20.-24.6.2010 Australia road trip osa V

Puolisekavissa tunteissa siirryin pelkääjän paikalle nuolemaan haavojani viinitönikän kanssa. Hiukan tuo poskipää haittasi näkökenttää, joten parempi olikin siirtyä kuskin pukilta pois. Tosin mukavampihan se on ajaa mitä vähemmän näkee muuta liikennettä... Hienon päivän päätteeksi ajeltiin Brisbanea kohti. Poikettiin jonkin sortin "hevoskukkuloilla" ihailemassa villinlännen maisemia Ameriikan tyyliin, vain Pekka, Kuunsäde ja Hopeanuoli puuttuivat. Preeriamaisemien lisäksi 7-päivää paparazzin (Irri) zoomiin tarttui jonkin sortin liikenneonnettomuuskin (alla).

Brisbanessa suunnitelma oli parkkeerata liityntäpysäköintiin ja piipahtaa junalla keskustaan. Ennenkuin päästiin perille normaalin kiertelyn jälkeen, alkoi radiosta kuulua etäisesti tuttua älämölöä. Elikkä jonkin sortin piraattiradio oli päässyt aalloille. Ja voitteko uskoa mikä onkaan ensimmäinen aihe, kun on kyse Suomiradiosta? ALKOHOLI! Suomessa siis ei ilmeisesti ole mikään muuttunut...Ei ihme, että meidän maine ulkomailla on juuri tätä, mutta olo tuli silti kotoisaksi :) (Valitettavasti ei saada ladattua videota, koitetaan vielä myöhemmin uudestaan)

Mutta jokaista nousu(humala)a seuraa lasku. Muukin kuin baarilasku. Vietettiin siis valejuhannus loppuun asti M&M-tunnelmissa (siis Matti & Mervi). Sen verran olimme ilmeisesti henkisesti ja fyysisesti loukkaantuneita, ettemme päässeet yhteisymmärrykseen...oikeastaan mistään. Taas kerran vedettiin esiin kompromissikortti. Auto parkkiin Korson asemalle ja nukkumaan kello 7 illalla. Näin se päivä kääntyi yöksi. Kuten huomaatte, niin autoilu on vetänyt muutaman kerran hermot hiukan kireäksi :/ Terveisiä vaan työmatkalaisille sinne Kehä-III varrelle...

Brisbaneen kuitenkin päästiin jo paremmassa "säässä", vaikka kuvan perusteella Irrillä oli vieläkin jotain hampaankolossa. Brisbane osoittautui mukavalla tavalla ei niin kiireiseksi suurkaupungiksi, upeine arkkitehtoorisine rakennuksineen, puistoineen ja jokimaisemineen. Päivät koostuivat picnikistä kasvitieteellisessä puutarhassa, ilmaisen netin käytöstä kirjastossa ja illalla kasinolle. Ja koska meillä oli matkailuauto alla, ei sillä voinut ajaa keskustaan saakka, vaan jätettiin kiesi juna-aseman ilmaisille parkkiksille ja matkattiin illaksi junalla keskustaan. Ainoa kinkkinen seikka oli löytää iltamyöhällä säädyllinen paikka nukkua autossa. Eräskin yö vietettiin sitten aseman parkissa.

Wicked oli siis aluksi vuokrattu kahdeksi viikoksi, jonka aikana oli tarkoitus ehtiä noin 2500km:n matka. No, viikon jälkeen huomasimme, että olemme saavuttaneet päiväkilometrimääräksi keskimääräisesti noin 100km ja päätimme pidentää vuokrausaikaa muutamalla päivällä. Itärannikollakin riittäisi nähtävää ja koettavaa useaksi viikoksi, jos jokaiseen mielenkiintoiseen paikkaan pysähtyisi. Kävimme huoltamassa piiputtavaa akkuamme ja päädyimme Wickedin Tattarisuon sivukonttoriin. Koko prosessi oli sen verran pitkä, että ehdimme ottamaan nokosetkin "upeissa" maisemissa.


Jatkettuamme matkaa kohti etelää ja Gold Coastia sattui tälle matkalle myös yksi upeimmista kokemuksistamme koko reissun aikana. Sijoitimme vähiä pennosiamme melko hinnakkaaseen valasreissuun (55e/hlö). Mutta kyllä oli kaiken rahan väärti. Nimittäin ryhävalaat uivat Australian itärannikkoa pohjoiseen päin juuri tähän aikaan, kun siirtyvät Antarktikselta Whitsundayn saarten tuntumaan synnyttämään poikasia. Nimittäin poikaset syntyvät miltei täysin ilma lämmittävää rasvakerrosta ja Antarktiksen kylmissä vesissä kävisi huonosti. Joten poikaset syntyvät täällä ja kasvavat vinhaa 60-80kg:n päivävauhtia, jotta ovat valmiita palaamaan äitiensä kanssa etelän kylmiin vesiin kun aika koittaa.

Ja me pääsimme seuraamaa noita upeita eläimiä ihan lähietäisyydeltä, upeaa! Aivan mahtava kokemus. Tiesittekös muuten, että ryhävalaat ovat ainoita valaita, jotka laulavat. Ja että ryhävalaan hypyt vedenpinnan yläpuolelle, ovat osa niiden kommunikointia. Veteen tipahtaessaan valas nimittäin saa aikaan kuuluvan äänen, joka kantaa vedessä kymmeniä kilometrejä. Ja nämä valaat todella hyppivät meidänkin reissullamme, oikein kunnon paraatihyppy sivukierteellä (Pinja, olisit antanut hyvät pisteet).

Kävi tietysti kuitenkin niin, ettei kamera ollut ihan ladattuna, joten kuva siitä jäi saamatta. Mutta tunteet on pelissä, kun ensimmäisen kerran valas ui veneen viereen, nousee pintaan puhaltaen hengityspilven ja selvästi katsastaa sinut. Tämä ei varmasti unohdu meiltä kummaltakaan koskaan! Pääsisittepä te kaikki kokemaan saman!

19.-20.6.2010 Australia road trip osa IV, tunteet pelissä

Kuten sanottua Australiassa kaikki on isoa ja leveätä, joten "motarilla" joutuu välillä antamaan tilaa isottelijoille. Pitkin rantoja saavuimme Tannum Sandsiin. Taas uusi ranta ja yövyimme Botanic gardenissa ja vietimme juhannusta grillaten ja nautiskellen viiniä. Ja tämä kaikki vain viikon etuajassa. Toivottavasti tekstareilla meni viikko perille :)


Ja koska luulimme, että juhannusviikonloppu oli jo käsillä, juhlistimme sitä asiaan kuuluvin suomalaisin menoin, eli Nykänen-Tapola -meiningillä: alkuillasta lokoisaa ja romanttista, kunnes meni palkokasvi nenään toisella ja toiselle tuli nekkuun. Elikkäs siis Askolle komea musta silmä. Luonnollisesti otimme heti yhteyttä Seiskan luottotoimittajaamme siellä Suomessa ja onneksi Seiskalla onkin sivukonttori täällä itärannikolla ja saimmekin heti asian median tietoon. Nyt olemme sopineet jo hässäkän ja lyömätön linja on valittu, elikkäs ei tartte huolestua siellä kotosalla. (Ja nyt sitten näytetään sitä vitsikylttiä!) Totuus paljastuu myöhemmin tai sitten ei koskaan...

Älkää hyvät ihmiset uskoko Irriä, tulkaa pelastamaan mut täältä, help!!!

Taas kerran katselimme kateellisena, kun paikalliset kurvaavat kahdeksalta arkiaamuna aktiviteetteihin. Näin se lähtee työ/loma-aamu käyntiin täällä. Täällä se on yhtä yleistä kuin potkisi kelkalla töihin Suomessa ympäri vuoden. Itse karisteltiin (uni)hiekat silmistä yleisessä suihkussa. Täällä turisteja ja myös paikallisia hemmotellaan yleisillä ILMAISILLA vesikloseteilla. Joka niemessä ja notkossa on vedenlaskupiste. Täällä on tosiaan ymmärretty, että se on parempi pistää viemäreihin, koska vähintäänkin me miehet löydetään myös vaihtoehtoisia paikkoja ja sitten haju on kuin K-junan vessassa pe-la välisen yön ekstravuorossa. Ainoa miinus täällä löytyy suihkuista, joista tulee vain kylmää vettä. Ja taas maailma pelastuu, kun ei ihmiset lotraa puoltakaan minuuttia.

Saavuttuamme Maroochydoreen, joka hiljaisuudeltaan ja puitteiltaan muistutti hmmm...ehkäpä hienostununeita eläkeläiskortteleita Miamissa, alkoi taasen yöpaikan metsästys. Meikä oli kuski- ja Irri tissutteluvuorossa, joten päätimme harrastaa niin sanottua p-rallia. Olimme valitettavasti taas kerran ainoat hullut, vaikka kuinka yritimme soittaa hip & hoppia ikkunat auki. Eivät lähteneet mummot tai papat rollaattoreilla perään kiertämään huudeja. Parkkeerasimme automme ihan mukavaan paikkaan toisen Wicked campervanin seuraksi ja lähdimme kohti baaria, jossa voisi tsiigailla illan fudisotteluita. Olimme jo aikaisemmin tiedustelleet ainoasta auki olevasta baarista, että ovat tosiaan auki all-night long, joka meillä hämeessä kääntyisi noin niinku 24h. Saavuimme yhdeksältä paikalle ja tiskin takaa kuuluikin "viimeiset tilaukset"-huuto. No, kai se on jossain Los Angelesissa aamuyö... Paikka oli menossa kiinni siis jo kymmeneltä illalla, eikä kymmeneltä aamulla kuten otaksuimme. Lorvimme paikalla kuitenkin toisen puoliajan puoliväliin, jolloin peli oli jo paketissa. Eiku autoon nukkumaan.

Aamulenkin (+5), -pesun ja -kahvin jalkeen starttaamaan auto....naks naks naks. Jotta näin. Kylmä yö oli imaissut halpahallin akun Tuonelan puolelle. Siitä sitten viattomasti "lainamaan sokeria" toiselta Wicked-pariskunnalta ja ohimennnen kysäistä josko löytyisi akkukaapeleita. Meidän tuurilla kaapelit tietenkin löytyivät, jeess! Siinä kahvia ja pullaa mutustaessa saatiin muutamia todella hyviä vinkkejä mm. veneretkistä ja erilaisista puistoista brittipariskunnalta, kun olivat menossa päinvastaiseen suuntaan.

Loppupäiväksi Mooloolabaan (ei hitto naitä paikannimiä!) hankkimaan kauniin sunnuntaipäivän kunniaksi henkisiä ja fyysisiä kärsimyksiä. Eli totuus mustasta silmästä. Surffipöskyt jalkaan, bodyboard kainaloon ja kohti rantaa. Ensin hiukan auringonpalvontaa, jotta lämpö imeytyisi rasvakerrokseen, jonka jälkeen uskaltautuisi hyytävään veteen. Katselin muilta mallia ja huomasinheti useitakin virheellisiä tyylejä. No kukin tyylillään. Aallot vaikuttivat maltillisilta (ainakin kaukaa katsellessa), vaikkakin murtuivat turhankin nätisti. Vedestä aallot näyttivätkin jo isommilta. No, mutta vesihän on pehmeää, joten ei huolta. Muutaman onnistumisen ja useamman pesukone-efektin jälkeen (kylmäpesu) sain kunnon linkouksen päälle. Ei oikein taidot kohdanneet aaltojen kanssa. Pinta kuitenkin löytyi, vaikkakin bodyboard oli katkennut. No "henkinen" selkäranka ei vielä, joten kursin laudan kokoon ja merta päin. Muutaman yrityksen ja puolittaisen onnistumisen jälkeen kohtasin voittajani. 6-0 valtamerelle. Tällä kertaa henkinen selkäranka murtui, mutta onneksi ei oikea. Vaikka vesi on pehmeää, niin pohja ei niinkään. Päädyin pääedellä pohjaan ja kynsin tyyntämerta oikein kunnolla naama edellä. Onnekseni niskat taittui vain sivusuunnaassa, eikä tuo naama ollut kaksinen ennestäänkään. Ei paljon naurattanut pinnalle päästyäni. Lauta koipien välissä tunnustin tappioni ja ryömin takaisin lämmittelemään. Selvisin rytäkästä turvonneella poskella ja niskakivuilla, mutta henkinen kantti sai kyllä aimo kolauksen...

16.-18.6.2010 Australia road trip osa III, auto pelissä!

Townsvillen synttäreiden jälkeen keula kohti etelää, kun pitäisi vielä edetä parissa viikossa Sydneyhin, eli tuollaiset 2500km suorinta tietä. Ensimmäisenä kohteena reppumatkailijoiden "mekka" Airlie-beach. Campervania olikin ranta ja pysäköintipaikat täynnä, mutta niin oli myös uhkasakot kaupungin puolesta. Sen verran arkajalkoja ollaan, että jätettiin yöpymättä kaupungissa. Toinen syy oli suht ankea keli (kuvassa). Ajattelin mennä uimaan lagooniin, kun kerran rantavahtikin oli paikalla, mutta tulin kai sitten järkiini, vai kutsutaanko sitä vain vanhuudeksi? No, olisin kyllä ollutkin ainoa uimari. Lahdelma näytti kuin lavastuksesta ja oli täynnä toinen toistaan hienompia purjeveneitä. Vaikka kuinka kiertelimme, sää ei parantunut, eikä hengellistä yhteyttä alueen kanssa löytynyt, joten päätimme jatkaa matkaa. Lopulta ajaminen sokeriruokopeltojen keskellä alkoi tympimään sen verran, että päätimme yöpyä niiden keskellä. Sen verran rahtarin verta virtaa suonissa, että yövyimme rekkaparkissa. Ei se rekan koko, vaan se asenne! Aamulla herätessämme löysimme viisi muuta autoa samasta parkista.

Aamiainen naamaan ja kohti Finch Hatton Gorgea. Kävelyä, aamu-uinti vesiputouksilla todella virkistävässä vedessä. Näitä olisi kaivannut enemmän kuumassa ja hikisessä Aasiassa. Täällä ei kannata paljon kokeilla veden lämpötilaa etukäteen. Vähintään yhtä kylmää kuin Lylyn mökillä vappuna, vai mitä lapset? Lounas vedettiin kookaburrien tuijotuksen alla. Ovat muuten niin maan perusteellisen kovia naureskelemaan. Ei tarvitse paljon PulttiBoysia tai Jope Ruonansuuta pyöritellä, irtoaa ihan ilmankin.

Seuraavaksi lähdettiin kohti rannikkoa Mackayn ympäristöön. No, päätettiin sitten pienen riitelyn seurauksena jättää kyseiset upeat rannat katsastamatta. Oli niin sanotusti ylitse pääsemättömiä vaikeuksia sovittaa toistemme biorytmit shoppailun ja lenkkeilyn välillä. Joten suunnattiin Mackayn eteläpuolelle ihailemaan hiilikasoja ja -laivoja!!! Näin sitä pitää. Tasapeli, kumpikin voitti :/

Löydettiin oikeastaan aika hyvä paikka pienoisesta kylästä rannalta, jossa oli grillipaikka ja yleiset vessat. Ja tadaa, verkkovirtaa, kaikki saman katon alta! Täällä on ongelman virran ja nettiyhteyden välillä. Ainoat wifit löytyy Mäkkäristä, mutta siellä taas ei ole yhtäkään pistoketta ja kun autossakaan ei ole laturia, niin tätä blogia on ollut todella vaikea päivittää. Niin niin, seli seli :)

Koska ihminen ei ole koskaan tyytyväinen ja oli vasta iltapäivä, niin päätimme kuitenkin etsiä vieläkin täydellisempää paikkaa. Ajauduimme asuinalueen reunoille, josta lähti hiekkatie rannalle. Ajelimme hiljaksiin eteenpäin, kunnes olimme puolessa välissä alamäkeä kohti rantaa. Tässä vaiheessa pehmeä hiekka alkoi hiukan huolestuttaa takavetoisen, automaattivaihteisen tila-auton omistajaa ja yritin peruutella mäkeä ylös. Jeah right! Kun renkaat ovat sliksit ja kuviointi vieläkin huonompi taaksepäin, niin tulos oli noin 15cm taaksepäin ja 10cm upoksiin. Ensimmäiset hikipisarat lähestyivät ohimoa. Kävin katsomassa rantakaistaleen kävellen ja päätimme ajaa alas ja tehdä ukemit rannalla (no, oli ainoa vaihtoehtokin). Alas hei, u-käännös ei! Toyota päätti tykästyä rantaan, niin ettei suostunut lähtemään mihinkään. Hiekkaa ei ollut todellakaan paljon, mutta riittävästi meidän kaaralle. Kolmen vartin uurastuksen jälkeen saimme auton käännettyä, eli puoli metriä eteen, kaivamista, jalkamatot renkaiden alle ja sama uudestaan. Edessä vaan oli vielä ylämäki ja aurinkokin alkoi laskea. Alue ei ollut kaukana asutuksesta ja kämppähän meillä on omasta takaa, mutta hiukan epätoivoiseksi tilanne kehkeytyi.

En tiedä kumpi meistä oli ottanut yhteyttä yläkerran Herraan, mutta kuin lahjana paikalle saapui nuorehko aussijannu nelivetoautollaan. Oli kuulemma lähtenyt ilta-ajelulle odotellessaan illan State Of Origin (paikallinen All-Stars ottelu) rugbyottelun alkua. Ja siinä hetken naureskeltua tilannettamme kaivoi esiin suoraan pakasta "tracksit", eli renkaan alle laitettavat levyt. Siinä kiinnityksiä vielä irrotellessa kertoi kyseisten muovisten kapistusten maksavan AUS$300. Siinä oli taas muovia jalostettu. Tracksit alle ja kuski päälle. Ehdotin kohteliaasti, josko jannu suostuisi kuskiksi, kun kerran ollaan hänen kotimaallaankin. Toista tuntia väkerrettyämme parin metrin matkaan, sisäinen Hannu Mikkola oli kutistunut miniatyyrihahmoksi. Eka yritys ja auto puoleenväliin mäkeä. Olisi kuulemma mennyt ylös asti, mutta kun oli käkkäri päällä, heheheh. Sattuu sitä mestarillekin. Toinen yritys, voitto kotiin ja ylävitoset kehiin. Sen verran häkellyttiin tilanteen käänteestä, että lyötiin viinipullo auttajalle käteen, vaikka ei millään olisi ottanut. Niin vieraanvaraista, niin vieraanvaraista, kuten täällä. Kaveri oli aikaisemmalla metsäreissullaan kuulemma menettänyt edellisen autonsa! Muta oli imaissut auton, vaikka oli neliveto ja vinssit autossa. No, tällä(kin) kertaa me siis selvisimme säikähdyksellä. Palattiin grillikatokselle yöksi ja nautittiiin viinistä, nauravasta kuusta ja Täydellisten naisten kuudennen tuotantokauden jaksoista. Seikkailua oli ihan tarpeeksi tuolle päivälle. Valitettavasti tapahtuneesta ei ole kuvamateriaalia, eikä oikein tehnyt mieli palata rikospaikalle, joten joudutte vain uskomaan sanaamme. Niin ja totuushan on muutenkin, että kirjoittelemme juttujamme Esson baarista, läheltä Helsinki-Vantaan lentoasemaa :)

Mitä Aasiassa edella, sitä Ausseissa perässä, eli seuraavaksi katsastamaan Aussien luolat, Down-Under-Ground. Mentiin ihan viralliselle leirintäalueelle ja yllätys yllätys, oltiin ainoat asukkaat telttapaikoilla. No, ellei noita kahta vihreää, jotka ilmeisesti vahtivat, ettei kukaan vedä johtoa jääkaapista. Aika vähissä oli muutkin puitteet, joten lähdettiin tarkistamaan kylän pubitarjonta. Paikka oli jo melkein menossa kiinni ja olimme taas ainoat asiakkaat, mutta nähtiinpä kerrankin 21.30 alkava jalkapallo-ottelu. Oisko nyt ollut Argentiinan ottelu...? No, itse yksipuolisesta, tylsästä ottelusta näkyi vain noin puolet, koska ruudun täytti melkein koko ajan Diego Armando "Jumalan käsi" Maradonan viiksi-parta-tupee-yhdistelmä. Puolessa välissä ottelua paikalle kuitenkin pamahti paikallinen heinähattuseurue synttäreiden jatkoille. Yksi valitettava asia täällä(kin) on , ettei juuri kukaan puhu äidinkielenään englantia! Kerta toisensa jälkeen törmäämme kielimuuriin, joten keskustelut paikallisten kanssa ovat jääneet vähemmälle kuin uskoimme. On vaan niin noloa pyytää toistamaan kolmatta kertaa joka lausetta. Varsinkin täällä maaseudulla...öööö...aksentti on aika vahva. Mutta oikeasti on aika huvittavaa kuunnella Maajussille morsian-ehdokkaiden juttelevan hienostuneesti viineistä, kun joka toinen ilmaisu on "Bloody Hell", "Bastard" tai vastaavaa ja toinen puoli jotain mongerrusta. Siinä sitten makustellaan olikos rypäleet kasvaneet etelä- vai pohjoisrinteellä. Oli kuin Jopen sketsistä ja naurussa pitelemistä. Täällä tuo viininjuonti on melkein kotoisampaa kuin oluen litkintä, eli aina ei tarvitse turhia hienosteluja.

Seuraavana päivänä luolille. Eihän ne koolla ollut pilattu, mutta sinänsä aika hienot. Sisällä on myös kirkko alttareineen, mutta vielä(kään) eivät hääkellot meille soineet, for whom the bells toll! Akustiikkakin oli kuulemma lähes täydellinen, eli Sydneyn oopperatalon luokkaa. Luolien "löytäjä" oli aikoinaan tehnyt paljonkin bisnestä guanolla, elikkäs lepakon kakalla (ei taas tätä aihetta!), mutta nykyään tuollaista yrittelijäisyyttä harrastetaan vähemmän. Luolissa lähinnä puut juurineen yrittävät vallata paikkaa. Ja jokos se pojalla alkaa Australian elintaso tarttumaan vyötärölle (oikea kuva) vain muutaman ajopäivän jälkeen?

No, nyt muuten loppuu akkukin. Tunnin päästä lähtee kone Fidzille, joten joudumme palaamaan siis vielä uudestaan road tripille, kun harhauduin näköjään kirjoittelemaan sitä ja tätä. Kuitti ja kvitto!

16.6.2010 Australia road trip osa II...maisia miettehiä

Koska blogissamme on suuren huomion aina saanut paikalliset ihmiset (ei kuvassa), eihän aussejakaan voi jättää luokittelematta. Nää täällä on rentoa porukkaa ja todella ystävällisiä, erityisesti vanhat rouvat. Viinikaupassa vanha rouva antaa kysymättä neuvoja hyvän (ja halvan) viinin valintaan, kasinolla toinen pyytää tarjoilijaa tuomaan ilmaisia juomia pokeripöydän pelejä vierestä seuranneelle seuralaiselle, jolle juomat eivät oikeasti kuuluisi. Ja kadulla kun hetken pöllöilet, johan on joku vanhempi rouvashenkilö tarjoamassa neuvoja. Emme ole täällä ollessa tavanneet yhtään epäkohteliasta ihmistä (paitsi yksi keskisormea näyttänyt meitä ohittava autoilija... ehkä ajoimme liian hiljaa...). Ja kuvioihin kuuluu, että vaikkei tunneta, autetaan hädässä, kuten meille kävi eräilläkin hiekkakuopilla (lisää myöhemmissä jaksoissa). Meillä taitaa itse kullakin olla jotain opittavaa..., vaikka kyllä täälläkin suurissa kaupungeissa meno on kiireisempää ja siten itsekeskeisempää, kuten varmaan joka paikassa.

Tämän maan unohdettu kansanosa kuitenkin on alkuperäiskansa eli aboriginaalit. Australiahan harrasti tuonne 1940-luvulle saakka suoranaista apartheidia ja muun muassa siirsi aboriginaalien lapsia valkkareiden perheisiin kasvatettaviksi. Perusteena oli kultaraunainen ajatus sopeuttaa alkuperäisasukkaiden lapset yhteiskuntaan. Alkuperäisväestön sekä myös eurooppalaisten sekarotuisia lapsia otettiin huostaan, mitä jatkui aina 1940-luvulle saakka ja kammottavin seikka asiassa on, että monista huostaanotoista ei laadittu juurikaan virallisia dokumentteja, joten monet lapsena huostaanotetut eivät koskaan voineet löytää oikeita vanhempiaan, eivätkä biologiset vanhemmat lapsiaan. Samoin maat takavarikoitiin ja ihmiset ajettiin ns. suoja-alueille asumaan, aivan kuten Amerikan intiaanit aikoinaan. Tänään suuri osa aboriginaaleista elää sosiaaliavustuksilla ja ainoat "laitapuolen kulkijat", joihin olemme täällä törmänneet, ovat olleet alkuperäiskansojen edustjia ja usein aika sekaisin. Vuosikymmenten kieltäytymisen jälkeen maan hallitus vuonna 2008 viimein pyysi virallisesti anteeksi vuosikymmeniä kestänyttä sortoa. Parannuksia alkuperäiskansojen asemaan ollaan tehty, mutta vuosikymmenten sortoahan ei ihan hetkessä korjata. No, tuleepa mieleen Suomen romanit, joiden integroituminen yhteiskuntaan ei meilläkään ole oikein onnistunut.

Mutta jos palataan takaisin meidän reissupäiväkirjaan, eli siis pinnallisiin pikkuseikkoihin =). Ollaan nimittäin mietitty, millainen matka tänne olisi sopivin tehdä. No, ei ainakaan tämä meidän pitkäkestoinen reppumatkailu mahdollisimman pienellä budjetilla! Täällä kaikenlainen turi$mi on oikeasti hinnoi$$aan. Oikeastaan kaikki perinteiset turistiaktiviteetit ovat kolminumeroisia lukuja, eivätkä yleensä edes ala ykkösellä. Esim. edestakainen lauttamatka saarelle, tyyliin Suomenlinnan lautta, maksaa 30€/hlö. Eikös Suomenlinnaan pitäisi päästä seutulipun hinnalla? Yöpyminen saarella teltassa 50€/2hlö. Siis teltassa?!! Päivän snorkkeliretki välineineen ja ilmaisen teen (!!) ja kahvin kera 90€/hlö. Tätä eksoottisempien harrastusten ja teemapuistojen hinnat pompsahtaa kuin Tommi Evilä Kuortaneella konsanaan. Sitä helposti ajattelee, kun nyt kerran täällä asti on, niin pitäähän se käydä tuossa ja siellä. Tällä reissulla meillä vaan loppuu ensin raha ja sitten vasta aika, joten ollaan aika suosiolla käytetty sitä vähäistä järjen ääntä ja jätetty väliin asioita/paikkoja. Lentolippujen hinta Suomesta tänne kun tuntuu olevan se pienin menoerä :/

Lähinnä ollaan käyty paikoissa, mitkä on alle 50€ ja priorisoitu elämää suurempiin kokemuksiin ja muutaman unelman toteuttamiseen. Alkaa muuten tuo Lintsin päiväranneke kuulostaa houkuttelevalta, kun paikalliseen Korkeasaareen joutuu pulittamaan 30 euroa sisään (joo, joo, no onhan täällä krokoja, kenguja tms, mutta haloo!). Muutamat asiat, jotka ovat suht edullisia, ovat polttoaine (0.90€/litra), viini ja liha. Oikeasti hyviä viinejä saa 5-10 eurolla, halvimpien ollessa jopa 2 euroa. Olut on pienoiseksi järkytykseksi kalliimpaa kuin Suomessa. Liha ja erityisesti kenguru on kukkaroystävällistä ja on muuten ihan parasta pihviä, mitä on maistettu. Ja sitä kun mainostetaan myös ekologisempana vaihtoehtona naudalle, kengut kun ei tuota metaania ja tarvitsevat paljon vähemmän laidunmaata kuin lehmukat. Tosin kengurun grillaaminen wallabeja vilisevällä leirintäalueella on vähintäänkin itsetuhoista... Kotona aina (ja mekin tähän saakka kaikkialla muualla maailmassa) ollaan valitettu kuinka kallista Suomessa on, mutta uskokaa, että Suomi vaikuttaa halvalta, kun nykii 5€/kilo maksavia tomaatteja kaupasta. Joten nauttikaa, kun niitä traktorilla Perä-Seinäjoelta asti puoli-ilmaiseksi rahdataan teidän kaupunkilaisten iloksi. Yksi selitys korkeille hinnoille taitaa kuitenkin löytyä palkoista. Taannoin hoitaja kirjoitteli sanomalehteen mielipidekirjoituksen, kun terveydenhuollon palkanlaskennan uudistuksen myötä muutamat palkat olivat jääneet väliin. Erittäin hyvä kirjoitus, mutta kävi ilmi, että hoitaja ansaitsee täällä noin 4500€/kk. Mutta takaisin mietteisiimme; yhtenä matkailuvaihtoehtoina täällä voisi olla ökyily, elikkä takataskut täyteen dollareita, perhe takakonttiin ja kiertelemään kaikki turi$tikohteet vauhdilla parissa, kolmessa viikossa ja takaisin Suomeen säästämään seuraavaa Teneriffan matkaa varten.

Mutta positiivisiin asioihin: Täällä on kaikki suurta ja hienoa - mukaan lukien ihmiset. Varsinkin Aasian jälkeen tärähtää silmiin tuo "kertynyt" elintaso, joka alkaa jo vaikuttaa meihinkin Aasian jälkeen. Ostarin ihmisistä noin 95% on TODELLA ylipainoisia - valehtelematta. Hyötyliikunta ei oikein ole lyönyt läpi, matkat tosin on täällä pitkiä, mutta mikäs puolustus se sellainen liikunnalle on? Ja suuremmissa kaupungeissa julkinen liikenne on ihan hyvällä tasolla? Mutta autot on täällä kaikilla ja autoilla liikutaan kaikkialle. Alkaa tuo omakin takapuoli leviämään kun ajelee campervaninilla kolmatta viikkoa ja yrittää elää mahdollisimman halvalla ja usein siten syö halvimmissa, elikkäs pikaruokaloissa (voi miksi, oi miksi??). Olis täälläkin tarvetta jonkinlaiselle roskaruokaverolle. Mutta Suomi seurannee perästä, ainakin pikaruokakulttuurista päätellen... Mutta pitkästä aikaa nyt tuli juttua muustakin kuin "been there, done that, bought the t-shirt" -näkökulmasta, jota tää blogin pitäminen tosin ilmeisesti pääosin on, ellei omaa Mika Waltarin kirjoittajan lahjoja.

Ja nyt kun Australian kokemusta on jo huimasti eli yli kolmen viikon verran, voi sanoa, että jotain tässä maassa on, joka kummallisella tavalla ottaa valtaansa, huolimatta valitustamme hinnoista yms.. Meno täällä on kovin länsimaalaista, mutta ihmiset on paljon letkeämpiä ja meno on aika leppoisaa monella tavalla, suurissakin kaupungeissa. Kaikki täällä on suurta ja erityisesti luonto on (suuria) ihmeitä täynnä, kuten ollaan jo monesti hehkutettu blogissa (eikä se tähän pääty...). Täällä on luonnon suhteen aika kaikkea; delfiinejä, valaita, krokotiileja, koalia, kenguruita ja joitakin luontokokemuksia, joita täällä on jo ollut, ei olisi koskaan uskonut pääsevänsä kokemaan, muuten kuin telkkarin kautta. Ja maisemat on toisella tavalla upeita kuin Aasiassa, ja suuria nekin. Mutta seis haahuilu! Jatketaan jälleen lisää myöhemmin, koska Aussien road trip osa III on vielä monilta osin kesken ja Wicked vielä parkkeeraamatta...

Ja myöhäiset juhannuksen toivotukset Suomeen!

12.-15.6.2010 Australia road trip osa II

Jucy-vuokraamo tuotti sitten pettymyksen, joten näytettiin kauniisti sanoen pitkää nenää kyseiselle firmalle. Ensimmäisellä kerralla palvelu oli suorastaan loistavaa, kun saatiin ilmaisia neuvojakin vuokraamon turistioppaalta. No, koko tarina meni seuraavasti: palauttaessamme autoa vuokraamon Stephen totesi, että tuulilasissa on pieni reikä (hinta AUS$350), johon totesimme, että auton sivuovi oli rikki yläreunasta, eikä siis kulkenut raiteilla ilman avustusta. Kyseessä siis kuluva osa. Pienen supinan, jupinan ja mutinan jälkeen Stephen totesi vikojen menevän päittäin, joten ei jouduta maksamaan mitään. Arveluttava osuus asiassa oli, että vuokratessamme kiesiä Stephen tarkasteli kyseistä kohtaa pyyhkijän alta suhteellisen pitkään, laittoi pyyhkijän takaisin ja asia jäi siihen. Tarkastin itse auton muutoin, mutta kiinnitin kohtaan huomiota vasta saman päivän iltana ja huomasin pienen kolon. Koloa ei oltu merkitty vahinkoihin, mutta ajattelin asian olevan ok, koska Stephen oli tarkastellut kohtaa aika pitkään.

Kun palautimme auton, mies kulutti noin 3 nanosekuntia auton muiden mahdollisten vikojen tarkasteluun ja käveli sitten suoraan pyyhkijän luokse ja nosti sen ylös ja kas, siellähän se reikä edelleen oli. Kovasti oli sitä mieltä, että tuulilasi oli täysin ehjä ennen...hmmmm... Rupesin tarkastelemaan reikää ja näytti kuin siihen olisi porattu pieni reikä estämään särön leviäminen. Onneksi jupinan jälkeen meiltä ei siis vaadittu mitään. Summa summarum, koko homma vaikutti kusetusyritykseltä. Koska ei opita kerrasta, yritettiin siis kuitenkin vuokrata auto samasta paikasta uudestaan...

Homman nimihän täällä on, että tällaiset pienet asuntoautot maksaa noin AUS$35/päivä. Tätä hintaa käytetään, kun mainostetaan kuinka edullista autoilu on verrattuna esim. bussilla matkustamiseen. Näissä mainoksissa ei mainita sitä tosiasiaa, että leiriytyminen (sisältää matkailuautot) on käytännössä kiellettyä kaikkialla ja leirintäaluepaikat maksaa noin AUS$20/yö. Tämän lisäksi autoihin kuuluu vain perusliikennevakuutus, joka korvaa vain vastapuolen vahingot. Kun astut vuokraamoon, alkaa raivoisa pelottelu liikenneonnettomuuksilla, kenguruilla tai vähintäänkin asteroida tipahtaa yöllä katolle. Pelkoa vahvistetaan faktalla, että täällä liikennevakuutus ei ole pakollinen, joten paikallinen nuori voi ajaa kylkeesi vakuuttamattomalla autolla ja vuokraamon setä painottaa, että et tule saamaan penniäkään vakuutusyhtiöltä. Tässä vaiheessa viimeistään tavallinen vuokraaja ottaa kaikki mahdolliset lisävakuutukset autoon. Kaskon hinta vaan ei ole halvimmasta päästä: AUS€25/päivä. Joten vuokrahinta onkin yhtäkkiä yhteensä AUS€60/päivä. Sen verran tilastotiedettä opiskelleena, kauhufilmejä katsoneena ja mikroautoja ajaneena jätimme kyseiset täysin järjettömän hintaiset hömpötykset pois, sillä vaikkei vastapuolella vakuutusta olisikaan, on hän silti oikeudellisesti vastuussa, eli kytät paikalle. Sitä tosiasiaa ei tietenkään mainita mainita vuokraamoissa. Kaskolla on siis käytännössä täällä hintaa yli 5000€ vuodessa!!! Huh, huh. Pois alta mummot ja männynkävyt. Haiskahtaa siltä, että vuokraamot tekevät aikamoisen tilin vakuutusmyynnillä, näin siis ainakin Jucy:llä ja Apollolla.

Tarina jatkui seuraavasti: koska emme suostuneet ottamaan Kaskoa, Stephen lupasi selvittää voisiko jo maksamamme vakuuden (AUS€2500) siirtää uuteen vuokraukseen. Muutoin joutuisimme maksamaan summan uudestaan, eikä sitä tietenkään voinut jakaa kahdelle luottokortille (!!). Menimme seuraavana päivänä samaan firmaan ja asiakaspalvelun kukkanen Mark oli meitä vastassa. Stephen ei ollut selvittänyt asiaa, eikä myöskään jättänyt mitään viestiä. Mark ei myöskään lähtenyt selvittämään asiaa. Perustelut kuuluivat: "Ainoa syy miksi en soita pomolleni on, että tiedän jo valmiiksi mitä hän aikoo vastata. Mutta voitte kyllä itse soittaa hänelle" (!!!)

Tuossa vaiheessa meille riitti ja marssittiin suhteellisen pitkä makkara otsassa seuraavaan firmaan, eli Wickediin. Kyseinen firma on niittänyt kyseenalaista mainosta kaikenlaisilla sloganeilla, joita on maalattu firman autoihin. Jokainen auto on erilainen ja autoista löytyy muun muassa sloganit: "Jos nauratat lehmää, tuleeko sen nenästä maitoa?" tai "Otan suklaata vierailta" (meidän kiesi). Löytyy myös Securitas-autoa, Dracula-kaaraa ja kyseenalaisia sovinistisia lausahduksia. Joten ihan huumorintajuttomille nämä kiesit ei sovi, koska herättävät huomiota teillä. No, meille sopi kyllä ja palvelu oli sen verran huumorintajuista ja mukavaa Jucyyn verrattuna, että tehtiin kaupat kahden viikon vuokrasta. Ja ilmaiseksi saatiin vielä astetta parempi kiesi ja kuulemma pikkukolhut ei täällä menoa haittaa, ainakin näin väitettiin. Ja neuvot tuli taas kaupan päälle. Päätettiin sitten ajaa koko matka Sydneyhin saakka, eli noin 2500km. Eikä Wickedissa niin menoa haitannut vakuutuksen jättäminen väliin, takuusumman jakaminen kahdelle luottokortille tai mikään muukaan, eli ainakin asiakaspalvelukurssit oli käyty. Ja saamamme auto oli muuten täsmälleen samanlainen kuin aiempi Jucy miinus jääkaappi, mutta päätimme pärjätä. Ensimmäiseksi päästettiin sisäinen Markus Grönholm ja ulkoinen 4WD Subaru valloilleen. Itse suoritus ei muistuttanut kumpaakaan, mutta valokuvat valehtelee ainakin 1000 sanan verran.

Ensimmäinen yö yövyttiin upeassa Paronella Parkissa, joka on Queenslandin ykkösturistikohde ja meidänkin matkabudjetille sopiva. Puisto on 1900-luvun alussa Australiaan muuttaneen espanjalaisen Jose Paronellan uskomaton luomus. Paronella teki omaisuutensa pääasiassa sokeriruokoviljelmillä ja osti rahoillaan palan maata, jonne rakensi linnan tanssisaleineen, elokuvateattereineen ja upean puutarhan suurine vesiputouksineen. Ja kaiken teki omin käsin, ilman apuvälineitä ja siis 1900- luvun alussa! Ja paikka toimi vielä vesivoimalla. Paikka vielä nykyäänkin on todella upea ja Paronellan perheen tarina kiehtova, mieshän oli todellinen renessanssi-ihminen ja Australian Spede, jonka mielikuvitusta ei mikään kahlinnut ja joka todella toteutti unelmansa. Meidät paikalle houkutteli aluksi ilmainen yöpyminen alueen leirintäalueella, mutta jälkeenpäin totesimme, että paikka on todella käymisen arvoinen. Ja paikalla Irri ehti paijata muun muassa ankeriaita ja pikkulepakoita...

Seuraavaksi pyörähdimme jälleen Townsvilleen ja Sannan synttäreille, kuten olimme jossain vaiheessa luvanneet. Sanna oli saanut flunssan juuri parahiksi viikonlopuksi ja synttäriksi. No, katseltiin Taru sormusten herrasta, syötiin kakkua ja pelattiin Hors-O-Polya, sekä väänneltiin naamoja. Jätettiin taas kerran haikeat hyvästit Townsvilleen ja jatkettiin kohti etelää ja kylmyyttä. Tämä tästä nyt lyhyesti, päivitellään blogia, kunhan taas päästään sähkön ja yhteyksien ääreen. Juhannuksia kaikille, me täällä luultiin, että se oli jo viime viikonloppuna, no, terveiset vanhemmille meni siis jo etukäteen...

4.-11.6.2010 Australia road trip osa I

Jätettiin haikeat heipat Sannalle, Monikalle ja Reinolle Townsvilleen ja suunnattiin yöbussilla takaisin Cairnsiin autonvuokraukseen. Täällä edullisin matkailuvaihtoehto on ottaa alle pikkuruinen matkailuauto ja yöpyä siinä joko ilmaiseksi (vaarana tosin saada sakot kaupungeissa...) tai leirintäalueilla. Pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyttiin halvimpaan vaihtoehtoon (yllätys, yllätys), Jucy-matkailuautoon. Suurentakaa ylempänä olevaa kuvaa Jucy-autostamme, huomaatteko pienen kirjoitusvirheen? Ja näiden kun pitäis olla niitä natiivienglannin puhujia... Tarkoitus olisi ajella lähinnä Cairnsin pohjoispuolella ja palauttaa sitten kärry Cairnsiin ja palata vierailulle Sannan luokse Townsvilleen, kun niin mukavaa oli ja niin lupasimme. Otettiin siis kiesi alle ja nautittiin kuvan mukainen Aussie-aamiainen, elikkäs aurinkorasvat ja oluet (kuvassa yllä).

Ensimmäisenä päivänä suunnattiin Kurandaan, joka on pikkuruinen kylä noin tunnin ajomatkan päässä Cairnsista. Kuranda on alun perin ollut markkina- ja viikonlopunviettopaikka. Nyttemmin siellä on jonkun verran vakituisia asukkaita ja paikka muistuttaa lähinnä taiteilijakylää. Matkan ensimmäiset retkisafkat kokattiinkin sitten keskellä kylää ja voi pojat, kylläpä maistui hyvältä! Kurandan jälkeen suunnattiin rannikkoa pohjoiseen ja tarkoituksena oli etsiä yöpaikka. Koska maksamme autosta päivävuokraa, tarkoituksena on löytää mahdollisimman usein ilmainen yöpymispaikka, jotta kustannukset eivät kohoa reppureissaajan budjetin ylärajoille. Ja kuten aiemmin sanottu, ainoana ongelmana usein on, ettei "ilmaisia" tienvarsipaikkoja aina uskalla käyttää sakkojen rapsahtamisen pelossa. Sakottajat kun ei tule koputtelemaan ikkunaan, vaan lätkäisevät noin 120 euron sakkolapun illan tai yön aikana auton tuulilasiin viattoman reissaajan uneksiessa autossa autuaan tietämättömänä maailman pahuudesta. Ja kaiken lisäksi tietyissä kohteissa, kuten esim. Daintreen luonnonpuiston alueella pohjoisessa, sakko ei olekaan mitään roposia, vaan noin 3500 euroa! Joten jonkinasteinen varovaisuus yöpymispaikan etsinnässä lienee paikallaan, ainakin näillä budjeteilla. Majoituttiin ensimmäiseksi yöksi tien varteen NO CAMPING-kyltin alle Ellis-beachille, ei niin upealle paikalle, mutta uni maistui kohtalaisesti auton kuumuudesta huolimatta.

Tässä automatkailussa toistaiseksi parasta on ollut upeat aamiais-, lounas- ja päivällismaisemat. Matkalle on sattunut toinen toistaan upeampaa rantaa, jolle nakata retkituolit ja nauttia auringon lämmöstä, meren kohinasta ja hyvästä ruoasta. Uimaan ei vaan täällä (Irri) uskalla oikein mennä, rannat kun on usein merkitty varoituskyltein, jotka varoittavat joko krokotiileistä tai meduusoista. Meduusakausi on virallisesti ohi, mutta eihän sitä koskaan voi olla täysin varma, täällä kun jo rantavedessä polskii maailman vaarallisin meduusa, boxed jellyfish, jonka poltto tappaa muutamassa minuutissa. Ja ne krokotiilit, niiltä on helpompi suojautua, kunhan muistaa pysytellä muutamien metrien päässä vedenrajasta, niin krokot ei yleensä edes viitsi yrittää napata sua. Ja äläkä käytä kopio-Lacosten vaatteita, ovat mustasukkaista sorttia. Ja niin, täällä niitä kivikautisia ihmetyksiä voi tavata myös meren rannalla, ne kun tuppaavat tepastelemaan tai uimaan suolaisia vesialueita tai tepastelemaan rantoja pitkin alueelta toiselle.

Toisena matkapäivänä ajettiin edelleen pohjoiseen päin ja vierailtiin muun muassa viinitilalla, joka on erikoistunut tuottamaan viiniä sademetsän hedelmistä, tällä alueella kun ei oikein nuo viinipensaat kasva, vaikka Australia muuten onkin yksi maailman suurimmista viinintuottajamaista. Ostettiin tilalta matkaan appelsiiniportviini ja täytyy sanoa, että on maukasta ja menee muuten erinomaisesti kera tumman suklaan, nam! Seuraavaksi yöksi löydettiin jo paljon hienompi yöpymispaikka Cooya-rannalta. Käytössä oli jopa vessat ja grillipaikka, siis paikallisemmin sanottuna barbie-paikka. Tämäkään ei siis virallinen leiripaikka, vaan täällä on melkein joka rannalla yleinen grillikatos, sekä vessat. Ja edellisyöstä "viisastuneena" päätettiin jättää tuuletuksen vuoksi auton kattoikkuna auki. Aamulla tuloksena tuosta neronleimauksesta oli noin 100 paikallisen mäkäräisen pistoa Irrin kummassakkin jalassa, saman verran käsissä ja muutamia muissa torson osissa. Ja tietysti Askon veri ei niin ollut maistunutkaan kun vieressä oli parempaa! Ja nämä "mäkäräiset" kun puraisevat, niin kutina jatkuu vähintään viikon ja on suorastaan mielipuolista! Että näin, kyllä on jalat taas hamekunnossa...

Täällä Australiassa autoilu on muuten kovin helppoa Aasiaan verrattuna; on kylttiä kyltin perään ja ilman karttaakin löytää helposti perille. Aasiassa kun oli niin tuttua, että näet yhden kyltin noin 100km ennen kaupunkia, minkä jälkeen ei näy kyltin kylttiä, etkä tiedä oletko jo perillä kohteessa vai jo ohittanut sen. Ja Ausseissa tienvarret on täynnä varoituksia ja kehotuksia lepäämään automatkan aikana. On mieleenpainuvia kylttejä kuten: "rest stop or a dead stop?", joka voisi kuulua suomeksi esim. "levähdyspaikka vai hautapaikka?" Autoilijat on kohteliaita ja nopeusrajoituksia noudatetaan täällä kuuliaisemmin kuin meillä Suomessa. Mutta kyllä täälläkin kummallisuuksia löytyy, katsokaapa kuvaa: 30 metriä ennen kolmiolla merkittyä risteystä on "vain" 100km:n nopeusrajoitus. Jouduin ottamaan lähestymisen ainakin kuudesti ennenkuin sain markan lasiin ennen kolmiota. Pysähtyminen olikin toinen juttu...

Matka jatkui edelleen Port Douglasin sunnuntaimarkkinoiden kautta eteenpäin ja läydettiinkin mahtava yöpymispaikka ihan ilmaiseksi Wonga-rannalta. Ja illalla meren rannalla, miljoonien tähtien alla, tehtiin laiton leirinuotio ja paistettiin makkaroita ja nautittiin ne oluen ja viinin kera. Ja paikalla ei ollut ketään muuta. Oli yksi mieleenpainuvimmista illoista ja tuntui todella, että nyt ollaan löydetty tämän maan matkailun ydin. Aamulla matka jatkui kohti Daintreen luonnonpuistoa, joka kuuluu maailmanperintökohdelistalle, koska siellä on ainutlaatuista trooppista sademetsää. Olimme saaneet ystävälliseltä autonvuokrausfirman työntekijältä vinkin, että Daintreessa täytyy ehdottomasti mennä jokiristeilylle krokotiilejä katsastamaan. Päätimme sijoittaa risteilyyn ja nähtiinkin muutamia hyvän kokoisia joen asukkeja möllöttelemässä joen penkereillä.

Edellä tulikin jo mainittua, että luonnonsuojelualueilla sakot yöpymisestä leirintäalueitten ulkopuolella on aika rapeat. Joten ei uskallettu riskeerata ja alueelta löytyikin kiva leirintäalue, jossa tutustuimme Boris-krokotiiliin (joka ei ollut kesy!), Brandon-kakaduun ja mukaviin kenguruperheen jäseniin. Saatiin myös vihdoin pestyä pyykkiä ja tietysti se ainoa yö jolloin satoi, oli se kun meidän kalsarit riippui narulla. No, aamulla oli kosteaa pyykkiä, mutta matkan oli jatkuttava. Jatkettiin siis kohti pohjoisinta määränpäätämme, Cape Tribulationin niemenkärkeä. Tuo niemi on itse kapteeni James Cookin ("löysi" Australian) nimeämä, hän kun koki matkansa tiukimmat koettelemukset (tribulation=koettelemus) saavuttuaan alueelle. Niemenkärki kuuluu myös Daintreen luonnonpuistoon ja on ainutlaatuinen paikka Australiassa, jossa trooppinen sademetsä ja koralliriutta (eli siis se Suuri Valliriutta) kohtaavat. Elikkäs aika erikoinen yhdistelmä. Cape Tribulationista ei voitu jatkaa enää pohjoisempaan, koska tie olisi vaatinut nelivetoauton ja meidän kahdeksan päivän vuokrausaika alkoi lähetä loppuaan. Suuntasimme lepakkotarhan (kuvan lepakko on nimeltään Joker) kautta takaisin päin, mutta sisämaan reittiä. Sitä ennen palattiin vielä yöpymään jo tutuksi tulleelle ja hyväksi havaitulle Cooya-rannalle.

Aamulla kaupan (ja edullisen viinikaupan...) kautta Australia Venom Zoohon, joka nimensä mukaisesti on keskittynyt matelijoihin ja erilaisiin (yleensä myrkyllisiin) ötököihin. Paikalta löytyi maailman myrkyllisin käärme taipaani, sekä skorpionia ja jos jonkinmoista hämähäkkiä. Ja kaikki on täällä suurta, myös torakat. Julia, seuraava matkakohteesi?

Viimeisena kohteena oli Mareeba ja jälleen vinkkinä työntekijältä; pikkukengurut eli wallabit, jotka elelevät kivikkoisessa maastossa Granite Gorge-laaksossa. Majoituttiin kyseiseen paikkaan ja aiemmista illoista poiketen, oltiin paikalla jo hyvissa ajoin puolenpäivän jälkeen. Pikkuwallabit on ystävällistä ja tuttavallista sakkia täällä päin ja tottuneet ihmisiin. Mutta koska ihmiset, ja mekin ruokimme niitä, ovat nämä pikkuveitikat alkaneet nahistella keskenään ja saattaa siinä sivullisetkin saada osansa, kuten Asko, jota yksi veitikkä puraisi (tetanus voimassa, ei rabies-vaaraa). Muutenkin omaavat erittäin terävät pikku kynnet, joilla tarttuvat ruokkivan käsivarteen ja a vot, nyt on käsivarretkin esittelykunnossa... Muuten suloisia otuksia ja olipa siellä muutamalla mammalla pussissa pikku Joekin, elikkä täkäläisittäin väännettynä poikanen.

Kuten jo aiemmin on useaan kertaan mainittu, täällä on jos jonkinmoista eläintä. Australiassa elää sellainenkin omituisuus kuin muniva nisäkäs elikkäs vesinokkaeläin, englanniksi platypus. Tiedättehän tuon pikkuruisen vesien asukin, jolla on suunnilleen ankan nokka ja majavan peräpää. Ilmeisesti on sitten niin, että kun kaksi kolmesta nisäkkään edellytyksistä (tasalämpöinen, imettää, synnyttää eläviä poikasia) täyttyy, pääsee mukaan nisäkäskategoriaan, kuten platypus. Yungaburran kylässä elelee tuo eläin joessa ihan keskellä kylää. Vesinokkaeläimen spottaamiseen vaaditaan kärsivällisyyttä ja kykyä istua hiljaa ja odottaa. Joten tsänssit Irrin kohdalla olivat jo alkujaankin pienet, mutta hetken odottelun jälkeen havaitsimmekin tuon pienen otuksen kaivelemassa rantapenkereitä.

Ajelimme siis perjantaina takaisin Cairnsiin palauttamaan autoa, mutta ehdimme (siis Asko) vielä poiketa uimaan Eacham-järveen, jossa myös kilpikonnia uiskenteli (Askon lisäksi). Asko muuten ansaitsi myös paikallisen Jääkarhumerkin, jonka saa uituaan alueella olevissa vesiputouksissa. No, meillähän niitä jääkarhuja on jo koto-Suomessakin, olipa suomipoika muuten ainoa uija ja vesi oli ... näin kylmää.

Palatessamme Cairnsiin, olimme jopa saaneet aikaiseksi jonkinlaisen suunnitelman jatkopäivistä (wow). Ajatuksena oli ottaa samanlainen kärry alle uudelleen ja lähteä ajamaan Townsvillen kautta joko kohti Brisbanea tai Sydneyta. Ja hommahan kusi saman tien, nimittäin vuokratessa autoa firma panttaa luottokortilta tietyn summan (tässä tapauksessa noin 1700 euroa) mahdollisia korjauskustannuksia varten. Jucy-firmassa ei osattu asiakaspalvelun aakkosia ja summan siirto toisen auton vuokrausta varten ei sitten millään onnistunut ja kun meillä ei sattuneesta syystä ollut neljän tuhannen euron luottorajoja, ei kiesi kyseisestä puodista irronnut. Ja koska asiakaspalvelu taso oli mitä oli, vaihdoimme suosiolla toiseen puljuun, kun täällä kilpailua on ja näitä autovuokraamoja riittää. Otettiin alle Wicked-firman auto ja suunnattiin siis etelään päin. Mutta se onkin jo toinen tarina...