torstai 19. marraskuuta 2009

13.11.2009 Pakse & Champasak, Laos (13156km)

Hiljaa virtaa Vantaa ja Mekong, mutta "toimistossa" virtaus sitäkin kovempi (Just another day at the office for me). No matkamme jatkuu hiljaksiin eteenpäin. Itse saaret olivat paratiisimaiset, mutta vatsan kannalta lähinnä parasiittimaiset. Lopulta siirryimme Pakseen, joka toimii lähinnä yhdyskaupunkina muualle matkustaville. Tom ja Steph kyllä pyysivät meitä Tadloon asti, mutta ei sitten jaksettu. Meistä Pakse oli oikeastaan aika mukava ja näkymä 6 kerroksisen hotellimme huipulta oli hieno. Mopo alle, nainen päälle, makeisia matkaan ja menoksi. Kierrettiin 3 päivän aikana muinaisia raunioita ja vesiputouksia.

Ensin Champasakin kaupungin lahella oleville Khmer-kuningaskunnan raunioille. Rauniot ovat itse Angkoriakin vanhemmat (rakentaminen aloitettiin 400-500 luvulla) ja juuri taalta Wat Phosta khmerien valtakunnan paakaupunki aikanaan siirrettiin Angkoriin. Rauniot olivat melko hyvin sailyneet, mutta eivät missään nimessa yhtä suureelliset kun Angkorissa. Vuoren juurella on pyhä lähde, sekä vuoren huippu on luonnostaan "Lingan" muotoinen, jota muotoa käytetään kuvatessa Shivaa. Tässä ilmeisesti alkuperäiset syyt khmer-pääkaupungin syntypaikalle. Täältä muuten johtaa pyhä tie itse Angkoriin asti (noin 240km). Myöhemmin raunioille on jo ehditty rakentaa päälle, joten alkuperäisiä raunioita ei ole, vaan rakennelmat ovat 1100-luvulta eteenpäin. Viehättävä paikka, varsinkaan kun ei ollut suuria turistimassoja. Huomattiin muuten perillä mopedista salamatkustaja, joka matkusti mukanamme 50km. Aika loikka, jopa sammakolta. Seuraavana päivänä vierailtiin muutamakin vesiputous, kahvi- ja teeplantaasi. Eipä siitä sen enempää.



Lähtöpaivänä Paksessa käytiin vielä keilaamassa. Pekka ja Sakke voi sitten alkaa jo reenaamaan ensi syksyä varten. Muutamia tekniikkaneuvoja vaihdettiin viereisen radan opiskelijanuorten kanssa. Tulos: Irriltä repes pelihousut - kirjaimellisesti ja Jääahmojen epävirallinen Etelä-Laosin ennätys on nyt sitten 181. Hintaa huvilla oli 60 senttiä sarja ja 70 senttiä ISO olut. En tiedä pojjaat paljonko harjoitusta tarvitsette (no itseasiassa tiedän), joten teille voisi tulla halvemmaksi ottaa lento ja tulla tänne harjoittelemaan. NAPS, NAPS, NAPS. Tuo on muuten henkselinpaukutuksesta lähtevä ääni. Sen minkä paikalliset hävisi tuloksessa, niin ottivat kiinni oluissa, mika on jokseenkin harvinaista.

Ai niin, käytiin myös ohimennen otattamassa passikuvia. Kyllä ihmiset sitten on komeita ja kauniita kuvissa - NOT. Meikältä oli jäänyt aamulla naama kampaamatta. Lisäksi Lahden kisat ilmeisesti vieläkin kummittelivat mielessäni, koska pääni oli kallellaan kuin Kirvesniemen Harrilla konsanaan. Irri taas otti hiukan liian tosissaan, ettei passikuvassa saa hymyillä. Kuvat otetiin naps ja naps, jonka jälkeen alkoi Photoshopin käyttö. Minulle esim. liimattiin puku päälle (itse en ehkä olisi valinnut myrkynvihreää kravattia). Irrille laitettiin puku suoraan Laosin valtionarkistosta. Irri olisi samantien valmis kommunistiseen puoluekokoukseen. Ilmeisesti Irrin taustat valtionhallinnossa oli tutkittu tarkemmin. Valitettavasti nuo ohjelmatkaan eivät pysty ihmeisiin, mutta onpahan 24kpl öööö.....kuvia.

6 kommenttia:

Annemi kirjoitti...

Kiva video, jäätiin lasten kanssa odottelemaan että loppuuko se tutkielmaan siitä miten kauan kestää mennä virran mukana pohjalle.

Ja nyt kun passikuvat on kuvailtu niin olisi hyvä sauma saada niitä tänne blogiin näkyviin.... mielenkiinto heräsi että millaisiksi karvanaamoiksi sitä ollaan muututtu. "Näin Laos muuttaa ihmisen".

Turvallista seikkailua.

Marika kirjoitti...

Samoja ajatuksia kuin Annella; videon pyöriessä odotin kokoajan, että jompi kumpi teistä tulisi esiin tai samalla kuulisi edes teidän kommentteja kuvatusta. Ja ne passikuvat, TAHTOO NÄHDÄ!

Liisa Lindqvist kirjoitti...

Niillä uusilla passikuvilla voi sitten vaikka soluttautua paikalliseen hallitusjunttaan:o)

-Liisa & Pekka

Anonyymi kirjoitti...

hahahaha - olen sanaton. Tosin pakko todeta että eteläisellä pallonpuoliskolla ne kierreheitot on helpompia. Ja sit harjoittelemaan....
- Saku

Anonyymi kirjoitti...

Teidän kannattaisi matkailla kanarialla. Siellä ei suoli toimi läheskään yhtä vauhdikkaasti, johtunee Coriolisvoimasta tms.

Risto

Asko & Irina kirjoitti...

KAIKILLE: Vai, että passikuvia. Nyt ette tiedä mitä pyydätte, mutta jouluna monet toiveet toteutuu - valitettavasti :/
Sakke: Eikä vielä oltu edes etelän puolella. Tällä hetkellä tosin jo ollaan :) Ja keilahalli kulman. Ja joululaulut soi jo täällä kahvilassa korkealta ja KOVAA. Siis Indonesiassa. Siirrytään vielä tänään Bunakenin-saarelle.
Risto: Olikos se Jarkon neuvo tuopista ja kierteellä? Taisi jokunen Carillos-voimakin olla seassa.