1.-2.8.2010 Kiwi road trip, osa III

Kuvassa muuten aito kiwi-lintu!

Matheson Baysta lähdettiin ensin kohti Aucklandia, jossa suoritettiin pakollinen kasinopysähdys, kling :). Tämän jälkeen suunnattiin Rotoruaa kohti, mutta ei jaksettu ajaa kuin puoliväliin ja yövyttiin levähdyspaikalla. Aamulla jätin hyvästit kauluspaidalleni (Irrin inhokille), joka oli illan aikana törmännyt liian suureen kebab-annokseen. Aamulla herätessä edellisen illan menu oli luettavissa liiankin hyvin paidan rinnuksilta. Tuohon ei mitkään OxiAxonit pysty, joten roskakori kutsui. Irrin juhliessa villisti ympäriinsä.


Autommehan ei perinteisesti mene millään suoraan, joten poikettiin vielä Taurangan rannikkokaupungissa. Sää oli syksyisen myrskyisä, mutta se ei estänyt valloittamasta 200 metriä korkeaa Maunganui- kukkulaa. Aikaa kyllä kului tunti ja vartti, kunnes mäki oli saarrettu ja valloitettu. Irri jäi valmistelemaan lounasta ja ottamaan rantakuvia. Ja pitäähän se kerran kuussa käydä pesullakin, joten piipahdettiin kylpylään. Matkailuautolla matkustaessa kylmyys ja kosteus menee luihin ja ytimiin, joka ei millään meinaa poistua elimistössä. Muutaman tunnin kuumapesu ja linkous tuntuu olevan ainoa tapa. Tuolla lämpömäärällä jaksaa taas muutaman päivän ja varsinkin yön.

Matka jatkui Taupoon, eikä siis osuttu vieläkään Rotoruaan, vaikka hajujäljet olivat jo HYVIN vahvat. Oltiin viestitelty Flealle aiemmin ja Kiwi-kuski olikin illan Taupossa, joten päätettiin lähteä tervehtimään. Huomatkaa kuinka Guinness lämmittää sisäisesti ja paidansisäisestikin. Vaihdettiin viimeisimmät kuulumiset Fidjiltä ja Manta Ray-saarelta, jossa Flea ja Ringo olivat viettäneet muutaman päivän meidän lähdön jälkeen. Ai, jai mitä juoruja! Saatiin sen verran aineksia, että suunniteltiin toiselle KiwiX-kuskille Ringolle pientä källiä kun myöhemmin tapaisimme Rotoruassa. Lisäksi saatiin Flealta hyviä vinkkejä matkan varrelle ja suunniteltiin tapaavamme vielä eteläsaarellakin. Flealla oli muuten seuraavaksi päiväksi tasan 0 matkustajaa. Ensimmäinen kerta kuulemma 10-vuotisen uran aikana, kun ei ole yhtäkään matkustajaa.

Yöksi mentiin tien varteen ja aamulla herättiin Haka-putousten läheltä. Naposteltiin aamupalaa varsin kuohuvissa tunnelmissa. Täysin villejä jokia täällä tuskin enää onkaan, koska ovat valjastettu vesivoimalle, mutta kyseinen pätkä on kyllä varsin virtaavaa sorttia. Uusi-Seelantihan on täysin säteilemätön valtio, eikä täällä siis ole ydinvoimaloita ja maan satamat ovat ydinvoimavapaata vyöhykettä, joten laivat, jotka käyttävät voimanaan ydinvoimaa tai joissa on ydinvoimalla toimivia asejärjestelemiä, eivät voi rantautua Uuteen-Seelantiin. Joten toisin kuin joissain valtioissa (!!!) sähköä tuotetaan muilla tavoin (mm. vesivoimaloita). No, onneksi meillä Suomessa sentään rakennetaan ranskalaisella laadulla ja venäläisellä mentaliteetilla, joten tavallista yrittää, mutta priimaa tulee (yeah, right!). Käytiin vielä aamusella ihmettelemässä, kun tulvaportit avataan. Oltiin ensimmäiset ja ainoat turret paikalla. Mistä näitä ideoita oikein tulee? Hieno näkymä, kun kuiva joenuoma päästetään valloilleen!

Iltapäiväksi oli Flean vinkistä suunnitteilla läheisen (Taupo) kukkulan valloitus. Irrin lentsu oli kuitenkin pahentunut yön mittaan, joten viiden minuutin jälkeen Irri kääntyi takaisin autolle. Hyvä niin. Pidin kuitenkin pääni ja painelin menemään. Matka oli pitkä, polku mutainen ja kapea, sekä näkymät polun varrella lähinnä metsää, joten Irri ei paljon menettänyt. Paitsi, että huipulta näkymät olivat hienot, jos siis pilvenraosta pääsisi näkemään. Alaspäin painelin tuhatta ja sataa, koko ajan juosten. Matkaan alaspäin kului 30 minuuttia, kun ylöspäin 90 minuuttia. Lopussa etureidet olivat niin tukossa, että meinasin törmätä lampaisiin. Sillä välin Irri oli nukkunut koko ajan. Näinhän se kipeän pitääkin.

Uudessa-Seelannissa seikkailu-urheilu-turismi on huipussaan. Nuorille ja vanhoillekin myydään kaikkea taivaan ja maan väliltä - ihan kirjaimellisestikin. Jokaisen tulijan on laskettava koskea, hypättävä laskujarjolla tandem tai vähintään benji. Täällä, kuten Australiassakin, nuoret (usein britit) tulevat työviisumilla vuodeksi töihin ja lomailemaan. Kulttuuriin kuuluu, että kaikki ansaitut rahat pistetään kulumaan erilaisiin aktiviteetteihin. Ja täällä turismiteollisuus on kyllä tehnyt kaikkensa, jotta rahareikiä löytyy. Päiväbudjetit ovat aika hurjia, noin niinku reppumatkailuksi. Kyse ei olekaan enää backpackaamisestä, vaan pikemminkin flashpackaamisestä. Matkustamalla esim. Kaakkois-Aasissa rahat riittäisivät varmaan vuodeksi, mutta kukin tyylillään. Tässä taas joku hullu kiinalainen hyppää benjin. Puitteet olivat kyllä niin upeat, että melkein teki mieli itse hypätä. Tuommoinen perusbenji maksoi tuolla noin 70€. Onko se nyt sitten paljon vai vähän?

Käytiin vielä Taupossa uimalassa, kun mainoksien mukaan piti olla oikein sauna ja kaikkea. Mikä yllätys, että sauna oli rikki. Mentiin kuitenkin höyrysaunaan, joka nyt oli aika avuton, mutta kuitenkin lämpimämpi kuin automme :/. Suihkun jälkeen lähdimme kohti Rotoruaa, jossa oli tarkoitus tavata Ringo pienen jekun merkeissä. Yövyimme matkalla levähdyspaikalla, joka muuten kuhisi opossumeja. Uskallettiin silti nostaa kylmälaukku yöksi ulos, kun eivät vielä ole oppineet avaamaan kantta. Täällä muuten ihmiset inhoaa opossumeja, kun Ausseissa jotkut niitä suojelee. Opossumit ovat Uuden-Seelannin tulokaslaji, joka tuhoaa metsää, syö kaikkea mikä liikkuu (mm. kansallislintuja esim. kiiwejä) ja on muutenkin aika haitallinen. Opossumeja metsästetään täällä mm. opossumivaatteita varten. Aika söpöläisiä, mutta kieltämättä erittäin vahingollisia alkuperäisluonnolle.