta pois: vaihe 0) maksu kassalle; 265 $NZ.


Kaiken kaikkiaan kokemus oli mieleenpainuva. Olin jo edellisenä iltana "päättänyt" olla panikoimatta koko asiasta, joten edes aamulenkillä ei tullut ylimääräisiä kikkareita lahkeesta. Tämähän on vähän niin kuin pelkurin valinta, kun ei suostu ajattelemaan koko hyppyä. No, itse hypyn aikana jouduttiin odottelemaan yli 10 minuuttia vajaassa neljässä kilometrissä, koska lentokentän yllä oli muuta liikennettä. No, sehän ei haitannut. Itse ohjaajat imailivat sen ajan lisähappea. Mielestäni on ihan mukavaa, jos itse varjonhoitaja on suht tajuissaan. Samalla sain siis maisemalennon ja maisemat olivat MAHTAVAT. Kameraa vain ei ollut mukana :(

Näinkin vauhdikkaan päivän jälkeen ei voi kuin todeta: "Been there, done that, bought the T-shirt."

2 kommenttia:

Nina kirjoitti...

voi että miten upeita kokemuksia! Mä en kyllä välttämättä olisi uskaltanut kokeilla tuota laskuvarjohyppyä.. nim. huimaa jo korkeissa rullaportaissa :)
Tuollainen karavaanari- matkailu antaa varmasti kaikista todentuntuisimman kuvan mistä tahansa paikasta, tutustuu paikallisiin ja myös muihin matkailijoihin ihan eri tavalla, kuin 4- tähden hotellissa. Kumpa itsekin joskus uskaltaisi lähteä reissuun ilman sen kummempia suunnitelmia..

Nina kirjoitti...

Niin ja te varmaan tylsistytte kuoliaaksi, kun palaatte takaisin ihanaan arkeen.. :)
ps. mökki on laitettu nyt hakuun (Ylläs/Levi/Ruka) viikolle 11 tai 12. Jos saadaan se, niin tervetuloa mukaan!