maanantai 9. elokuuta 2010

24.-26.7.2010 Kiwi road trip, osa I

Elikkäs alla oli siis aito Wicked Conan ("When the sun sets, I have morals again") ja suuntasimme kohti pohjoista ja Coromandelin niemeä. Täällä muuten pulutkin on normipuluja isompia, tämä kyseinen yksilö on melko hyvässä lihassa, ei ihme, että maorit aikanaan söivät niitä mielellään, tuollaisesta pulusta syö perhe monta päivää! Cormandelin alue on kuuluisa hienoista vaellusreiteistään ja mekin päätimme liikuttaa etupenkille jumiutuneita takalistojamme ja päätimme valloittaa Coromandel-kansallispuiston pinaakkelivuoret. Vaellus oli turisti-infon mukaan reilu seitsemisen tuntia edestakaisin ja vaatisi normikuntoa.

No, lähdettiin matkaan ja reitti kierteli upeissa maisemissa. Värit luonnossa muistuttivat etäisesti Lapin ruskaa; samoja värejä ja samanlaista kasvustoa. Tosin tasaisesti myös palmupuita (hmmm... kummallinen yhdistelmä...). Ja olihan reitille saatu runsaasti myös meidän rakastamia porrasaskelmia... Seuraavana päivänä oli pohkeet arkoina (ja Irrillä seuraavan viikon ajan vaikeuksia kävellä...). Huomatkaa Luontoliiton hyväksymä juomakanisteri, mallia hantaaki ja tilavuus 6 litraa :) Eihän sitä varusteilla vaelleta, mutta sitten tarvitsis ainakin rautaisia reisiä...

Ja eihän meillä mitään kolmea ja puolta tuntia mennyt vuoren huipulle kiivettäessa. Heitettiin lopulta koko reissu kaksi tuntia nopeammin kuin mitä oli reitin pituudeksi annettu, eli noin reilussa viidessä tunnissa. No, ei pidetty juurikaan taukoja, mutta välipunnerruksia kylläkin. Reitit taitaa täällä olla varman päälle (ja kilpikonnavauhdilla eteneville) suunniteltu. Alla olevassa kuvassa ollaan jo reilusti yli puolen välin ja huippu näkyy jo...



Itse vuorella näkymät oli uskomattoman hienot, näkyi kummatkin puolet Coromandel-niemestä. Huipulla myös tuuli todella kovaa ja lämpimät pipot ja hanskat oli todella tarpeen. Nähtiinpä myös paikallinen pariskunta lenkkishortseissa ja lyhythihaisissa, kun ohittivat meidät juosten menomatkalla. No, huipulla viipyivät muutaman minuutin, oli kuulemma aika viileää...


Syötiin huipulla eväsleivät ja hedelmät niin taas jaksettiin paluumatka. Ehdittiin myös harjoitella tyyliä ja ilmettä tulevaa mäkiviikkoa varten. Pinnacles-vuorille voi myös vaeltaa niin, että yöpyy yhden yön ihan huipun juurella olevassa vuoristomajassa, jonne majoittuu noin 80 henkeä parhaimmillaan. No, päätettiin tehdä sama reissu päivässä, mikä olikin ihan passeli matka. Irri tosin oli viimeisen tunnin aika poikki, energiat loppui vähän liian aikaisin.



Meidän campervanissa ei ole suihkua, eikä toilettia, MUTTA hintaan kuuluu kätevän kokoinen keittiöihme, joka pesee ja linkoaa naama hymyssä! Vaelluksen jälkeen päätettiin "peseytyä" niinkin ylellisesti kuin paikallisen ostarin vessassa. Coromandel-niemen lähellä on Thames-niminen kaupunki, joka on yksi paikallisia viehättäviä pikkukaupunkeja. Kuulemma nämä tällaiset pikkukaupungit olivat kymmenen vuotta sitten rähjäisiä, mutta nyt ne miltei kaikki on kunnostettu niin, että vanhat rakennukset on korjattu vanhaan malliin ja siten säilytetty viehättävän vanha ilme.


Illalla käytiin elokuvissa Thamesissa ja ajettiin sitten jo toiseksi yöksi samaan levähdyspaikkaan nukkumaan. Yöt Coromandelissa oli aika viileitä ja tuli pitkille tykeille käyttöä. Täällä Uudessa-Seelannissa muuten matkailuautolla ajelu ja yöpymispaikan löytäminen on paljon helpompaa kuin Ausseissa, levähdyspaikkoja on joka paikassa, toisin kuin Ausseissa ja tosiaan kun ihmisiä on täällä niin vähän, niin kyllähän tänne pari autossanukkujaakin mahtuu. Uudessa-Seelannissa on vain hiukan alle viisi miljoonaa ihmistä ja maa taitaa olla aika saman kokoinen kuin Suomi. Joten vieläkin harvalukuisempi maa. Ausseissa tuo majapaikan löytäminen iltaisin vaati pitkää kärsivällisyyttä ja veti hermot aika kireälle...


Seuraavana päivänä suunnattiin Hot Water Beach-rannalle, jolla voi kylpeä itse kaivamassaan kuopassa, maan sisältä nimittäin tulee kuumaa vulkaanista vettä. No, valitettavasti emme olleet rannalla ainoat, oli kuin alueella olisi tehty miinanraivaustöitä, niin reikäinen oli ranta ja ihmisiä istumassa kaivamissaan höyryävissä kuopissa. Oltiin ostettu valmiiksi lapio kaivuuhommia varten, mutta ainoa pulma oli nyt löytää juuri oikea kohta, jotta kuoppaan saadaan kuumaa vettä. Vesi nimittäin kulkee maan alla ns. suonina ja homman idea on löytää juuri oikea kohta, jossa kuuma vesi virtaa. Asko kaivoi ja kaivoi ja saimme aikaiseksi kuopan, johon virtasi vain haaleaa vettä. Koska rannalla oli aika viileä, ei hailakassa vedessä kovin kauaa istunut uikkarit päällä. Onneksi +60-vuotiaat paikalliset olivat juuri lähdössä itse kaivamastaan kuopasta, joka höyrysi kunnolla, ja lupasivat meille kyseisen paikan. Eikun vaan hiekkaan istumaan ja ah vot! Olipa lämmintä vettä ja kylläpä kelpasi kylpeä, tosin vesi oli suolaista, joten suihku (jäätävä sellainen) oli paikallaan jälkeenpäin. Kylpemisen jälkeen suunnattiin lounastamaan läheiselle näköalapaikalle. Täällä kun on hienoa paikkaa toisen perään, johon itsensä parkkeerata ja alkaa kokata.


Tarkoituksena oli lähteä Rotoruaa ja Taupoa kohti koukkaamalla Cathedral Coven kautta. Upeita rantamaisemia, mutta ei se täälläkään aina kaikki ole kaunista vai mitä mieltä tästä avohakkuusta. Iltaa kohti alkoi sataa kaatamalla, joten päädyttiin vain yöpymään aikaisin Waihin ympäristöön, ilmaiselle leirintäalueelle. Tulevasta lisää myöhemmin!

2 kommenttia:

Marie kirjoitti...

On kyllä hienoja maisemia. Joskus pakko päästä itse kokemaan. Jotenkin se aina vaan se lämpö houkuttelee tosin tällä hetkellä suunnittelen lomaa mahdollisimman kylmään paikkaan kun toimistolla ei ole kuukauteen laskenut lämpö alle 30 asteen...

Asko & Irina kirjoitti...

Marie: Kyllä sen ymmärtää, että suomalaiset valittaa lämmöstä, mutta, että te ruotsalaisetkin :)