sunnuntai 22. marraskuuta 2009

19.-21.11.2009 Kuala Lumpur, Malesia (15480km)

Lennettiin siis sattumalta Tomin ja Stephin kanssa samalla lennolla Laosista ulos. Pariskunta viettää viimeiset kolmisen päivää Malesiassa ennen siirtymistä Uuteen-Seelantiin, jonne aikovat perustaa uuden kotinsa (Tom on kotoisin Englannista, Steph Uudesta-Seelannista). Halusivat lomansa lopun kunniaksi majoittua hiukan hienommin ja saivat meidätkin ylipuhuttua kalliimpaan hotelliin, kuin mitä normibudjetti olisi sallinut. Varattiin noin 50 dollarin hintainen huone Dynasty-hotellista Kuala Lumpurista. Elettiin siis kuten Carringtonit! Järkeiltiin asia niin, että täytyy sitä lomallakin välillä ottaa lomaa, siis budjettimatkailusta. Ja vaihtarina saadaan asua ilmaiseksi heidän luonaan Uudessa-Seelannissa.

Hotelli oli rankattu neljän tähden mestaksi, mutta pientä nuhjuisuutta oli havaittavissa. Näkymä huoneemme ikkunasta, 20. kerroksesta, rankkasi kuitenkin hotellin viiden tähden luokkaan, katselimme nimittäin suoraan kaupungin maamerkkiä, Petronas-torneja kohti. Korkeutta näillä pytingeillähän on 452 metriä ja paikka maailman kolmanneksi korkeimpana rakennuksena Arabiemiraattien ja Taiwanin rakennusten jälkeen.

Aika KL:ssa sujui rattoisasti joululahjoja ostellessa (huomio kotiväki!). Shoppailu kävi kyllä ihan työstä, koska ostoskeskukset olivat valtavia! Ja kaikista inhottavinta on se, että kun/jos reppumatkalla ostaa jotain, jostain muusta on tilan vuoksi luovuttava. Joten juuri ne kaikista kivoimmat ostokset (kengät, laukut jne.) on jätettävä suurimmalta osin kauppaan. Aikamoista. Koska Malesia (ja erityisesti manner-Malesia) on muslimialuetta, ei olutta saa kaupoista tai ravinteleista niin helposti ja halvalla kuin muualta Aasiasta. Tölkki olutta kustansi kaupassa reilut kaksi dollaria, ei ei halpaa. AIKAMOISTA.

Juu, vietettiin pari rattoisaa päivää/iltaa/yötä Stephin ja Tomin kanssa. Punnerrus- ja hampurilaissyöntikilpailut jäi puolitiehen, joten uusintamatsia odottaen Ausseissa tai Seelannissa. Ja katsos Sakke mitä pyörii tuolla hihnalla Irrin takana. Nam nam

Ps. Ja ainakin osa joululahjoista on jo postitettu, mutta saa nähdä kuin käy :)

8 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Arttu tossa totesi, että yök, kun näytin kuvia sammakoista ennen ja jälkeen ja kun kerroin niiden maistuvan teidän mukaanne kuin kanalta, niin totesikin, hmm, pitää maistaa. Varokoon Nikinmäen kaikki kurnuttajat!
Mulla erittäin hyvä idea tohon laukku- ja kenkämanian hoitoon. Antaa Irrin vaan ostella kokoa 39 kaikkia ihania kenkiä ja sitten muutama ihana tyhjä laukku, kengät sinne ja osoitelappu kylkeen. Me pidetään niistä täällä tosi hyvää huolta!!

Liisa Lindqvist kirjoitti...

Apa khabar? (Mitä kuuluu...)

Kyllä sitä bisseä saa ihan lava- ja kannukaupalla paikallisista ruokakaupoista ja ravintoloista:o) Siinä bissen hinnan päällä on ns. syntivero, eli hintaa päälle kun paheiden teillä olette. Meidän paikallisbaarissa osteltiin ihan viskipulloittain tavaraa, sit tuli blandiskannut päälle. Enemmän ne on siellä itärannan ja Borneon puolella tarkempia siitä alkoholin nauttimisesta kun ne on tiukempia ton islamilaisuuden kanssa.

Jos ehditte niin kandee käydä siellä Petronas Towereiden näköalasillalla, lippuja jaetaan toisen tornin alatasolla (for free) mutta kannattaa varautua menemään jonottamaan 8.00 am paikallista aikaa, ne jakaa niitä nääs jonotusmenetelmällä ja kaikki turistit ryysäävät yleensä sinne. Mageet näköalat. Paremmat näköalat on tosin KL Towerissa (Menara KL) mutta sinne maksaa - tosin siellä saa sitten pyöriä pidempään.

Hei, mä olen tehnyt siellä työkseni shoppailua 1,5 vuoden ajan:o)

Paikallinen malesialainen ruoka on...noh, ei kovin kummoista mut onneksi siellä on oikein hyviä muita ravintoloita.

Höh. Nyt iski taas matkakuume. Pitää laittaa Pekka lottoamaan...

-Liisa ja Pekka

Anonyymi kirjoitti...

Terve taas pitkästä aikaa. Olin itsekkin pikku lomalla ja poissa viestimien ääreltä.
Ja nyt on ihan pakko kommentoida jotain:

Ensinnäkin Laos on Indokiinan köyhin valtio! Suorasanainen nuoriso saattaisi sanoa tähän että 'KVG'.
USA lopetti kauppasaarron 1995. Ensimmäinen rautatieyhteys avattiin Laosiin 2009, kokonaista 3,5km pitkä rata.
Maan pinta-alasta puolet on miinojen yms räjähteiden peitossa ja L oli vähän aikaa sitten maailman kolmanneksi suurin ooppiumin tuottaja. Eli jokseenkin sekavasta valtiosta on kyse. Ei ihme että vetää paikallisen hiljaiseksi. . .
Kampotsa ja taimaa on suorastaan unelmavaltioita.

Joo. Matkailu avartaa ;-)

Lainatakseni taas erään olutmerkin mainosta: 'älä ota sitä niin vakavasti'.

Jussi

Asko & Irina kirjoitti...

Jussi: Jaaha, sitä on MYÖS luettu shitipediaa :)

Vietnamin sodassa Kambodzaa pommitettiin 2 756 941 tonnia, eli enemmän kuin Saksaa ja Japania vastaan toisessa maailmansodassa yhteensä Hiroshiman ja Nagasakin pommit mukaan luettuina. Pommituksissa arvioidaan kuolleen noin 600 000 kambodžalaista. Miinoista puhumattakaan. Sen jälkeen Pol Pot ja tätänykyä Hun Sen. Asiat Kampotsassa menee monelta osin päin prinkkalaa. Esim. siinä missä Laos sai ensimmäisen rautatien sitten ranskan hallinnan, kampotsassa henkilöliikenne on tätänykyä kokonaan lakkautettu rautateillä.

Vertaisin Laosia Kuubaan (siellä käymättä), eli perusasiat hoituu. Joka näkyy myös luonteessa, joka muistuttaa lähinnä jotain karibian saarta. Siinä missä Kampotsassa tuk-tuk kuskit ovat hihassa kiinni koko ajan, Laosissa saa käydä potkimassa kuskin hereille. Ja Vientiane muistuttaa lähinnä pikku-Pariisia, ainakin hintatasolta!

Mielestäni siis asiat ovat paremmin Laosissa kuin Kampotsassa, sanoi BKT tai kapitalismi aste toista.

Ja kuitenkin itse pidin kampotsalaisista enemmän, koska kaiken tuon keskellä avoimuus ja iloisuus oli todella mahtavaa.

Thaimaa taas on unelmavaltio taloudellisesti, koska suomiturre on ryypännyt jo vuosia Pattayalla, joten aasian Mallorca on totaalisesti aivan eri sfääreissä.

Ja antaahan tulla täyslaidallinen takaisin :)

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole helppoa turistilla täällä Euroopassakaan. Jouduttiin odottamaan toissa viikolla Teneriffalla hotellihuonetta tunti, voi helvetti että otti kuuppaan. Onneksi sentään lapset ja vaimo kiukutteli, niin oli jotain tekemistä.

Risto

Asko & Irina kirjoitti...

Artulle: Laittakaa ukin kanssa mökille ansat ja juhannuksena sitten grilliin :) Siinä sivussa torakoita, heinäsirkkoja ja hämähäkkejä.
Liisa: Kiitos vinkistä. Jätettiin tarkoituksella Petronas vielä rauhaan, kun ei oikein ehditty, mutta tarkoitus olisi täältä Indonesiasta palattua käydä. Niin sanottu MUST.
Kiitos Risto. Pudottiin aivan täysin. Kyllä asiat luiskahti taas oikeisiin mittasuhteisiin. Ja terveisiä perheelle. Eiköhän se teneriffan aurinko palauttanut mielenrauhan.
Jussi: Minä - vakavasti, korkeintaan tosissaan. Löytyskö muuten jotain mielipidettä suuresta ja kauniista Kiinasta ;) Eli riittääkö internetissä sivut?

Anonyymi kirjoitti...

roto-sushi...roto-sushi....roto-sushi. Joskus asiat jää pyörimään takaraivoon. Vieläkin harjoittelen kierreheittoa.
-Saku

Asko & Irina kirjoitti...

Sakke: Kiitti Manilan vinkistä, pidetään sut ajan tasalla, olis hienoa saada paikallinen opas! Ja olit kyllä mielessämme sushibaarissa. Terkkuja Hannalle ja Telmalle kotiin!