perjantai 9. lokakuuta 2009

9.10.2009 Viimeinkin... (1m)

...saan aikaiseksi kirjoittaa JOTAIN. Onneksi minulta ei jää mitään viime hetkeen. Vakuutuksetkin saatiin hoidettua jo eilen ja tilaamani luottokortti tuli tänään :)) Ja lähtöhän on vasta ylihuomenna. Ja mikähän on tämän blogin idea? No lähinnä kai saada paljon näkyvyyttä ja päästä pätemään. No ei...tää plokitus on nyt näitä nykynuorison huuhaa-juttuja, mutta annetaan mahdollisuus :) Yksi syy on ikämuisti (lue:muistamattomuus). Eli näin pysyy matka jossain kasassa. (Ja varoituksen sana: En osaa lopettaa kirjoittamista, kun aloitan)

Tuntemattomillekin ihan hiukan pohjaa: Ollaan 30+ pariskunta ja tarkoitus olisi tosiaan viihtyä vuosi maailmalla. Lapsia ei vielä ole. Eikä muuten enää asuntoakaan. Taakse jää ystävien lisäksi 1 virka, eli suht kevein mielin lähdetään. Eikä kumpikaan ainakaan myönnä, että olisi joku kriisi päällä, ellei nyt sitten koko elämän mittainen. Ennekaikkea lähdetään siksi, että meillä (länsiMAALAISILLA) on tällainen mahdollisuus. Joitain matkoja on aiemminkin tehty. Tämän matkan osalta idea alkoi noin vuosi sitten, mutta konkretisoitui ehkäpä puoli vuotta sitten. RTW-liput ostettiin lopulta Briteistä ja hintaa kertyi Loontoon lippuneineen 2k€/hlö. Suomesta ostettuna ois ollut noin 2.5k€. Vakuutukset samasta firmasta 330€/hlö. Tämän lisäksi aiotaan ostaa halpalentoja ainakin Aasiasta. Budjetiksi on laadittu n. 30k€ kahdelta, josta puolet menisi peruselämiseen ja toinen puoli "elämyksiin". Kyllä tuohon joutuu jo pihistelemään, joten 5 tähden hotelleja joudutaan välttelemään.

Kirjallisuutta on jokunen pohjille luettu ja muutama lähtee mukaan. Tapamme mukaisesti tarkoituksena on kuitenkin mennä virran mukana. Ja matkalla ehtii suunnitella ja sitten taas perua. Ihan ensin olisi tarkoitus mennä Koh Sametille (Thaimaa) ihan vaan lööbaamaan. Tosin ensin joudutaan muutama päivä hoitaa asioita Bangkokissa. Sen jälkeen varmaan Kambodzaan ja Laosiin. Näissä maissa ollaan kyllä jo aiemminkin käyty, mutta nyt hiukan eri reittiä. Sen jälkeen ehkäpä Indonesiaan (Sulawesi ja Sumatra). Lippuja ei ole hankittu, joten kaikki on auki (perinteisesti).

Tänne saa sitten tutut+tuntemattomat kommentoida mielellään mahd. paljon. Lisäksi laitetaan varmaan sähköpostiosoite tuohon, jos joku haluaa ottaa tarkempaa yhteyttä ja vaikka tulla kyläilemään. Niin ja ollaanhan me jo sovittu muutama tapaaminenkin. Eli uuden vuoden jälkeen ollaan Balilla ja helmikuun lopulla Borneolle, joihin tulee Suomi-vieraita. Tervetuloa!

No siinäpä sitä yhdelle kerralle. Olo on toistaseksi suht leppoisa, vaikka viimeisen viikon aikana on tullut hyvästeltyä kavereita :):/:( Vielä erityismoikat Pinjalle, Artulle ja Viiville!!! Näillä eväillä. Tarkoitus olisi pitää myös tylsää, jolloin voi sitten täytellä blogia, eli harva se ilta...niin ja toivottavasti saisin vielä lähetettyä tämän blogin osoitteen kaikille.

-Asko-

Ps. Ja meinaan vielä kräkätä tämän HTmölö-koodin ja levennän tätä kirjoitus-osiota...

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei kai tässä muuta voi sanoa kun hauskaa matkaa!! Innoissani odotan et saan lukea teidän seikkailuista.

T. Marie

Anonyymi kirjoitti...

Nyt olette jo sitten siellä jossain ja meidän täytyy täällä totutella ajatukseen, ettette olekaan aina tavoitettavissamme :(
Täällä tuulee ja on pirun kylmä (YÖK), joten tosi hyvän ajankohdan valitsitte lähteä näitä säitä pakoon. Olette ajatuksissamme...
Tekstejä odotellen.
Marika

Unknown kirjoitti...

Matkasuunnitelmanne kuulostaa kyllä tosi hyvältä, kyllä sitä itsekin lähtisi mielellään pakkasia pakoon Thaimaan lämpöön! Täällä siis kylmää ja märkää, joten nauttikaa. Halauksia!

Anonyymi kirjoitti...

Pääseekö Heatrhowista tuubilla Lontoon keskustaan? Kai sentään tarkistitte....
-Saku

Unknown kirjoitti...

Hyvää matkaa, Chillatkaa rauhassa, nautiskelkaa ja pitäkää huolta itsestänne.
Kiitos blogi-linkistä me luupitaan läpät täältä.
Kippis! t. Jari

Asko & Irina kirjoitti...

Sakke: Lontoosta pääsee tuubilla keskustaan, mutta sillekin tuli hintaa. Juna 7 £/hlö/suunta, tuubi 7£ edestakaisin ja H. Express noin 16£/suunta. Ei vaivauduttu kun kentällä oli niin ihanaa =).
Jock: Kiitos, kiitos, esimerkkiäsi seuraten...