keskiviikko 11. marraskuuta 2009

11.11.09 Poliittinen tilannekatsaus Kambodzasta (12862km)


Paivaa, etta patkahti pitkasta aikaa! Melkein kolme viikkoa Kambodzassa ja vihdoin maanantaina 9.11 vaihdoimme rajan yli Laosiin. Oli muuten Kambodzan itsenaisyyspaiva, mutta paikallisilta kysyttaessa olivat Hoo-Moilasena, joten kyse ei ilmeisesti suuresta juhlasta. Maan vaihto taisi tulla oikeaan aikaan, silla Thaimaan ja Kambodzan valit paasivat tuossa meidan vierailun aikana hiukan tulehtumaan (ei meidan johdosta). Alunperin oli jo hiukan kinaa rajaseudulla sijaitsevasta temppelialueesta, josta oli tarkoitus tulla UNESCON maailmanperintokohde. Temppeli on jo 60-luvulla kansainvalisestikin myonnetty Kambodzalle, mutta ilmeisesti Thaimaa ei ollut samaa mielta ja vaatii sita nyt itselleen. No, sotajoukkoja on lahetelty alueelle, jotta munkkien on turvallisempi hokea mantraa.

No, eipa aikaakaan, kun Kambodzan paaministeri Hun Sen sitten meni ja pamautti palkkaamalla Thaksin Sinawatran hallituksensa taloudelliseksi neuvonantajaksi. Siis samaisen Thaimaan ex-paaministerin, joka on syytetty ja tuomittu korruptiosta vankeuteen Thaimaassa, mutta mies on maanpaossa paikassa X. Thaksin ei ainakaan viela saapunut Kambodzaan, mutta Hun Senin mielesta Thaksin voi nain alkuun tehda etatoita, heheheh, on naa veijareita. Ja kukas sen parempi talouden neuvonantaja, kun korruptoitunut ex-ministeri. Ja kylla se se koira koiran tuntee. Ja Hun Sen itse on muuten sitten aaririkas kaveri. Ja kun loput maasta elaa koyhyysrajalla, niin ei tarvitse miettia mitka keinot on kaytossa. Siina kansan rahat valuu Hun Senin taskuun kuin RAY:n peleissa konsanaan. Viela kun PM myy Kambodzaa ulkomaalaisille (mm. Korealle ja Japanille), niin kylla kelpaa...

Hun Sen oli muuten punakhmeerien johtajia vallankumouksen aikana, mutta pakeni maasta 1977, kun Pol Pot sai paahanpistojaan ja alkoi teloittamaan omia johtajiaan. Hun Sen palasi takaisin 1979 Vietnamilaisten kanssa ja "vapautti" maan ja talla tiella herra on edelleen. Hanen puolueensa on edelleen maan johdossa "demokraattisten" vaalienkin jalkeen. Mikas siina kun kansa aanestaa. Tosin taalla on tapana aanestaa henkiloa, jota kylapaallikko suosittelee. Ja kovin useasti se on Hun Senin puolue CPP. Ja hiukan vaalien jalkeen kylapaallikko nahdaan uudehkon city-maasturin kyydissa...

Olihan tuossa vapauttamisen jalkeen hetki jolloin vanha kuningas Sihanouk ja Hun Sen olivat yhdessa vallassa. Mutta sitten yhtena paivana diktaattori, anteeksi Hun Sen, herasi hiukan aamuareana ja paatti tehda vallankaappauksen. Kuninkaasta tehtiin maan edustaja ilman valtaa ja hanesta maan paaministeri. Nykyisin toista paapuoluetta (FUNCINPEC) johtaa ex-kunkun vanhin poika, kun taas nuorin poika on nykyinen kunkku. Ai niin, asiaa kysyttaessa paikalliselta oppaalta tuolla kuninkaan palatsin kierroksella, opas puhutteli nykyista kunkkua lahinna tyonvieroksujana ja etta vanhin poika teki sentaan toita politiikan parissa ja naurut paalle. ึooo, eli ilmeisesti nykyinen kuningas ei nauti aivan yletonta kunnioitusta. Ja onhan olemassa oppositiopuolue Samrainsey tai joku, mutta kun heilla ei ole kuulemma johtajana tarpeeksi arvostettua vanhaa roistoa, niin oppostiossa ollaan. Kansa aanestaa kuulemma vain ja ainoastaan auktoriteettia, oli sitten historia mika tahansa.

Luettiin myos jonkun verran Phnom Penh Postia ja Cambodian Dailya. Jos jotain positiivista, niin lehtia ei hirveasti sensuroida (ainakaan noita englanninkielisia lehtia). Oli meinaan joka paivalle "huvittavaa" luettavaa oikeuden paatoksista. Yhdessa oli journalisti tuomittu tekstiviestin lahettamisesta pariksi vuodeksi kiven sisaan. Kyseessa oli "perattoman" lahjusepailyn esittaminen tekstiviestin valityksella. Asiassa riitti koukeroita, mutta mielenkiintoiseksi asian tekee se, etta ko. henkilo vangittiin, syytettiin, tuomittiin ja pantiin taytantoon yhden paivan aikana. Ja ko. paiva oli vielapa pyhapaiva. Eli nyt kaikki valtionhallinnossa tyoskentelevat ottakaahan mallia tehokkaasta tyoskentelysta. Ainoa tahra tehokkaassa tyoskentelyssa oli, etta paikalle ei ehditty saada puolustusasianajajaa, koska olihan pyha. No mitas pienista.

Toinen hassu uutinen koski oppositiopuolueen naisedustajaa, joka sai syytteen Hun Senin herjauksesta. No, Hun Sen oli kylla ensin haukkunut naisen prostituoiduksi, jonka seuraukseainen oli haukkunut Hun Senin. Tassa tapauksessa yllattaen molemmat saivat syytteet. Mutta kavipa niin, etta "sattumalta" nainen joutui tuomiolle ensin, jossa hanet todettiin syylliseksi. Naisen syyllisyys taas johti siihen, etta Hun Senin herjaussyyte kumottiin, koska eihan tuomittu rikollinen ole kelpuutettu nostamaan syytetta. Loogista ja napparaa. Kavipa viela niinkin, etta naisen puolustusasianajajalle latkaistiin sama herjaussyyte kuin naiselle, koska oli puolustanut naista. Nainen vei asian seuraavaankin oikeusasteeseen, mutta joutuu puolustautumaan ilman asianajajaa, koska ei halua kenellekaan muulle enaa samaa kohtaloa. Nain se oikeus toteutuu taas. No eikohan tuossa tarpeeksi politiikkaa kolmelta viikolta. Ja nama tiedot perustuvat taysin epamaaraisiin, tarkistamattomiin ja luultavasti varistyneisiin lahteisiin. Tietoa se on vaarakin tieto.

Tormattiin muuten yksikseen pyorailevaan suomalaiseen, missas muuallakaan kuin Laosin suurlahetystossa Kambodzan Phnom Penhissa. Mika ilmeinen paikka. Matin nimea tai tyopaikkaa YLEisessa tekevisioyhtiossa mainitsematta pyorailtiin siina yhdessa iltapaivaa ja illastettiinkin. Olipa mukava vaihteeksi turista kuulumisia suomeksi. Ja Matin kysymykseen miksi matkustetaan, niin muuta vastausta en keksi kuin, etta koska se on MAHDOLLISTA. Ollaan niin etuoikeutetussa asemassa Suomessa ja lansimaissa, etta esteet lahtemiselle taytyy keksia jo itse. Pienena mainoksena, voitte muuten lukea Matti Rämön pyoraretken kuulumisia YLE:n teksti-tv:n sivulta 835. On kirjoittanut myos muutaman pyorailyaiheisen kirjankin Intian ja Tunisian retkistaan, vink vink.

Viimeinen ilta PP:ssa ajateltiin ottaa rauhaksiin. Pahkeinen sentaan tormattiin Irkku "veljeksiin" ja ajauduttiin tietenkin Irkkubaariin. Varsinkin Robbie osoittautui hulvattomaksi vitsiniekaksi. Onneksi Irri laittoi parastaan ja sivalteli siihen malliin, etta Robbie jai valilla sanattomaksi, eli siis revettiin nauramaan. Oli menossa myohemmin vuodesta Ausseihin toihin ja lupaili majapaikkaa, jos samoille seuduille satutaan. Ja eihan tuo iso maa(nosa) ole. Aamulla kohti Kratieta katsomaan makeanveden delfiineja ja paikkaamaan kolhiintunutta budjettiamme. Kratiessa maksettiin hotellihuoneesta $5 ja ruoka-annokset $1.5. Delfiinit tuli nahtya ja 134 yrityksen jalkeen saatiin kameralle yksi selkaeva kuvaan. Arkoja ja nopeita otuksia siis.

Kratiesta ei paljon muuta raportoitavaa kuin kambodzalainen tapa syoda yksi keitetty muna kahdella silmalla, mahdotontako? No ei maar. Annetaan vaan kananmunan sisallon hautoutua sopivaan sikiovaiheeseen, jonka jalkeen grillataan kypsaksi kuorineen. Eli munan sisalla on puoliksi kehittynyt poikanen. Sitten vaan kuoritaan, pilkotaan ja pippurilimen kera aanta kohti. Variskaala munan sisalla muistutti jotakuinkin rusehtavaa sateenkaarta. Muutamaa epamaaraista rusahdusta ja tuijotuskilpailua silmasta silmaan kananpojan kanssa maku oli jokseenkin munankeltuaisen kaltainen, ei mietenkaan paha. Molemminpuoleisten naurujen saattelemana kuitenkin kieltaydyin kohteliaasti myyjatadin tarjotessa toista. Onhan se epakohteliasta syoda yli oman tarpeen :/

Kolmen yon jalkeen lahdimme kohti rajaa. Opaskirjat varoittelivat rajaviranomaisten erilaisista rahankeruuyrityksista. Valmistauduin esittamaan tyhmaa suomituristia, jos hankaluuksia ilmenisi. Eli vastaan vain YES ja NO ja loput ajat polpotan hulluna suomea, enka suostu antamaan latin latia. No kummankin puolen rajaa viranomaiset pyysivat $1 lahjoitusta KRVP:ta (Kunniallisten Rajamiesten VirkistysPaivaa) varten, joten suostuin maksamaan mukisematta. Kyselin samalla rajaviranomaisilta, mitenkas kuuma tilanne Thaimaan rajalla on? Vastaus kuului jokseenkin nain: Mina asua talla seudulla, tama ei Thaimaan raja (ihanko tosi), mina hoita tama raja, ei tieto muusta. Aikasen erikoista, etta rajaviranomainen ei tieda mitaan. Kai niilla sentaan on televisio tai puhelin tai joku lennatinlatteisto, no edes kirjekyyhky tai savumerkit, joilla saisi tietoa. Ei kai sitten. No raja ylittyi kerrankin kaikin puolin leppoisasti, joten ehka parempi etten alkanut liian haastavaksi.

Maan vaihtumisen (Laosin kommunistiseen tasavaltaan) myota paatin luopua paheellisista imperilistisista aatoksistani ja aloittaa matkailun taas puhtaalta poydalta. Kommunistinen aate on vahvaa laaketta, johon tallainen heikko lansimaalainen kroppa reagoi odotetusti. Suoritin koko seuraavan yo halaillen wc-ponttoa ja muistellen Maon punaisen kirjan viisauksia. Aamulla suoritin viela viimeistelyn, talla kertaa istuen pontolla ja hokien kommunistista mantraa. Nyt naenkin asiat aivan toisesta valosta, joten puhdistautumisen taytyi olla lahes taydellinen - Toivottavasti. Tahan vaikutti ehka myos suorittamamme (mielenkiintoinen) sairaalakaynti, josta Irri varmaan kertoo myohemmin lisaa. Talla hetkella asiat jotakuinkin parhain pain maatessa riippumatossa lahes paratiisisaarella (4000 kpl) Laosissa, joten paras lopettaa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Maon punainen kirja = Campari? Olen Askon opastuksella tutustunut, lähes samoilla seurauksilla. Ammattilaiset sanois että mummon mehua.
-Saku

Annemi kirjoitti...

Ihan uskomatonta luettavaa. Pyydän opettajia uusimaan täällä päässä historian koulukirjat. Saadaan näillä teidän raprteillanne historianopetuksen suosio ennennäkemättömään nousuun. Olette epeleitä vailla vertaa.

Halit.
Anne

Anonyymi kirjoitti...

En haluaisi kuullostaa ahdasmieliseltä, mutta jättäisittekö ensi kerralla ne silmiä sisältävät ruoka-annokset syömättä?!? Mulla taisi siirtyä lounas tauko ainakin parilla tunnilla, vaikka äsken oli kauhea nälkä.

t. marie

Hanna Sormunen kirjoitti...

Toivottavasti viranomaiset eivät saa tietoa blogistanne, ettette vain joudu hankaluuksiin. Oikeudessakin voi tietysti esittää suomiturrea.. :o)
Tuo "Kuninkaasta tehtiin maan edustaja ilman valtaa.." kuulosti etäisesti tutulta. Missähän..?

Asko & Irina kirjoitti...

Sakke: hehehehheheh. Olen sanaton :)
Anne: Joo ja voin pyytaa lahettamaan taalta Laosista muutaman "oppikirjan" sinne tietamattomien maahan, niin saadaan totuuden siemen sinnekin.
Marie: No tee seuraavalla lounasTUNNILLA, kuten mina ensimmaista munaa syodessa. Eli reilut pohjat alle, niin et edes tajua mita olet syonyt. Toimii. Toinen muna meni jo rutiinilla (luetaan:rutinalla).
Hanna: Joo,noin kay noissa heikommissa kuningaskunnissa, toisin on Swasimaassa.