torstai 22. lokakuuta 2009

20.10.2009 Krong Koh Kong, Kambodza (11856km)


Olemme vaihtaneet maata ja valuuttaa ja saavuimme Kambodzan puolelle itäisen Thaimaan Hat Lekin rajan kautta. Matka Koh Sametilta taittui vinhaan ensin lautalla ja sitten minipakulla Tratin kaupunkiin. Tratisssa vaihdettiin toiseen pikkubussiin, joka vei meidät rajalle.

Rajamuodollisuudet Kambodzan puolella Krong Koh Kongissa olivat tuskallisen hitaat ja sekavat. Kambodzan viranomaiset ovat melko korruptoituneita ja kuuluisia siitä, että turrelta laskutetaan vähän kaikesta ja vähän enemmän kuin oikeasti olis tarpeen. Viisumi saatiin rajalta maksamalla 27 dollaria ja luovuttamalla valokuvan itsestään. Tämän lisäksi jokaisesta otettiin kuva (Irristä tosin kolme) rajaviranomaisille.

Rajalla sählää normaalien virkamiesten lisäksi noin parikymmentä häsläriä, taksikuskia ja tai muuta säätäjää, jotka ”auttavat” mm. papereitten täyttämisessä, yrittävät anastaa taksiinsa turren matkatavarat tai muuten vaan kiskoa rahaa turistilta. Eli siis meininki rajalla on vähintäänkin rasittavaa. Rajalla oli myös terveystarkastus kuumeen mittaamisineen kaikkineen. Terveystarkastajat olivat myös keksineet oivan tavan lisätä kuukausiansioitaan pyytämällä nähtäväksi keltakuumerokotustodistuksen. Jos todistusta ei löytynyt, joutui taas maksamaan lisää. Ja keltakuumetta kun ei koko K-Aasiassa esiinny, kovin monella turrella ei kyseistä paperia ole. Olisittepa nähneet viranomaisen ilmeen kun vedimme omamme esiin, säästyimmepä maksuilta tällä kertaa. Kotvan rajalla viipymisen jälkeen pääsimme jatkamaan paikallisen kuskin kyydissä itse Koh Kongin kaupunkiin, jossa oli tarkoitus yöpyä yksi tai kaksi yötä.

Tottakaihan kuskilla oli diili paikallisen hotellin kanssa, jonne meidät kuskattiin ja josta oli huoneita tarjolla spesiaaliin hintaan. No, tällä kertaa homma toimi ja majoitumme juuri avattuun hotelliin, uima-altaalla ja varmasti tähän mennessä hienoimmalla huoneella. Hintaa huoneelle tuli noin 9 euroa. Ainoa miinuspuoli oli, että hotellin toisella seurueella (mitä lie thaimaalaisia) oli koko yön kestävät bileet meidän huoneen yläkerrassa. Meteli rauhoittui vasta kun Irri meni valittamaan asiasta respaan ja ilmoitti vaativansa rahat takaisin, mikäli meteli vielä jatkuisi.

Illan mittaan päätimmekin, että viivymme kyseisessä Koh Kongin kaupungissa vain yhden yön, koska seuraavana päivänä jatkaisimme kauemmas etelään Kampotin kaupunkiin, josta olimme jo kuulleet positiivia asioita. Muuten ilta sujui leppoisasti ranskalaisen Sophien kanssa, joka tavattiin tulomatkalla bussissa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kalastimme Tuomiaron kanssa Catch and release hengessä, mutta veimme sen velä pidemällä. Me päätimme toteutta no catch no pain, eli vetelimme uistimia koko päivän turhaan. Siimat tosin kiristyivät (kuten pinna)- kiitos ruohokalojen.

Hieno fiilis, taas sataa ja +5C
Risto

Liisa Lindqvist kirjoitti...

Joo noi rajamuodollisuudet tuolla on aika rasittavat, onneks tuli aikanaan tehtyä kaikki hakemukset valmiiksi Phnom Penhin lentokenttää varten. On niin köyhä maa että siellä turre = $. Mutta olut on halpaa:o)

Anonyymi kirjoitti...

Hmm! Eli tällä hetkellä joku virkamies kauppailee niitä kahta ylimääräistä kuvaa Irristä parhaiten tarjoavalle??

t. marie

p.s. kiitos taas arkea piristävistä kertomuksista!

Hanna Sormunen kirjoitti...

Hyvä Irri! Ties mihin kampotsalaiseen muotijournaaliin vielä pääset noilla kuvilla.. :o)
Onneksi nyt on siis kaiken muun hyvän lisäksi todettu että olette tässä vaiheessa matkaa hyvinvoivia ja terveitä kaikin puolin.
Hanna

Asko & Irina kirjoitti...

Kepa: Tervetuloa kireiden pin..siis siimojen kerhoon - itse olen siirtynyt tuonne syömä puolelle. Kunhan nuo riippumatot vaan kestäisi. Ai niin ja kaikki täällä on v...n makeeta :) Jopa kaatosade.
Liisa: Joo,mentiin itsekin viimeksi lentokentän kautta ja siellä ei heebot pyörinyt. Tää oli ihan uus juttu. Suorastaan hittituote...
Marie & Hanna: Taitaa mennä kataloogiin "Plösöt länkkärit", ihan etusivulle. Voidaan hyvin, mulla hyttyset syöneet aika reilusti, mutta paranemaan päin. Malaria-alueelle menossa...
Vointeja myös sinne, kiva kun jaksatte lukea ja kommentoida.