perjantai 12. maaliskuuta 2010

6.-11.3.2010 Kuching, Malesia (44671km)

Selvisimme viidakosta takaisin "sivistyksen" pariin ja lennettiin jälleen pikkukoneella Mirin kautta eteläiseen Borneoon, Kuchingin kissakaupunkiin. Kuching siis tarkoittaa malaijikielellä kissaa ja kaupunki ottaakin nimestään kaiken irti. Löytyy jos jonkinmoisia kissapatsaita liikenneympyröiden keskeltä ja kissat pitää valtaa myös kaikissa matkamuistomyymälöissä. Myös kissamuseo löytyy, joten tämä on todellinen kissaystävän kaupunki. Itse eläviä kissoja tosin ei kovin paljoa jostain syystä kuitenkaan kaduilla näy. No, Marleenalle tuli kuitenkin ikävä omia katteja.

Kuchingissa Kaija ja Pirkko majoittuivat vaatimattomasti Hiltoniin, tosin jo elokuussa ostetun Air Asian hotellipaketin myötä huone tuli maksamaan noin 30 euroa yö. Eli aivan käsittämättömän halpa hinta Hiltonin tasosta! Me majoituimme vaatimattomammin Tracks-hostelliin, jossa yö kustansi omassa huoneessa, yleisellä vessalla noin 10 euroa. Ei ihan halvin hinta, mutta Malesia on kalliimpi maa kuin monet muut K-Aasian maat.

Hostelli oli niin putsiskliini, että lattioilta olisi melkein voinut syödä. Paikkaa manageeraava, hampaaton, tatuoitu, höpöheinän polttelija suhtautui vieraisiin, maksupolitiikkaan ja kaikkeen muuhunkin ennen näkemättömällä rentoudella. Siivous oli ainoa, jossa tässä hostellissa pingotettiin; vessat kuurattiin joka päivä ja jannu oikein etsi erilaisia siivouskohteita, kuten esim. tuulettimien sisäpuolet, joita emme ole nähneet missään vielä putsattavan. Marleena ja Aaro majoittuivat tyylikkääseen Singgahssana-hostelliin lähelle meitä kaikkia.

Kuchingissa sää ei oikein suosinut meitä ja tämä onkin ensimmäisiä kertoja koko matkallamme, jolloin sade jatkui näin pitkään. Päivät täytyikin sitten täyttää muunlaisella kuin ulkona tapahtuvalla toiminnalla. Kuchingissa tämä ei kuitenkaan ollut ongelma, koska kaupunki on täynnä ostoskeskuksia. Marleena ja Aaro shoppasivat hullun lailla ja Irri lähinnä sijaisshoppasi (jälleen kerran tilaongelma, ei voi ostaa juuri mitään, nyyh!). Miten on, Marleena, saitteko kattolampun ja puujakkaran kuljetettua Langkawille?

Marleenan ja Aaron toiveissa oli myös nähdä matkallaan apinoita ja mitäs muuta sitten etsimään, kuin niitä harvinaisimpia, eli orankeja. Sana orangutang tulee malajikielen sanoista orang (ihminen) ja utan (metsä), eli metsän ihminen ja jos oikein pingotetaan, kyseessä ei ole apina, vaan ihmisapina. Lähdettiin siis Kuchingin lähellä olevaan Semenggohin orankikeskukseen, joka toimii samalla periaatteella kuin Pohjois-Borneolla oleva Sepilok. Puistossa on muun muassa lemmikkeinä aikanaan olleita orankeja, sekä pienenä emonsa menettäneitä, jotka opn pelastettu puistoon ja joita sitten puistossa koulutetaan elämään uudelleen villinä metsässä, jonne ne päästetään kun katsotaan, että ne ovat riittävän kypsiä siihen. Orankeille tuodaan niiden vapauttamisen jälkeen ruokaa metsän keskellä oleville tasanteille, minne sitten turret pääsee katsomaan ja kuvaamaan niitä tiettyinä aikoina. Jotkut vapautetuista orankeista eivät koskaan enää palaa vapauduttuaan ruokintapaikoille, mikä onkin aina se tavoiteltava tila.

Orankeja ei oltu puistojen ruokintapaikoilla nähty kolmeen päivään ennen meidän tuloa, koska metsässä on tähän vuodenaikaan tarjolla runsaasti hedelmiä ja muuta ravintoa. Meille todettiin jo portilla, etteivät puistossa voi taata että orankeja nähdään. No, sellaistahan on villi luonto, ehkä jotkut jenkkiturret uhkaa haastaa puiston oikeuteen, kun eivät haluamaansa näe. Mekään emme orankeja ruokintatasanteella tavanneet, vaan meidät vietiin keskelle metsää, jossa hengailikin jo yksi naarasoranki pienokaisensa kanssa, sekä yksi toinen naaras. Meille kerrottiin, että äitioranki on 25-vuotias, jolla on ollut jo kolme lasta ja keskimmäinen 3-vee, sekä nuorin 1-vuotias olivat paikalla. Äitioranki tunnetaan puistossa Hot Mamana, jolla on paha taipumus purra sekä hoitajia, että mahdollisuuden saatuaan myös turreja. No, olis voinut purrakin muutamaa kiinalaista, jotka ei taas edes kieltojen jälkeen tajunneet, ettei salamavaloa saa kamerassa käyttää. "Harmiksemme" mitään dramaattista ei tapahtunut. Olipa hieno kokemus, vaikka olemme nähneet orankeja jo edellisellä matkallamme Sepilokissa. Näkyyn ei kuitenkaan tule kyllästymään!

Kuching on myös kuuluisa edullisista ja uskomattoman hyvistä kala- ja mereneläväherkuista. Käytiin nauttimassa kyseisiä herkkuja monena iltana ja Irri olikin jo viimeiset viisi kuukautta haaveillut saavansa niitä voirapuja. Ja kyllä ne maistuivatkin! Toinen vänkä puoli kyseisessä food court-tyyppisessä kalaravintolassa oli se, että sinne saattoi ostaa omat alkoholit mukaan. Irri ja Marleena nauttivatkin hyvän aterian kera pullollisen viiniä ja ilta jatkui sitten railakkaasti paikallisessa yökerhossa pikkutunneille. Rai-rai! Seuraavan päivän ohjelmasta ei voi sanoa muuta kuin, että hommat jäi puolitiehen.

Kuchingista siirryimme Kaijan ja Pirkon kanssa Singaporeen (jälleen kerran!!!)turreilemaan ja Marleena ja Aaro menivät varmistamaan mestat Langkawille, joka on seuraava kohteemme tällä reissulla. Kettu ja Borneo kuittaa siis tältä erää, over and out ja kunnes jälleen kohtaamme!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa edellisessä jutussa kivan oloinen käärme. Onko se myrkyllinen? Voinko lähettää anoppini sinne teille matkakaveriksi?

Risto

Asko & Irina kirjoitti...

Juu, eiku tänne vaan anoppia oikelta ja vasemmalta. Tälä hetkellä täällä on vain yksi ehdokas (vai mitä Irri?). Kuten Hjallis sanoisi: se on hyvää pjisnestä. Kyyn malli jäi arvoitukseksi, joko Green tai Spit Viper. Eka, erittäin myrkyllinen toinen vain "vähän". Nyt sitten googlamaan kuvahaulla, ettei anopille tule hukkareissua.

Jussi kirjoitti...

Ha haa, alkaa juttujen perusteella vaikuttamaan siltä, että teillekin on muodostunut tietty näkemys kiinan kansasta.

Eli minun osin voimalliset kommenttini Kiinan matkoilta saa uuden näkökulman teidänkin mielissä . . ?

Kiinasta Aasiassa voisi sanoa samaa mitä on sanottu Turusta Suomessa; 'sivistys on lähtöisin sieltä, mutta ei ole ikinä enää palannut takaisin'.

Toivottavasti lukijoina ei ole montakaan Turkulaista.

Jatkakaa kohti uusia seikkailuja, ja Kiinalaisia ;)