16.-21.07.2010 Feejeexperience

Voli-Voliin saavuttiin iltacocktail-aikaan. Hieno paikka ja toimivat, vaikkakaan ei kovin tunnelmalliset dormihuoneet. Uima-allasalue oli jokseenkin vakuuttava. Ja kun Willie oli mukana, niin kavanjuonnilta ei voinut välttyä. Kaikkemme kyllä yritettiin, mutta loppuun asti ei päästy. Olisiko muuten aiemmin tavattu naamioitunut henkilö voinut olla P. Diddy tai Canya West, joka ilostutti seuruettamme? Ja kun neidit oli peitelty peteihin, niin miehet alkoivat tarinoimaan. Willie osoittautuikin varsinaiseksi tarinaniskijäksi, poskia punottaa vieläkin...

Oltiin jo aiemmin päätetty jäädä Voli-Voliin pidemmäksi aikaa ja onneksemme myös Kiwiex-kuljettajat Flea ja Ringo olivat samoissa aikeissa. Lisäksi sisarukset Emily ja Steph päätivät tehdä samoin. Valitettavasti paahtoleipä-mies (Graham) oli lähdössä jo seuraavana päivänä, koska oli varannut seitsemän (!!) päivän paketin Beachcomber-saarelle. Arggggh! Toivottavasti Graham viihtyi paikassa, sillä kyseessä on pieni, mutta armoton bailusaari täynnä todella nuoria engelsmanneja ja -vosuja. Ei ehkä ihan Grahamin tyylinen menomesta...

Takaisin Voli-Voliin: pelkän loikoilun sijaan päätimme järjestää itsellemme myös jotain aktiviteettia. Luultavasti Ringon aivoituksesta päätimme kanuteerata läheiselle saarelle, sekä kiivetä kyseiselle kukkulalle. Nyppylä näkyy kuvan taustalla, eli oli hurjan iso vuori. Mutta täällä jokamiehenoikeudet alkaa vasta, kun kylän päällikkö antaa luvan, muutenhan voi päätyä keitettäväksi pataan. Hankimme kavajuurta lahjoitettavaksi ja lähdimme melomaan vastarannalle. Lisäksi otimme mukaan hameet, joita täytyy pitää saapuessa kylään. Tässä iloinen seurueemme ennen kiehuvaa pataa ja pippurin ripottelua. No, lahjus hyväksyttiin ja lupa retkeen saatiin. Itse asiassa kylän päällikkö ei voi kieltäytyä pyynnöstä, jos tarvittavat lahjukset on mukana. Joten helppoa kaupankäyntiä.


Ilmeisen onnistunut lahjus, sillä saatiin myös paikallinen nuori mies oppaaksi mukaan kukkulan valloitukselle. Osoittautui ihan hyödylliseksi, koska tiesi oikean reitin ylös. Taas on yksi vuori vähemmän valloitettavana! Joidenkin kuvien takana muuten näkyy salmen toisella puolella Voli-Voli- resortti. Mikä menee ylös, kierii alas. Alhaalla oppaamme hävisi yhtäkkiä puuhun ja kuin kermaksi kakun päälle järjesti meille kunnon kookoskarnevaalit. Jos koskaan on kookosjuoma maistunut yhtä hyvälle! Kylän lapset tietenkin riensivät ihmettelemään turreja ja syömään kanssamme kookospaloja. Saatiin lapsilta apuja jopa kanoottien kannossa. Tässä joitain kuvia päivän varrelta.




















Paluumatka olikin sitten vastatuuleen, mutta Irrin hartiapankilla voitettiin "leikkimielinen" kisa ja päästiin takaisin resorttiin nauttimaan Piña Coladaa auringonlaskua ihaillen.






Varsinkin Flean ja Ringon seura laittoi meidän naurulihakset sen verran koville, että päätettiin ottaa vapaapäivä ja buukattiin maanantaiksi kaksi sukellusta. Jotenkin ei oltu aivan vakuuttuneita, että nähdään mitään kiinnostavaa, mutta sukellusoppaita se ei estänyt laukomasta kovia mainoslauseita merenalaisista ihmeistä (haita, raukuja ja kaikkea muutakin mahdollista ja mahdotonta). Ja haluttiin antaa näillekin vesille mahdollisuus. Aikainen herätys ja odottelemaan josko meille riittäisi varusteita päivän sukelluksia varten. Äreähkö paikallinen äijä (maailman ystävällisin kansa!!!) tuli siitä sitten meille kamoja etsimään. Kamat löytyi, joten seuraavaksi odottelemaan venettä. Yllättäen veneeseen tuli moottoriongelma, joten jouduimme odottelemaan varusteet päällä hyvänkin tovin.

Tässä vaiheessa käytiin vielä kyselemässä lisää sukelluksesta, kun näytti siltä, että meidät lykätään muutaman aloittelijan ja kurssilaisen kanssa pinnan alle. Ympäripyöreitä vakuutteluita, että kaikki on OK ja teillä tulee olemaan hieno sukellus. No, vihdoin veneeseen. 2 minuuttia ja lisää moottoriongelmia. Ulos veneestä ja lisää odottelua. Moottori kuntoon ja takaisin veneeseen. Paikalle saapui toinen paikallinen opas Joe, iloisesti tervehtien. Hän tulisi meidän 4 hengen porukan kanssa sukelluksen divemasteriksi.

Päästiin merelle, jossa oli pienoinen aallokko, joka hiukan lisäsi vilunväreitä. Täällä on siis TALVI. Yllättäen vetäjämme Joe ei pitänyt mitään esittelyä paikasta tai sukelluksesta, vaan pistimme kamat päälle ja hyppäsimme suoraan mereen. No, pinnan alla on enää vaikea pitää esittelyjä, joten ei muuta kuin polskimaan. Jostain kumman syystä sukeltelimme lähinnä hiekkapohjalla, meren suht kuolleessa osassa. Myöhemmin selvisi, että olimme kuulemma etsineet kilpikonnia. Vetäjä ei vaivautunut juurikaan näyttelemään mitään (tosin ei tuolla mitään näyteltävää ollutkaan), vaan puski valitsemaansa suuntaan taakseen katsomatta. Tässä oli pääpiirteittäin sukellusten teema. Yhdessä kohtaa sukellusta spottasimme suurehkon pallokalan kivenkolosta, mutta ei toivoakaan, että muut olisivat katselleet ympärilleen. Viimeisen 1o minuutin aikana pääsimme matalikolla ihailemaan no, ihan tavallista pehmeää korallia ja muutamia pieniä kaloja. Olipas harvinaisen mitään sanomaton sukellus. Pinnalla yritimme hiukan udella toisesta sukelluksesta, mutta mykäksi heittäytyneeltä vetäjältämme ei paljon irronnut. Toinen opas kehuskeli paikalla olevan myös esim. haita, jep jep. Ajattelin jo hetken esittää korvakipuja ja peruuttaa toisen sukelluksen, mutta sitten olisin joutunut odottelemaan kylmässä veneessä yli tunnin. Nautittiin vajaan puolen tunnin aikana banaanikakkua ja kuumaa kaakaota, mikä osoittautui jälkikäteen retken kohokohdaksi.

Toisella sukelluksella oppaame pää oli jo niin hapoilla, ettei toiminnassa ollut enää mitään tolkkua. Katseltuamme hetken kuollutta hiekkapohjaa, aloimme omaksi huviksemme tekemään voltteja kierteellä, repimään toistemme varusteita ja kertomaan vedenalaisia vitsejä. Ja heti kun lähestyimme koralliriuttaa oppaamme halusi välttämättä kääntyä takaisin hiekkapohjalle??? Siinä vaiheessa meitä meitä sukeltajia ei enää kiinnostanut äijän touhut ja päätimme mennä itsekseen riutalle. Tässä kohtaa toisella parilla tuli ongelmia välineiden kanssa. Jonkinlaisen välinerikon johdosta ilmaa vuosi varusteisiin aiheuttaen nostetta ja pakotti heistä toisen pinnalle. No, oppaamme paineli kuitenkin omia teitään kaukana edessä (noin 50 metrin päässä!!!) ja jouduimme uimaan hänet kiinni ja ilmoittamaan ongelmasta. Tämä ei paljon heilauttanut, vaan opas jatkoi sukellusta omaan tahtiinsa. Aivan kaistapää! Puhaltelimme ilmat pullosta matalikolla, oppaan yrittäessä avata ankkurisolmua 10 minuuttia, katsomatta edes muita sukeltajia tai antamatta minkäänlaisia merkkejä ylösnoususta. Teimme omat johtopäätöksemme ja nousimme pintaan turvallisen mittaisen turvapysähdyksen jälkeen. Veneeseen päästyämme opas ei edes kysellyt toiselta pariskunnalta mikä on olo tai mikä meni vikaan. Parkkeerasi itsensä veneen etuosaan täysin apaattisena. Jeesus!!!!!!

Toisella sukelluksella ei nähty siis sitäkään vähää, mitä ekalla ja nämä sukellukset jäävät muistoihin huonoimpina ikinä. Eipä olisi Fidjistä uskonut! Ja siis mukaan lukien kaikki Suomen sukellukset. Jopa se kerta, kun käytiin ihailemassa isoja aaltoja Kustaanmiekan kohdalla ja käännyttiin takaisin sukeltamatta. Tämän reissun toiseksi paras kohta oli, kun päästiin takaisin maihin. Livahdimme tyrmistyneinä takaisin altaalle miettimään mitä ihmettä tapahtui. Homma oli niin kuraa, ettei edes tajuttu antaa mitään palautetta. Ilmeisesti halusimme vain unohtaa tapahtuman mahdollisimman nopeasti, antamatta sen pilata lomaamme.

Myönnettäköön, että saksalainen sukelluspari oli todella noviisi, pidellen toisiaan koko ajan kädestä pinnan alla. No, onhan se ainakin romanttista, mutta itsevarmuus ei ehkä ole ihan riittävällä tasolla. Joka tapauksessa he kävivät kysymässä miksi sukellus oli sontaa ja omistajan veli, joka ei ollut mukana sukelluksilla sanoi: "Olette sertifikoituja sukeltajia, teidän ei tarvitse seurata opasta, joten saatte mennä omatoimisesti minne haluatte." Toki tämä on totta, mutta opashan on yleensä jotain tarkoitusta varten; kertomassa paikasta, opastamassa pinnan alla ja huolehtimassa sukeltajien hyvinvoinnista. Ja kun sukeltajilla ei ole minkäänlaisia tietokoneita tms., on hiukan hankala olla kovin omatoiminen. Emme myöskään saaneet minkäänlaista informaatiota paikasta, eikä sukelluksen kulusta. Lisäksi toinen sukellusoppaista kehtasi väittää, että sukellusten välinen pinta-aika oli 1h 55min. Äijä valehteli päin naamaa. Olimme ehkä puoli tuntia pinnalla. Moottoriviasta johtuen koko retki kesti 3 tuntia. Pinta-ajalla alkaa olla merkitystä, kun käy tarpeeksi syvällä ja toisella sukelluksella pulpahtaa pinnalle. Onneksi saksalaispari nousi pintaan hitaasti, muuten olisi voinut olla vakaviakin seurauksia. Tuolla mentaliteetilla sukellusten suorittaminen kyseisessä paikassa on hengenvaarallista! Ja firman nimi oli siis Ra Divers Voli-Volissa! Välttäkää!

Emme lopulta siis antaneet mitään palautetta sukelluksista (tyypilliset suomalaiset), koska kävi niinkin onnettomasti, että firma unohti kokonaan laskuttaa meitä sukelluksista. Hahaa! Eli edes se osa sukelluksesta ei onnistunut. Sen verran oikeustajua meiltäkin löytyy, että emme todellakaan palanneet asiaan. Totuus on kuitenkin, että emme lähtisi kyseisille sukelluksille, vaikka saisimme ne ilmaiseksi. Valitettavasti vaan saksalaisparille tuli elämänsä kailleimmat banaanikakut :(

Uusi Feejee-porukka tuli maanantai-iltana mukanaan uusi opas Rafa, vanha tuttu Kem ja kuskina Arwin. Ohjelmassa kavaa ja cocktaileja. Seuraavana aamuna lähdettiin Voli-Volista ajaen läpi pohjoisten kaupunkien ja sokeriruokoviljelmien. Käytiin myös ahkerimman ihmissyöjän haudalla. Huhujen mukaan söi elämänsä aikana 999 ihmistä. Hui!

Käytiin lounastamassa Ba-kaupungin lähistöllä, jossa pyöräytettiin myös omat rotit. Onneksi on piirakantekotaitoja geeneissä, joten rotin kauliminen oli lasten leikkiä. Paikallinen omistaja on ollut aikoinaan varsinainen reppumatkailija. Seteleitä löytyi, jos mistäkin maasta, PAITSI tietenkin suomesta. Tosin jutellessa kyllä tiesi Suomen ja Suomesta, joten aika harvinainen fidziläinen matkailija.

Tämän jälkeen mutakylpyihin leikkimään. Sottaista touhua ja Flea onnistui pudottamaan järjestelmäkameransa linssisarjan suoraan mutalammikkoon. Hintaa oli noin $1200, kling. Vaikka käytiin kuumassa kylvyssä ja suihkussa huuhtoutumassa, niin hienojakoista ruskeaa mömmöä sai puristella pöksyistä vielä seuraavalla viikollakin. Vai olikohan se kuitenkaan mutaa?


Illaksi takaisin Nadiin ja seuraavana päivänä olisi lento Uuteen-Seelantiin. Oltiin siis jätetty Nadin majapaikkaan (Drift Inn) suurimmat tavaramme, joten jännityksellä odottelimme, josko ne ovat vielä tallella ja onko meille ylipäätään majapaikkaa. Donnahan oli aiemmin luvannut meille yhden yön ilmaiseksi, ilmeisesti myydäkseen meille matkapaketin Yasawaksille. Oltiin kuitenkin vietetty koko loma kierrellen ympäri pääsaarta, joten Donnan suunnitelma lisärahastuksesta menikin myttyyn. Tavarat olivat suurin piirtein tallella, lukuun ottamatta lenkkikamojani, jotka olin unohtanut pyykkinarulle kuivumaan. Ystävällinen (huom. maailman ystävällisin kansa) emäntä oli ottanut tavarat omaan kotiinsa "turvaan", eivätkä ne enää ehtineet seuraavaksi aamuksi hosteliin. Joten ne päätyivät hyväntekeväisyyteen. No, edessä olisi kuitenkin kylmiä maita, joten lyhyillä shortseilla ei olisikaan ollut käyttöä.

Viimeinen ilta vietettiin sivistyneesti (ilmeisesti Don Corleonen ja Hannibal Lecterin seurassa) vaihdellen valokuvia ja hyvin syöden. Sanottiin hiukan haikeat hyvästit porukalle, mutta tarkoituksena olisi kuitenkin yrittää törmätä kiwi-kuskeihin Uudessa-Seelannissa. Seuraavana aamuna taksia odotellessa Donna tuli vielä varmistamaan olimmeko maksaneet yöpymisemme, "unohtaen", että se kuului pakettiin. No, muistutimme asiasta ja luikahdimme nopeasti taksiin. Hirveästi ei sympatioita majapaikkaa kohtaan löytynyt.

Fidzi paketissa:

Ihmiset: fidziläiset eivät ole maailman ystävällisin kansa! Ei-turistoituneila alueilla ihmiset ovat oikeasti mukavia, muualla lähinnä turistimukavia, kuten täällä. Eli hymy irtoaa herkästi, kunhan vain raha vaihtaa omistajaa :)

Kaupungit: Nadi on jotakuinkin mätäpaise, jonka turismi on pilannut jo aikoja sitten. Kannattaa välttää koko kaupunkia ja varoa kaikenlaisia huijareita ilmaislahjoineen (sellaisia ei täällä ole!). Suvassa (itäosissa) taasen saa turrekin kävellä aivan rauhaksiin ja tehdä tarvittavia ostoksia. Levuka oli ihan hauska paikka historineen, mutta ei mikään auringonpalvojan paratiisi.

Feejee-experience: osoittautui erinomaiseksi valinnaksi, joskin hiukan hinnakas. Ja kaikkihan on kiinni matkaseurasta, jonka kohdalla meillä sattui todella hyvä tuuri. Oppaat ja kuskit olivat joka tapauksessa mahtavia. Pääsaaren rantakohteet (ei Nadin lähiseutu) osoittautuivat hienoiksi ja dormihuoneet oikein mukaviksi (noin FIJ$30/yö). Sen sijaan kahden hengen huoneet olivat jokseenkin hinnakkaita (noin FIJ$200-300/yö). Myös omatoimimatkustaminen ympäri pääsaarta on helppoa ja HALPAA.

Saaret: Fidziltä löytyy paratiisisaaria - toki länsimaalaisin hinnoin (esim. Yasawas). Pääsaaren itäpuolelta löytyy myös hienoja saaria, eivätkä välttämättä täynnä aivan nuoria bailaajia. Caqalain majoitus tosin oli aika basic, joten ehkä joku muu resorttisaari. Yasawaksilta kuultiin ihan hyvää ainakin Manta Ray-saaresta (pieni).

Sukellus: meillä sattui todella huono "tuuri", kuten varmaan olette huomanneet. Olemme jo tulleet hiukan nirsoiksi, mutta varmasti löytyy sukeltamisen arvoisia paikkoja. Kannattaa vain valita paikka tarkasti. Haisukellus on täällä SE juttu. Hinnat ovat sieltä kalleimmasta päästä.

Fidji kuittaa ketun kanssa, kiitos, bula ja näkemiin! Kohti kiiwejä!