perjantai 21. toukokuuta 2010

16.-21.5.2010 Pulau Weh & Banda Aceh, Indonesia (58106km)

Lähdimme Bukit Lawangin viidakosta pohjoista kohti tarkoituksena matkata ensin paikallisbussilla Medaniin ja siitä edelleen Banda Acehiin yöbussilla. Öinen bussimatka oli taas elämys omalla "kiehtovalla" tavallaan. Bussi muun muassa pysähteli eräänkin tunnin aikana keskellä yötä vähintään kaksikymmentä kertaa ottamaan tai laskemaan matkustajia pois, puhumattakaan kello viiden tunnin mittaisesta tauosta, kun kuski meni moskeijaan rukoilemaan matkustajien odottaessa bussissa. Aamulla olimme kuitenkin onnekkaasti Banda Acehissa ja siirryttiin yhdeksän maissa Wehin saarelle.

Päätettiin majoittua saarella Gapangin rannalle, jolla oli muun muassa Lumba Lumba-sukelluskoulu, jonne ajattelimme mennä sukeltamaan. Itse ranta oli hiljainen, kuten muukin Wehin saari ja ainoa paikka, jossa muita kuin paikallisia näki, oli sukelluskeskus. Saatiin myös viestitettyä naamakirjan kautta Laetitialle, joka oli kuin olikin matkalla samaiselle saarelle. Jihuu!
Pulau Weh kuuluu jälleen Indonesian huippusukelluskohteisiin ja tehtiin budjettiraamiemme puitteissa vain kaksi dyykkiä, enemmänkin olisi voinut... Mutta eipä taas ole turhaan kehuttu kohde, upeaa sukellusta! Vietettiin myös ikimuistoinen päivä ja ilta Laetitian ja serkkunsa Vivin kanssa muun muassa läheisellä Pulau Rubinin saarella snorklaillen ja banaanibrandya nauttien. Kuin edellisestä tapaamisestamme olisi kulunut vain hetki...

Palatessamme saarelta mantereelle Banda Acehin kaupunkiin, josta olisi lento Kuala Lumpuriin, kävimme katsomassa kaupunkin keskellä olevaa rahtilaivaa. Iso rahtilaiva siis kulkeutui vuoden 2004 tsunamissa noin viiden kilometrin päähän mereltä keskelle kaupunkia. Tuo tapaninpäivän maanjäristys oli Banda Acehille erittäin tuhoisa; se ja järistyksen jälkeinen tsunami tappoivat täällä noin 61 000 ihmistä kaupungin noin 300 000 ihmisestä. Ja suurimman mediahuomion saivat ne noin 2000 länsimaalaista turistia Thaimaan rantakohteissa... Kaupunki on toipunut tsunamin tuhoista hyvin, mutta katastrofi kosketti luonnolliswesti jokaista alueen asukasta. Käytiin katsomassa pientä valokuvanäyttelyä tsunamista ja kuvat olivat järkyttäviä!

Sumatra oli upea kokemus, matkustamisen vaikeudesta huolimatta tai ehkä juuri siksi... Jätämme siis tälle kauniille saarelle heit ja suuntaamme Lanin ja Gregin vieraiksi Kuala Lumpuriin. Kettu kuittaa saarelta, over and out!

Ei kommentteja: