4.-11.6.2010 Australia road trip osa I

Jätettiin haikeat heipat Sannalle, Monikalle ja Reinolle Townsvilleen ja suunnattiin yöbussilla takaisin Cairnsiin autonvuokraukseen. Täällä edullisin matkailuvaihtoehto on ottaa alle pikkuruinen matkailuauto ja yöpyä siinä joko ilmaiseksi (vaarana tosin saada sakot kaupungeissa...) tai leirintäalueilla. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyttiin halvimpaan vaihtoehtoon (yllätys, yllätys), Jucy-matkailuautoon. Suurentakaa ylempänä olevaa kuvaa Jucy-autostamme, huomaatteko pienen kirjoitusvirheen? Ja näiden kun pitäis olla niitä natiivienglannin puhujia... Tarkoitus olisi ajella lähinnä Cairnsin pohjoispuolella ja palauttaa sitten kärry Cairnsiin ja palata vierailulle Sannan luokse Townsvilleen, kun niin mukavaa oli ja niin lupasimme. Otettiin siis kiesi alle ja nautittiin kuvan mukainen Aussie-aamiainen, elikkäs aurinkorasvat ja oluet (kuvassa yllä).

Ensimmäisenä päivänä suunnattiin Kurandaan, joka on pikkuruinen kylä noin tunnin ajomatkan päässä Cairnsista. Kuranda on alun perin ollut markkina- ja viikonlopunviettopaikka. Nyttemmin siellä on jonkun verran vakituisia asukkaita ja paikka muistuttaa lähinnä taiteilijakylää. Matkan ensimmäiset retkisafkat kokattiinkin sitten keskellä kylää ja voi pojat, kylläpä maistui hyvältä! Kurandan jälkeen suunnattiin rannikkoa pohjoiseen ja tarkoituksena oli etsiä yöpaikka. Koska maksamme autosta päivävuokraa, tarkoituksena on löytää mahdollisimman usein ilmainen yöpymispaikka, jotta kustannukset eivät kohoa reppureissaajan budjetin ylärajoille. Ja kuten aiemmin sanottu, ainoana ongelmana usein on, ettei "ilmaisia" tienvarsipaikkoja aina uskalla käyttää sakkojen rapsahtamisen pelossa. Sakottajat kun ei tule koputtelemaan ikkunaan, vaan lätkäisevät noin 120 euron sakkolapun illan tai yön aikana auton tuulilasiin viattoman reissaajan uneksiessa autossa autuaan tietämättömänä maailman pahuudesta. Ja kaiken lisäksi tietyissä kohteissa, kuten esim. Daintreen luonnonpuiston alueella pohjoisessa, sakko ei olekaan mitään roposia, vaan noin 3500 euroa! Joten jonkinasteinen varovaisuus yöpymispaikan etsinnässä lienee paikallaan, ainakin näillä budjeteilla. Majoituttiin ensimmäiseksi yöksi tien varteen NO CAMPING-kyltin alle Ellis-beachille, ei niin upealle paikalle, mutta uni maistui kohtalaisesti auton kuumuudesta huolimatta.

Tässä automatkailussa toistaiseksi parasta on ollut upeat aamiais-, lounas- ja päivällismaisemat. Matkalle on sattunut toinen toistaan upeampaa rantaa, jolle nakata retkituolit ja nauttia auringon lämmöstä, meren kohinasta ja hyvästä ruoasta. Uimaan ei vaan täällä (Irri) uskalla oikein mennä, rannat kun on usein merkitty varoituskyltein, jotka varoittavat joko krokotiileistä tai meduusoista. Meduusakausi on virallisesti ohi, mutta eihän sitä koskaan voi olla täysin varma, täällä kun jo rantavedessä polskii maailman vaarallisin meduusa, boxed jellyfish, jonka poltto tappaa muutamassa minuutissa. Ja ne krokotiilit, niiltä on helpompi suojautua, kunhan muistaa pysytellä muutamien metrien päässä vedenrajasta, niin krokot ei yleensä edes viitsi yrittää napata sua. Ja äläkä käytä kopio-Lacosten vaatteita, ovat mustasukkaista sorttia. Ja niin, täällä niitä kivikautisia ihmetyksiä voi tavata myös meren rannalla, ne kun tuppaavat tepastelemaan tai uimaan suolaisia vesialueita tai tepastelemaan rantoja pitkin alueelta toiselle.

Toisena matkapäivänä ajettiin edelleen pohjoiseen päin ja vierailtiin muun muassa viinitilalla, joka on erikoistunut tuottamaan viiniä sademetsän hedelmistä, tällä alueella kun ei oikein nuo viinipensaat kasva, vaikka Australia muuten onkin yksi maailman suurimmista viinintuottajamaista. Ostettiin tilalta matkaan appelsiiniportviini ja täytyy sanoa, että on maukasta ja menee muuten erinomaisesti kera tumman suklaan, nam! Seuraavaksi yöksi löydettiin jo paljon hienompi yöpymispaikka Cooya-rannalta. Käytössä oli jopa vessat ja grillipaikka, siis paikallisemmin sanottuna barbie-paikka. Tämäkään ei siis virallinen leiripaikka, vaan täällä on melkein joka rannalla yleinen grillikatos, sekä vessat. Ja edellisyöstä "viisastuneena" päätettiin jättää tuuletuksen vuoksi auton kattoikkuna auki. Aamulla tuloksena tuosta neronleimauksesta oli noin 100 paikallisen mäkäräisen pistoa Irrin kummassakkin jalassa, saman verran käsissä ja muutamia muissa torson osissa. Ja tietysti Askon veri ei niin ollut maistunutkaan kun vieressä oli parempaa! Ja nämä "mäkäräiset" kun puraisevat, niin kutina jatkuu vähintään viikon ja on suorastaan mielipuolista! Että näin, kyllä on jalat taas hamekunnossa...

Täällä Australiassa autoilu on muuten kovin helppoa Aasiaan verrattuna; on kylttiä kyltin perään ja ilman karttaakin löytää helposti perille. Aasiassa kun oli niin tuttua, että näet yhden kyltin noin 100km ennen kaupunkia, minkä jälkeen ei näy kyltin kylttiä, etkä tiedä oletko jo perillä kohteessa vai jo ohittanut sen. Ja Ausseissa tienvarret on täynnä varoituksia ja kehotuksia lepäämään automatkan aikana. On mieleenpainuvia kylttejä kuten: "rest stop or a dead stop?", joka voisi kuulua suomeksi esim. "levähdyspaikka vai hautapaikka?" Autoilijat on kohteliaita ja nopeusrajoituksia noudatetaan täällä kuuliaisemmin kuin meillä Suomessa. Mutta kyllä täälläkin kummallisuuksia löytyy, katsokaapa kuvaa: 30 metriä ennen kolmiolla merkittyä risteystä on "vain" 100km:n nopeusrajoitus. Jouduin ottamaan lähestymisen ainakin kuudesti ennenkuin sain markan lasiin ennen kolmiota. Pysähtyminen olikin toinen juttu...

Matka jatkui edelleen Port Douglasin sunnuntaimarkkinoiden kautta eteenpäin ja läydettiinkin mahtava yöpymispaikka ihan ilmaiseksi Wonga-rannalta. Ja illalla meren rannalla, miljoonien tähtien alla, tehtiin laiton leirinuotio ja paistettiin makkaroita ja nautittiin ne oluen ja viinin kera. Ja paikalla ei ollut ketään muuta. Oli yksi mieleenpainuvimmista illoista ja tuntui todella, että nyt ollaan löydetty tämän maan matkailun ydin. Aamulla matka jatkui kohti Daintreen luonnonpuistoa, joka kuuluu maailmanperintökohdelistalle, koska siellä on ainutlaatuista trooppista sademetsää. Olimme saaneet ystävälliseltä autonvuokrausfirman työntekijältä vinkin, että Daintreessa täytyy ehdottomasti mennä jokiristeilylle krokotiilejä katsastamaan. Päätimme sijoittaa risteilyyn ja nähtiinkin muutamia hyvän kokoisia joen asukkeja möllöttelemässä joen penkereillä.

Edellä tulikin jo mainittua, että luonnonsuojelualueilla sakot yöpymisestä leirintäalueitten ulkopuolella on aika rapeat. Joten ei uskallettu riskeerata ja alueelta löytyikin kiva leirintäalue, jossa tutustuimme Boris-krokotiiliin (joka ei ollut kesy!), Brandon-kakaduun ja mukaviin kenguruperheen jäseniin. Saatiin myös vihdoin pestyä pyykkiä ja tietysti se ainoa yö jolloin satoi, oli se kun meidän kalsarit riippui narulla. No, aamulla oli kosteaa pyykkiä, mutta matkan oli jatkuttava. Jatkettiin siis kohti pohjoisinta määränpäätämme, Cape Tribulationin niemenkärkeä. Tuo niemi on itse kapteeni James Cookin ("löysi" Australian) nimeämä, hän kun koki matkansa tiukimmat koettelemukset (tribulation=koettelemus) saavuttuaan alueelle. Niemenkärki kuuluu myös Daintreen luonnonpuistoon ja on ainutlaatuinen paikka Australiassa, jossa trooppinen sademetsä ja koralliriutta (eli siis se Suuri Valliriutta) kohtaavat. Elikkäs aika erikoinen yhdistelmä. Cape Tribulationista ei voitu jatkaa enää pohjoisempaan, koska tie olisi vaatinut nelivetoauton ja meidän kahdeksan päivän vuokrausaika alkoi lähetä loppuaan. Suuntasimme lepakkotarhan (kuvan lepakko on nimeltään Joker) kautta takaisin päin, mutta sisämaan reittiä. Sitä ennen palattiin vielä yöpymään jo tutuksi tulleelle ja hyväksi havaitulle Cooya-rannalle.

Aamulla kaupan (ja edullisen viinikaupan...) kautta Australia Venom Zoohon, joka nimensä mukaisesti on keskittynyt matelijoihin ja erilaisiin (yleensä myrkyllisiin) ötököihin. Paikalta löytyi maailman myrkyllisin käärme taipaani, sekä skorpionia ja jos jonkinmoista hämähäkkiä. Ja kaikki on täällä suurta, myös torakat. Julia, seuraava matkakohteesi?

Viimeisena kohteena oli Mareeba ja jälleen vinkkinä työntekijältä; pikkukengurut eli wallabit, jotka elelevät kivikkoisessa maastossa Granite Gorge-laaksossa. Majoituttiin kyseiseen paikkaan ja aiemmista illoista poiketen, oltiin paikalla jo hyvissa ajoin puolenpäivän jälkeen. Pikkuwallabit on ystävällistä ja tuttavallista sakkia täällä päin ja tottuneet ihmisiin. Mutta koska ihmiset, ja mekin ruokimme niitä, ovat nämä pikkuveitikat alkaneet nahistella keskenään ja saattaa siinä sivullisetkin saada osansa, kuten Asko, jota yksi veitikkä puraisi (tetanus voimassa, ei rabies-vaaraa). Muutenkin omaavat erittäin terävät pikku kynnet, joilla tarttuvat ruokkivan käsivarteen ja a vot, nyt on käsivarretkin esittelykunnossa... Muuten suloisia otuksia ja olipa siellä muutamalla mammalla pussissa pikku Joekin, elikkä täkäläisittäin väännettynä poikanen.

Kuten jo aiemmin on useaan kertaan mainittu, täällä on jos jonkinmoista eläintä. Australiassa elää sellainenkin omituisuus kuin muniva nisäkäs elikkäs vesinokkaeläin, englanniksi platypus. Tiedättehän tuon pikkuruisen vesien asukin, jolla on suunnilleen ankan nokka ja majavan peräpää. Ilmeisesti on sitten niin, että kun kaksi kolmesta nisäkkään edellytyksistä (tasalämpöinen, imettää, synnyttää eläviä poikasia) täyttyy, pääsee mukaan nisäkäskategoriaan, kuten platypus. Yungaburran kylässä elelee tuo eläin joessa ihan keskellä kylää. Vesinokkaeläimen spottaamiseen vaaditaan kärsivällisyyttä ja kykyä istua hiljaa ja odottaa. Joten tsänssit Irrin kohdalla olivat jo alkujaankin pienet, mutta hetken odottelun jälkeen havaitsimmekin tuon pienen otuksen kaivelemassa rantapenkereitä.

Ajelimme siis perjantaina takaisin Cairnsiin palauttamaan autoa, mutta ehdimme (siis Asko) vielä poiketa uimaan Eacham-järveen, jossa myös kilpikonnia uiskenteli (Askon lisäksi). Asko muuten ansaitsi myös paikallisen Jääkarhumerkin, jonka saa uituaan alueella olevissa vesiputouksissa. No, meillähän niitä jääkarhuja on jo koto-Suomessakin, olipa suomipoika muuten ainoa uija ja vesi oli ... näin kylmää.

Palatessamme Cairnsiin, olimme jopa saaneet aikaiseksi jonkinlaisen suunnitelman jatkopäivistä (wow). Ajatuksena oli ottaa samanlainen kärry alle uudelleen ja lähteä ajamaan Townsvillen kautta joko kohti Brisbanea tai Sydneyta. Ja hommahan kusi saman tien, nimittäin vuokratessa autoa firma panttaa luottokortilta tietyn summan (tässä tapauksessa noin 1700 euroa) mahdollisia korjauskustannuksia varten. Jucy-firmassa ei osattu asiakaspalvelun aakkosia ja summan siirto toisen auton vuokrausta varten ei sitten millään onnistunut ja kun meillä ei sattuneesta syystä ollut neljän tuhannen euron luottorajoja, ei kiesi kyseisestä puodista irronnut. Ja koska asiakaspalvelu taso oli mitä oli, vaihdoimme suosiolla toiseen puljuun, kun täällä kilpailua on ja näitä autovuokraamoja riittää. Otettiin alle Wicked-firman auto ja suunnattiin siis etelään päin. Mutta se onkin jo toinen tarina...

21.-24.5. Kuala Lumpur, Malesia & 25.5.-3.6.2010 Cairns/Townsville, Australia (64638km)

Indonesian jälkeen vietettiin muutama rentouttava päivä indonesialais-ranskalaisten Lanin ja Gregin luona. Tuo pariskunta tavattiin siis Togeanin saarella joulukuussa ja lupasivat ystävällisesti majoittaa meidät Malesiassa. Pariskunta työskentelee Petronas-torneissa ja heidän asuntonsa on noin viiden minuutin kävelymatkan päässä torneista, eli siis täydellisen keskustassa. Nuo muutamat päivät Kuala Lumpurissa olivat kuin lomaa lomasta; Lanin ja Gregin asunto on täyden palvelun asuntokompleksi ja tulee siis ilmaisena työsuhde-etuna. Lukekaahan muuten viereisen (tiger) pullon teksti. Malesialaisten mielestä Suomi on yksi maailman syrjäisimmistä kohteista, vai? (Painakaa kuvaa, niin saatte suurennettua sen)

Vielä asunnosta: asunto on täysin kalustettu ja meille oli varattu kämpästä vierashuone. Sängyn patja oli pelkästään puoli metriä korkea, joten normaali indonesialainen 3cm:n juuttisäkki oli löytänyt haastajan. Heillä on myös lupa majoittaa kaksi vierasta, joten saimme omat avaimet käyttöömme ja siis käyttöoikeuden kaikkiin mukavuuksiin. Minulle olisi riittänyt jo pelkkä sänky. Siivooja kävi tietenkin joka päivä, joten astiatkin saattoi jättää keittiöön kuin poikamiehenä konsanaan. Joka asunnossa on ERITTÄIN nopea langaton verkko, joten piraattisivustoilta haettiin tietokone täyteen elokuvia. Seuraavaksi esiteltiin saunaosasto; sauna, höyrysauna, poreallas ja kylmävesiallas. Ja laadusta tinkimättä koko sauna oli suomalaismerkkinen: SAWO! Ulkopuolella 18. kerroksessa sijaitsee uima-allas ja auringonottotuolit. Sen lisäksi tietenkin löytyy kuntosali kaikkine härpäkkeineen. Kaikille asukkaille ja vieraille kuuluu myös ilmainen aamiainen. Ja jos oikein kyllästyttää, niin löytyy myös play-room, jossa on pari huoneellista playstationeita. En tiedä mitä sanoa, oli kuin 5-tähden hotellissa olisi asunut ja sitähän se olikin...


Muutoinkin oli mukavaa, kun oli muutama paikallinen opas, vaikka KL ei olekaan vaikea paikka, mutta eipähän tarvitse sitäkään vähää miettiä. Tavattiin pariskunnan ystäviä ja käytiin syömässä yms yms. Erittäin mukavaa, hauskaa ja leppoisaa. Irri muuten otti valokuvia valkoisesta autosta (Mini), keltainen (Lambo) ei niin miellyttänyt!Eli ostamalla kalliin auton et tee vaikutusta ainakaan naisiin...Malesiasta bussilla Singaporeen, josta oli lento illalla Darwinin kautta Cainrsiin, Australiaan. Kaakkois-Aasian jättäminen seitsemän kuukauden matkanteon jälkeen oli haikeaa monilla eri tavoin, olihan se jo tuntunut kotoisalta paikalta, vaikka paikat meilläkin vaihtuivat tiheään jamitään logiikkaa ilmansuunnissa ei matkan aikana ollut. Laskettiin, että kaiken kaikkiaan lenneltiin ympäriinsä Aasiassa 27 lennon verran ja kilometrithän jokainen teistä voi lukaista blogin reunasta; onhan niitä jo nyt kertynyt yli maailman ympäri! Mutta koska koskaan ei saa jäädä paikalleen polkemaan, niin oli tämänkin karavaanin jatkettava matkaa kohti uusia seikkailuja ja mantereita.







25.5 vihdoin julkaistiin Taiwanin valtionarpajaisten tulokset, eikä kyseessä ole mikään kiinalainen versio, jossa kansalaisille arvotaan vankeustuomioita. Taiwanissa jokaisessa virallisessa kauppakuitissa on arpanumero. Tämän tarkoituksena on rohkaista ihmisiä vaatimaan kuittia ostoksista, jolloin valtio taasen saa verotuloja. 50000 euron pääpotti siis vain odotti tarkastusta. Piheinä reppumatkailijoina oltiin tietenkin säästetty kaikki 143kpl kuitteja. Reilun puolen tunnin päätteeksi kasasta löytyi kaksikin voittokuponkia. Ei nyt ihan päävoittoja kuitenkaan :( Nyt vaan pitää katsella halpoja lentoja Taipeihin, josko 30 euron takia kannattaa matkustaa...

Seuraavana aamuna saavuttiin Pohjois-Queenslandiin ja Cairnsiin, joka vaikuttikin aika pikkukaupunkimaiselta, odotimme nimittäin suurta kaupunkia suurine rakennuksineen ja liikenneruuhkineen, koska Australiassahan kaikki on suurta, vai? Cairns oli vallan toista; miellyttävä pikkukaupungin tunnelma ja kaduilla vallan hiljaista ja rauhallista. Kivasta kaupungista huolimatta me molemmat olimme hiukan alamaissa maanosan vaihdon jälkeen ja sitä lisäsi myös se seikka, että hintataso täällä Australiassa on hyvin paljon korkeampi kuin Aasiassa. Majoittuminen dormiin vaatimattomista vaatimattomimmassakin hostellissa kustantaa helposti yli 20 euroa! Toki osasimme tosi kalleutta odottaa ja pelätäkin, mutta kaikki tekeminen täällä tuntuu maksavan aivan mielettömiä summia ja Aasiassa kun tingimme muutamasta dollarista... Olikin luonnollinen valinta siirtyä ravintolaruokailusta omaan kokkailuun hostelleissa. No, onneksi kotiruokaa on kiva vaihtelun vuoksi syödä.

Saatiin naamakirjan kautta yhteys Askon serkkuun perheineen, he asuvat noin 350 kilometrin päässä Cairnsista, Townsvillen kaupungissa. Matkustimme bussilla paikalle ja serkun perhe majoitti meidät ystävällisesti muutamiksi päiviksi ja esittelivät meille kotiseutuaan. Ja toteutuihan Irrin unelma koalan, kengurun ja vompatin näkemisestä, kun käytiin Billabongin villieläinkeskuksessa noita ötököitä katsastamassa. Ja kaikenmoista muutakin ötökkää täällä vipeltää pitkin maita ja mantuja; on papukaijoja puissa, opossumeja puutarhassa puhumattakaan hyönteisten maailmasta!Ylösalaisinmaa totta tosiaan... Ja vielä pieni koala-/vompattitrivia kaikille lapsille ja lapsenmielisille: tiesittekös, että koalat eivät syö mitään muuta kuin eucalyptus-puun lehtiä ja koska lehdet ovat aika kovaa purtavaa, koalien hampaat kuluvat iän myötä vähitellen pois ja ne kuolevat lopulta nääntymällä nälkään. Vompatti taasen syö kaikkea muuta, paitsi eucalyptus-puun lehtiä ja sillä on eläinmaailman kovin takapuoli, jolla se voi kajauttaa dingo-koirankin kuoliaaksi! Koala ja vompatti eivät ole eläinmaailman älykköjä, mutta mitäpä sitä tarvitsisi kun vuorokaudesta neljä tuntia kuluu syömiseen ja loput nukkumiseen!

Australiassa on tällä hetkellä syksy eli ilmat alkaa kylmetä pikkuhiljaa. Täällä pohjoisessa sää on suomalaisen erittäin hyvän kesän kaltainen, eli lämpö on miellyttävä ja aurinko paistelee. Etelää kohti ilmat kuitenkin viilenee edelleen, eli Sydneyssa saattaa jo tulla paikoitellen vilukin... Jatkosuunnitelmista täällä ei juurikaan ole vielä selvyyttä, kuten tavallisesti, mutta ainahan nuo on ennen pitkää selvinneet... Aika kiva tunne elellä suunnittelematta paria päivää pitemmälle, suosittelemme! Ainoana johtoajatuksena on lento ulos maasta viimeistään 6. heinäkuuta Sydneysta, mutta saattaapi olla että sitäkin vielä siirretään. Ken elää, näkee! Lisää myöhemmin.

16.-21.5.2010 Pulau Weh & Banda Aceh, Indonesia (58106km)

Lähdimme Bukit Lawangin viidakosta pohjoista kohti tarkoituksena matkata ensin paikallisbussilla Medaniin ja siitä edelleen Banda Acehiin yöbussilla. Öinen bussimatka oli taas elämys omalla "kiehtovalla" tavallaan. Bussi muun muassa pysähteli eräänkin tunnin aikana keskellä yötä vähintään kaksikymmentä kertaa ottamaan tai laskemaan matkustajia pois, puhumattakaan kello viiden tunnin mittaisesta tauosta, kun kuski meni moskeijaan rukoilemaan matkustajien odottaessa bussissa. Aamulla olimme kuitenkin onnekkaasti Banda Acehissa ja siirryttiin yhdeksän maissa Wehin saarelle.

Päätettiin majoittua saarella Gapangin rannalle, jolla oli muun muassa Lumba Lumba-sukelluskoulu, jonne ajattelimme mennä sukeltamaan. Itse ranta oli hiljainen, kuten muukin Wehin saari ja ainoa paikka, jossa muita kuin paikallisia näki, oli sukelluskeskus. Saatiin myös viestitettyä naamakirjan kautta Laetitialle, joka oli kuin olikin matkalla samaiselle saarelle. Jihuu!
Pulau Weh kuuluu jälleen Indonesian huippusukelluskohteisiin ja tehtiin budjettiraamiemme puitteissa vain kaksi dyykkiä, enemmänkin olisi voinut... Mutta eipä taas ole turhaan kehuttu kohde, upeaa sukellusta! Vietettiin myös ikimuistoinen päivä ja ilta Laetitian ja serkkunsa Vivin kanssa muun muassa läheisellä Pulau Rubinin saarella snorklaillen ja banaanibrandya nauttien. Kuin edellisestä tapaamisestamme olisi kulunut vain hetki...

Palatessamme saarelta mantereelle Banda Acehin kaupunkiin, josta olisi lento Kuala Lumpuriin, kävimme katsomassa kaupunkin keskellä olevaa rahtilaivaa. Iso rahtilaiva siis kulkeutui vuoden 2004 tsunamissa noin viiden kilometrin päähän mereltä keskelle kaupunkia. Tuo tapaninpäivän maanjäristys oli Banda Acehille erittäin tuhoisa; se ja järistyksen jälkeinen tsunami tappoivat täällä noin 61 000 ihmistä kaupungin noin 300 000 ihmisestä. Ja suurimman mediahuomion saivat ne noin 2000 länsimaalaista turistia Thaimaan rantakohteissa... Kaupunki on toipunut tsunamin tuhoista hyvin, mutta katastrofi kosketti luonnolliswesti jokaista alueen asukasta. Käytiin katsomassa pientä valokuvanäyttelyä tsunamista ja kuvat olivat järkyttäviä!

Sumatra oli upea kokemus, matkustamisen vaikeudesta huolimatta tai ehkä juuri siksi... Jätämme siis tälle kauniille saarelle heit ja suuntaamme Lanin ja Gregin vieraiksi Kuala Lumpuriin. Kettu kuittaa saarelta, over and out!

13.-16.5.2010 Bukit Lawang, Indonesia (57533km)

Toba-järveltä viisi tuntia Medaniin paikallisbussilla, hikinen yöpyminen kaupungissa (ei mitään raportoitavaa) ja seuraavana aamuna pari tuntia Bukit Lawangiin, joka on upea pikkukylä Gunung Leuser-kansallispuiston kupeessa. Bukit Lawangiin turret tulee trekkaamaan vidakkoon ja katsastamaan orankeja, sekä villejä, että orankikeskukseen pelastettuja ja sieltä uudelleen viidakkoon vapautettuja.

Oltiin katsottu opaskirjasesta, että täällä olisi mahdollisuus tehdä viidakkovaellus ja yöpyminen viidakossa kohtuullisen rapeaan 45 dollarin hintaan. Hinnasta ei kuulemma voisi tinkiä... Paikalle saavuttaessa hinta olikin vain noin kolminkertaistunut, joten meinattiin suosiolla jättää vaellukset väliin. Mietittiin, että ollaan jo ehditty tällä reissulla nähdä ja kokea kaikenlaista: viidakkoa, hienoja eläinkokemuksia villien luontokappaleiden toimesta, sekä trekkaamista. Joten mietittiin, tuoko tällainen reissu mitään uutta matkapäiväkirjaan. Vaikka hinnat piti olla fiksattu, onnistuimme tinkaamalla (siis istuimme kahvia juoden ja miettien kohteliasta tapaa kieltäytyä, oppaat sen kun tiputti hintaa kun tunnit kului...) laskemaan hintaa sen verran kohtuulliseksi, että päätimme lähteä reissuun.

Seuraavana aamuna kamat reppuun, hyttyssprayta päälle ja lenkkarit jalkaan. Matkaan meidän lisäksi lähti kaksi sveitsiläistä pariskuntaa, yksi italiaano ja oppaita kaksin kappalein. Tarkoitus olis vaeltaa ensimmäisenä päivänä noin seitsemän tuntia syvemmälle viidakkoon ja matkalla toivottavasti tavata viidakon asukkeja. Noin parin tunnin kävelyn jälkeen näimme ensimmäisen semi-villin orankin. Hiukan kyseenalaisesti oppaat ruokkivat orankia, joka tietysti oli tottunut ihmisiin ja tuli puusta alas. Päivän aikana törmättiin yhteensä seitsemän orankiin, joista vain yksi uros oli oikeasti villi. Nämä villit eläimet kun yleensä asustavat sen verran syvällä viidakossa, ettei sinne päiväreissulla ehdi. Ja törmättiinpä myös Bukit Lwangin kuuluisuuteen, Mimi-orankiin, joka on kuuluisa alhaisesta turistien sietokyvystään, joten tapaaminen jäi aika pikaiseksi... Orankien lisäksi eläintarjonta meidän viidakkovaelluksellamme jäi aika laihaksi, harmin paikka. No, onhan tässä jo eläimiä nähtykin....

Noin kuuden tunnin vaelluksen jälkeen ja viimeisten uuvuttavien askelten (vika tunti jyrkkää alamäkeä pitkin ryteikköä) jälkeen saavuimme leiriimme, joka oli joen varrella. Täytyy sanoa, että harvoin tulee hikoiltua näin paljon ja ensimmäistä kertaa näimme jopa paikallisten hikoilevan. Eikun uimakamppeet päälle ja joen yli leiriin uimalla. Pahaksi onneksi saapumisemme jälkeen alkoi sataa kaatamalla, mitä jatkui koko illan. Onneksi oli katos, tosin hikiset kamat ei kuivuneet juurikaan. Meidän reissulle sattui aivan mahtavan hauska porukka ja ilta sujui leppoisasti seuraleikkien muodossa. Aamulla herättiin erittäin huonosti nukutun yön jälkeen ja luvassa oli joen valloittaminen tuubeilla eli traktorin sisärenkailla aina Bukit Lawangin kylään saakka. Hieno kokemus ja Sumatra osoitti olevansa nimensä veroinen (Suma Terra=kaunis maa).

Majoituttiin kylässä vielä viimeiseksi yöksi upeaan Jungle Inn-majataloon. Huoneemme parvekkeelta pääsi suoraan vesiputoukseen kylpemään ja asumisessa oli aitoa viidakon tunnelmaa, tosin unet oli paremmat tällä patjalla. Bukit Lawangista Sumatran valloitus jatkuu Banda Acehiin Maran jalanjäljissä ja edelleen Pulau Wehin saarelle, jossa tapaamme Togeanilta tutun Laetitian, kivaa! Samalla aletaan haikein mielin viimeistellä Kaakkois-Aasian valloitusta, lento Australiaan on maanantaina 24.5.2010.

8.-12.5.2010 Danau Toba, Indonesia (57193km)

Päästiinpäs vihdoin pitkän tauon jälkeen koneen ja yhteyksien ääreen. Ja hoh-hoijaa! Tämä Indonesiassa matkustaminen on yhtä bussissa istumista ja Bukittinghi-Danau Toba- väli oli taas kerran yhtä vuoristorataa. Yöbussi 15 tuntia parilla pysahdyksellä, blääh. Kyyti oli sen verran kiemuraista, että meinasi Irriltä päästä oksennus (nyt kun Askon suoliasiat on jo selvitetty...). No, onneksi vatsa rauhoittui ja saatiin jopa nukuttua siinä nytkytyksessä ja heilunnassa. En tiedä tapahtuiko pieni turistikusetus, koska matkan hinta oli 200 000 rupiaa, eli hiukan yläkanttiin. Tosin bussissa oli ilmastointi ja vessa. No, ilmastointi se on 30 astettakin :/ Klosetti oli tietenkin paikallista mallia, siis liikkuvassa kulkuvälineessä. Eli kuvitelkaa piripinnassa oleva kyykky-vessa Enterpriseen ja eiku tähtäämään...

Järvelle päästiin; Toba-järvi on yksi maailman syvimmistä ja suurimmista järvistä, paikoitellen jopa 450 metriä syvä. Se on syntynyt, kun paikalla aikoinaan sijainnut tulivuori on romahtanut. Romahduksen yhteydessä järveen syntyi mm. Samosirin saari, joka oli 1990-luvun alussa Thaimaan massaturistikohteiden veroinen reppumatkaajan paratiisi full moon-juhlineen. Thaimaan helpommin saavutettavat kohteet kuitenkin veivät Samosirista voiton ja tänään se on hiljainen ja rauhallinen paikka, jossa voi nauttia luonnon kauneudesta ja rauhasta. Mikäs siis sen houkuttelevampaa 15 tunnin bussikyydin jälkeen?

Maisema täällä on hyvin kaukana Indonesian perusmaisemasta ja muistuttaakin enemmän ehkä keskieurooppalaista järvimaisemaa vuorineen ja peltoineen. Itse järvi on kirkasvetinen ja viileä, mikä ihana tekosyy pulahtaa siis uimaan... Ja kun nyt otettiin uiminen puheeksi, niin voimmekin tässä julkaista jo pitkään lukijoiden toiveissa olleen kuvanäytteen hevosuintitekniikasta, joka on täällä ihan uusinta uutta. Korjataan kuitenkin, että tuo tyyli ei nyt ole aivan puhtaimmillaan, koska hevosta uidaan AINA peppu paljaana (blogin ylläpitäjästä johtuen ja sensuurin pelossa emme kuitenkaan voi julkaista autenttista kuvamateriaalia). Kuvan muut henkilöt eivät tavallaan liity varsinaiseen uimasuoritukseen. Aaro saakin selitellä hymynsä syyn itse...

Takaisin saarelle; Samosir on siis noin Singaporen kokoinen saari ja otettiinkin alle mopo ja lähdettiin tutustumaan jälleen siihen, mitä saarella olisi annettavaa. Matkaseuraksi saatiin saksalaiset Eve ja Judith. Tavoitteena oli löytää saaren kuumat lähteet, mutta eihän niistä ollut jäljellä juuri mitään... kumma juttu, sama homma myös Taiwanilla... Toba-järven ympäristö on kuitenkin silmiä hivelevän kaunista maisemaa ja koska maaperä on tuliperäistä, ovat edellytykset kaikenlaiselle viljelylle suotuisat. Pelloilla maissintähkärivistöjen vieressä laiduntaa vesipuhveleita (ja kuten kuvasta näkyy, koskaan ei voi olla liian varovainen...) ja pellot ovat viljelyksien lisäksi täynnä myös mitä erilaisempia hautoja. Kansa täällä kuuluu pääasiassa Batak-heimoon ja jos heimoon kuuluva kuolee jossain muualla kuin täällä, hänen ruumiinsa tuodaan ja haudataan kuitenkin tänne. Täällä Samosirilla kaikki ovat kristittyjä ja myös kirkkoja on siten paljon, moskeijoita ei yhtään (helpotus, ei aamurukouskutsua klo 5!).

Ennen kristinuskoon kääntymistä täällä harjoitettiin kannibalismia ja aluetta hallitsivat useat eri kuninkaat. Vielä nykyäänkin kuolleiden kunnioitus ja uskomus kuolleiden läsnäolosta jokapäiväisessä elämässä on vahva ja mikään perhejuhla ei ala ennen kuin kuolleille on käyty viemässä ruokaa ja lahjoja. Monet taloista on myös rakennettu batak-tyyliin, tosin usein nykyajan "mukavuuksin", kuten talo, jonka parvekkeelle Asko pääsi musisoimaan. Nyt voisi ilmoittaa ala-asteen opelle, että lempisoitin on löytynyt. Lyömäasoitin tietenkin. Voisi se todistuksen 6 kääntyä ylösalaisin. Ai niin ja tästä päästään lempiaiheeseeni, eli Cantores Minores, johon minua ala-asteella pyydettiin. Aaro ja Marleena muistanevatkin, kun tätäkin aihetta käytiin läpi äitin toimesta Borneolla (kuten muitakin Askon kipeitä lapsuuden muistoja). Ja tarinassahan kävi niin, että jätin sitten kertomatta äidille pyynnöstä ja kieltäytymisestäni kuorosotaan, minkä vuoksi äiti jälleen kerran sirotteli tuhkaa päällensä. No, katolisen kirkon paljastusten jälkeen pidän ratkaisuani kieltäytyä kuoripojan roolista hyvinkin pitkänäköisenä ja oikeana.

Ja vielä hetkeksi takaisin itse asiaan: muutama päivä täällä järvellä meni kuin siivillä. Edes Pohjois-Sumatralla tapahtunut maanjäristys ei tuntunut täällä, tieto tuli lähinnä malesialaiselta kaverilta. No, hyvä näin, sellaista lisäjännitystä ei matkailuun ole tarvis saada. Täältä suunnataan kohti pöpelikköä, elikkäs orankeja katsastamaan Bukit Lawangiin. Siitä lisää seuraavassa.